keskiviikkona, heinäkuuta 14, 2004

Virtuaalisukulaisia III

Man's gotta do what the man's gotta do. Kiowain tapaan messissä valmistetun maksalaatikon jälkeen jatkan keinuvaa on-the-road -matkaani "Kaislaveneellä halki Blogimeren", sillä uhkaussoittoja, hakkerointeja ja tuuppauksia ei ole kuulunut.

Minya

Kahdeksantena Pinserin minulle määräämistä virtuaalisukulaisista on vuorossa Päivän pamaus -listan 23. sijalle osoittama Minya.

Minyan blogin alaotsikko kertoo kyseessä olevan "satunnaista aallokkoa elämän aurinkorannalla". Tietämättä nimen muodostamisen taktiikkaa Minya viittaa egyptiläiseen kaupunkiin, jossa on ihan kelvollinen yliopisto ja valtaisa Nekropolis, kuolleiden kaupunki. Maailman kummallisuuksiin liittyy sekin, että Minya-hakusanalla saattaa hyvinkin joutua harharetken jälkeen Kuopioon, Minna Canthin lukioon. Lienee sattumaa.

Minya avustaa satunnaista lukijaa kädestä pitäen blogimaailmansa keskeisiin olioihin. Sen myötä en voi muuta kuin aloittaa näiden hahmojen merkityksen etsimisellä (itselleni).

Aurinkoisesti ja hyvää tuulta pursuavat henkilöluonnehdinnat feminiinisistä hahmoista saavat siinä rinnalleen hieman epämääräisemmät maininnat "kuvioissa pyörivästä miehestä", "tulevasta poikaystävästä", "exästä" ja tulevista matkakumppanista sekä blogimatkaan muuten vain vuosien varrella tarttuneista miespuolisista ystävistä, joiden ominaisuudet ilmeisesti vaihtelevat. Näiden blogihahmojen luonnehdinta kertoo mielestäni tietystä uskollisuudesta elämälle ja myös ystävyyttä painottavasta luonteesta kirjoittajalla sekä - näin lähes setämäisellä varmuudella sanottuna - myös jotakin myös nuoruuden rakkauksien suhteellisuudentajuisesta sisäistämisestä. Eletyssä on lähes aina jotakin hyvää, jota kannattaa muistaa.

Simppeleinkin romaaniteoria johtaisi väistämättä ajattelemaan, että "hyvä"/"paha" -narratiivisuusjaottelu piilottelisi noiden historiallisten, aikaan sidottujen hahmojen olemuksessa. Vastapainona tyttöjen ikuiselle ystävyydelle maailman suhteellinen epävarmuus heijastuisi tai kuvaantuisi esiin ajallisesti jäsentävien miesten kautta eletyssä menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Voi vai ihmetellä, kuten Minya luonnehtii ystävänsä tapausta, kuinka pitkään "mies pysyy matkassa" ("kukaan ei ole pysynyt näin pitkään"). Ajallisuudesta huolimatta kyse ei missään mielessä ole pysyvästä olomuodosta. Kaikki liikkuu ja muuttuu ja niistä on tuloksena joukottain tunnetiloja. Ja näiden tunnetilojen raameihin sovittautuvat ne elämän päivittäistä juoksua juohevasti selostavat kirjoitukset, jotka ovat blogin ytimessä ja muodostavat leijonan osan tekstikorpuksesta.

Mutta ei siinä kaikki. Näennäisen arkipäiväisen helppouden ohella lukija kohtaa syvärakenteitakin. On siis niin, että naisystävät ikään kuin muodostavat vahvan ja ikuisen perustan (nuorena) naisena olemiselle, mutta miehet tuovat siihen kaikissa mahdollisissa omituisuuksissaan lisävärettä, joka määrää presentistisesti esim. naiseuteen yleisesti liitetyn tunnetilan. Oleellista on että tämän tunnetilan ei tarvitse valvetilaa, vaan se voi olla myös unta kuten viimeisimmässä kirjoituksessa.

Se on rohkea valinta, vaikka tämä ei ole totta vaan blogia, kuten itse väistämättä kaikista blogikirjoituksista ajattelen. Jopa kirjalliseen muotoon saatetuista unista voivat muut lukea joskus enemmän kuin itse. [Hissitulkintana: Onkohan Minya ehkä tiedostamattaan vertaillut isäänsä ja hänen kaveriaan äitinsä suhteen - ja samalla siis kuten nämä jutut tapaavat mennä myös itsensä näkökulmasta mistä seuraa yhtä ja toista isä-tytär-, äiti-tytär -kuvioiden kautta mutta siitä en sano nyt kun en pysty, mutta juuri tästä johtunee tuo irrationaaliseksi unen sisäisessä logiikassakin laajentunut pelko -, vai onko asia niin simppeli että isän kaveri katsonut ja tavalla tai toisella kohdannut hänen äitinsä ja sen tulkinta on vienyt painajaisiin asti. Säälimätön ja hiljaisuudessaan monitulkintainen Jabba on tässä epäammattimaisessa tulkinnassa epävarmuuden symboli. Nukkea tarvittiin siksi, ettei uni olisi LIIAN kauhistuttava edes unien maailmassa!].

Lukija havaitsee helposti että Minya-blogi erittelee avoimesti psykologiaansa, myös isäsuhdettaan, jota haluaisi pitää yllä perinteisemmällä tavalla kuin se, mikä tapahtuu kun (toimitusjohtaja-)isä kohtelee häntä "hyvänä jätkänä" ja puhuu, niinkuin toimitusjohtajat ja insinöörit olivatpa isiä tai eivät, lounaasta huolimatta puhuvat. Työasioista. Eivätkä siis perheestä, ihmissuhteista, tunteista tai muista nuorta naista kiinnostavista asioista, kuten heidän omasta elämästään ja sen kiemuroista. Toistaalta nuorten naisten tapana on vaieta niistä viimeiseen saakka. Ja jos heiltä jotakin kysyy, vastaus on äärimmäisen epäselvä ja loppuun saakka välttelevä, jollei sitten lähdetä ovia paukutellen. No, mutta nyt lähti mopo käsistä.

Psykologian ohella keskeisessä asemassa on (yleensä enemmän tai vähemmän pahoinvoipa) ruumis. Ruumis ei aina kestä sitä lentoa, mitä fyysinen liikunta ja jatkuva uuden etsintä matkoilla vaatii. Mutta ei hätää: ruumis on kontrollissa sillä, kuten hän itse sanoo: "Nyt nukkumaan, että jaksaa vielä tänään hoitaa työt ja reissata taas lisää..." Ruumiillinen työ ei silti nykyaikaiselle naiselle maita ja pelkkä auton pesukin saa puuskahtamaan sekä fyysisistä että henkisistä syistä: "Tunsin itseni äijäksi." Minyalla ei liene suurempia pelkoja tämän realisoitumisessa Thaimaan rannikoille suuntautuvilla tulevilla matkoillaan... Ellei matka sitten kutistu talon hankintaan Kaivarista...

Minyan maantiede on laaja: se on työpaikka ja sen piiri, se on kaupunki ja sen elämä, se on koettua maaseutua, se on kotimaa ja se on ulkomaat, ehkä pian jo kaukomaita myöten. Tämä tuo mukaan aina kiinnostavia travelogia-piirteitä, mitä korostaa se että eloisien kertomusten ohella hän kuvittaa blogiaan taitavasti kuvilla.

Minya-blogi tuo mieleen elokuvista - aluksi ei mitään kun menee niin kauas omasta kokemuspiiristä - mutta sitten, ehkäpä (useita käyntejä hyllyillä) tämmöinen omituinen valinta kuin Aarne Tarkaksen Nina ja Erik. Tätä valintaa ei pidä sitten ottaa kirjaimellisesti.

Tulossa ellei vastaanotto käy mahdottomaksi:
KatjaW:n elämä
Jemory
Tiedemiehen blogi

Ei kommentteja: