Kesähelteet alkavat hiipua. Eilinen konsertti Kaivopuistossa oli mainio kokemus. Väenpaljous ei minua ahdistanut, vaikka levähdyspaikkaa ei helpolla saanut. Järjestäjät ilmoittivat loppupuolella tapahtumaa, että aluetta suljetaan, sillä enempää ei mahdu ja kertoivat myöhemmin arviokseen, että paikalla oli 60 000 kesäistä juhlijaa. Siihen nähden kaikki meni hyvin.
Kun saavuimme paikalle jonkun aikaa yli yhden, toisena esiintynyt PMMP oli jo lopettelemassa. Järjestäjille pieni kehoitus siitä, että jos tiettyä suurta osaa yleisöstä eniten kiinnostava pannaan esiintymään ensimmäisenä, olisi esiintymisjärjestyksestä etukäteen kerrottava. Nythän se oli salaisuus, jota varjeltiin kuin kuuta nousevaa.
Onneksi tytär ei tiennyt, että Ari Koivunen oli tullessamme jo esiintynyt. Koko konsertti olisi mennyt totaalisen pieleen. Kun tilaisuus seitsemän aikaan loppui, eikä Aria kuulunut lavalle, ja saimme tietää esiintymisestä, romahdus oli ilmeinen. Kyyneliä ei sentään tullut, mutta hiljaiseksi hän meni.
Myöhemmin hampurilaisbaarissa kuulin toisen samanikäisen, vähän toisella kymmenellä olevan fanittajan kysyvän omalta seuralaiseltaan: "Itkinkö mä? En mä oo koskaan tämmöisessä ennen itkenyt. Itkinkö kun Ari esiintyi?" Eli tunteita on pelissä. Senkin vuoksi soisi järjestäjien vähän varhaisnuorten vanhempien suunnittelua helpottaa. Muutenhan järjestelyt olivat ihan hyvät ja aurinkokin pysyi remmissä mukana. Vaihteluakin tuli kun esiintymisaika oli rajattu 4-5 biisiin.
PMMP ja Irina menivät kesämusiikkia kuunnellessa, jälkimmäisen mukava lauluääni pantiin merkille. Pioneeritanssahtelua en menisi arvostelemaan - sama sivuttaiskeinunta näytti olevan molempien taktiikkana. Irinalla tosin taisi olla heikompi kunto vai saiko pareissa ollessa aina välillä vähän levähtää. Kaukaa katsoen Jonna Tervomaalle hame tuotti ongelmia. Tennaritanssi olisi ollut näyttävämpää farkuissa. Joskus keikkaa katsoneena tiedän, että energia ei häneltä lopu.
Äänentoiston vaihtelun huomasi selvästi, olimme sen verran kaukana lavasta ja tuulihan vei soundeja sinne ja tänne. Edessä musiikki tuli liian kovaa, joten sponsorifirmoja korvatulppien jakamiseen kaivataan. Kaivarissa lentää hiekkaa sen verran, että loppupuolella korvat olivatkin mukavasti tukossa. Siihenkin toivoisi korjausta, että välimusiikkia ei soitettaisi niin kovalla. Nyt sitä tuli välillä isommalla kuin varsinainen bändimusiikki.
Suurimmat aplodit sai Apulanta, joka veti peruskamaa. Sen saundeja en menisi paljon kehumaan. Yö selvitti tässä suhteessa hommansa paremmin ja Hakulisen Jeesus-eleet olivat ihan mainioita. Ylipäänsä tätä esiintymistä näyttää nykyään olevan paljon enemmän kuin ennen. Hyvä niin. Mutta rokein kaikista oli Hanna Pakarisen bändi. Aivan yllättävän timmi saundi. Kun saisi nuo Hannan ylä-äänet vähän puhtia tai paremminkin, että jos niitäkin voisi sinne sekaan säveltää.
Bändeistä vähemmän meitä kahta kiinnosti Lauri Tähkä ja Elonkorjuu: käytimme bändin soittoajan nakkisämpylän syöntiin ja pakolliseen käymäläjonotukseen. Se, että maailma on toinen, osoitti Sunrise Avenuen eli Sunkkarien ilmeinen yleisönsuosio. En sitä ymmärrä, kun tuo hittibiisikin on niin lattana luonteeltaan. Ja soittaako bändi rokkia vai kantria? Uniklubi oli pahassa paikassa alussa, kun laulaja yritti haipata yleisöä mukaan hyppäämään. Sunnuntaina, vähän puolen päivän jälkeen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti