tiistaina, kesäkuuta 12, 2007

Sodankylä

Ulkona jyrisee. Se voi olla kallioräjäytyksiä, puolustusvoimien ammuntaa tai ukonilmaa. En jaksa mennä kirskuvien lintujen sekaan tarkastelemaan asiaa, vaan katselen hetken Suomen ja Yhdysvaltojen suhteiden kehittymistä televisiosta. Ulkoministerit ovat tavanneet, kaikki hyvin. Yhteistyö syventyy syventymistään. Tai ehkä jyrinä tuo mieleen elokuvan A.B.C. Africa (2001, ohj. Abbas Kiarostami).

Päivän ohjelma on varautumista tulevaan. Huomenna on nimittäin lähtö Sodankylään, jossa vietetään elokuvajuhlia.

عباس کیارستمی eli Abbas Kijarostami (s. 22.6.1940) pitäisi varmaan tavata jo tänään. Mistähän suomalaiset ovat keksineet tämän kirjoitusasun Kiarostami? Varmaankin iranilaisilta itseltään...

Kiarostami on tehnyt joukon varsin tunnettuja elokuvia. Kirsikan maku (Ta'am-e gilas) voitti Kultaisen Palmun Cannesissa ilmestymisvuonnaan 1997.

Sodankylän suhteen muodostunut legendaksi ja ilmoituksiin on totuttu suhtautumaan epäilevästi: ainakin kymmenen vuoden ajan hänet on ilmoitettu tulevaksi, eikä hän ole tullut.

Muita iranilaisohjaajia on "tullut tilalle", kuten Jafar Panahi, jonka Valkoinen ilmapallo lienee monille elokuvan ystäville tuttu. Kiarostami oli kirjoittanut sen käsikirjoituksen. Suomen lehdet eivät revitelleet Panahilla juttuja, vaikka Suomeen tuloa edeltävällä viikolla amerikkalaiset olivat saaneet lukea hänestä piiiitkän jutun Time-lehdestään. Siinä häntä nimiteltiin yhdeksi maailman parhaimmaksi ohjaajaksi.

Mutta nyt sitten on. Todennäköisesti, sillä en ole vielä häntä omin silmin nähnyt. Tänä iltana ehkä nähdään.

Netistä löytyy hyvä henkilökuva Abbas Kiarastomista: jutun on kirjoittanut Mehrnaz Saeed-Vafa Chicagosta.

Kiarostamin elokuvatöitä:
10 on Ten 2004 Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus
10 2002 Ohjaus
ABC Africa 2001 Ohjaus
Bad ma ra khahad bord (Tuuli meitä kuljettaa) 1999 Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus, tuottaja
Ta'ame-gilas (Kirsikan maku) 1997 Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus, tuottaja
Badkonak-e sefid (Valkoinen ilmapallo) 1995 Käsikirjoitus
Zir-e derakhtan-e zeytun 1994 Ohjaus, leikkaus, käsikirjoitus
Va zendegi edameh darad (Ja elämä jatkuu) 1992 Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus
Namay-e nazdik 1990 Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus
Khaneh-ye dust kojast? (Ystävä hädässä) 1987 Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus

Ei kommentteja: