Puolustusvoimat juhlivat

C. G. E. Mannerheimin syntymäpäivä, kesäkuun 4. päivä nimitettiin valtioneuvoston päättämänä Puolustusvoimien lippupäiväksi jatkosodan keskellä 4.6. 1942.

Mannerheimilla oli tuolloin 75-vuotissyntymäpäivä ja hän sai samalla Suomen marsalkan arvonimen. Arvonimiä annetaan syntymäpäivinä, sotilasarvossa kohotaan toisina, vähän sotaisempina juhlapäivinä.

Sitä ennen puolustusvoimat olivat tuulettaneet lippujaan ja lipuillaan vuodesta 1918 vuoteen 1942 vapaussodan päättymisen vuosipäivänä 16. toukokuuta. Mannerheim oli saanut sotamarsalkkan tittelinsä 19.5.1933 "Vapaussodan päättymisen 15-vuotismuiston yhteydessä". Sisällissotaan hän oli lähtenyt kenraaliluutnanttina ja yleni sodan aikana maaliskuussa ratsuväenkenraaliksi.

Onko paraati vuonna 1933 järjestetty jostain syystä vasta 19.5? Vai onko virallinen sanonta "15-vuotismuiston yhteydessä" vain asioiden pyöristystä.

Vuoteen 1939 asti paraati järjestettiin siis periaatteessa 16. toukokuuta. Mouhun ja Viipurin mm. kolunnut ja Haminaan päätynyt isänisäni Heikki osallistui ensimmäiseen vuonna 1918. Sekin on filmattu, mutta ei isoisää sieltä erota tavallisilla keinoilla.

Prenikat ja niiden koristeet hän sai myöhemmin, eikä ollut viitsinyt niitä itse hakea, mutta jotenkin ne oli piirongin laatikkoon toimitettu.

Kerran niitä oli käytetty ja minä olen niin tohelo, etten muista missä. Arvaan, että Matti-setäni hautajaisissa. Setä - kaimani ja suvun perinteisen nimen omannut mies - kuoli kranaatinsirpaleen telomana kenttäsairaalassa huonoon hoitoon.

Rautaa oli rajalla vuonna 1944 niin paljon, että Savoon toisten tieltä rahdattuja haavoittuneita miehiä ei kesällä saatu sisätiloihin. Petejä oli lasareetiksi nimetyn tilan pihassa neljässä kerroksessa, avoimen taivaan alla. Suomen kesä on kaunis.

Mutta mahtoi olla pielavetiselle miehelle paraati Helsingissä 1918 kokemus. Minkälainen, ei minulle asti ole koskaan tullut, vaikka tieto paraatiin osallistumisesta onkin välittynyt.

Ehkä joku suvusta vielä tietää?

Luulisin, että hän itse olisi jatkanut sanattomana piipun polttelemista kysymykseni jälkeenkin. Hän ei kasvattanut sotaisia jälkeläisiä.

Jälkeläisten jälkeläisistähän ei kukaan enää ole vastuussa, vaikka nämä isoisiinsä aika usein näyttävät vetoavan, milloin milläkin valtuutuksella.

Järjestelmä muuttui talvisodan jälkeen vuoden 1940 keväällä, kun paraatin tilalla organisoitiin valtakunnallinen kaatuneiden muistopäivä, kuten tästedes vuosittain. Sisällissodan toisen osapuolen voiton juhlinta muuttui siis yhtenäistä kärsimystä korostavaksi kaatuneiden muiston kunnioittamiseksi. Sekin on tallentunut filmille. Komeita, muita pidempiä kadetteja. Senaatintorilla miehiä niin paljon, että paikan olisi voinut antaa nimeksi Senaatintora, kuten meinasin vahingossa kirjoittaa.

Muisto jäi elämään vuosittain, mutta kaatuneen muistoa sotaisempi paraati tarvittiin. Siksi sotaa käyvä valtioneuvosto perusti puolustusvoimille vai olisiko ollut peräti armeijalle lippujuhlapäivän. Siihen aikaan ei puhuttu puolustusvoimista vaan voittoisasta armeijasta. Se ainoa voitto omia vastaan oli jo muuttunut kaatuneiden muistoksi.

Päivän muistaa vieläkin valtakunnallisesta paraatistaan ja monille reservin upseereille se on unettoman yön jälkeinen päivä, koskapa niin monet odottavat palkitsemisia ja ylentämisiä.

Minä taidan muistella kaatuneita enkä kaatajia.