Nalle Puh ompi märkä huhuhuh, koko pieni Nalle Puh ompi märkä huh.
Päivälliskeskustelu koski sattumoisin koiria. Minulla on sateella sattuva vanha vamma, jonka sain siinä talossa joka sijaitsee heti siinä, kun menee alas kirjakaupasta kohti Ukkijärveä, Kangasalla tietysti.
Talossa oli karjalankarhukoira. Pidin koirista ja luulin tuntevani ne. Se oli sisällä ja lapsia ja aikuisia meni ja tuli. Se istui pöydän päässä ja menin suoraan sen luo sisään tullessani ja silitin sitä. Se ei sanonut mitään, mutta yhtäkkiä otti ja puraisi oikean kämmenen läpi niin että luut ja jänteet paistoivat.
Kunnanlääkäri ei ommellut haavaa vaan pani siihen siteen, käski pitää paikallaan. Niinkuin 8-vuotias osaisi pitää kämmentä paikoillaan. Ei ollut antibioottipulvereita, saati penisilliiniä.
Yhtenä päivänä sitten kämmen oli kuin pallo ja sitten pitikin jo mennä pirssillä Tampereelle sairaalaan.
Karjalankarhukoiria käytettiin Hämeessä aivan tavallisina metsästyskoirina, koska karhuja ei harjuilla ollut.
Mietittiin siis Kiinan palatsikoiria ja kaikenmaailman lemmikkikoiria, ja minä ajattelen vieläkin, että koirilla pitää olla työtä. Ne metsästävät tai vahtivat tai taluttavat sokeita.
Eivät kissatkaan oikeastaan ole lemmikkejä, vaan ne saavat maitolautasellisen palkkioksi metsästetyistä hiiristä, joista ne tuovat navetan rapulle isännille ja emännille merkiksi hännät.
Sitä tässä mietin kun 17-vuotias, ehdottomasti viimeinen kissamme Allu sairastui diabetekseen ja on peloissaan ja ymmällään tilansa vuoksi. Sille annetaan insuliinipillereitä, jotka eivät välttämättä tehoa.
Minua ahdistaa vaikka tiedän, että syy on yksinkertaisesti minun. Minun pitäisi olla maanviljelijä.
4 kommenttia:
Nalle Puh ompi märkä huhuhuh, koko pieni Nalle Puh ompi märkä huh.
Päivälliskeskustelu koski sattumoisin koiria. Minulla on sateella sattuva vanha vamma, jonka sain siinä talossa joka sijaitsee heti siinä, kun menee alas kirjakaupasta kohti Ukkijärveä, Kangasalla tietysti.
Talossa oli karjalankarhukoira. Pidin koirista ja luulin tuntevani ne. Se oli sisällä ja lapsia ja aikuisia meni ja tuli. Se istui pöydän päässä ja menin suoraan sen luo sisään tullessani ja silitin sitä. Se ei sanonut mitään, mutta yhtäkkiä otti ja puraisi oikean kämmenen läpi niin että luut ja jänteet paistoivat.
Kunnanlääkäri ei ommellut haavaa vaan pani siihen siteen, käski pitää paikallaan. Niinkuin 8-vuotias osaisi pitää kämmentä paikoillaan. Ei ollut antibioottipulvereita, saati penisilliiniä.
Yhtenä päivänä sitten kämmen oli kuin pallo ja sitten pitikin jo mennä pirssillä Tampereelle sairaalaan.
Karjalankarhukoiria käytettiin Hämeessä aivan tavallisina metsästyskoirina, koska karhuja ei harjuilla ollut.
Mietittiin siis Kiinan palatsikoiria ja kaikenmaailman lemmikkikoiria, ja minä ajattelen vieläkin, että koirilla pitää olla työtä. Ne metsästävät tai vahtivat tai taluttavat sokeita.
Eivät kissatkaan oikeastaan ole lemmikkejä, vaan ne saavat maitolautasellisen palkkioksi metsästetyistä hiiristä, joista ne tuovat navetan rapulle isännille ja emännille merkiksi hännät.
Sitä tässä mietin kun 17-vuotias, ehdottomasti viimeinen kissamme Allu sairastui diabetekseen ja on peloissaan ja ymmällään tilansa vuoksi. Sille annetaan insuliinipillereitä, jotka eivät välttämättä tehoa.
Minua ahdistaa vaikka tiedän, että syy on yksinkertaisesti minun. Minun pitäisi olla maanviljelijä.
Lapsi yrittää juuri tällä hetkellä tutustua 45-kiloiseen kultaiseen noutajaan. Koirakuume pahenee. Pysymme silti lujina.
Minua on seitsemän koiraa puraissut ja moni muu yrittänyt.
Tämä sen sijaan ramppasi kaikki ihmiset läpi ja tuli viereen köhnöttämään.
Se siis rakastaa sua. Aiotko olla julma ja torjua sen pyyteettömän rakkauden?
Kyllä. Helposti. Sillä on jo isäntä.
Lähetä kommentti