Eturauhanen ja journalismi

Maanantaiaamuina on lupa olla kyllääntynyt johonkin asioihin. Paljon sitä kuluttavana olen tietysti kyllääntynyt eniten suomalaiseen journalismiin, vaikka muistini pohjalta kaivellessa sieltäkin kalakääreiden keskeltä silloin tällöin jyvänen löytyy nokittavaksi.

Printtijournalismi on itsetuhoinen. Niinpä sieltä on turha hakea vetäviä festarikuvauksia ja reppareita - tilalla on poliisin ja järjestäjän antama rikos- ja bändiluettelo ja kirjoitus tukeutuu yleensä kirjoittajan muisteloita valaisevaan perin aneemiseen tulkintaan populaarimusiikin tilasta ennen ja toissapäivänä.

Tämän päiväiset HS-jutut varsinkin Haapaveden Folkista ja myös Tuskasta ovat kyllä positiivisia esimerkkejä, vaikka osallistumisen riemun sopisi näkyvän myös jutusta. Haluan ehdottomasti yleistää, vaikka suomalaiset ovat sen jo vuosia sitten lopettaneet, kun eivät siihen yleensä kykene: loputtomien lyhentämisien myötä jutut valahtavat hirvittävän helposti neutraaleiksi. Neutraalisuudesta osataan irrottautua yleensä vain tyylitajuttomuudella - tekstiin luodaan raadolta haiseva roso tai karavaanin perään tarkoitettu haukunta.

Kesäkirjoittelussa yleisen tyylitajuttomuuden kruunaa täysin sopimattomaan yhteyteen sijoitettu puhe viinasta, ulosteista ja eritteistä sekä huumeista. Aamuärgernini ei kohdistu juuri näihin esimerkkeihin, mutta esimerkiksi tänäpänänen kuvateksti "[l]avalla juovutaan vain tanssista" kuvaa tätä pakonomaista anaalikirjoittelua, kuten me freudilaissävyttyneet analyytikot vaivattomasti, helposti ja populaarikirjoitteluun sopivalla tarkkuudella sen luokittelisimme.

Ja kohta kolumnisti pilaa hauskan ideansa päättämällä kesätarinansa siihen, että hän ikävöi Helsingin katujen "kusentuoksua". Kukaan täyspäinen ei sitä ikävöi, ellei perversio ole päässyt pahenemaan luokkaan, jolloin aina Wagneria kuunneltuaan tekee mieli hyökätä Puolaan.

Pahinta on se, että tätä ovat alkaneet harjoittaa vielä nuoriksi journalisteiksi laskettavat skribentit. Heillä kun olisi vielä mahdollisuus joskus väläyttää jotakin älyllistä. Edes joskus. Tai kerran elämässään.

Ylipäätänsä jokakesäisen kusikirjoittelun voisi jo lopettaa, vaikka olisi sen toki toissapäivänä voinut lopettaa sekin, joka lorotteli hankeen kirjaimia tihkusateessa asemapaikkanaan Vanhan terassi ja kohteenaan viereiset portaat. Kaupungille jonottava tuskayleisö kannusti juopunutta ylöspäin kohotetuin peukaloin ja kannustavalla hihkunnalla. Sitä saa mitä kansa haluaa.

Mutta yli puolen sivun kirjoitukset. Se on sentään jo liikaa ilman eturauhastakin.

Epsanja voitti

Mitenkään enempiä kehumatta futistuntemuksella, mutta näin tuli toukokuussa veikatuksi. Summasta huomaa, etten harrasta uhkapelejä:

Voittajaveto 1
15 Espanja

Panos: 2,00 €
Hinta: 2,00 €

Pelattu 14.5.2008 klo 22.40, Veikkauksen pelipalvelu.
Pelin numero XXX. Kierros 26/2008.
Tulospäivämäärä su 29.6.2008 (675).

Tulos (675)
Voittaja
15 Espanja

Ennen kesää

 

Kävelyreissuilla pari kuukautta sitten kevät nosti päätään.

Nykäs-Matti Hertsikassa

 

Pari-kolme viikkoa sitten ikämiesten maailmanmestarin piti hypätä Herttoniemen mäestä. Vaan ei sitten hypännyt. Nimmareita kyllä meni liukuhihnalta, sillä yleisöä oli satamäärin. Vetovoima on siis tallella.

 

Pinot ja pinkat

 

Kemppinen pohtii kirjahyllyn arvoitusta ja toteaa hieman alistuneen oloisesti mutta elämän tosiasiat huomioon ottaen realistisesti: "Asiaa pohtiessani olen toistaiseksi (viimeksi kuluneet 20 vuotta) päätynyt pinoamaan kirjoja pöydälle ja joskus lattialle, vaikka hyllyissä olisi tilaa."

Lattiapinot eivät mahtuneet tähän kuvaan, mutta voitte kuvitella ne tuohon alareunaan. Tyynyn kulma näkyy, mutta Serranon perhettä tsiigaava perheenjäsen ei.

Lattiapinot ovat tärkeitä. Muuttaessani tulevan vaimoni miniasuntoon lähtötilanne oli huono. Minulla ei ollut kaappia tai muuta säilytystilaa. Kuitenkin tavaroita - lähinnä kirjoja ja papereita alkoi huoneistoon kertyä. Niistä muodostui pinkkoja.

Ne pinkat olivat omaa aluettani. Muuta ei ollut. Ja siksi juuri niihin kohdistui vimmainen hyökkäyshalu. Ne olivat aina tiellä, estivät siivouksen tai haittasivat muuten vain. Ymmärsin jujun: saisin itse olla läsnä, mutta tavarani eivät.

Jos hieman haluaa kärjistää, tilanne ei ole juuri muuttunut vuosien varrella. Minun alueeni on muidenkin aluetta, mutta heidän alueensa ei ole minun aluettani.

Hävitysvimma, hetkittäiset tuskastumiset ja esineiden haitta-asteen korostunut ilmituonti kohdistuu järjestelmällisesti minun tavaroihini, ei muun perheen omiin tavaroihin, jotka täyttävät huoneiston viimeiseen asti.

Omituisinta on, että tämä ulottuu jopa jääkaapin sisustaan. Vaimon ostamat mädäntyneet ja nahistuneet vihannekset ja juuston jämät eivät vaivaa, mutta annas olla, jos siellä on jokin vaaraton viimeisen käyttöpäivän ylittänyt jugurttipurkki, joka on minun ostamani.

Apropos! Jos joku haluaa kuljettaa täältä pois lasten katsottavaksi soveltuvia vhs-videoita, kertokoon minulle. Pullakahveilla tai viinipullolla siitä selviää ja katsottavaa riittää vähäksi aikaa.

Tuskalla ja pridellä

 

Elämän hienoja hetkiä on se, kun kesäisellä työtauolla luulee heräävänsä perjantaina ja huomaakin lehteä lukiessa, että on vasta torstai.

Aurinkokin paistaa eivätkä pikkulinnut enää lentele ja laulele kylmissään.

Kun tavaksi on tänä kesänä näemmä tullut, että päivän kirja mainitaan, sanottakoon, että noudin eilen postista anteeksi itellasta paksun paketin, jossa on muutama sata sivua tieteellistä tekstiä. Sen lukeminen ja lausunnon kirjoittaminen saattaa viedä muutaman päivän.

Luku-urakasta huolimatta vilkaisin aamun lehdenkin tuskalla ja pridellä. Päivän kiinnostavin sivu oli tänään Minne mennä tänään -palsta, johon oli kiinnitetty pari, ilmeisesti Eija Mäkivuotin valokuvaa menneiden vuosien Tuskista.

En ole rikastunut ennenkään veikkauksella, mutta kyllä siinä oikeanpuoleisessa valokuvassa takana on selvästi Sedis Blogin trackerin kuningas Kervå. Ainakin kallon muoto on ihan sama.

Hymy riittää

 

Anita Konkan blogista saamani kirjavinkki vei minut kävelyretkelle Flemarille Helsingin Kalliossa.

Mukava divarinpitäjä kysyi voisiko auttaa. Sanoin, että vähän vaikeaa näissä kirja-asioissa.
- Olen heräteostoksilla.
- No, turhahan sitä on mitään kirjaa paljon lukevalle osoittaa, mies aloitti.
- Kun kuitenkin siinä käy niin, että joutuu ei-oota myymään juuri sen toivekirjan kohdalla.
- Eiköhän täältä jotakin lukemista löydy.

Juttusuoni avautui ja kohta hämmästelimme sitä, kuinka jotkut kirjat tulevat muotiin. Eräätkin kirjat ovat olleet hyllyssä 15 vuotta ja pois heittämistä on mietitty niistä viimeiset viisi. Ja sitten käy niin, että yhtäkkiä kaikki haluavat juuri sen teoksen.

- Ehkä nettikeskusteluilla on tähän vaikutusta, arvailin, joku kirja pullahtaa esiin blogeissa tai keskusteluryhmissä ja sitten se jo halutaankin omaksi, ellei nyt ihan kirjaston päällä satu asumaan.

Ja nettikeskusteluista tuli mieleen, että en ollut koskaan lukenut Henry Millerin pientä kertomusta Hymy tikkaiden juurella. En Helmi-sarjan ensimmäisenä painoksena, enkä Kariston 100-vuotissarjan uusintana (2. painos, 2000).

Siellähän se hyllyssä nökötti. Viiden euron sijoitus. Nyt on luettu.

Juttutupaan. Kirja kiinnitti huomiota ja niin istahdin uusien tuttavuuksien pöytään. He olivat televisiossa pääosan urastaan tehneitä ohjaajia. Muutama elokuvaohjauskin oli kyllä ansiolistalle siunaantunut, mikä auttoi integroitumaan, kun sanoin, että olen niistä esitteitäkin kirjoittanut (ja onnekseni muistin jopa mitä olin sanonut).

Millerin Hymy-kirja oli toisen ohjaajan mielikirja ja hän halusi ehdottomasti ostaa sen minulta. Sanoin etten ole kirjoja koskaan myynyt. Hän tunnusti itse myyneensä, kun oli kirjakauppiaan poika.

Ilta sujui rattoisasti, teemat vaihtelivat lapsuudesta tulevaisuuteen. Paljon puhetta elokuvista ja kirjoista.

Vaimot hälytivät miehet kotiin ja pöytä tyhjeni. Jostakin syystä kävelin Kallion suuntaan ja kun Rytmin edessä oli tuttavia, heivauduin sisään. Ensimmäistä kertaa tässä trendikkäässä baarissa, mutta puolen tusinaa tuntemaani ihmistä silti paikalla.

Sitten kävin laulamassa vähän karaokea. Sen pituinen se.

Haussa kesäretki

 

Juhannussunnuntai lipsahti ohi ihan itsekseen, eikä tarvinnut lainkaan apua blogikirjoittelustani. Päiväksi riitti ihan hyvin kahdeksan kilometriä pitkä aamulenkki, laiha kana syötäväksi ja monituntinen jalkapallo-ottelu, joka jatkui aamuyöhön. Tänään ei tarvinnut herätä aikaisin, joten pomppasin ensi kertaa pystyyn vasta aamuviiden jälkeen.

Väliajat täyttyivät nokosista, parvekenotkuilusta ja lähialueelle, siis enintään Turkin eteläosiin suuntautuvien matkojen parissa surffailusta netissä. Harkitsin jo blogin epävirallisen lukijamatkan julistamista. Esimerkiksi karaokepitoinen päiväristeily Tallinnaan kelpaisi tällä viikolla virikkeeksi.

Netistä opin, että Turkin ja Bulgarian matkoja sai edullisesti - Antalyan 36 asteen lämpö vähän epäilytti huonoa saunojaa. Kahden kaupungin tarjous Lontoo ja Bryssel veisi jo lentona yli 400 euroa, eivätkä ne pitäjät ole mitenkään edullisia reppumatkailuiän ohittaneille.

Ei ole pakko, mutta kommentteihin voisittekin huviksenne raapaista ehdotuksia kesäisestä matkailusta koti- ja ulkomailla. Loppuviikolla näyttäisi olevan Vammalassa Vanhan kirjallisuuden päivät. En ole niissä kertaakaan käynyt, mutta toisessa kulttuuritapahtumassa olin taannoin puhumassa ja tiedän paikan toimivaksi. Paitsi että majoitus on noissa aina ongelma. Pitäisi vuokrata auto ja huristella sinne itse.

Juhannuksen tunnelmia

Juhannusaamu alkoi jo varhain puhelimen tärinällä. Ennen aamuyön viittä sain raportin toisen maan hotellihuoneen yksinäisyydestä. Värikäs raportti toistui aamuyhdeksältä, jolloin perunamunakas oli juuri pääsemässä kukkeimpaan kellanruskeaan loistoonsa. Tällä kertaa humuihin kadonnut siippa oli jo palannut kuorsaamaan soittajan viereen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vaimo murjaisi vitsinkin, jolle näin blogiympäristössä on pakko antaa sisäpiirileimaa. "S. teki x:ät". X on paljon soitteleva elokuvaohjaaja, joka ei tuijota yksisilmäisesti kellonaikoihin, kun asiaa on.

Perunamunakas on tietysti myös espanjalainen munakas, ja sitä puolestaan voi mainostaa ruokaa ammatikseen hyljekseville lapsille. Elämä on kuin Serranon perheestä.

Parvekkeella vallitsee postapokalyptinen tunnelma. Koska ihmisiä ei ole näkynyt tai kuulunut viiteen tuntiin, tämän vuoden juhannuspommi on ollut neutriinojen aikaansaama. Ei kuitenkaan niin dramaattisesti kuin vuosia sitten, jolloin aamulla radiosta kuului venäläinen kansansävelmä, televisiosta tuli venäjän kielikurssi ja kävellessäni avojaloin ja silmälaseitta lumihangessa hakemaan aamupostia, tien vierellä oli kilometri venäläisiä tankkeja. Harmaapukuiset jätkät luukussa silmäilivät kylmästi avojalkaiseen ja alushousuiseen lähesjäätyneeseen postinnoutajaan joulukuun kirpeänä aamuna.

Palasin ripein askelin keittiöön, viittoilin ikkunan ja tankkien täyttämän tien suuntaan ja sanat löydettyäni kysyin aamukahveja keittelevältä isältä, mikä lippu laitetaan liehumaan. Itsenäisyyspäivän paraati kuulemma. Sanoin, että mukavaa, kun piiput sojottavat muualle.

Juhannusaamuna ei voi edes tapella aamulehden osista. Yöllisiä tekstiviestejä ei ole tullut ainuttakaan. Ei tullut juhannustervehdyksiäkään, ainoastaan yksi kehotus hidastella kaupan kaljajonoissa, koska kalja on niin kallista. Panimoliittohan vaivautui tähän viestiketjukirjeeseen reagoimaankin. Se myönsi, että kalja on kallista, mutta ei sitä tällä tavoin, niin vain, ja vielä tässä maassa protestoida.

Totta on, että hidastuslakot ovat italialaisia. Ja siellä lakkoja kyllä on joka lähtöön. Oman kokemuksen mukaan esimerkiksi Italian Roomassa monen kymmenen tuhannen ihmisen mielenosoitukset ovat jokaviikkoisia tapahtumia. He kuuluvat ammattiyhdistyksiin ja muodostavat ammattiyhdstysliikkeen. Ihan oikeasti. Siellä on semmoisia, eikä niitä pidetä pilapuheina.

Kurista ja järjestyksestä puhuttaessa tulee mieleen, että kovasti kieltoja on tähän maahan viime aikoina saapunut ja toteen laitettu.

Oletteko jo kuulleet viimeisimmän. Peliautomaatit kielletään alle 18-vuotiailta.

Kuinkas sitten käy kuulun kansanterveyden? Maahan pitäisi varmaan maalata keltainen viiva, jota lähemmäksi youngsterit eivät hedelmäpeliä saa tulla. Vaikka ruineerasin minäkin kansanterveyden eilen ja toissapäivänä kaupan automaateilla. 27 euroa puhdasta voittoa...

Kun kaikki kielletään, jäljelle ei jää kuin opiskelija-aikojen kesäaamun lauantaiden harrastus. Kaivelemme aamuturvokkeessa kolikot yhteen ja ostamme ässäarvan. Sitten vain ripaa nykimään.

Mutta se oli ennen se. En kadehdi lainkaan tänä aamuna niitä, jotka viime yönä olivat nuoruutensa tunnossa ja testasivat kestävyyttään. Kosketelkaa toisianne, että turrat kalmot heräävät henkiin.

Ja kyllä ne ässäarvatkin kielletään. Ehkä joku ristikakkosarpa jää henkiin tässä hupien ja nautintojen teurastuksessa, jota maan epäsuosituimman poliitikon johtama säälittävä hallitus päivästä päivään kohti aivovauriota harjoittaa. Niille ei jätetä tunkkiakaan.

Raittius, reippaus ja ripaus solidaarisuutta on ihan hyvä yhdistelmä juhannuksenakin. Ja varsinkin juhannussaarnassa.

Pitkät kesäpostaukset alkavat

 

Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin vain mielikuvituksella on rajat. Aamu aukeni jo ennen viittä kirkkaana ja stressittömänä, sillä tiedotettu pilvinen harmaus ei ollut vielä ehtinyt näille maille.

Parvekkeella oli jumalaisen subjektiivinen olo. Vain linnut viheltelivät ja kirskuivat, taustalla sekoittuivat sekä ilmanvaihdon humina että kaupunkiliikenteen ikuinen kumina.

Työ palautui reaalitodellisuudesta huolimatta mieleen hetkeksi, kun avasin silmät ja HS:n. Kollega siellä kesäisesti kaimansa kanssa nautiskeli viiniä ja puhui mukavia puutarhassa. Human featurea parhaasta päästä.

Isoon kuvaan oli saatu myös kirjailija Hannu Salama, joka aina silloin tällöin on Helsinkiin muutettuaan tullut kaupungilla vastaan. Vaikka emme tunne, olen tervehtinyt ystävällisesti terveestä kunnioituksesta Suomen parhaan virkkeen kirjoittajaa kohtaan. Enkä tarkoita yhtä virkettä, vaan niitä kaikkia, joista romaanin kaltainen kokonaisuus syntyy.

Tommi Niemisen jutun aloitus on sinällään mestarillinen: "Vaikka halveksittu, palkittu, ihailtu ja tuomittu punikkikirjailija Hannu Salama on jo kypsässä 71-vuoden iässä, hän on edelleen halukas riidanhaastaja ja isokenkäisten nolaaja, joka on tottunut oloonsa leimattuna ihmisenä."

En tiedä haluaako kukaan olla kypsä varsinkaan 71 vuoden vaatimattomassa iässä, mutta ei "mediumkaan" tietysti tähän sovi eikä "raakakaan", vaikka se rimmaisi parhaiten "punikkikirjailijan" kanssa. Makuasia, tietysti. Ja maut, voi pojat, kuinka ne vaihtelevatkaan.

Mielessä pyörii Suomen kesä, mutta myös mahdollisuus pyrähtää ulkomaille. Finnairin mainoksessa vihreän krokotiilin nenällä oleva golfpallo nauratti. En ollut aiemmin huomannut. Cruisailufirma mainostaa paattinsa syyskuista matkaa Välimerellä, luennoitsijana elokuvahistorian professori Peter von Bagh. On syytä katsella matkoja vähän lähempää nykyhetkeä. Usein ne jäävät vain katseluksi. Tai virtuaalimatkailuksi netissä.

Keittiössä valmistuu mansikkakakku, lapsi katsoo Serranon perhettä. Taidanpa ottaa populaarikulttuurin tutkija Kari Kallioniemen parin vuoden takaisen teoksen Blitzistä Blairismiin lukuun parvekkeelle. Brittiläisen populaarikulttuurin historiaa käsittelevä teos putkahti eilen postiluukkuuni mukana seuranneen kortin mukaan "kiitoksena mukavasta toukokuisesta esittelytuokiosta". Kiva että kelpasi.

Luen sitä niinkuin Umberto Eco kehottaa, hitaasti ja aristokraattisesti. Siksipä voinkin heti sanoa, että korjatkaa omiin kappaleisiinne sivulla 47 esiintyvä Growth Film Unit oikeaan muotoon Crown Film Unit. Tarkistin, kun säikähdin, että olen aikoinaan väikkärissäni puhunut ihan väärästä firmasta. Vaikka ei niin monen löytyneen virheen jälkeen enää kannattaisi säikkyä. Eikä virheistä ylipäätään.

Haavikon sanoin on syytä toivoa, että tässäkin ikiomassa esityksessäni on virheitä.

Täydellistä ja rikkeetöntä Juhannusta täältä kesäparvekkeelta.

Kesä ja kondomit

Kesällä emme voi välttää kondomeja.

Aamiaispöytäkeskustelussa esiin nousi sosialidemokraattien kondomikampanja "tunne demari sisälläsi". En ollut lainkaan yllättynyt siitä, että feminismihormonin alainen naisväki motkotti iskulauseen olevan yksipuolisesti miehinen. Että siis demari olisi aina mies.

Vastalauseet siitä, että kondomi on jollakin tapaa väistämättä miehinen, kaikuivat tavalliseen tapaan kuuroille korville. Sukupuolitettu mikä sukupuolitettu. Sanoin että sukupuolituttu väline se on ennen sitä. Toivottavasti.

Eteläisessä Afrikassa kondomeista tehdään varsin usein myös jalkapalloja. Opin tämän dvd:stä, jossa esille on pantu joukko sellaisia afrikkalaiseurooppalaisena yhteistyönä tehtyjä dokumenttielokuvia, joilla on ja pitää olla yhteiskunnallista merkitystä tässä ja nyt.

Elokuvien yhdistävä teema on HIV tai AIDS. Tekijätiimi lupaa elokuvien olevan "positiivisia, provokatiivisia, humoristisia ja rohkeita", ja niin ne ovatkin.

Seitsemän maan elokuvia esittelevä DVD on osa lukulistalleni Sodankylässä konkretisoitunutta Iikka Vehkalahden ja Dan Edkinsin teosta Steps by steps. Linkki vie dokumenttiprojektin nettisivustolle Sambiaan, jossa kirjakin ilmestyi toukokuussa.

Iikka muuten lykkäsi kirjan kainalooni toiveikkaana: "Kun sinulla on tuo blogikin." Tähän on tultu. Aihe on kyllä kova paketti journalismia blogilla tai ilman!

Palailen jahka saan yli 200-sivuista teosta selatuksi. Onneksi kuuden tunnin päästä on aikaa itsensä toteuttamiseen muutenkin kuin työn kautta.

Kuva on pihistetty jalkapallon kunniaksi kroatialaisesta blogista, jonka osoitteen onnistuin missaamaan...

Etiikkatestiin, hep

Sadan vuoden tauon jälkeen pieni meemitesti, sillä kesäisen työtauon alkuun on aikaa 13,5 tuntia.

Yleisradion tarjoama etiikkatesti. Joten olkaapa hyviä.

Omat tulokseni ovat tietysti julkisia:

"Mielipiteitäsi lähimpänä oleva filosofi on Ludwig Feuerbach (1804-1872).

Alla 3 lähintä filosofia ja osumisprosentit:

1. Ludwig Feuerbach 83.0%
2. Ilkka Niiniluoto 81.0%
3. Machiavelli 80.0%
Ajatuksiasi eniten vieroksuu Carl Schmitt 41.0%

Kommentti: Carl Schmitt -eroavaisuus tekee minut erittäin iloiseksi. Minä en kiirehtisi liittymään vaalit voittaneeseen natsipuolueeseen kuten hän.

Myös seuraavat 3 mielipidevaikuttajaa olivat lähinnä omaa vastaustasi:

1. Ylilääkäri Jorma Palo 83.0%
2. Näyttelijä Mari Rantasila 76.0%
3. Toimittaja Saska Snellman 75.0%"

Tämän kun olisi tiennyt, olisi Marille tästä Sodankylässä maininnut.

Omakuva

 

Jokaisella kuvauskeikalla pitää aina muistaa ottaa omakuva.

Liina Härkönen

 

Elokuvafestivaalien kanta-asiakkaisiin kuuluu myös Liina Härkönen Tampereelta. Tässä tarkkaavaisena Sodankylä-hotellissa, jossa julkaistiin festarien aikana Eero Tammen ja Lauri Timosen sekä Peter von Baghin toimittama Filmihullun 40-vuotisjuhlateos.

EDIT: Kuva onkin otettu Sodankylä-palkinnon jakotilaisuudessa. Sen sai tänä vuonna Raimo Silius Tampereelta. Paikka on kuitenkin sama, Hotelli Sodankylä.

Virva

 

Eniten kavereita Sodankylässä taisi olla kohta nelivuotiaalla Virvalla. Synttärionnittelut näin vajaata viikkoa etukäteen.

Universumi voitti

 

Universumi päihitti tänä vuonna Sodankylän jalkapallossa, mutta voittajakuvaan kelpasivat kummatkin joukkueet.

Timo Keski-Orvola ja Milos Forman

 

Timo Keski-Orvola Savonlinnasta tapaa Milos Formanin Sodankylässä.

Iida Simes

 

Elokuvakaraoketähtönen Iida Simes. Taustalla miehensä Hannu Paloviita.

Hannu Waarala

 

Festivaalikonkari Hannu Waarala tekee muistiinpanoja Milos Formanin pressissä Sodankylässä 2008.

Laura Lindstedt

 

Laura Lindstedt on joskus ollut kustannustoimittajani, mutta taitaa olla parempi tituleerata häntä kirjailijaksi.

Väsyneet mutta onnelliset

 

Väsyneet mutta onnelliset. Lähdön hetki Mervillä ja Maritalla.

Peter von Bagh ja Milos Forman

 

Petterin aamuhaastattelut sujuivat Sodankylässä perinteiseen tapaan varsin lupsakasti, kun tämän vuotiset vieraat olivat varsin avomielisiä ja omatoimisia. Sunnuntainen Kontshalovski oli lehtitietojen mukaan vaitonaisempi lapsuudestaan ja perheestään, mutta Forman ja Cassell sekä Pöysti jutustelivat sujuvasti elämäntarinansa huippuhetkistä.

Mirkka Maikola

 

Nuoresta iästä huolimattaan Mirkka, kollega Kansallisesta audiovisuaalisesta arkistosta on Sodankylän filmifestivaalien veteraaneja.

Seymour Cassell

 

Seymour Cassell vietti aika railakasta iltaa uusien ystävien kanssa Sodankylän yöttömässä yössä, mutta aamukeskustelussa esiin tuli raikas pyhäkoulupoika. Tarinat seurasivat toistansa niin, että muistelmien ensimmäinen osa syntyisi varmaankin parissa päivässä. Huippuvieras jälleen kerran.

Lasse Pöysti II

 

Lasse Pöysti haastattelussa Sodankylässä 2008.

Nils Gaup

 

Nils Gaup esitteli Sodankylässä omaa elokuvaansa Kautokeino oppröret.

Lasse Pöysti

 

- Jaa, tekin olette näyttelijä, Lasse Pöysti sanoi Seymour Cassellille Helsingin lentokentällä.
- 49 vuotta, Seymour totesi.
- Niin vähän, Lasse totesi. Minä olen näytellyt 70 vuotta.

Lauri Timonen

 

Filmihullun toimitussihteeri toteuttaa vanhaa sananlaskua: "Ken Olviin tartuu, se Olviin hukkuu". Sunnuntaiaamu oli hyvin kuuma ja olut kylmä.