Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin vain mielikuvituksella on rajat. Aamu aukeni jo ennen viittä kirkkaana ja stressittömänä, sillä tiedotettu pilvinen harmaus ei ollut vielä ehtinyt näille maille.
Parvekkeella oli jumalaisen subjektiivinen olo. Vain linnut viheltelivät ja kirskuivat, taustalla sekoittuivat sekä ilmanvaihdon humina että kaupunkiliikenteen ikuinen kumina.
Työ palautui reaalitodellisuudesta huolimatta mieleen hetkeksi, kun avasin silmät ja HS:n. Kollega siellä kesäisesti kaimansa kanssa nautiskeli viiniä ja puhui mukavia puutarhassa. Human featurea parhaasta päästä.
Isoon kuvaan oli saatu myös kirjailija Hannu Salama, joka aina silloin tällöin on Helsinkiin muutettuaan tullut kaupungilla vastaan. Vaikka emme tunne, olen tervehtinyt ystävällisesti terveestä kunnioituksesta Suomen parhaan virkkeen kirjoittajaa kohtaan. Enkä tarkoita yhtä virkettä, vaan niitä kaikkia, joista romaanin kaltainen kokonaisuus syntyy.
Tommi Niemisen jutun aloitus on sinällään mestarillinen: "Vaikka halveksittu, palkittu, ihailtu ja tuomittu punikkikirjailija Hannu Salama on jo kypsässä 71-vuoden iässä, hän on edelleen halukas riidanhaastaja ja isokenkäisten nolaaja, joka on tottunut oloonsa leimattuna ihmisenä."
En tiedä haluaako kukaan olla kypsä varsinkaan 71 vuoden vaatimattomassa iässä, mutta ei "mediumkaan" tietysti tähän sovi eikä "raakakaan", vaikka se rimmaisi parhaiten "punikkikirjailijan" kanssa. Makuasia, tietysti. Ja maut, voi pojat, kuinka ne vaihtelevatkaan.
Mielessä pyörii Suomen kesä, mutta myös mahdollisuus pyrähtää ulkomaille. Finnairin mainoksessa vihreän krokotiilin nenällä oleva golfpallo nauratti. En ollut aiemmin huomannut. Cruisailufirma mainostaa paattinsa syyskuista matkaa Välimerellä, luennoitsijana elokuvahistorian professori Peter von Bagh. On syytä katsella matkoja vähän lähempää nykyhetkeä. Usein ne jäävät vain katseluksi. Tai virtuaalimatkailuksi netissä.
Keittiössä valmistuu mansikkakakku, lapsi katsoo Serranon perhettä. Taidanpa ottaa populaarikulttuurin tutkija Kari Kallioniemen parin vuoden takaisen teoksen Blitzistä Blairismiin lukuun parvekkeelle. Brittiläisen populaarikulttuurin historiaa käsittelevä teos putkahti eilen postiluukkuuni mukana seuranneen kortin mukaan "kiitoksena mukavasta toukokuisesta esittelytuokiosta". Kiva että kelpasi.
Luen sitä niinkuin Umberto Eco kehottaa, hitaasti ja aristokraattisesti. Siksipä voinkin heti sanoa, että korjatkaa omiin kappaleisiinne sivulla 47 esiintyvä Growth Film Unit oikeaan muotoon Crown Film Unit. Tarkistin, kun säikähdin, että olen aikoinaan väikkärissäni puhunut ihan väärästä firmasta. Vaikka ei niin monen löytyneen virheen jälkeen enää kannattaisi säikkyä. Eikä virheistä ylipäätään.
Haavikon sanoin on syytä toivoa, että tässäkin ikiomassa esityksessäni on virheitä.
Täydellistä ja rikkeetöntä Juhannusta täältä kesäparvekkeelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti