perjantaina, kesäkuuta 27, 2008

Pinot ja pinkat

 

Kemppinen pohtii kirjahyllyn arvoitusta ja toteaa hieman alistuneen oloisesti mutta elämän tosiasiat huomioon ottaen realistisesti: "Asiaa pohtiessani olen toistaiseksi (viimeksi kuluneet 20 vuotta) päätynyt pinoamaan kirjoja pöydälle ja joskus lattialle, vaikka hyllyissä olisi tilaa."

Lattiapinot eivät mahtuneet tähän kuvaan, mutta voitte kuvitella ne tuohon alareunaan. Tyynyn kulma näkyy, mutta Serranon perhettä tsiigaava perheenjäsen ei.

Lattiapinot ovat tärkeitä. Muuttaessani tulevan vaimoni miniasuntoon lähtötilanne oli huono. Minulla ei ollut kaappia tai muuta säilytystilaa. Kuitenkin tavaroita - lähinnä kirjoja ja papereita alkoi huoneistoon kertyä. Niistä muodostui pinkkoja.

Ne pinkat olivat omaa aluettani. Muuta ei ollut. Ja siksi juuri niihin kohdistui vimmainen hyökkäyshalu. Ne olivat aina tiellä, estivät siivouksen tai haittasivat muuten vain. Ymmärsin jujun: saisin itse olla läsnä, mutta tavarani eivät.

Jos hieman haluaa kärjistää, tilanne ei ole juuri muuttunut vuosien varrella. Minun alueeni on muidenkin aluetta, mutta heidän alueensa ei ole minun aluettani.

Hävitysvimma, hetkittäiset tuskastumiset ja esineiden haitta-asteen korostunut ilmituonti kohdistuu järjestelmällisesti minun tavaroihini, ei muun perheen omiin tavaroihin, jotka täyttävät huoneiston viimeiseen asti.

Omituisinta on, että tämä ulottuu jopa jääkaapin sisustaan. Vaimon ostamat mädäntyneet ja nahistuneet vihannekset ja juuston jämät eivät vaivaa, mutta annas olla, jos siellä on jokin vaaraton viimeisen käyttöpäivän ylittänyt jugurttipurkki, joka on minun ostamani.

Apropos! Jos joku haluaa kuljettaa täältä pois lasten katsottavaksi soveltuvia vhs-videoita, kertokoon minulle. Pullakahveilla tai viinipullolla siitä selviää ja katsottavaa riittää vähäksi aikaa.
Posted by Picasa

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän sinua niin hyvin. Itse selvisin miltei 10 vuotta sullomalla omaisuuden (luvatta) taloyhtiön tyhjään lämpimään varastoon. Nyt se piti perherauhan vuoksi tyhjentää ja siirtää muualle. Ammattimaisilla muuttomiehillä meni melkein kolme tuntia.
Sauli

Juha kirjoitti...

minut pitää pirteänä pari kolme kertaa vuodessa tapahtuva vinyylilevyjen pakkosiirto sisustuksen tieltä. Vajaan tuhannen levyn ja muutaman sadan singlen roudaaminen on eri hauskaa, suosittelen.

ja yhtäkään en enää suostuisi myymään, paitsi sen Village Peoplen tokan albumin kaksoiskappaleen.

Anonyymi kirjoitti...

Kummallisinta on se, että tavarat hukkaavat itsensä. Ei ole väliä tavaran koolla, muodolla, värillä tai painolla. Niitä ei vain löydy pinoista tai läjistä, vaikka tiedän etsiessäni, että siellä ne ovat.

Sitten, kun asia ei ole enää ajankohtainen, niin siinähän se kaivattu on: yleensä heti sen päällimmäisen alla tai se tipahtaa/leijailee jostain korkeuksista lattialle.

Iisi

Sedis kirjoitti...

Esimerkiksi kirjaa palautettaessa se osaa naamioitua täydellisesti. Ei löydy millään.

Ja sitten, pam. Siinä se on, silmien alla koko ajan kaikki ominaisuutensa välillä menettäneenä.