Hymy riittää

 

Anita Konkan blogista saamani kirjavinkki vei minut kävelyretkelle Flemarille Helsingin Kalliossa.

Mukava divarinpitäjä kysyi voisiko auttaa. Sanoin, että vähän vaikeaa näissä kirja-asioissa.
- Olen heräteostoksilla.
- No, turhahan sitä on mitään kirjaa paljon lukevalle osoittaa, mies aloitti.
- Kun kuitenkin siinä käy niin, että joutuu ei-oota myymään juuri sen toivekirjan kohdalla.
- Eiköhän täältä jotakin lukemista löydy.

Juttusuoni avautui ja kohta hämmästelimme sitä, kuinka jotkut kirjat tulevat muotiin. Eräätkin kirjat ovat olleet hyllyssä 15 vuotta ja pois heittämistä on mietitty niistä viimeiset viisi. Ja sitten käy niin, että yhtäkkiä kaikki haluavat juuri sen teoksen.

- Ehkä nettikeskusteluilla on tähän vaikutusta, arvailin, joku kirja pullahtaa esiin blogeissa tai keskusteluryhmissä ja sitten se jo halutaankin omaksi, ellei nyt ihan kirjaston päällä satu asumaan.

Ja nettikeskusteluista tuli mieleen, että en ollut koskaan lukenut Henry Millerin pientä kertomusta Hymy tikkaiden juurella. En Helmi-sarjan ensimmäisenä painoksena, enkä Kariston 100-vuotissarjan uusintana (2. painos, 2000).

Siellähän se hyllyssä nökötti. Viiden euron sijoitus. Nyt on luettu.

Juttutupaan. Kirja kiinnitti huomiota ja niin istahdin uusien tuttavuuksien pöytään. He olivat televisiossa pääosan urastaan tehneitä ohjaajia. Muutama elokuvaohjauskin oli kyllä ansiolistalle siunaantunut, mikä auttoi integroitumaan, kun sanoin, että olen niistä esitteitäkin kirjoittanut (ja onnekseni muistin jopa mitä olin sanonut).

Millerin Hymy-kirja oli toisen ohjaajan mielikirja ja hän halusi ehdottomasti ostaa sen minulta. Sanoin etten ole kirjoja koskaan myynyt. Hän tunnusti itse myyneensä, kun oli kirjakauppiaan poika.

Ilta sujui rattoisasti, teemat vaihtelivat lapsuudesta tulevaisuuteen. Paljon puhetta elokuvista ja kirjoista.

Vaimot hälytivät miehet kotiin ja pöytä tyhjeni. Jostakin syystä kävelin Kallion suuntaan ja kun Rytmin edessä oli tuttavia, heivauduin sisään. Ensimmäistä kertaa tässä trendikkäässä baarissa, mutta puolen tusinaa tuntemaani ihmistä silti paikalla.

Sitten kävin laulamassa vähän karaokea. Sen pituinen se.