maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

Eturauhanen ja journalismi

Maanantaiaamuina on lupa olla kyllääntynyt johonkin asioihin. Paljon sitä kuluttavana olen tietysti kyllääntynyt eniten suomalaiseen journalismiin, vaikka muistini pohjalta kaivellessa sieltäkin kalakääreiden keskeltä silloin tällöin jyvänen löytyy nokittavaksi.

Printtijournalismi on itsetuhoinen. Niinpä sieltä on turha hakea vetäviä festarikuvauksia ja reppareita - tilalla on poliisin ja järjestäjän antama rikos- ja bändiluettelo ja kirjoitus tukeutuu yleensä kirjoittajan muisteloita valaisevaan perin aneemiseen tulkintaan populaarimusiikin tilasta ennen ja toissapäivänä.

Tämän päiväiset HS-jutut varsinkin Haapaveden Folkista ja myös Tuskasta ovat kyllä positiivisia esimerkkejä, vaikka osallistumisen riemun sopisi näkyvän myös jutusta. Haluan ehdottomasti yleistää, vaikka suomalaiset ovat sen jo vuosia sitten lopettaneet, kun eivät siihen yleensä kykene: loputtomien lyhentämisien myötä jutut valahtavat hirvittävän helposti neutraaleiksi. Neutraalisuudesta osataan irrottautua yleensä vain tyylitajuttomuudella - tekstiin luodaan raadolta haiseva roso tai karavaanin perään tarkoitettu haukunta.

Kesäkirjoittelussa yleisen tyylitajuttomuuden kruunaa täysin sopimattomaan yhteyteen sijoitettu puhe viinasta, ulosteista ja eritteistä sekä huumeista. Aamuärgernini ei kohdistu juuri näihin esimerkkeihin, mutta esimerkiksi tänäpänänen kuvateksti "[l]avalla juovutaan vain tanssista" kuvaa tätä pakonomaista anaalikirjoittelua, kuten me freudilaissävyttyneet analyytikot vaivattomasti, helposti ja populaarikirjoitteluun sopivalla tarkkuudella sen luokittelisimme.

Ja kohta kolumnisti pilaa hauskan ideansa päättämällä kesätarinansa siihen, että hän ikävöi Helsingin katujen "kusentuoksua". Kukaan täyspäinen ei sitä ikävöi, ellei perversio ole päässyt pahenemaan luokkaan, jolloin aina Wagneria kuunneltuaan tekee mieli hyökätä Puolaan.

Pahinta on se, että tätä ovat alkaneet harjoittaa vielä nuoriksi journalisteiksi laskettavat skribentit. Heillä kun olisi vielä mahdollisuus joskus väläyttää jotakin älyllistä. Edes joskus. Tai kerran elämässään.

Ylipäätänsä jokakesäisen kusikirjoittelun voisi jo lopettaa, vaikka olisi sen toki toissapäivänä voinut lopettaa sekin, joka lorotteli hankeen kirjaimia tihkusateessa asemapaikkanaan Vanhan terassi ja kohteenaan viereiset portaat. Kaupungille jonottava tuskayleisö kannusti juopunutta ylöspäin kohotetuin peukaloin ja kannustavalla hihkunnalla. Sitä saa mitä kansa haluaa.

Mutta yli puolen sivun kirjoitukset. Se on sentään jo liikaa ilman eturauhastakin.

2 kommenttia:

Rauno Rasanen kirjoitti...

'...jolloin aina Wagneria kuunneltuaan tekee mieli hyökätä Puolaan.'

Pahaksi on päässyt...

Sedis kirjoitti...

Vanha vitsi on aina kierrätyskelpoinen.