tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Suloinen joutilaisuus

Sinä aikana kun olen kulkenut sumussa ja kirjallisten dead line-operaatioiden, omien saannosten ja muiden julkaisutilaisuuksien, satunnaisten ja erityisten elokuvaesitysten sekä työnantajan esittämien suoranaisten uhkausten humussa (joka kymmenes ammutaan ennen vuotta 2015), maailmalla tapahtuu jotakin aivan vastaavaa.

Elämää huomattavasti suurempia esityksiä on toteutunut Kauhajoella, Irakissa ja Washington D.C.:ssä.

Jatkosodassa 1941-44 Suomen valtiollinen poliisi osallistui Pohjois-Suomessa saksalaisten virkaveljiensä rinnalla kommunistien tai juutalaisiksi määriteltyjen sotavankien murhaamiseen.

Murhat teki saksalaisen turvallisuuspoliisin yksikkö Einsatzkommando Finnland. Sen tehtävänä oli tuhota ideologisiksi tai rodullisiksi vihollisiksi todetut.

Saksalaisten omien vankien tuhoamisessa auttamisen lisäksi suomalaiset luovuttivat saksalaisille ainakin 520 vangiksi joutunutta "kommunistia" ja "juutalaista". Saksalaiset teloittivat heidät välittömästi.

Valpo asetti kymmenkunta miestä auttamaan näissä salassa pidetyissä ja salassa pysyneissä tehtävissä.

Pankkien sosialisoinnin aalto on vyörynyt yli läntisen maailman, eikä päätepistettä näy muualla kuin Karl Marxin rakentamassa enteiden ennustuspallossa. Suoraselkäiset re-publikaanit ja demo-kraatit ensin esittivät ja sitten jo estivät enemmän myrkyllisen jätteen (= lainapaperit) valumisen roskapankkiin (= velkojen sosialisointiyksikkö.)

Big Brotherissa Andreas lähti autolla liikkeelle vaikka Marianne oli vielä vessassa. Kolme neljästä suomalaisesta ei tiedä, mitkä puolueet ovat hallituksessa nyt, mutta juuri heillä on äänioikeus ja demokratia. Tero analysoi BB:n talon muita asukkaita. Samaan aikaan toiset tyrkyttävät äänioikeutta 16-vuotiaille.

Itävallassa on. Kaksi ääroikeistolaista puoluetta voitti vaalit lähinnä ulkomaalaisvastaisella retoriikallaan. Kolme kymmenestä kannattaa niitä. Väsyneet BB:läiset palelevat matkatessaan "festivaaleille" ja veikkaavat lämpötilan olevan pakkasella.

Taidanpa palata Titus Liviuksen pariin, lukemaan viihteellistä esitystä Rooman historiasta. Sen rinnalla nautiskelen Tuomas Heikkilän ja Liisa Suvikummun yhtä viihdyttävästä teoksesta 12 avainta myyttien ja pyhien Roomaan (Kirjapaja 2006).

Ja pitäisi saada käsikirjoitus luovutuskuntoon kuukauden sisällä. Dolce far niente.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jos nyt riittäisi aikaa, meillä olisi luvassa dolce vitan evääksi myös liukasta öljyä - perheenne pänikkä odottaa noutajaansa.