lauantaina, syyskuuta 27, 2008

Valkoiset ruusut

Elokuvaohjaaja Hannu Lemisestä ja näyttelijätär Helena Karasta kertova Valkoiset ruusut ilmestyi ja HS ehti siitä jo kirjoittaa.

Eilisen julkaisutilaisuuden jälkipuinneissa nousi esille valkoisten ruusujen symboliikka. Ei sitä kirjasta sitten löytynyt ja lupauduin kaivelemaan tosiasiat esiin.

Mutta ennen symboliikkaa hieman elokuvan tekijyydestä. Se, että elokuva Valkoiset ruusut (1943) perustuu Stefan Zweigin romaaniin Brief einer Unbekannten (1922), on ollut lähinnä puheiden tasolla tiedossa.

Lemisen Valkoisten ruusujen krediiteissä mainintaa Zweigista ei ole. Käsikirjoittajaksi on mainittu Eino Seisjoki. Se on Hannu Lemisen ja Suomi-Filmin pääohjaaja Ilmari Unhon valitsema salanimi.

Nyt postuumisti julkaistussa haastattelussa Leminen vakuuttaa, että elokuvayhtiö oli yrittänyt tavoitella saksanjuutalaista Zweigia oikeuksien ostamiseksi, mutta ei onnistunut.

Kun oikeuksia ei saatu, elokuva tehtiin ilman niitä. En usko, että oikeuksia vakavasti olisi edes yritetty saada.

Zweig oli paennut Saksasta Itävaltaan 1934 ja sieltä edelleen Englantiin ja Yhdysvaltoihin, ja vuonna 1941 hän asui Brasiliassa. Zweig teki vaimonsa kanssa itsemurhan seuraavana vuonna. "Luulenpa, että on parempi lopettaa ajoissa ja pystyin jaloin kantaen elämää, jossa intellektuaalinen työ merkitsi puhtainta iloa, henkilökohtaista vapautta ja koirkeinta hyvää maailmassa", hän kirjoitti jäähyväisiksi.

Ehkä hieman ironista on, että Valkoinen ruusu (Die Weisse Rose) oli myös väkivaltaa kaihtava vastarintaryhmä Münchenissä. Lähinnä lentolehtisin ja kristillisellä mielellä aseistautunut ryhmä muodostui paikallisen yliopiston filosofian professorista Kurt Huberista ja hänen opiskelijoistaan. Tavoitteena oli innostaa aktiiviseen oppositioon Adolf Hitlerin hallintoa vastaan.

Ryhmä sai aikaiseksi kuusi lentolehtistä kesäkuun 1942 ja helmikuun 1943 välillä. Seitsemäs jäi keskeneräisenä Gestapon käsiin. Huber ja viisi opiskelijaa teloitettiin giljotiinissä, avustajat saivat maksimissaan kymmenen vuoden vankilatuomion.

Münchenin yliopiston päärakennuksen aukio on nimitetty teloitettujen opiskelijasisarusten Hansin ja Sophien mukaan nimellä "Geschwister-Scholl-Platz"; vastapäinen aukio on "Professor-Huber-Platz".

***
Nyt sitten opin, että valkoiset ruusut ovat versonneet joko meren vaahdosta tai profeetta Muhammedin hikipisaroista. Tämän päivän kukkalahjana nupullaan olevat valkoiset ruusut symboloivat tyttömäisyyttä.

Mutta hienovaraisempaakin symboliikkaa valkoisiin ruusuihin liitetään.

Valkoiset ruusut symboloivat puhtautta, ja siis viattomuutta, totuutta, hiljaisuutta, salaisuuksia ja haaveita. Neitseellisyys ja henkisen kehityksen kukoistaminen yhdistetään myös valkoiseen ruusuun, valkoisten ruusujen antaja viestii 'kaipaan sinua' tai 'olet ihana'.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En malta olla lisäämättä, että viisi vuotta myöhemmin eli 1948 Max Ophuls (alk. Maximillian Oppenheimer) ohjasi Zweigin ko. novellista elokuvan Kirje tuntemattomalta naiselta (Letter from unknown woman), erään kautta aikain suosikkielokuvani, tähtinään Jean Fontaine ja Lous Jordan. Peter von Bagh on hurmioituneesti dokumentoinut
tämänkin) filmin, itselläni se on eturivissä videohyllyssäni..
Ikiromanttinen aihe kiinnostaa nykyäänkin, Jacques Deray ohjasi 2001 oman, ranskalaisen versionsa, tähtenä Kieslowskin töissä upeasti onnistunut Irene Jacob.
Veikko-setä

Sedis kirjoitti...

Tätä Ophulsiakin on nyt arkistossa näinä päivinä näytetty.

Kävisi vain väkeä katsomassa.

Ripsa kirjoitti...

En ole sattunut näkemään kumpaakaan Valkoisia ruusuja. Täytyy pitää mielessä kevään leffoja kun mietitään.

Meillä oli paljon väkeä täällä Vaasassa. Lauantaina aloitettiin Tony Ricahrdsonin Hunajan maulla, joka oli paljon parempi kuin muistin.

Koko se tämä brittityöväenleffa pitäisi koota kirjoihin ja kansiin. No, ainakin videoille.

Hallatar kirjoitti...

Minusta valkoiset ruusut merkitsevät surua...