sunnuntaina, lokakuuta 05, 2008

Salaisia aseveljiä ja reseptejä

Oula Silvennoisen väitöskirja Salaiset aseveljet (Otava 2008) etenee tasaista tahtia Suomen ja natsi-Saksan poliisiyhteistyön hengessä, televisiosta on katsottu Jörn Donnerin tuottama, käsikirjoittama, ohjaama ja leikkaama Mustaa valkoisella ja Jack Witikan sisällissotakuvaus Silja - nuorena nukkunut (Veikko Itkonen, 1956), joka perustuu melkoisen uskollisesti Frans Emil Sillanpään tekstiin.

Muutaman kilometrin kävelyreissukin on dallattu, kun kerran aurinko suostuu esiin tulemaan syystuulta lievittämään. Siinä läimimme kärpäsiä nippuun, sillä matkan varrelta sain vihdoinkin noudetuksi Tiinalta hänen Italiasta roudaaman oliiviöljypänikän ja sain tuliaisiksi vielä erittäin salaisen focaccia-leivän ohjeen, joka löytyy virkkeen alkupään linkistä bloginpitäjän lukijalahjana.

Focaccia-ohjeita näyttää olevan myös netissä pilvin pimein. Ei kun kokeilemaan.

Jostakin syystä myös pienlentokoneet eivät lennä eikä pihalla kukaan pärisytä yleiseksi tulleita puutarhamoottorisahoja.

Mitä muuta? Voitin eilen lotossa neljä oikein, 12,50 euroa. Viiden viikon lottorivien hinta on tosin 20 e, mutta kuitenkin. Eka kerta vuoteen, vaikka sinnikkyyttä on tältä puolelta aitaa harrastettu, eikä onnelle ole käännetty selkää.

2 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Gratulis!

Jari Sedergren kirjoitti...

Sitähän tämä justiinsa on. Kiitokset!