Uusi huomen ja onnen aika

Äänestämäni ehdokas Thomas Wallgren meni uutena valtuustoon Helsingissä, mutta muuten ei ollut kehumista sen enempää todellisuudessa kuin realityssakaan. Hallitusrintama - josta siis suomalaisilla ei tutkitusti ole juuri muuta kuin hajuaistitietoa - jakaantui kahtia: kokoomus ja vihreät juhlivat voittoaan, pääministeripuolue kepu möyrii mudassa ja mikä tuntuvinta, perinteisillä kannatusalueillaan.

Pohjanmaata myötä pohjoisen Suomen äänestystulokset ovat karmaisevaa luettavaa Keskustan puoluetoimistossa, ja kun ottaa huomioon puolueen tosiasiallisen riitaisuuden ja yksilöjäsenten vallanhalun, on selvää, että - goottisanastoa käyttäen - päitä putoaa.

Keskustan onni on, että ensi vuonna ovat vain kesäkuussa järjestettävät Europarlamenttivaalit. Uteliaisuutta herättää, keille portti on auki Brysseliin, kun Suomessa tuulee liikaa. Seuraavat eduskuntavaalit ovat vasta 2011, joten rivien suoristamiseen on aikaa.

Sama vaalijärjestelmän hitaus on onni myös demareille. Sosialidemokraatit hävisivät tasaisesti kaikkialla edellisiin kuntavaaleihin verrattuna, mikä oli odotettua. Puolue pysyi onnekseen edellisten eduskuntavaalien tasolla. Historiallisesti näin matalaa kunnallisvaalitulosta SDP ei ole tehnyt kuin 1960-luvun alussa. Siinä ei rintoja röyhistellä.

Urpilainen oli televisiossa kuin nauhoitettua äänisilmukkaa pyörittävä magnetofoni. Kaikki oli upeaa ja ihanaa ja unelmia riittää. Ainoa analyyttinen termi "torjuntavoitto" napattiin militäärihistoriasta innostuneelta toimittajalta. Valitettavasti puheenjohtajalla ei ollut mitään omaa sanottavaa. Kilpailijoilla riitti nöyryyttä jaettavaksi asti.

Vaaliohjelmien tuottajat voisivat sopia puolueiden kanssa, että kymmenen minuutin välein esitetyt kiitokset äänestäjille, puolueen vaalityöntekijöille ja ehdokkaille yksinkertaisesti kielletään. Kerran alkuillasta ja kerran loppuillasta riittää. Ehdokkaat voisivat itse miettiä etukäteen mitä puhuvat luppoaikana, suhteellisen hidasta vaalilaskentaa seuratessa. Ehkä siihen voisi jonkin poliittisenkin viestin sisällyttää tyhjänpäiväisyyksien rinnalle.

Sosialidemokraattien nuorennusleikkaus epäonnistui esimerkiksi Helsingissä. Osku Pajamäki (38) on yhä nuorin demarivaltuutettu nyt viisi henkilöä entistä pienemmässä valtuustoryhmässä. Demarit asettivat 36 nuorta ehdokasta Helsingissä, eikä yksikään mennyt läpi. Se ei ole enää ehdokkaiden vika.

Sosialidemokraattien tulisi istua pöytään ja miettiä oikeasti, mitä nuorisoaktiiveillaan tekisivät. Muuten nuorisoaan aktiivisesti nostavat vihreät ja kokoomus vievät kaiken, kuten Helsingissä ja vähän muuallakin jo kävi. Lautakuntapaikkojen jaosta se on syytä aloittaa. Eri ikäiset työparit voivat olla hyvä keino välittää tietämystä ja käytännön taitavuutta. Tämähän on eduskunta-avustajajärjestelmän etu.

Sosialidemokraatit ovat aina olleet huonoja opiskelijamaailmassa eikä nuorisopolitiikassa ole mennyt sen kummemmin. Heitä itseään se ei ole koskaan vaivannut, sillä itsetunnon puutteesta pienryhmät eivät missään tai koskaan ole joutuneet kärsineet. Mitä pienempi ryhmä, sitä isompi ego siihen tarvitaan.

Suomalaisen journalismin hellimä ja ylläpitämä populistipoliittikko Timo Soini sai mediaan viime vuosina pesiytyneiden populistitoimittajien työn hedelmänä suuren kannatuksen puolueelleen.

Media on tehnyt Soinista urhean, pätevän, sanavalmiin ja suorastaan esimerkillisen. Soini on lehdistön ja sähköisen median pysyvä perintöprinssi! Kun tulee niin hyviä juttuja hänestä, mikä nykyään toimittajalle riittää minkä tahansa sanoman levittämiseen.

Mutta missä ovat Soinin poliittiset panokset? Millä ohjelmalla perussuomalaiset suuren luokan vaalivoiton saivat? Miten maan makaaminen tästä paranee? Koittaako uusi huomen ja onnen aika perussuomalaisten myötä?

Sitä eivät tiedä edes kaiken tietävät journalistit. Tai tietävät, mutta eivät kerro. Kun Soinista saa niin hyviä juttuja.

EDIT: PEEÄR-MIES kävi äänestämässä hoksottimet tallella Tampereella.