Ruotsin vaalien seuraaminen oli harvinaisen mukavaa. Eduskuntavaalit olivat lopulta tiukat, eikä tulos mairitellut ketään. Ääriliikkeeksi Ruotsissa laskettava ruotsidemokraatit pääsivät äänikynnyksen ylityttyä eduskuntaan lähinnä muukalais- ja maahanmuuttovastaisella linjallaan. Tulosta ei seurannut hymistely, vaan sekä punavihreän opposition että päähallituspuolueen moderaattien, suomalaisittain verraten "maltillisen kokoomuksen" tuomio.
Plussan puolelle pääsivät kautta linjan sekä ympäristöpuolue, joka näin kohensi punavihreän koalition muuten surkeaa tulosta, ja porvariallianssin moderaatit, joka puolestaan ensi kertaa parlamentaarisen äänestyskäytännön aikana ylitti 30 prosentin kannatuslukemat, jonka lähellä se on ollut vain kerran, muistaakseni vuonna 1928. Vuoden 2002 vaaleissa demarit olivat 15 prosenttiyksikköä edellä, nyt kahdeksan vuotta myöhemmin eroa on alle 1 prosenttiyksikkö. Ruotsi on muuttunut.
Televisiossa vilahtaneissa tilastoissa todettiin Ruotsin äänestäjien pitävän tärkeimpänä koulutusta, työllisyyttä ja taloutta. Kuten hallituskoalitio korosti, voiton syynä oli joukko tosiasioita: Ruotsin työttömyysaste ja kauppatase/velkaantuminen ovat EU:n aatelia, ehdotonta A-luokkaa. Varsinkin muihin verrattuna Ruotsilla menee hyvin, vaikka ongelmitta ei kukaan voi elää nykymaailmassa.
Tämän hyvinvoinnin jatkuvuudesta huolimatta muut hallituskoalition puolueet kuin moderaatit kärsivät niukkoja mutta selviä tappioita. Keskusta ei vakuuttanut ympäristölinjallaan, vaan äänet valuivat ympäristöpuolueelle. Kansanpuolueen vaaliteema oli koulutus, mutta vaikka se on tärkeää, se ei ole näemmä tarpeeksi tärkeää. Kristillisdemokraatit jäivät jo Ruotsidemokraattien taakse. Epäilemättä vaalitilanteen tiukkuus ajoi äänestäjät kannattamaan suurta ja kaunista.
Toinenkin tilasto kertoi nykytilasta. 1990-luvun alussa poliitikot saivat luottamusta hoitaa asioita vain harvalta. Alle puolet ilmoitti silloin luottavansa poliitikkoihin. Tämä luku on hiljalleen noussut hieman yli puoleen 2000-luvulla. Nyt tulos oli hämmästyttävä: 70 % ilmoitti luottavansa poliitikkoihin asioiden hoitajana. Ja äänestäjiäkin riitti, sillä äänestysprosentti oli edelleen 80 prosentin luokkaa. Ero Suomeen on huomattava. Oppia on otettavana.
Ruotsin vaalikeskustelusta kävi esille myös se, kuinka hyvin siellä on tajuttu, mikä vaara syntyy, kun populisti-/ääriliikkeiden teemoille annetaan tilaa. Ja jos näiden ajatusten varassa ryhdytään kalastamaan ääniä, kuten on käynyt Ruotsin naapurimaissa - tällä tarkoitettiin varmasti myös Suomea - populistien/ääriliikkeiden kannatus on vain noussut.
Ruotsalainen kielenkäyttö on suorempaa. Monet merkkasivat Ruotsidemokraatit rasistiseksi ääriliikkeeksi suorin sanoin. Monet ilmoittivat etteivät ikimaailmassa ryhdy sen kanssa minkäänlaiseen poliittiseen yhteistoimintaan. Myös punavihreän ja porvariblokkien välinen keskustelu on poliittisesti osuvampaa ja suorempaa kuin Suomessa. Tämän myötä se on myös demokraattisempaa ja kaikessa maltillisuudessaan myös enemmän luottamusta herättävää kuin Suomessa. Suomalaiset puolueet voisivat siitäkin ottaa oppia.
Paradokseja toki vieläkin on. Ruotsidemokraatit ovat nyt järkyttäneet perinteistä ajattelua Ruotsista demokratiaan ja tasa-arvoon uskovana kansakuntana. Tämä todellinen järkytys ei ole vain vasemmiston ajattelua, vaan kulkee läpi perinteisen puoluekentän. Poikkeus on alueellinen. Skånessa Ruotsidemokraatit saivat yli 10 prosenttia äänistä. Mutta tämänhän me tiesimme intuitiivisesti jo Beck-elokuvista.
Ruotsidemokraatit eivät menestyneet suurissa kaupungeissa, siis siellä, missä on paljon maahanmuuttajia ja ulkomaalaisia. Vihreät menestyivät siellä, missä luontoa ei ole suojeltavana eli suurkaupungeissa. Ehkä ne ovat paradokseja. Kansanpuolue ajoi koulutusasioita, mutta vaikka se on äänestäjien mielestä tärkeintä, puolue ei menestynyt. Sosialidemokratia ei aatteena enää vedä, se on vain puolue muiden joukossa, vaikka kaikki yrittävät sälyttää tätä johtajuuskriisin piikkiin.
Ruotsi on muuttunut. Mutta siellä käydään poliittista keskustelua. Asioihin otetaan kantaa ja uskalletaan liittoutua.
Mutta kuinka on liittoumien purkamisen kanssa. Vihreiden on nyt ratkaistava, tarttuvatko he porvarikoalition tarjoamaan käteen. Se on isku hallituspuolue Keskustalle, joka edellisellä kerralla torppasi yhteistoiminta-aloitteet. Luulisin silti niin käyvän, ainakin mikäli fb-frendien statuksiin on luottaminen.
Olisiko se helpotus myös sosialidemokraateille? Näin punavihreä koalitio kaatuisi luonnonmukaisesti. Samalla demarit sanoisivat hyvästi vasemmistopuolueelle, joka menetti ääniä: varmaankin osaksi sen entisen puheenjohtajan vetämälle feministisen aloitteen puolueelle, joka sai yhden niistä monista prosenteista, jonka vasemmisto olisi tarvinnut.
Punavihreän koalition puolesta puhuvat ne luvut, joita on mitattu nuorten ja nuorten äänestäjien parissa. Punavihreys vetää Ruotsissa nuoria puoleensa ja porvarit ovat hätää kärsimässä. Sopii miettiä, mikä meillä on niin toisin?
4 kommenttia:
Demokratian ihanteiden kannalta Ruotsin vaalin tulos on mielenkiintoinen, kuten toit tekstissä esiin. Jos ajatellaan, että demokratian (ja laajemmin koko poliittisen toiminnan) ideana on se, että yhteisellä foorumilla tuodaan kilpailevat näkemykset esiin ja sorvataan niistä jonkinlainen kaikkia tyydyttävä kompromissi on tilanne nyt erikoinen. Suuri joukko itsensä periaatteessa demokraattisiksi mieltävistä puolueista on yhteistoimintakiellollaan irtaantumassa tästä yhteisesti hyväksytystä perusratkaisusta.
Pitäisi tarkkaan miettiä, kannattaako ruotsidemokraattien äänestäjät sittenkin osallistamalla säilyttää laillisen poliittisen prosessin sisällä vai työntää heidät ulkopuolistamisella marginaaliin. Koskaan ei pitäisi sanoa ei, varsinkaan politiikassa.
Ahti A. Armoton
Olen kerran ollut Ruotsissa vaalikampanjan kiihkeimmällä hetkellä, ja eniten jäi mieleeni se jyrkkyys blokkien välillä. Suomen toimivamman monipuoluejärjestelmän tuloksena ja myös ehtona on ollut erilaiset, moninaiset koalitioversiot, viimeistään 1987 jälkeen. Ehkä vaihtoetojen kirjo on pyöristänyt kulmia ja aikaansaanut mössöä, mutta kuitenkin Suomessa pidän tätä parempana vaihtoehtona, kun Ruotsin 2-vaihtoehtoista (+vähemmistöhallitusvaihtoehdot).
Jotenkin tämä Suomalainen konsensus sittenkin (sanon: sittenkin) on meille parempi. Meillä olisi perin outoa kieltäytyä menemästä maskeerattavaksi samaan huoneeseen jonkin toisinajattelijan kanssa. Myös tuo Älä äänestä X:ää -kampanjointi hieman mietityttää. Eiko avoimessa demokratiassa kuitenkin kunkin tule ratsastaa vain omalla viestillään ja omalla linjaallaan. Se on vähän kuin kilpailevaa tuotetta mollaava mainonta; hyvä että se on kiellettyä. Muitellaanpa vain, miten kävi Itävalta-boikotin.
Veikko-setä
Ruotsihan ei ole demokratia vaan monarkia. Tuohon kummallisuuteen lisätään vielä perin outo käsite eli kollektiv anslutning eli kakki ammattijärjestö LO:n jäsenet liitettiin myös sosialidemokraattien jäseniksi. Aivan käsittämätöntä.
Vaikka ei olisikaan SD:n anhängare, niin kyllä nuo lehdistön hyökkäykset ja äänestyslapun heittäminen katuojaan on pahasti sairasta toimintaa. Sen on tunnustanut jo kapitalistinenkin tiedemies eli tilastonikkari Soininvaara blogissaan. Jotain rotia pitäisi olla tyhmyydelläkin.
Ruotsidemokraatit taitavat ihan selittyä äänikynnyksellä ja samanlaisella hymistelyllä kuin mitä Suomessakin on (ongelmista vaietaan julkisuudessa päättäjien taholta).
Vasemmisto taas ei kai Ruotsissa ole ajanut uusliberalistista politiikkaa kuten Suomen demarit, joiden piti mennä leikkimään new labouria. Suomessa ei myöskään tunnu löytyvän uskottavuutta puolueen johtoon ja linjaan tarvittavaa kovuutta.
Lähetä kommentti