Sillisalaattia

Vuorokausirytmi on loman aikana keikahtanut mukavasti nurin. Niinpä aamuneljältä aloitettu Saul Dibbin The Dutchess (2008) on vieläkin kesken. Tänään tv-aikaa on käytetty urheilun seuraamiseen: yhdistettyä, mäkihyppyä ja hiihtoa - eilen nuorten jääkiekkoakin. Mutta eiliseltä ja aamuyöstä on sentään pari katsottua elokuvaa mainitsematta.

Digiboksilta löytyi Anne Alixin ohjaama tv-elokuva Rajattomia unelmia (Ranska 2001), jossa saksalais-ranskalainen Joachim etsii tietoa isästään Norjan ja Suomen Lapista. Minikansallista meininkiä sillä kaikkiaan elokuvassapuhutaan kuutta kieltä ja seikkaillaan viidessä maassa. Matkaseuraa Joachim saa myös perheongelmia omanneesta tempperamenttisesta italialaisesta Francosta. Kaveruksilla on yleensä eriaikaiset nousunsa ja laskunsa Lapin yöttömässä yössä, jossa kaverukset tapaavat joulupukkina itseään elättävän näyttelijän (Sulevi Peltola) ja mukaan ampautuu myös Tuula (Kati Outinen), joka ihastuu Joachimiin.

Nimensä mukaisesti rajoja ylittävä elokuva jää lopulta yleisten elämänviisauksien ja kesäisen juopottelun tuomien hauskojen ja traagisten hetkien varaan. Suomen maisemat ja kesäyöt näyttävät parastaan, mutta klassikkoa tästä elokuvasta ei tule. Elokuvaa luonnehtiessaan arvostelut viittaavat usein Aki Kaurismäkeen. Itse laittaisin lähimmäksi vertailuun Matti Ijäksen, jonka huumori on usein toimivampaa.

Jörgen Bergmarkin elokuvassa Det enda rationella (Ruotsi 2009) naimissa oleva Erland (Rolf Lassgård) rakastuu parhaan kaverinsa vaimoon. Ratkaisuksi hän keksii sen, että kaikki neljä alkavat elää yhdessä. Aivan ongelmatonta tämä yhteiselo ei tietenkään ole. Elokuva koostuu näistä hankaluuksista ja vähän paremmista sekä huonoista ehdotuksista tilanteen ratkaisuksi. Netflixin luokittelussa elokuva on romanttinen elokuva, mitä se ei vähäisimmässäkään määrin ole, vaikka intohimoa toki silloin tällöin väläytellään keski-ikäisten yltiöliberaaleissa seksiyrityksissä. Näyttelijät selviytyvät kelvollisesti vaikka uskottavuus jää välillä katsojan varaan. Psykologiaakin on pelissä, mutta ei haitaksi asti.

Katsoin jonkin aikaa myös Hans Holmin elokuvaa Himlen är oskyldigt blå (Ruotsi 2010), kunnes tajusin muistavani jutun juonen liiankin hyvin. Ilmeisesti elokuvan alku oli jäänyt aikoinaan näkemättä. Elokuvakanavien katsomisessa on tämä huono puoli: joskus elokuvasta on nähty vain alkupuoli, joskus loppupuoli ja joskus pala keskeltä. Mutta eihän tämä vakavaa ole.

Ja sitä paitsi luovuin muutamasta elokuvakanavasta melko tarpeettomana. Säästötoimia - seitsemästäkymmenestä kanavasta voi aina antaa pari pois niitä paremmin tarvitseville.