Helppoa ja vaikeaa

Televisio tekee kaikkensa, jotta sen seuraaminen olisi vaikeaa. Teknisesti tämä kaikkine digibokseineen sun muineen on varmasti totta juuri tänään, mutta muuten television annin pitäisi olla helposti mahdollisimman helposti nieltävää. Se on television haaste.

Tekniikka hiertää myös sanomalehtien kohdalla, vaikka sopivan kokoisia ilmaisjakelulehtiä sentään näkee luettavan metroissa ja busseissa. Yllättävän moni kieltäytyy tästäkin huvista ja keskittyy lähinnä näyttämään siltä, ettei ole olemassa.

Nuorten käytös poikkeaa muista. He näpyttelevät kännykkäänsä.

En ole koskaan nähnyt kenenkään katsovan metrossa televisiota. Sekin olisi kai nykyisin varsin helppoa.

Vaikka olen jo vuosikymmenten ajan joka päivä kuljeskellut työ- ja kauppamatkoillani metroasemilla ja kauppakeskuksissa, en ole koskaan nähnyt tai törmännyt tilanteeseen, jossa niillä kaupiteltaisiin seksiä, nuorta tai vanhaa. Silmiinpistävästi en ole nähnyt myöskään ostajien siellä kiertävän - vaikka mistä minä tiedän, kun kukaan muukaan ei tiedä.

Olen käynyt myös maailmalla, jossa kaikki on toisin. Ilmiötä ei voi olla huomaamatta. Kaikki näkevät ja tietävät ilmiön.

Samaan aikaan kun muut lehdet mässäävät animaationukke Mannerheimin tavoilla, Helsingin Sanomien kuukauden seksiuutinen - thaihierontapaikkojen ja eduskunnassa harjoitetun seksuaalisen häirinnän tyhjiin valahtaneiden "keskustelujen" jälkeen - on nuoriin ja jutun loppupuolella lapsiin liittyvä seksikauppa.

Edellisissä seksijuttusarjoissa otsikot pienenivät selitysten määrän kasvaessa. Juttujen keskeiset ongelmat olivat siinä, ettei kukaan lukija - ammattilainen tai amatööri - ei oikein saanut selville, miksi jutut oli tehty. Aiheiden (epä)inhimillistä attraktiivisuutta kukaan ei epäillyt. Lehden sivut tulivat riimitetyksi täyteen.

Kuka arvaa etukäteen, mikä on laatulehden huhtikuun seksiuutinen?

"Nuoret ihmettelivät ikätoveriensa Helsingissä harjoittamaa seksikauppaa", kertoo iso otsikko tänään. Pelkään pahoin, että hämmentyneitä kauppakeskuksessa haastatellut nuoret olivat siksi, että täysi-ikäiset toimittajat kyselevät varsin nuorilta teineiltä seksiasioista, joista heillä ei ole (onneksi) kokemusperäistä tietoa. He eivät tunne edes kuulopuheista ketään, joka moista olisi harjoittanut.

"Sairasta. Miten jotkut aikuiset voivat olla tuollaisia," haastateltu nuori puuskahtaa Helsingin Sanomia luettuaan ja se painetaan lehteen.

Toivottavasti toimittajien mukana oli nuorisotyöntekijä tai poliisi legitimoimassa lehden uutisen kaltaista seksityrkkyä lapsille ja nuorille.

Kyse oli jutun kärjestä. Ottakaa tämä mediakritiikkinä.

Mitä voimme arvata uutisoinnin tulokseksi? Nyt tämä piilossa pysynyt ilmiö halutaan kaikkien tietoon. Epäilemättä siinä onnistutaan kun tarpeeksi masinoidaan. Mutta syntyykö tästä arkikokemuksen ulkopuolella olevasta asiasta edes keskustelua? Epäilen.

Ei syntynyt viimeksikään, joskus 15-20 vuotta sitten, kun samanlaisen seksikaupan väitettiin rehottavan Asematunnelissa. Kukaan ei silloinkaan ollut koskaan nähnyt eikä kuullut ilmiöstä.

Vaikka meidän silmämme eivät näitä ilmiöitä kaupungin arjessa tavoittaisi, ne epäilemättä ovat olemassa, vaikkakin varmasti tilastollisesti marginaalisena. Viime vuoden tilaston lukema, muistaakseni 172 - tänään lehdessä "liki parisataa tapausta" - ei kerro, miten tapaukset on laskettu. Montako ostajaa ja montako myyjää on kiinni otettu? Jos tilastot ovat kiinnostavia, voisi laskeskella, että tuo määrä tapauksia syntyy vuodessa parilla ostajalla ja parilla myyjällä. Se olisi liian vähän otsikoiden fonttikokoon ja leveyteen verrattuna. Ilmiön muodostaneiden yksilöiden tapauksiin tämä uutisointi ei vaikuta. Tuleviin?

Poliisi ja Väestöliitto tuskin tästä uutisoinnista hyötyvät, vaikka voisihan tietysti ajatella niin, että se avaisi "kielen kannat" tilanteessa, jossa edellä mainitut instituutiot sanovat kyseessä olevan "jäävuoren huippu". Ilmaisu kertoo ennen muuta sen, kuinka vähän ilmiötä tunnetaan.

Mutta, mutta. Uutisoinnin motiivi ei käy ilmi, mikä on puute. Asiasta kuultuaan moni on heittänyt lapsensa ulos kotoa, järkyttävä juttu kertoo. Pelättävä seuraus voi olla vakavampi kuin tiedon leviämisestä saatu hyöty. Tätähän meidän on vaikea arvioida, mutta spekuloidaan, kun on sananvapaus.

Laatulehden rooliin kuuluu perustella tämän kaltainen uutisointi. Motiiveja voi nimittäin epäillä, vaikka tavoitteena olisi "hyvä juttu" ja korkeatasoinen, harkittu journalismi.

Tämäkään seksijuttu ei ole lukijalleen helppo.

Itse asiassa ristiiriitainen aines tekee jutun vaikeasti luettavaksi. Onko tässä kyse keski-ikäisistä tai sitä vanhemmista miehistä, korsetilla tai ilman, kuten seksinostajan stereotyyppinen, ikonisoitunut kuvamuistimme meitä muistuttaa. Rivien välissä on, kuten sitaattien valinta osoittaa, mutta tekstissä ei.

Sarjan ensimmäisessä osassa käytettiin esimerkkinä 15- ja 20-vuotiaiden epätoivottua suhdetta. Sen ydin oli "liian suuri" ikäero. Huonosti valittu esimerkki ei asiaa oikein avannut, etenkin kun jutun pääaihe, osto- ja myyntimotiivi, ilmeisesti puuttui esitellystä tapauksesta, jonka ympärillä moni saattoi valita vain närkästyykö moraalisesti vai suhtautuuko asiaan leväperäisesti "nuoret on nuoria" -ajattelulla. Miten nuoria näistä ikäeroista nykyisin valistetaan?

Vai onko juttu suunnattu nuorille itselleen? En osaa sanoa, vaikka luin jutun.

Samaan aikaan "nykynuorten moraali on erittäin vahva", väittää haastateltu seksuaaliterapeutti. Tätä teemaa ei kehitellä. Sillä perustellaan oikeastaan sitä, että emme me keskiverrot lehdenlukijat emmekä nuoret tunne ilmiötä. Ilmiö on pysynyt tähän asti salassa (, ja lehti on siis paljastuksen asialla), vaikka pohjoismaisten esimerkkien mukaan sitä on pienemmin otsikoin muutaman kerran estradille aiemminkin tyrkätty.

Moraalin vahvuudesta huolimatta Väestöliitossa ilmiö tunnetaan, kuten haastateltu kertoo: "Siksi seksivaihtokaupoista ei välttämättä puhuta avoimesti edes omassa kaveripiirissä. Ne, jotka ovat kaupanteossa mukana, puhuvat asiasta varovasti ja testaavat, olisiko toisesta nuoresta toimintaan. Jos kaveri suhtautuu ajatukseen avoimesti, hänet vihitään mukaan."

Harhautuneita nuoria. Mutta myös muuta. Ristiriitaista tässä on siis se, että toisaalta kysymys on ainakin joissakin tapauksissa sellaisesta, jonka hyvä asianajaja voisi osoittaa järjestäytyneeksi rikollisuudeksi sutenööreineen ja ammattilaisineen. Rikollisen, ammattilaisuuden, hairahtuneen, mukaan houkutellun ja hyväksikäytetyn roolit erilaisine vastuineen tekevät jutun vaikeaksi käsittää. Ehkä tästä keskustellaan televisiossa ja motiivit uutisaiheeseen tulevat selvemmäksi?