High-Pop

Saatan teidät valistavan etusormeni kanssa jälleen uuden ilmiön äärelle. Käsi sydämelle, kuka teistä tuntee käsitteen high-pop?

Ja kuitenkin se on mitä tutuin ilmiö. Käsite, jota on vaikea suomentaa, runnoutuu esiin kahdesta varsin tutusta termistä: toinen on "high art" (korkeakulttuurinen taide) ja toinen "popular culture" (populaarikulttuuri). High-pop -ilmiössä on kyse siitä, kuinka kulttuurista tehdään populaariviihdettä.

Massakulttuurin ja korkeakulttuurisen taiteen suhteessa high-pop edustaa neljättä vaihetta.

Ensimmäinen vaihe kesti suurin piirtein 1800-luvun ensimmäisen puoliskon. Sitä voidaan kutsua joukkoviihteen syntyprosessiksi. Teollisen vallankumouksen aikana syntyneet uudet populaarikulttuurin muodot loivat silloin kaksi tärkeää edellytystä joukkoviihteelle ("mass entertainment"), nimittäin massamittaisen tuotannon ja massamittaisen yleisön. Näinä aikoina populaarikulttuuriset ja korkeakulttuuriset tekstit kohtasvat samoilla näyttämöillä: konserteissa voitiin kuulla yhä hyvin aarioita kuin ajankohtaisia populaareja laulemia eikä kukaan ajatellut, että jälkimmäiset eivät sopisi kuvioon. Museot esittelivät tuolloin Yhdysvalloissa sekä eurooppalaisia "mestariteoksia" että täytettyjä, eksoottisia eläimiä tuottaakseen pääsylipun maksaneelle yleisölle vaihtelevan visuaalisten ilojen spektaakkelin.

Toista vaihetta voidaan kutsua kulttuurin sakralisoimiseksi. Se alkaa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kulttuuri haaraantuu silloin populaareille ja eliitin areenoille. Museoita, oopperataloja ja konserttihalleja aletaan johtaa sellaisista organisaatioista, jotka ovat omaksuneet usein sekä ei-voittoa-tuottavan lähtökohdan että ajattelutavan, jossa kulttuuria raamitetaan heidän omien makujensa ja tunteidensa mukaisesti. Suuren yleisön kansoittamat populaarit markkinapaikat jäävät tämän ulkopuolelle. Yhdysvalloissa tämä tarkoitti mm. maahanmuuttajien kulttuurin paikkaa.

Amerikkalainen sosiaalihistoria (Paul Dimaggio, Lawrence Levine) kutsuu näitä kulttuurin portinvartijoikai nousseita yrittäjiä nimellä brahmiinit. Brahmiinien hallussa olivat sinfoniaseurat ja museoiden johtokunnat, jotka muodostivat kuitenkin usein eri piirin kuin politiikan johtohahmot.

Kun tämä järjestelmä asettui markkinapaikkojen ulkopuolelle, tuli mahdolliseksi hallinnoida kulttuuria. Näitä instituutioita johtivat todelliset yleisön hyvän vartijat. Kulttuuripiirit olivat kiistämättä monella tapaa myös hyvin demokraattisia: konsertteihin ja esityssalien parvekkeille saattoivat tulla naiset, opiskelijat ja muut, jotka eivät olleet tavallisia kulttuuripalvelujen maksavia tilaajia.

Mutta saiko työväenluokka osallistua? Brahmiinien avaramielisyys ylsi vain niihin, joiden voitiin olettaa omaksuneen oikeat käytöstavat ja jotka myös saivat korvaamattoman arvokkaan oppitunnin - he oppivat käyttäytymään, sanalla sanoen he siis kulturoituivat - samanlaisiksi kuin brahmiinit. Ja brahmiinit eivät koskaan tehneet populaarikulttuuria.

Brahmiinit eivät pyrkineet monopolisoimaan kulttuuria, mutta kiinnittämällä huomiota maahanmuuttajiin. He pyrkivät kesyttämään massat, jotka uhkasivat heidän asemaansa. Eikä vain asemaa: "Kouluttautukaa ja pelastakaa itsenne ja perheenne ja meidän rahamme rahvaalta (mob)."

Oopperan suosion lasku perustuu tähän haarautumiseen ja sakralisaatioon. Ooppera ei tullut epäpopulaariksi, se tehtiin sellaiseksi.

Tässä tekemisen prosessissa, jota voidaan sanoa legitimoimiseksi, oli keskeistä se sama asia mikä kaikissa ideologisissa manöövereissä: makujen hierarkia luonnollistettiin ja saatiin näyttämään historiallisesti tavalta-millä-asiat-ovat-aina-olleet. Tällöin syntyi se illuusio, jonka mukaan korkeakulttuurin esteettiset tuotteet - ehkä artefaktit olisivat tässä parempi - oli alunperin luotu arvostettavaksi juuri sillä tavalla, millä 1800-luvun amerikkalaiset opetettiin niitä havainnoimaan: kunnioittaen, informoituna, kurinalaisella vakavuudella. Tämä makujen herarkia säilyi voimiensa tunnossa 1950-luvulle saakka.

1950-luvulla alkoi kolmas vaihe korkea- japopulaarikulttuurin välisessä suhteessa. Sitä voidaan kutsua poptaiteen ajaksi, jolloin kulttuuri desakralisoituu. Murros näyttäytyy voimakkaana kritiikkinä ja suoranaisena halventamisena toisen vaiheen hajautumisen tuloksia vastaan. Suomessa tähän suuntaan toimivat - itse asiassa samanaikaisesti - elokuvan tekijät Toivo Särkän ja Reino Helismaan yhteispelillä: Rillumarei-elokuvat toivat kriisin esille selvemmin kuin mikään muu populaarikulttuurin ilmiö.

Ilmiön on nähty esiintyvän ensimmäiseksi Britanniassa, jossa pop-ilmiön puitteissa esitetttiin paljastuksia tämän kulttuurisen binaariopposition "latautuneesta mielivaltaisuudesta". Ihmiset alkoivat näytellä uudenlaista roolia henkilökohtaisten asemien draamassa, jossa kulutustavarat olivat tärkeitä ja lopulta erottamattomia henkilökohtaisen identiteetin muodostamisessa.

Mainosten mielikuvituksellisuudesta tyli tärkeä suunnannäyttäjä. Perinteinen "hyvä maku" jäi silloin syrjään yhä useammin. Pop haastoi arvostettavan taiteen legitimaation, joka näkyi joukkoviihteessäkin distinktiona BBC:n diskriminaation ja selväpäisyyden vaatimuksen ja popin edustaman liioittelun ja toiveiden välillä. Sama näkyi jälkijättöisesti Suomessa esiemerkiksi Yleisradion suhtautumisessa "kevyeen musiikkiin". Samalla se osoittaa, kuinka rillumarei-kritiikki kärsi tappion kulttuurisena kamppailuna.

1900-luvulta lähtien on yhä useammin esiintynyt uusi vaatimus. Nyt populaarikulttuuri esittää vaatimuksia tullakseen luokitelluksi legitimoiduksi kulttuuriksi. Esimerkkejä riittää Suomestakin. Viihteen tekijöistä tuli viihdetaiteilijoita, he saivat taiteilijaeläkkeitä. Populaarikultturi saa vientitukea - tosin siitä tehdään ennen muuta vientituote.

Kun poptaiteen aikakaudella taideakatemiat käyneet veivät populaari-ikonografiaksi luodut teoksensa arvostettuihin taidemuseoihin, uusi suuntaus oli sille käänteinen: nyt high-pop tuo isolla koolla kirjoitetun Kulttuurin joukkoviihteen pariin.

Lainausmerkit populaarikulttuurin ympäriltä katosivat viimeistään silloin, kun Oopperan Mestarit astuvat lavalle kilpailemaan tenoreillaan. Kun aiemmasta konsumerismista oli tullut kaikkien kuluttamaa, vaihtuvat kulutuskykyisimmän osan tarpeet uusiin, sofistikoituihin kohteisiin, high-pop -tuotteisiin, joita voidaan merkityksellistää varsin monimutkaisissa semioottisissa prosesseissa.

Tämä on yksi tie high-popin maailmaan. Mutta on sinne toinenkin tie. Siitä ehkä enemmän ensi kerralla.

Lauluntapailija

Jokos olette kokeilleet lauluntapailijaa? Songtapper tunnistaa kappaleen rytmin perusteella. Rytmi syötetään koneeseen kolkuttamalla välilyöntitankoa.

Ja jos Guitar Hero ei ole tuttu, linkkiin kannattaa upota viideksi minuutiksi. Aikamoista menoa.

Amerikkalaiset imperialistit lyöty

Suomen jääkiekkomaajoukkue löi eilen Moskovassa amerikkalaiset imperialistit juuri niin kuin pitikin.

Ylivoimaiset kansallispelurimme leikittelivät suurvallan tunteilla tekemällä vain maalin kerrallaan. Hienointa tämä kissa-hiiri -leikki oli sen myötä, että amerikkalaiset saivat luvan tasoittaa ottelun kerta toisensa jälkeen, vaikka suomalaiset neljä kertaa olivat näyttäneet ylivoimansa koko maailmalle. Suomen joukkueen johdolta mainiota psykologista taktiikkaa antaa suuren veden takaisille college-pojille mahdollisuus.

Rinnalle, vaan ei tuumaakaan yli pääseminen intoutti amerikkalaisia maailmanvalloittajia entistä suurempaan hien vuodatukseen. Mutta Suomi-poika ei vavissut tälläkään kertaa.

Joukkueen johdon ja pettämättämän kuulin joukkueen yhteinen tahto oli sitä luokkaa, että amerikkalaisille annettiin narua rangaistuslaukauskisoihin saakka.

Eikä siinä kaikki. Neljä ensimmäistä kutia lauottiin aivan minne sattuu, ohi tai maalivahdin syliin. Suomen maalivahti torjui nerokkaasti jenkkinuorukaisten raivoisat hyökkäykset.

Lopulta amerikkalaiset oli lyöty kuin Vietnamissa ikään. He olivat käyttäneet kaikki laukauksensa ja odottivat katseet alaspäin kypäröitään väännellen Suomen Urhon Viimeistä Laukausta.

Se meni Pesään.

Suomen Sankarit ottivat voiton rauhallisesti. Parit kättelyt. Tämä oli vasta osavuosikatsaus.

Seuraavaksi vastaan tulevat venäläiset Pronssisoturit. Nimi on enne.

Phil Spector

Phil Spector näyttää olevan vaikeuksissa. Väitteiden mukaan hän on saanut pyssyllä naisen 18 vuotta sitten.

Suomessa asia ei ole tapetilla, mutta maailmalla kyllä.

Porvarihenki, johda sinä meitä

Vanhaa virttä on syytä veisata, kun lukee tämän päivän uutisia. "Mitään yhteisiä porvarihengen julistuksia ei tarvita", pääministeri sanoi Kepun puoluevaltuuskunnassa (HS 22.4., A5, Jaakko Hautamäki).

Mutta kyllä uuden, entistä rajumman vastakkainasettelun aineksia löytyy. Itse asiassa samalta sivulta löydämme kovuutta Saksassa opiskelevan valtiovarainministerin (HS 22.4., A5, Hanna Kaarto). "Jos valtiovarainministeri epäonnistuu, ihmiset voivat kärsiä siitä pitkään", Katainen sanoo kuin ennustuksena.

Kataisen kovuus näkyy uusissa retorisissa avauksissa. Hänhän on retoriikan mestari, vaikka nyt tietysti pulassa, kun pitää opetella uusi. Ruotsalainen Anders Borg oli toiminut opettajana, kun Katainen loihe lausumaan, että "sosiaaliturvaa täytyy uudistaa, koska se on teollisuusyhteiskunnan jäänteitä".

Työntekoon täytyy siis "kannustaa enemmän". Se tarkoittaa työttömyysturvan reaalista huonontamista, ei mitään muuta. Sillä ei tule yhtään työpaikkaa lisää. Porvarihenki ei ole koskaan ilmestynyt porvareille ja kertonut heille, että työntekoon kannustavat työpaikat, vapaat työpaikat, joihin palkataan myös työttömiä.

Eivät mitkään kvasikannustukset, jotka ovat rikollista retoriikkaa köyhissä oloissa eläville työttömille.

Katainen toistelee Berliinissäkin tätä hallitusneuvotteluissa opeteltua pellevirkettä, että täällä on "todella hyvä henki".

Kansainväliset kollegat ovat realistisempia: "Tämä on ainoa paikka, missä sinua ymmärretään."

Ei näytä kyllä olevan aihettakaan laajempaan ymmärrykseen. Tältä puolelta.

Porvarin Henki
(lauletaan Totuuden hengen sävelellä)

1.Porvarin Henki, johda sinä meitä. Etsiessämme valkoisuuden teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä, vaurautemme siunaa.

2.Kaikessa näytä käsiala Jyrkin, mahtavan, viisaan, porvarien suojan. Kollegan luokse, rakkauden tuojan, johdata meidät.

3. Tämä henki on tiemme, valo sydäntemme, toivomme ainut, pyhä totuutemme. Armosi, Matti, anna voimaksemme, uudista meidät.

4.Anna nyt, Jyrki, valos meille hohtaa, anna sen meitä Matin kotiin johtaa. Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa,voittamaan auta.

Töitä pitää tehdä.

Ulkoministeri Ilkka Kanerva aloitti ensimmäisen työpäivänsä hymistelemällä Natoa Tukholmassa. Aikaa oli niukasti, sillä ulkoministeri saapui ensimmäiseen työtehtäväänsä myöhässä.

Syy oli siinä, että ulkoministeri myöhästyi lentokoneesta Helsingissä. "Mutta vain viisitoista minuuttia", kuului selitys.

Toivottavasti työnantajan edustajat Halonen ja Vanhanen antavat sapiskaa tälle keltanokalle ja opettavat talon tavoille. Ei myöhästelyjä, eikä saa notkua vesiautomaatilla. Töitä pitää tehdä. Ja myöhästely vähennetään palkasta, luonnollisesti.

Kanervan-Väyrysen hallitus

Kanervan-Väyrysen hallitus saa tänään kruununsa jalokivet puoleen päivään mennessä. Nyt nimitettävänä ovat Kepun ministerit.

Miksikö tuollainen nimi eikä perinteisesti Vanhasen II hallitus?

No tietysti siksi, ettei kukaan puhu Vanhasesta, jos Ilkka Kanerva ja Paavo Väyrynen ovat samassa hallituksessa. [Paitsi jos on Merikukka.]

Mutta oikeasti. En usko, että kepulla riittää sinni tähän yllätykseen. Vaikka tosiasia on, että negatiivinen julkisuus asian ympärillä laantuisi alle viikossa.

Politiikkaa tehdään kuitenkin sitä lyhyemmällä perspektiivillä. Siksi tällainenkin arvailu ei ole täysin dorkaa. [Taittajan huomautus: On se.]

Yllätyksiä on jo tullut. Ulvilasta kotoisin oleva taloussihteeri Anne Holmlund valitaan sisäministeriksi Kokoomuksen mandaatilta.

Seikkailujen aikaa

Elämme seikkailujen aikaa. Eikö Ilkka Kanerva ulkoministerinä ole siitä osoitus?

En tiedä moniko seurasi kevään iloksi tullutta sarjaa Monte-Criston kreivistä. Ranskalaisetkin osaavat seikkailupolitiikan! Tämän fantastisen tarinan ytimessähän on oikeudenmukainen kosto, hyvitys ja erinäisten asioiden takaisinvaltaus. Menneen ajan politiikkaa siis. Nykyään tämä kaikki tehdään veronalennuksilla.

Kuin hallitusohjelman terävöittämiseksi, YleTeema laittaa maanantai-iltojen iloksi Victor Hugon romaanin pohjalta tehdyn tv-sarjan: "Kurjat on kertomus yhteiskunnan polkemista ihmiskohtaloista, lain epäoikeudenmukaisuuksista, viattomien kärsimyksistä ja elämän kurjuudesta, mutta myös uhrautumisesta ja velvollisuudentunnosta, rakkaudesta, kunniasta, rohkeudesta ja kyvystä antaa anteeksi.

Tarinan päähenkilö Jean Valjean vapautuu 20 vuoden jälkeen vankilasta, jossa hänestä on tullut moraaliton ja raakalaismainen varas. Erinäisten tapahtumien kautta hän alkaa kuitenkin hiljalleen löytää kadonneen omatuntonsa ja päättää aloittaa uuden elämän." [Kappalejakoa hieman korjailtu.]

Tarina on tietysti vanhanaikainen, sillä nykyään uutta elämää ei enää voi aloittaa. Ainakaan jos on yli 35-vuotias. Tämä ikäraja on laskemaan päin.

Hugon romaaneista on tehty joukko elokuvia. Ranskalaisen elokuvan ensimmäinen suuri kansainvälinen menestys oli juuri Albert Cavellanin Les Misérables (1911-12). Notre Damen kellonsoittajasta on useampikin versio, Adèlen tarinasta yksi. Harvinaisen kuvauksellista ja kuten tulkinnoistani huomasitte, ajankohtaista symbolista tekstiä.

Kurjat 1-4 (Les Misérables)
Maanantaisin 16.4. alkaen klo 18.30, uusinta sunnuntaisin klo 14.35

Ylen edellä linkatusta esittelystä:

16.4. klo 19.30, osa 1/4:
Victor Hugon mestariteoksen filmatisointi parannuksen tehneen entisen vangin Jean Valjeanin taistelusta vääryyttä vastaan.

30.4. klo 19.30, osa 2/4:
Valjean paljastaa henkilöllisyytensä pelastaakseen viattoman miehen. Kotikaupungissaan hän lupaa Fantimelle pelastaa tämän tyttären. Javert haluaa estää lähdön ja Valjean joutuu pakenemaan.

7.5. klo 19.30, osa 3/4:
Thénardier järjestää Valjeanille ansan. Javert ottaa rikolliset kiinni ja huomaa pelastaneensa Valjeanin, joka taas kerran joutuu pakenemaan.

14.5. osa 4/4:
Valjean liittyy kapinallisiin ja pelastaa vainoojansa hengen. Kapina kukistetaan ja Valjeanin tie vie viemäreihin ja viimeiseen kohtaamiseen Javertin kanssa. Eponine kertoo Mariukselle totuuden Cosettesta.

Mitä tein tänään?

Mitä teen juuri nyt? on se kaikkein hotein kysymys juuri nyt. Koska kaikki muutkin, liityin twitteriksi twitter.comiin ja seurailen maailman mikrotapahtumia twittervisiosta ja saman tien myös kotimaiseen Jaikuun, josta nyt tehdään Twitterin pääkilpailijaa.

Hauskaa, että molempien nimet liittyvät musiikillisiin äännähdyksiin: jaikuhan on haiku ja joiku, twitter tarkoittaa lintujen sirkutusta, hihitystä, kikattelua ja sopivasti myös sitä hermostuneisuutta, mikä tämmöiseen tietokone-elämään aina liittyy.

Pinserin Samikki kirjoitti näiden ilmiöiden ominaisuuksista riittävän pitkään ja hartaasti, joten en jatka jaarittelua täällä.

Pieni lisäys kuitenkin. Suosion räjähdysmäinen kasvu on saanut Jaikun perustajat kertomaan historiastaan.

Vihreät kipukohdat

Hallitusta pannaan kasaan tänään tosissaan. Kepu ja Kokoomus ovat kyykyttäneet viime päivät hallitushimoisia Vihreitä sen minkä ehtivät.

Tiedotusvälineet peesaavaat tätä. "Vihreiden suhtautuminen vesilakiin laajeni päivän mittaan muiden puolueiden mielissä koskemaan myös kaikkia muita tulevan hallituksen hankkeita", kirjoittaa Yle. Mitä se sitten tarkoittaa, jäi kertomatta. Tiedotusvälineiden ongelmanahan on se, että ne eivät saa tiedottaa. Ja vaikka saisivat, eivät osaa.

Vihreiden alennustilaa korostetaan kuvilla Eduskunnan ryhmäkokouksista: kokoustiloista lappaa ulos pari-kolmekymppistä tytönhuitukkaa. Näille sitten pitäisi valta antaa, kabineteissa kiroillaan.

Onnea vain Mustelma-hallitukselle, jos semmoinen syntyy, ja syntyyhän se. Mustelma-nimi tulee hallituksen väreistä: sininen (kok), vihreä (vihr) ja keltainen (rkp). Kepu on tietysti tässä tilanteessa vastuullisuudessaan väritön. Musta kipukohta tulee varmaankin kokonaisuudesta!

Oleellista on saada Vihreät etukäteen perumaan kaikki vihreät ajatuksensa. Niille kehittyi pääministerikandidaatin mielessä nimikin: vihreät ajatukset ovat Matti Vanhaselle kipukohtia. No, Merikukka on nyt palannut Kanarialta, joten eivätköhän kipukohdatkin vielä tänään lievene ja vihreät ajatukset palaa mieleen.

Mielenkiintoista uutisointia on kerrottu myös neuvottelujen ja valtion menonlisäysten välisestä suhteesta. Kepu ilmoitti vaaliohjelmassaan tämän suuruudeksi 1,5 miljardia euroa. Kaikki jotka esittävät tästä poikkeavia lukuja hallitusneuvotteluissa saavat tiedotusvälineille juttuja syöttävien "keskustaedustajien" suusta moitteita. "Liikaa", "liian vähän" oikein hämmästellään Kepun Paavo Väyrystä vaille sankoissa riveissä. Vain Kepun luku on sopiva hallitukseen, olipa ohjelma mikä tahansa. Mielenkiintoista, jos tätä nimitetään politiikaksi.

Salkuista ei kukaan puhu paitsi kaikki. Perun puheeni: Paavo Väyrynen on sittenkin oikea mies hallitukseen. Ulkoministeriksi nimittäin kaavaillaan erinäisten huhujen puitteissa Esko Ahoa.

Mutta tämä hallitus on perustamisen arvoinen, jos Sauli Niinistöstä tehdään Eduskunnan puhemies, kun nykyinen Timo Kalli lingotaan tieltä pois hallitukseen.

Kerrankin voi kiikkustuolin ostaa jo työn alkaessa eikä vasta sen päättyessä. Uskoo ken tahtoo.

198/200

Kansanedustajat ovat nykyään vapaampia kuin ennen.

Paavo Väyrynen (kesk) halajaa Brysseliin oikein tosissaan. Sillä ei kai hän tosissaan usko, että tästä maasta löytyy kansanliike, joka tukisi häntä ministeriksi.

Onko kukaan julkisuudessa kannattanut Väyryselle merkittäviä tehtäviä?

Entäs se toinen. Merikukka Forsius (vihr), eroavan ja uuden pääministerimme X, on Kanarialla, vaikka maassa pitäisi tehdä hallitusta. Ei siis ministeriainesta, mutta varmaankin ihan ok johonkin muuhun.

Sama metodi, eri tavoitteet.

Kun muut kansanedustajat, siis valtakirjansa jättäneet, olivat oopperassa kuulemassa Punaista viivaa, Sauli Niinistö kävi televisiossa puhumassa totuttuun tapaansa sekavia - hän on puhuessaan yhdistelmä apteekkaria ja lakimiestä. Ei ihme, että puolueessa viehätyttiin Kataiseen. Sehän sentään osaa puhua.

No. Jäikö kenellekään Salen puheista käteen yhtään mitään?

Pantti ja pataljoona

Paavo Väyrynen panttaa valtakirjaansa uutisoi Yle. Olinkohan ainoa, joka luki otsikon ensin väärin ja pohdiskeli mielessään paljonko siitä panttilainaamossa saisi.

Väyrynen haluaa vastuuta, mutta kukaan ei hänelle sitä lupaa. Ja kun ei ole turvatakuita rivikansanedustajan roolin välttämiseksi, valittu edustaja miettii palaisiko Brysseliin paremmille uuniperunamaille.

"Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallin mukaan Väyrysellä on samat mahdollisuudet tulla valituiksi eduskunnan johtopaikoille kuin muillakin kansanedustajilla", Yle kirjoittaa. [Mainittakoon, että Kalli valittiin tänään eduskunnan puhemieheksi.]

Kallin vertailusta lienee ainakin Veltto Virtanen mielissään. Puoluesihteeri Korhonen sentään puhui samassa yhteydessä tasa-arvosta vain ja ainoastaan Keskustan edustajien parissa.

Tätä menoa ei Tommy Tabermannilla (os. Taberman) tule olemaan vaikeuksia runoilla jatko-osia piakkoin julkaistavaan teokseensa, joka käsittelee eduskuntavaaleja. Tehokas edustaja.

EU 50 vuotta

Tänään on kulunut 50 vuotta siitä, kun eurooppalaisen yhteistyön perusta luotiin Rooman sopimuksen allekirjoituksilla.

Asialla olivat Belgia, Hollanti, Italia, Luxemburg, Länsi-Saksa ja Ranska. Ne allekirjoittivat 25. maaliskuuta 1957 Roomassa Campidoglion Orazi ja Curiazzi -salissa Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukset. Nämä ns. Rooman sopimukset loivat perustan uudenlaiselle eurooppalaiselle yhteistyölle.

Tämä juhlapäivä ei taida saada ihmisiä hihkumaan kadulle. Vielä.

On tänään toinenkin syntymäpäiväsankari. Sir Elton Hercules John, alunperin Reginald Kenneth Dwight, täyttää tänään 60 vuotta. Onnittelut!

Jude ehätti ensimmäiseksi

Mitäpä tässä bloggaamaan, kun Jude ehti ensin.

Hyvä meininki!

Anna voittoon!

Nythän on niin, että Anna Abreu on ylivoimainen tässä tämänvuotisessa Idols-sakissa.

En kyllä ymmärrä, miksi joku voi edes ajatella äänestävänsä muita.