Nyt kun Tsekit typerillä potkupallomaaleillaan vievät Minun Rooman Matkani, on juuri niin traaginen olo, että huumorin kukan on pakko kukkia. [Varasuunnitelma jolla saan menomatkan Tampereelle toisessa luokassa, näyttäisi vielä toimivan... Saksan on teurastettava Hollanti, eikä se olisi, kuten me historioitsijat tiedämme, edes ensimmäinen kerta...]
Mutta takaisin asiaan. Me suuret humoristithan olemme varsin traagisia oikeassa elämässämme aivan kuten raharikkaat onnettomia.
Minunlaiseni säästeliäs humoristi puolittaa humoristin ja raharikkaan kohtalon olemalla 100& onneton siten, että humoristina olen vain 50 prosenttisesti ja raharikkaana 50 prosenttisesti onneton.
Mutta koska olen raharikas vain vaimoni kautta eli tässä mielessä oikeastaan vain 50 prosenttisesti onneton, jää minulle oikeastaan vain 25 prosentin onnettomuus, jossa vaimoni rahat eivät edes voisi tuoda lohtua onnettomuudessa, sillä nehän realisoituisivat vain avioerossa.
Ja avioehtona oli se, että emme eroa ennen kuin minimissään 30 vuoden kiintiöavioliitto on hoidettu kunnialla. Jos 25 prosentin onnettomuutta sitten jakaa sopimuksen mukaiselle 30 vuodelle, ei loppujen lopuksi yhtä vuotta kohden jää prosenttiakaan jäljelle. Sen verran nyt onnetomuutta ottaa mies kuin mies - paitsi jos kirjoittelee naisvastaisia blogeja.
Ihmettelen kyllä tätä hauskuuden riemastuttavaa määrää kun kesä on kukkeimmillaan. Kaikki ovat siirtyneet plus kymmenen asteen kunniaksi huumorilinjalle. Pinserin listakuningas Kysyn Vaan oli lomalle lähtiessään jopa niin hauska, etten naurultani saanut lopulta hänestä enää selvää kun hän kirjoitutti haamukirjailijoillaan: "Ja jos Kysyn vaan on vielä heinäkuun lopullakin Pinserin top-listan ykkönen, silloin ei kunnian kukko laula, joskaan ylpeyden pahkasian lauluaikeista emme voi mennä takuuseen." Voi veljet! Turkanen! Pahnanpohjimmainen!
Muistan kuinka nuorena poikana hiivin sunnuntaisin koulun puolelle kuuntelemaan hienosta putkiradiosta Matti Paalosmaan tai "Pepsi" Paloheimon juontamaa listaa. Siinä soitettiin kymmenen menestyksekkäintä "kevyen musiikin" kappaletta suurena top-lista -jännitysnumerona. Joka sunnuntai oli ihan pakko kuunnella.
Ensin Aikamiesten kuoron laulama Iltatuulen viesti piti ykkössijaa vuoden pari eikä Kaustisten viuluviikari Konsta Jylhän Konstan parempi valssi jäänyt listaviikoissa siitä yhtään jälkeen. Kansa tiesi mitä tahtoi, ja mitä se tahtoi, se sai.
Olen siis viettänyt rankimman jakson varhaisteini-iästäni kuunnellen noita kahta kappaletta, joka kerta odottaen muutosta. Sen kokemuksen jälkeen Neuvostoliiton 16-1 voitto Suomesta jääkiekon MM-kisoissa ei tuntunut miltään. Sekin oli asia jota ei voinut muuttaa. Entäs sitten virolaistoiveet. Muistan eräänkin juonnon Tallinnan radion jääkiekkoselostajalta - kuuntelin sitä vallinneen sähkölakon vuoksi - jossa Neuvostoliiton johtaessa 6-3- toisen erän jälkeen todettiin, että "me voimme olla optimist." Siinä teki mieli antaa isonveljen kädestä.
Jääkiekkojoukkue ei sekään uskonut muutokseen. Kerrottiin henkisen puolen valmentajasta, joka sai jengin huutamaan luetellessaan vastustajia.
"Me voitamme Saksan", henkinen valmentaja kannusti
- "Hei", huusi joukkue innoissaan.
Ja vuoropuhelu jatkui.
- "Me voitamme Itä-Saksan"
- "Hei."
- "Me voitamme Yhdysvallat"
- "Hei."
- "Me voitamme Tsekkoslovakian"
- "Hei."
- "Me voitamme Kanadan"
- "Hei."
- "Me voitamme Ruotsin"
- "Hei."
Henkinen valmentaja piti pienen, mutta merkitsevän tauon ja melkein kuiskasi varmalla ja lujalla tahdolla:
- "Me voitamme Neuvostoliiton."
Joukkue katsoi toisiinsa ja mutisi epätahtiin: "Ei helevetissä, ei me sitä voida voittaa."
Että Hyvää Kesälomaa vaan, Kysyn vaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti