Le Fabuleux Destin d'Amélie Poulain

Tämä elokuva on hauska!

Le Fabuleux Destin d'Amélie Poulain
Amélie / Amélie från Montrmartre

Ranska 2001. © Victoires Productions / Tapioca Films / France 3 Cinéma. Tuotantoyhtiö: Claudie Ossard Productions, Victoires Productions, Tapioca Films, FR3 – France 3 Cinéma, MMC Independent GmbH, La Sofica Sofiergie 5, Filmstiftung Nordrhein-Westfalen, Le Studio Canal+. Tuotannonjohto: Claudio Ossard. Tuottaja: Claudio Ossard, Arne Merrkamp van Embden (Saksa), Jean-Marc Deschamps. Ohjaus: Jean-Pierre Jeunet. Käsikirjoitus: Guillaume Laurant, Jean-Pierre Jeunet. Kuvaus: Bruno Delbonnel. Lavastus: Aline Bonetto. Marie-Laure Valla. Erikoistehosteet: Yves Domenjoud (erikoistehosteet). Alain Carsoux (visuaaliset tehosteet). Jean-Pierre Lelong (äänitehosteet). Puvut: Madeline Fontaine. Ehostus: John Nollet (hiukset), Nathalie Tissier (makeup). Musiikki: Yann Tiersen. Otteita Samuel Barberin teoksesta Adagio for Strings. Leikkaus: Hervé Schneid. Ääni: Alexandre Widmer, Marilena Cavola. Pääosissa: Audrey Tautou (Amélie Poulain), Mathieu Kassovitz (Nino Quincampoix), Rufus (Raphaël Poulain, Amélien isä), Yolande Moreau (Madeleine Wallace), Lorella Cravotta (Amendine Puolain, Amélien äiti), Serge Merlin (Dufayel), Artus de Penguern (Hipolito, kirjailija), Urban Cancelier (Collignon, kauppias), Dominique Pinon (Joseph), Maurice Bénichou (Bretodeau), Claude Perron (Eva, strippari), Michel Robin (hra Collignon). Helsingin ensiesitys: 26.10. 2001 Bio Rex, Tennispalatsi 6 – maahantuoja, teatterilevitys: Cinema Mondo – S – 121 min

Pariisilaisen kulmakahvilan työntekijä Amélie on sankaritar romanttisessa sadussa, joka on tarina kaipuusta. Amélien vanhemmista äiti on neuroottinen ja isä jäävuori: kotona on niin tylsää että kultakalakin yrittää itsemurhaa säännöllisin väliajoin. Amélie elää mielikuvitusmaailmassa eikä halua kohdata omaa elämäänsä.

Amélien elämä suorastaan kiljuu muutosta: se tulee prinsessa Dianan kuoleman jälkireaktioiden myötä sattumalta. Hänen elämäntehtäväkseen tulee toimia hyväntekijänä muille. Näin Amélien elämä on täynnä kommeluksia, kompia ja käytännöllisiä piloja. Amélie hyviin puoliin kuuluu kuitenkin se, että hän on valmis ottamaan maailman vastaan luontevasti silmät apposen avoimena.

Audrey Tautou sai pääosassaan kerrassaan loisteliaan yleisö- ja kriitikkovastaanoton. Adjektiivit lumoava, pirteä, älykäs, herkkä, lapsenomainen yhdistyvät arvosteluissa hänen kykyynsä välittää tunteet koskettavalla tavalla jo pelkällä kuvalla hänen kasvoistaan.

Amélien rakkauden kohdetta Ninoa, pornokaupan myyjää, joka keräilee muiden ihmisten hylkäämiä valokuvia, näyttelee Mathieu Kassovitz luontevasti jalat maassa. Rakkauden kohdatessaan Amélie ei saa ilmaistua tunteitansa suoraan, mikä tekee elämän varsin vauhdikkaaksi ja ajoittain lähinnä pyörremyrskyn kaltaiseksi.

Ohjaaja Jean-Pierre Jeunet tunnetaan visuaalisesta rikkaudestaan elokuvista Delicatessen ja Kadonneiden lasten kaupunki. Ohjaus ja leikkaus pitävät yllä vauhtia: kameraliikkeet kuten zoomauskikkailut voivat herkempiä häiritäkin. Värimaailma on korostettu, seepia paljastuu ohjaajan mieliväriksi.

Jeunet tunnetaan myös elokuvaohjauksestaan Alien: Ylösnousemus. Sen synkästä maailmasta, ruosteesta ja teräksestä ei ole tietoakaan tässä elokuvassa.

Amélien Pariisi on kirkas ja valoisa, ehkä aurinkoisempi kuin todellinen Pariisi, sillä sekä ohjaaja, lavastaja että tietokoneillaan visuaalista ilmettä parantaneet "digitalistit" ovat siihen pyrkineet siivoamalla kuvauspaikoilta autot ja graffitit ja jopa poistamalla tai korvaamalla mainokset elokuvan värimaailmaan sopiviksi.

Mikäli Pariisi katoaisi ja veisi rakkauden mennessään, amerikkalainen elokuva-alan lehti Variety uskoi vakaasti arkeologien pystyvän rekonstruoimaan Pariisin kelallisella Amélieta.

Elokuva tekee myös kunniaa monille ranskalaistaiteilijoille: osansa saavat taidemaalari Pierre Auguste Renoir ja hänen elokuvaohjaajapoikansa Jean kuten myös elokuvaohjaajat Marcel Carne and Rene Clair.

© Sedis

La Cité des enfants perdus
Kadonneiden lasten kaupunki
De förlurade barnens stad / The City of Lost Children

Kun tulin maininneeksi toisenkin Jeunet-elokuvan, niin tässäpä siitäkin chipsipussin rapinan verran tilkettä

Ranska 1995. Tuotantoyhtiö: Canal+ España [es], Centre National de la Cinématographie [fr], Club Investissement Média, Cofimage 4 [fr], Cofimage 5 [fr], Constellation, Elías Querejeta Producciones Cinematográficas S.L. [es], France 3 Cinéma [fr], Le Studio Canal+ [fr], Lumière Pictures, Ossane, Phoenix Images, Procirep [fr], Programme Media de L'Union Europeene, Studio Image Canal Plus, Tele-München (TMG) [Saksa], Televisión Española (TVE) [es]. Tuotannonjohto: Daniel Szuster. Tuottaja: Claudie Ossard, Elias Querejeta (ap.tuottaja). Ohjaus: Jean-Pierre Jeunet ja Marc Caro. Jean-Marc Tostivint (I ap.ohj.), Grérgoire Barachin (II ap.ohj.). Käsikirjoitus: Gilles Adrien (myös dialogi), Jean-Pierre Jeunet ja Marc Caro (osallistuivat myös dialogin käsiskirjoitukseen). Kuvaus: Darius Khondji – Technovision 1:1,85. Lavastus: Jean-Pierre Jeunet, Marc Caro (taiteellinen johto), Jean Rabasse (set designer). Set decorator: Aline Bonetto. Erikoistehosteet: BUF Compagnie [fr-yhtiö], Duboi [fr-yhtiö]: Jean-Baptiste Bonetto, Yves Domenjoud, Olivier Gleyze, Jean-Christophe Spadaccini. Visuaaliset efektit: Seb Caudron, Arnon Manor, Frederick Soumagnas, Simon Weisse, Arnon Manor, Pitoff. Puvustus: Jean-Pierre Gaultier. Maskeeraus: Jean Nollet (hiukset), Nathalie Tissier (meikkaus). Musiikki: Angelo Badalamenti. Laulut: Marianne Faithfull, "Who Will Take My Dreams Away?" Leikkaus: Hervé Schneid. Äänitys: Pierre Escoffier. Thierry Lebon (äänitehosteet). Vincent Guillon, Jean-Pierre Halbwachs, Gerard Hardy (äänitoim.), Laurent Kossayan (ääniefektit). Vincent Arnardi (mikseri). Pääosissa: Ron Perlman (One), Daniel Emilfork (Krank), Judith Vittet (Miette), Dominique Pinon (le scaphandrier / les clones), Jean-Claude Dreyfus (Marcello), Geneviève Brunet (la Pieuvre), Odile Mallet (la Pieuvre), Mireille Mossé (Mademoiselle Bismuth), Serge Merlin (Gabriel Marie (kyklooppien johtaja), Rufus (Peeler), Ticky Holgado (ex-akrobaatti), Joseph Lucien (Denree), Mapi Galán (Lune), Briac Barthelemy (Bottle), Pierre-Quentin Faesch (Pipo), Alexis Pivot (Padpole), Léo Rubion (Jeannot), Guillaume Billod-Morel (lapsi), François Hadji-Lazaro (tappaja), Dominique Bettenfeld (Bogdan), Lotfi Yahya Jedidi (Melchior), Thierry Gibault (Brutus), Marc Caro (Veli Ange-Joseph), Jean-Louis Trintignant (setä Irvinin ääni), Ham-Chau Luong (tatuointitaiteilija), Bezak (kypärämies), Hong Maï Thomas (tatuointitaiteilijan vaimo), Cris Huerta (joulupukki). Raphaèle Bouchard (Miette, 15 v), Babeth Etienne (Miette, 37v), Buster Verbraeken (Krank 4 v), Jérémie Freund (Krank, age 12), Joris Geneste (Krank, 36 v), Michel Motu (Krank, 45 v), Rachel Boulenger (Miette, 43 v), Nane Germon (Miette, 82 v). Helsingin ensiesitys: 25.10.1996 Bio City 1, maahantuoja: Alfa-Panorama Film & Video Oy – videojulkaisu: 1998 Kamras Film Group – tv-lähetys: 19.1.2000 YLE TV2 – VET 99989, 18.10. 1996 – k16 – 3090 m / 112 min

Kadonneiden lasten kaupunkia pidettiin yleisesti onnistuneena surrealistisena fantasiasatuna kaipauksesta ja pelosta, sankarillisista teoista ja rohkeudesta. Arvostelujen yhteisenä piirteenä on pitää elokuvaa omaperäisenä, kiinnostavana ja hauskana sekä mikä tärkeintä, ehdottomasti katsomisen arvoisena. Internetin kiinnostavimmilla pisteytyspalstoilla puolet katsojista antaa tälle elokuvalle arvosanaksi kiitettävän, hiukan vajaa kolmannes täyden kympin.

Elokuvan historiasta tuttua hullun tiedemiehen visuaalista ja mentaalista hahmoa pitkälle muistuttava Krank (Daniel Emilfork), jonka nimi tarkoittaa sairasta, vanhenee järkyttävän nopeasti, sillä hän ei näe unia.

Parantaakseen itsensä hän sieppaa läheisestä satamasta lapsia varastaakseen heidän unensa keksimällään vekottimella. Krank, jonka pahuus yhdistyy säälittävyyteen, on luonut tavoitteidensa tekniseksi toteuttajaksi kyklooppiarmeijan ja kuusi kloonia (Dominique Pinon).

Pahan armeijan filosofisena johtajana toimivat pelkät ruumiittomat aivot (Jean-Louis Trintignant antaa sille äänen), joka käy jatkuvaa väittelyä pippurisen tehokkaan naishahmon (Miss Bismuth, es. Mireille Mosse) kanssa.

Krankin uniongelma ei kuitenkaan ratkea kidnappauksilla - lapset ovat peloissaan ja näkevät vain painajaisia. Yhden siepatun lapsen, Denreen (Joseph Lucien), adoption kautta isoveljeksi hänelle tullut One (Ron Perlman) on entinen valaanpyytäjä, nyttemmin sirkuksen vahva mies, joka saapuu kadonneiden lasten kaupunkiin yhdessä nuoren Mietten (useita esittäjiä) kanssa. Pelastusoperaatiossa mukana on mitä kummallisimpia olentoja.

”Vaikka et aina olisi selvillä mitä elokuvassa oikein tapahtuu, on sitä aina hauska katsoa”, Christopher Null kirjoitti arvostelussaan [filmcritic.com].

Tekijöiden edeltävän elokuvamenestyksen Delicatessenin (1991) tavoin surrealismi on avainsana elokuvan ymmärtämiseen. Surrealistisen vaikutelman takaamisessa käytettiin hyväksi erikoistehosteita, visuaalisia tehosteita ja loisteliasta äänimaailmaa, jonka muuten sävelsi Twin Peaksin musiikista tuttu Angelo Badalamenti.

© Sedis