keskiviikkona, kesäkuuta 30, 2004

Circus Maximus

Elämä heittelee hurjiin paikkoihin. Tänäkin aamuna heräsin kissaeläinten ympäröimänä. Kuusi hurjaa petoa oli ilmeisesti tehnyt jakosuunnitelman valmiiksi sillä ensimmäinen näykki isovarpaitani ja toinen kiipesi selkää pitkin niskan puolelle viimeistä iskua antamaan. Ravisteleksihen ne irti ja heti kolme muuta hyökkäsi kimppuuni. Oli paettava paikalta.

Kuusi kissanpentua ja kaksi aikuista, niiden emo ja isoemo. Kovaa peliä maaseudulla.

On lämmintä, mutta vettä tulee muutamien tuntien välein. Kesäloman kolmas päivä ei ollut sen kummempi, entisissä merkeissä. Ruotsin kuninkaan alamaisalueella Haaparannassa vieraillessamme satoi niin, ettei promenaadia voinut tehdä. Oli tyydyttävä muiden suomalaisvieraiden tapaan tavaratalokierrokselle, kunnioitettava 1552 kruunun lasku kertoi, että kokeilunhalua riitti. On sitten syöty ruotsalaisia lihapullia, paksuja makkaroita, näkkileipää ja leivosherkkuja. Ukille tuotiin Gustaf III "skarpsill"-rasia. En viitsi kala-allergikkona katsoa sanakirjasta, mikä elukka tuo teräväsilli on...

Matti Hongan pystyyn pistämässä 1700-luvun kirkossa Kiimingissä kävimme katselemassa Mikael Toppeliuksen seinämaalaukset. Mooses laintauluineen oli tavanomainen, triptyykissä olivat esillä "Mooses ja vaskikäärmeet", "Jeesus rukoilee" ja "Jeesus ristillä", ja triptyykkiä kehystämään oikeaan laitaan oli läntätty Aaron, Mooseksen veli.

Toppelius oli ollut siellä hieman yksinkertaisempi kuin esimerkiksi Haukiputaan tai Kempelleen kirkon maalauksissaan. Yksinkertaisempi ja katolisempi, sanoisin. Siis enemmän perinnettä noudattava. Vaskikäärmemaalaus oli onnistunein, mutta sen ja verta stigmoistaan tihkuvan Jeesuksen väliin oli maalattu ilmassa kieppuva malja, jonka tulkitsin Graalin maljaksi. Jeesuksen yltäkylläinen verisyys ei todellakaan johtunut orjantappurakruunuista, vaan ruumiin eri puolilta tihkuvista verisistä haavoista, jotka olivat selvästi stigmoja. Graalin malja symboloi tietysti ilmassa leijuvana myös pyhää henkeä, vaikka viereen oli kyllä jokin arkkienkeleistäkin pantu taivallista sanomaa tuomaan. Aaronilla oli hämmästyttävää kyllä kädessään suitsukeastia, katolinen jäänne vai vinkki itään, josta niin monta kertaa oli tultu vastavuoroisesti kirkkoja tuhoamaan. Saarnastuoli oli pilaantunut päällemaalauksilla, alkuperäiset ilm. evankelistakuvat olivat kadonneet vuosisatojen kulutukseen.

Pistäydyimme myös Tornion kirkossa, jonka kattomaalaukset ovat suomenkuuluja. Paluumatka tukikohtaan sujui rankkasateessa hitaasti mutta varmasti. Parin päivän lepo kissaeläinten piirittämänä oli tarpeen ennen ensimmäistä kirjastokäyntiä. Parikymmentä kirjaa varmistaa sadekelien jatkon, eikös niin.



torstaina, kesäkuuta 24, 2004

Matkaan alle polttavan auringon

Keskikesän juhlaa on taas vietetty tänään etukäteen. Vettä tuli niskaan ja asiat hoituivat vähän niin ja näin. Lomalle kuitenkin päästiin ja hetken jopa naurattikin. Päivän mittaan sain monia sääliviä rohkaisuja.

Viisi viikkoa lomaa. Voiko olla niin että säännöllisen työn paras puoli on - työtä kohtaan tunnetun luonnollisen ja koskaan kaikkoamattoman intohimon lisäksi - loma.

Lomalla monet tekevät pihanparannus-, mökinparannus- ja ruumiinparannustöitä. Minä parannan ruumistani. Juon vain kossua ja vissyä. Syön kevyesti kasvispitoista ja sianpossunrasvakylkeä aina silloin tällöin. Olen aina väliin maaseutukauppojen varassa, eikä makkaroista ole silloin pelkoa. Sen verran olen herkkusuu.

Vaikka juuri tällä hetkellä kysymys on ns. Tasmanian tuholaisongelmanratkaisusta.

Jääkaappi tyhjäksi: kaikki Lidl-juuston jämät, parmesaanit, kinkkumakkarat ja kalkkunaleikkeet kuuden munan munakkaan sisään. Kiinteytykseksi haarukalla mössötettyä jauhelihaperunalaatikkoa. Mustapippuria. Valkopippuria. Paprikasuikaileita. Saksalaista olutta palanpainikkeeksi. Voi panna leivälle. Tai syödä sellaisenaan. Lyhyesti, hyvää.

Juhannus

Asiat ryntäävät päälle kuin juhannus. Kun on sitoutunut tulevaisuusprojektiin ja joutuu hakkaamaan halot maailman suurimpaan juhannuskokkoon, tietää kyllä miltä tuntuu jos sade estää sen kaiken polttamisen tuhkaksi. Onneksi on tullut lämmin reippaassa työskentelyssä.

Siinä ei voi muuta kuin antaa vuoden Alkemisti-palkinto laulaja- ja raikulipoika Rainer Frimanille, joka loihe lausumaan 7:llä alkavassa lehdessä, että hän poltti kynttilöitään molemmista päistä ja kaikki meni tuhkaksi! Toisaalta sama artisti on aikoinaan muninut kultamunia, joten eipä tässä hämmästelemistä.

Piti olla kirjoitettavaa, mutta pitkäaikaisideani totaalikieltäytyjärippileiristä ei näytä toteutuvan, koska näinä päivinä minun on lähdettävä useammin kuin ehdin palata ja tietokoneet ovat varmaankin taakse jäänyttä elämää. Seuraavan kuun aikana olen enintään satunnainen kynähenkilö.

Kirjoittakoon joku muu totaalikieltäytyjien rippileiristä, jossa miehet kieltäytyvät naulaamasta Laulajaista ristiin, vaikka tämä armeijan entinen Pontius Maximus sitä naapurikasarmin maanpuolustusleirien propagandakaiuttimista pyytää!

Vapaita ideoita ovat ryöstöviljeltäväksi myös heavyrockrippileiri, uskonnollinen graffitirippileiri, hippirippileiri ja traditioita kunnioittava "porkkana ja keppi" -rippileiri. Extreme-rippileiri tarjoaisi kielillä puhumisen lisäksi toki muitakin jumaliin lähentäviä tekosarjoja. "Paras elämysrippileirini" -meemikirjoituskilpailu on siis minun puolestani alkanut. [Se on helppo julistaa kun on itse poissa...]

Nyt nukkumaan. Aamulla on töitä.

keskiviikkona, kesäkuuta 23, 2004

Terroristisääntöjä ja vedonlyöntiä

BlogInfo - Blogistanin tietotoimisto ilmoittaa 1.7. voimaan astuvista uusista määräyksistä:

Jalkapallon uusitun EM-kisasäännöstön vuoksi myös Blogistanissa otetaan vastaan jalkapallo-otteluiden antiterrorismi-, seksuaali- ja väkivallanvastustamissäännökset, jotka astuvat voimaan jo juhannuksen suopallo-otteluissa.

Tämän vuoksi Blogistanin keskusjalkapalloneuvosto on päättänyt noudattaa blogistinsuojelullisista syistä periaatteita, jotka annetaan Laissa jalkapallo-otteluiden ja niitä koskevien ohjelmien tarkastamisesta (2775/2000). Uuden säännöstön tarkoitus on suojella bloggaajia jalkapallo-ohjelmien mahdollisilta haitallisilta vaikutuksilta.

Lain 7 §:n mukaan ”bloggaajien kehitykselle haitallisena jalkapallo-ohjelmana pidetään ohjelmaa, joka väkivaltaisuutensa tai seksuaalisen sisältönsä vuoksi tai kauhua herättämällä taikka muulla näihin rinnastettavalla tavalla on omiaan vaikuttamaan haitallisesti bloggaajien kehitykseen”.

Jalkapallo-ohjelmaa arvioitaessa on lain mukaan otettava huomioon, ”millaisessa yhteydessä ja miten tapahtumat ohjelmassa kuvataan”.

Useimpien länsimaiden jalkapallo-ohjelmien tarkastamista koskevassa lainsäädännössä lähdetään Suomen lain tapaan haitallisuusperiaatteesta.

Ikärajan asettamisen perusteena on jalkapallo-ohjelman mahdollinen haitallisuus tiettyä ikärajaa nuoremmille katsojille. Ikärajan asettaminen on näin ensisijaisesti rajoitus, kieltopäätös, vaikka se samalla on myös kuluttajavalistusta. Päinvastoin kuin esimerkiksi kuvaohjelmia koskevan lain mukaan ikärajapäätökset koskevat vain alle 18-vuotiaita, jalkapallo-ohjelmia koskevat päätökset ulotetaan kaikki ikäryhmiin.

Täysi-ikäisille esitettävistä jalkapallo-ohjelmista tulee vain tehdä ilmoitus, ja mikäli niiden epäillään olevan rikoslain vastaisia, niiden levittäminen voidaan oikeusteitse kieltää.

On tunnetusti vaikeaa arvioida, mikä jalkapallo-ohjelmassa mahdollisesti on haitallista blogistien kehitykselle. Tarkastamon ei ole esimerkiksi mahdollista ottaa erityisesti huomioon eri tavoin kehityksessään häiriintyneitä bloggaajia, ei myöskään eri tekijöistä johtuvia samanikäisten bloggaajien kehityseroja.

Jalkapallo-ohjelmien väkivaltakuvaukset vaikuttavat eri tavoin samanikäisiin, mutta psyykkiseltä ja sosiaaliselta kehitykseltään erilaisiin bloggaajien. Ikärajapäätöksissään Blogistanin jalkapallo-ohjelmien keskusneuvoston on kuitenkin lähdettävä bloggaajien keskimääräisistä kehitysvaiheista.

Laki edellyttää, että keskusneuvoston määräämistä tarkastajista osan tulee olla bloggaajien kehitystä koskeviin kysymyksiin ja osan kuvalliseen viestintään perehtyneitä. Tällä taataan se, että tarvittava asiantuntemus haitallisuuden arvioimiselle kuvallisen ja urheilullisen viestinnän lainalaisuudet huomioon ottaen on tarkastamossa käytettävissä.

Lain toinen olennainen lähtökohta on, että kaikkia jalkapallo-ohjelmien jakelukanavia kohdellaan samojen ikärajaperusteiden mukaisesti. Lain kieltoperusteita ja ikärajoja sovelletaan näin sekä Blogistanin yleisdigitaalilähetyksiä tuottaviin televiizoriin että jalkapalloa sisältäviin elokuvateatterielokuviin, video-ohjelmiin, DVD-ohjelmiin, tilausohjelmapalvelun ohjelmasisältöihin että vuorovaikutteisiin kuvaohjelmiin, kuten video- ja tietokonepeleihin. Sen sijaan Internetin kautta omalle henkilökohtaiselle tietokoneelle imuroitavia ohjelmasisältöjä laki ei koske muiden kuin jalkapallo-ohjelmien kohdalla.

Tutkimusten ja arkikokemuksen mukaan jalkapallo-ohjelmat vaikuttavat katsojaan eri tavalla jakelukanavasta riippuen. Ikärajapäätöksiä tehdessään Blogistanin jalkapallokeskuneuvoston jalkapallo-ohjelmatarkastamon on näin pyrittävä ottamaan huomioon myös jalkapallo-ohjelman katselutilanne.

Tätä vaikeuttaa yhä nopeutuva jakelukanavien yhdentyminen digitalisoinnin edistyessä, toisaalta saman kuvaohjelmasisällön hyödyntäminen monessa eri jakelukanavassa. Pelien kohdalla puolestaan ei ole kysymys vain passiivisesta katselutilanteesta, vaan aktiivisesta osallistumisesta pelin tapahtumiin. Eri jakelukanavien yhdenmukainen kohtelu ja toisaalta niiden erityisluonteen huomioon ottaminen on siis käytännössä varsin vaikeata.

Ikärajapäätökset eivät perustu lain kieltoperusteiden mekaaniseen soveltamiseen, vaan kutakin päätöstä tehtäessä otetaan lain edellyttämällä tavalla huomioon jalkapallo-ohjelman kokonaisuus ja esimerkiksi yksittäisen väkivaltakohtauksen tapahtumayhteys.

Jokainen jalkapallo-ohjelma sijoittuu myös laajempaan yhteyteen: aikaisemmat päätökset ja muiden maiden päätökset toimivat vertailukohtina. Merkitystä on niinikään ohjelman teknisellä toteutuksella: ikärajaan vaikuttaa, onko kysymyksessä animaatio, perinteinen jalkapallo-ohjelma vai grafiikaltaan realistinen videoitu jalkapallopeli. Trailerohjelmat käsitellään itsenäisinä teoksina.

Blogistanin jalkapallo-ohjelmien keskusneuvosto on päättänyt noudattaa seuraavia ikärajoituksia:

Jalkapalloväkivalta

Kaikille sallittu jalkapallo-ottelu: Tuoreille bloggaajille sallittu väkivalta voi olla laadultaan vain varsin lievää. Nuorbloggaajille tarkoitetuissa lyhyissä piirretyissä jalkapallo-otteluissa tai jalkapallo-otteluanimaatioissa usein liukutaklauksissa usein esiintyvät potkut säärille, pallontavoittelutilanteissa ilmenevät läimäykset kyynärpäällä ja maalin jälkeisessä tilanteessa takamukselle sekä erilaiset "tuuletukset" ovat kaikille sallittuja. Realistisissa jalkapallo-otteluissa vähäisenkin väkivallan pelkkä tapahtumayhteys edellyttää yleensä ikärajaa. Mainitulla ikärajalla tarkoitetaan bloggausvuosia. Esimerkiksi K-7 viittaa alle seitsemän vuotta bloganneihin.

K-7: Tyypillisiä kategoriaan kuuluvia jalkapallo-otteluita ovat alle seitsemän vuotta bloganneille suunnatut piirretyt valtavirtamalliset jalkapallo-ottelut. Niissä tarinalla ja henkilöhahmoilla (tuomari, vaihtopelaajat, valmentaja jne.) on ratkaiseva osa. Niihin voi sisältyä myös lieviä väkivaltakohtauksia, joissa pyritään vahingoittamaan vastapuolta ja joista sen vuoksi annetaan rangaistus: epäsuora- tai suora vapaapotku. Valmentajan tulee olla siisti suustaan.

Tähän kategoriaan kuuluvat myös 2-2- tasapeliin pyrkivät jalkapallotoimintaa sisältävät komediat, joissa saattaa olla vähäistä väkivaltaa. Nyrkiniskut, potkut ja aseella uhkaamiset ovat kuitenkin omiaan aiheuttamaan korkeamman ikärajan, ja keltaisen ("varoitus") tai punaisen ("ulosajo") kortin. Jalkapallopeleissä voi olla vain vähäistä väkivaltaa.

K-11: Kategoriaan kuuluvia jalkapallo-ohjelmia ovat ne jalkapallo-ohjelmat, joissa kyynärpäätaklaus- tai sylkemiskohtauksia voi olla paljonkin ilman että väkivaltaa korostetaan tai näytetään yksityiskohtaisesti. Niissä myös rikos saa useimmiten rangaistuksensa keltaisen tai punaisen kortin muodossa, eikä väkivalta ole ongelmien pääasiallinen ratkaisutapa.

Myös jalkapallospektaakkelit, katastrofiin päättyvät jalkapallo-ohjelmat ja muut suuren yleisön jännitysjalkapallo-ottelut, joissa väkivalta on usein toissijaista tarinan kokonaisuudessa, sijoittuvat tähän luokitukseen. Huumorin yhdistäminen väkivaltaan saattaa olla varsinkin tasapelijalkapallo-ohjelmissa omiaan nostamaan ikärajaa, koska se saa väkivallan näyttämään harmittomalta.

Valmentajan istuma-asennossa tapahtuva lievä kiroilu kuuluu K-11 -kategoriaan.

K-15: Alla viisitoista vuotta bloganneiden useimmiten seuraamat jalkapallotoiminta-, jalkapallojännitys- ja potkupallosota-ohjelmat sijoittuvat tähän luokitukseen. Tyyppiesimerkkejä suuren luokan agenttiohjelmat [korruptiota nauttiva keskuhyökkääjä, puolustaja tai maalivahti] ja valtaosa latinalaisamerikkalaisiin taistelulajeihin ja jalkapallosotiin keskittyvistä jalkapallo-ohjelmista.

Niissä voi olla varsin paljon väkivaltakohtauksia, jotka ovat liuku- ja vartalotaklausten tapaan kuitenkin kokonaisuuden kannalta perusteltuja. Väkivalta ei ole erityisen yksityiskohtaista tai veristä. Seksiin liittyvä pakottaminen voi olla vain viitteellistä tai hyvin lyhytaikaista maalitapahtuman jälkeistä hyväilyä ("fondling"). Jalkapallopeleistä tähän kategoriaan kuuluvat monet potkuväkivaltaa sisältävät pelit sekä sotapelit. Valmentajan suurisuinen kiroilu jalkapallokentän rajaviivalla kuuluu ehdottomasti K-15 kategoriaan ellei tupakointi pakota nostamaan ikärajaa tätäkin korkeammalle. Clinton-sikarinpoltto saattaa johtaa täyskieltoon.

K-18: Täysi-ikäisyyden bloggausiän saavuttaneille tarkoitettu jalkapalloväkivalta kuuluu tähän kategoriaan. Tällöin väkivalta on laadultaan pitkitettyä, liioiteltua ja yksityiskohtaista. Avainkäsitteitä ovat jalkapallohuliganismiin yleisimmin liittyvät genrelajit splatter, slasher ja gore, jotka kaikki viittaavat suuriin verimääriin ja irtoaviin jäseniin tai näitä koskeviin eleisiin vaihtopenkiltä.

Tyyppiesimerkkejä paljon pelin tuoksinassa päähän kohdistuvia iskuja ja potkuja sisältävät kung fu-jalkapallo, arthouse-jalkapalloväkivalta [arkikielellä tarkoittaa niitä raivoisia 0-0 -otteluita, joista sanotaan että "matsi oli hyvä". Edit. huom!] sekä viime aikoina yleistyneet seksiä ja väkivaltaa, kuten paidan helman nostoja, sisältävät elokuvat. Peleistä kategoriaan kuuluvat ihmisten tappamiseen erityisesti keskittyvät jalkapallopeli ja niitä "Kill" -huudoilla kannustavat katsojat.

KK, (kokonaan kielletty): Blogistanin rikoslain kieltämää jalkapalloväkivaltaa ovat raaka jalkapalloväkivaltakuvaus (BlRL 17 luku, 17 §) sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaava väkivalta (BlRL 17 luku, 18 §) eli väkivaltapornografia, joka voi koskettaa pelaajia, vaihtopenkkiläisiä, katsojia ja itse FIFA:n hyväksymää palloa. Kategoriaan sisältyvät jalkapallomaskotteina toimivien eläinten eläinrääkkäys sekä kaikki autenttisen, aidon väkivallan käyttö jalkapalloviihteenä.

Jalkapallo-otteluiden seksuaalinen sisältö

Kaikille sallittu: Alastomuuden kuvaus on periaateessa kaikille sallittua, mikäli siihen ei sisälly seksuaalista koskettelua. Poikkeuksena on kuitenkin pelipaidan nostaminen niin että vatsa- tai rintalihakset esiintyvät. Viitteellisiä seksuaalisia kohtauksia, kuten keskisormea, suudelmia, tai mietoja seksiin liittyviä ilmauksia ei myöskään voi pitää jalkapallo-ottelun tuoksinassa haitallisina.

K-7: Seksuaaliset viitteet tai kohtaukset eivät olennaisesti voi erota vastaavista kaikille sallituista. Pelipaita saa kuitenkin tässä kategoriassa olla jalkapallohousun päällä.

K-11: Luokituksen piiriin kuuluu pehmeä erotiikka perustellussa yhteydessä, kuten jalkapallokomediassa tai jalkapallodraamassa. Paidanhelmaa saa nostaa maalin jälkeisessä tilanteessa niin, että sixpackin kolme alinta ribs-riviä näkyvät.

K-15: Kategoriaan kuuluvat ne jalkapallokuvaukset, joissa sukupuoliaktit ovat näyteltyjä tai pehmeä pornografia, jossa aidot aktit on leikattu tai hämärretty. Vatsalihakset ja rintalihakset voi paljastaa maalin jälkeisessä tilanteessa nostamalla pelipaitaa siten, että kaikki vatsalihakset paljastuvat.

K-18: Kaikki aikuisille tarkoitetut seksiä sisältävät jalkapallo-ohjelmat, käytännössä kova pornografia, kuuluvat tähän kategoriaan. Jalkapallopelipaitaa voi nostaa siten, että vatsalihasten lisäksi myös rintalihakset näkyvät. Tasa-arvolain nojalla tämä koskee myös naisten jalkapallo, kuitenkin siten, että alle 16-vuotiaille ja sitä nuoremmille yleisen kieltosäännön lievennyt jätetään huomiotta.

Kova pornografia on kuvausta, jossa näytetään aitoja sukupuoliakteja, myös lähikuvissa. Jalkapallo-ohjelmissa tämä viittaa lähinnä maalin jälkeisiin kasamuodostelmiin, pitkälle meneviin takamuksen taputteluihin ja niiden toistoihin joko nopeutettuna tai hidastettuna, ylimääräisiin ja pelin luonteeseen sopimattomiin silittelyihin, hyväilyihin ja "ei-luonteviin" kumarteluihin.

Kokonaan kielletty: Kategoriaan kuuluu rikoslain alainen jalkapallopornografia, lapsipornografia, väkivaltapornografia tai eläinpornografia. Jalkapallopornografiana pidetään pelipaidan nostamista pään ylitse kaikissa yhteyksissään. Päätöksen taustalla on paitsi seksuaalisuus, myös antiterrorismi: Blogistanin asettuminen terrorismin vastaiseen liittoumaan: esiintyminen kasvot peitettyinä on kielletty näin myös jalkapallo-ohjelmissa.

Jalkapalloväkivaltapornografiassa ohjelman sisältämä kuvaus täyttää seksiin liittyen aidon pahoinpitelyn tunnusmerkit, joita ovat mm. realistinen kieriskely maassa ja siihen liittyvä jalan tai pään pitäminen, nautinnolisen tuskainen ilme ja avohaavojen käsittely, paarilla kanto ja kentän sivussa tapahtuva ilmeinen lääkitseminen. Juomapullon symbolinen käsittely voi täyttää jalkapalloväkivaltapornografian merkit.

Lapsijalkapallopornografiassa kysymyksessä on jalkapallo-ohjelma, jossa kuvataan alle 18-vuotiaita paita pään päällä maalin jälkeisissä tuuletuksissa. Lasten pelipaidan tulee olla housujen sisäpuolella.

Eläinpornografiassa ottelun maskottieläimiä käytetään seksuaalisissa yhteyksissä katsomotiloissa tai vaihtopenkillä.

Kauhun herättäminen jalkapallo-otteluissa

Kaikille sallittu: Lievät, hyvin lyhyet kauhuelementit pienille lapsille sallituissa jalkapallo-otteluissa.

K-7: Lyhytkestoiset kauhuelementit, tyyppiä kotijoukkueen maalin ylähirteen osuva laukaus tai sivuhirsiosumat, mikäli niitä ei ole pidettävä liian pelottavina.

K-11: Lievähköt kauhuelementit epäsuorien ja suorien vapaapotkujen kohdalla ääni- ja valoefekteineen varsinaisen otteluajan puitteissa. Valorakettien kentälle ampuminen kuuluu kuitenkin korkeampaan ikäkategoriaan.

K-15: Kategoriaan kuuluvat sekä klassiset jalkapallokauhuelokuvat, joissa jännitys ja pelko rakentuu enemmän tuomarityöskentelyn kuin efektien tai väkivallan varaan, mikä viittaa lähinnä ns. teinijalkapallo-ohjelmiin, joissa sekä huumorilla että väkivallalla on suuri osuus. Katsomon ollessa siunatussa tilassa myös yhteislaulut voivat saavuttaa ekstaattista pelkoa K-15 -kategorian verran.

K-18: Kategoriaan kuuluvat sekä erittäin järkyttävät jalkapallokauhuohjelmat rangaistuslaukauskilpailuineen että paljon splatter-elementtejä sisältävät jalkapallokauhuohjelmat.



Blogistanin keskusveikkaustoimisto antaa päivän vetovihjeet:

28 Hollanti - Latvia (+1) X 4,40
34 Saksa - Tshekki (+1) X 3,75
Kerroin 16,50. Kesälomatuopillinen eli 4 euroo kiinni...

Ja tietysti kolmella eurolla tätä:
46 Portugali - Englanti (+1) 1 4,85
52 Ranska - Kreikka 2 8,00

Mäyräkoirakerroin 38,80

Tämä siis viime yönä...
Ruotsin ja Tanskan 2-2 tasapelin lisäksi (kerroin hieman yli viisi) tärppäsi myös tämä:

Pelatut kohteet
nro ottelu merkki kerroin
2 Italia - Bulgaria (+1) X 4,45
7 Tanska - Ruotsi X 2,40
Siten kerroin oli 10,68

Varovaisen panostuksen vuoksi saldo vain 80 euroa...

tiistaina, kesäkuuta 22, 2004

Mäyräkoiria ulkoiluttamassa...


Näin voi käydä miehelle nykyään halpojen mäyräkoirien aikana! Olli Vesala lankeaa polvilleen - niin kuin sitä nykyisin sanotaan - ulkoiluttaessaan mäyräkoiria.

Festivaaliraportti (I osa)

Olette jo varmaan odottaneetkin, että avaan sanaisen arkkuni tämän vuotisista Sodankylän elokuvafestivaaleista. Olisin ryhtynyt puuhaan aiemminkin, mutta arkkuun lyödyt viisituumaiset olivat kireällä varsinkin, kun arkku itse oli laskettu kuuden jalan syvyyteen. Siltä ainakin pari ensimmäistä post-fest-päivää tuntuivat. Mutta nyt olen kuin uusi henkilö.

Keskiviikkona ennen puoltapäivää lentoasemalla vaeltava matkustajaremmi näytti hämmästyttävän tutulta. Siksi marssin kevytpagaasini kanssa nopeasti turvatarkastusten läpi, laskettelin taskuni pohjalta omasta ja lähisukulaisten säästöpossusta kerätyt viiden sentin kolikot liukuhihnalle. Turvatarkastaja kertoi ettei ole nähnyt moista kasaa kuin silloin kun eräs skotlantilainen linnunmunaharrastaja oli löytänyt parisataa kiloa Ruotsin vallan aikaisia kupariplootuja ja kuskannut niitä vartalonsa ympärille kiinnitettyinä vieraisiin valtoihin.

Kun tähän lisäsi hälytysherkät luottokortit, tupakka-askien metallisuojat, otsaluuhuni pultatun ylimääräisen mutterin (ns. Frankenstein lisävaruste) ja sisälläni lämpimästi sykkivän festivaalisydäntahdistimen, pääsin etenemään sutjakasti viisi metriä puolessa tunnissa. Onneksi ne käyttävät nykyään kumihanskoja turvallisuuden nimissä.

Turvatarkastuksissa on nykyään oltava hieman epäilyttävän ja liuvarin näköinen, elokuvallisesti ilmaisten lavean tien kulkija. Jos nimittäin erehdyt sanomaan olevasi aivan tavallinen "kaidan tien tallaaja", isketään tähtilipuin koristellut raudat käsiisi ennen kuin ehdit huutaa cowboyhattusi alta "jihad" ja seuraavassa sekunnissa olet guantanamot silmillä riu'un nokassa.

Otin siis epäilyttävimmän ilmeeni ja tuijotin turvanaista silmiin. Hän päästi minut menemään ja punastui. Turvatarkastajavirkapukuisetkin pitävät selvästi rentuista.

Aamuolusilla Finnairin ja sen yhteistyöyritysten myyntiosastojen vieressä katselin sitten muiden tulemista turvatarkastuksen läpi. Pöytääni alkoi lappaa epämääräistä jengiä, jotka väittivät tuntevansa minut edellisiltä festareilta. Nyökyttelin varovaisesti, sillä en vieläkään uskaltanut avata suutani muuten kuin työntääkseni vaahtoa kiduksiini. Lentokentillä ei nykyään tiedä kuka on ystävä ja kuka vihollinen.

Lentokone näytti tavanomaiselta. Puolentoistasataa paikkaa, lähes täynnä. Julkimoita, poliitikkoja, journalisteja - kaikilla tiukka ilme suuntautuneena viiden päivän koitokseen. Festivaaliviikon avaus on aina keskittymisen paikka.

Viereeni sattui Amerikassa vuodet veropakolaisena piileskellyt nuori mies, joka uskaltautui nyt ensi kertaa Suomeen laman jälkeen. Hänen mukavia juttujaan kuunnellessa se tavanomainen hiki, tuulettimien kuivatuspuhallus, korviin työnnetyt tikarit, ruokapussin aukitaittelu ja repiminen, kahden pikaoluen kittaaminen ja laskeutumispelko meni kuin itsestään. Juuri kun tiesin nousseeni ilmaan, tömähdimmekin Rovaniemen viihtyisälle lentokentälle, josta silmiini tarttui naapurissa kattoon nostettu EU:n lippu.

Ja seuraavassa hetkessä minut oli tempaistu bussiin, jossa kaikui jalo laulu ja meininki. Vip-bussi kuljetti meidät keskelle korpea, jossa odottivat lohi- ja kinkkuvoileivät poreilevine siemaseuralaisineen. Itse esittelin kädestä pitäen ulkomaisille festivaalivieraille perinnekerho Koskenkorvan ponnnistuksia kansallisen perinnön säilyttämiseksi tuhoamalla sitä fyysisesti.

Bussi tuntui jotenkin isommalta, kun loppumatka sujuikin lauleskellen. Sodankylä Hotellin toisessa kerroksessa sijaitseva info-piste toimi erinomaisella tehokkuudella - sanoisin että noin 121 prosentin tehonlisäys edellisiin vuosiin - ja sain Sotalapsi-elokuvasta elävästi muistuttavan festivaalipassin kaulaani.

Ilmeisesti sen vuoksi, että päävieras tänä vuonna oli 93-vuotias veteraaniohjaaja Val Guest, luki minunkin passissani isolla nimeni päällä Guest. Festivaalipassin kuvan paikalle oli pantu selvästikin jonkun filmitähden kuva. Sen nähtyäni ajattelin heti pyytää tältä nimikirjoitusta, jos hänet reissulla tapaisin [mutta ei hän hotellin vessan lavuaarin vieressä sitten sitä kuitenkaan antanut, matki vain minun liikkeitäni ikään kuin pilkallaan.]

Festarisankari on käsite, joka on varsinkin nuoremman kriitikkosukupolven kunniallisuuskäsityksen ytimessä. Se perustuu siihen tosiasiaan, että mitä nuorempi ihminen on, sitä enemmän hänellä on filmifestivaaleilla tekemistä. Elokuvissa käynti tuppaa unohtumaan. Jos se unohtuu kokonaan, on kyse festarisankarista.

Minulla oli vähän semmoisia elkeitä ensimmäisenä iltana. Istahdin jotenkin kuin itsestään alakerran baariin ja odottelin muutaman tunnin karaoken alkamista. Seurassa oli nuoremman kriitikkosukupolven edustajia ja heidän viehättävämpiä seuralaisiaan tai muuten vain sympaattisesti hengaavia festarisankariehdokkaita.

Karaoke meni hyvin. Tosin toisen kerran hukuttuani pikkuhousuihin ja ilmeisesti edellisten heittäjien mustasukkaisten seuralaisten viskomiin mätiin kananmuniin, kilpailijoiden sabotaasityö onnistui. DVD-laite hajosi, ja Tiskin Jukka kertoi, ettei lähempää kuin Rovaniemeltä löydy toista samanlaista. Itse olin siinä vaiheessa jo maistanut niin monta toista samanlaista, että oli pakko suunnata ulos jäätävään tihkusateeseen miettimään sitä perusfraasia, jonka mukaan on hienoa että Suomessa on neljä vuodenaikaa.

Ystäväni olivat käyneet majoituspaikassa, syömässä, elokuvissa ja tuomassa minulle avaimen jo aikapäiviä sitten. Minä ajattelin mennä ajoissa nukkumaan, että jaksaisin herätä.

Aamusauna on hieno keksintö. Olin yöllä muistanut pistää ajastimen päälle ja heräsin minulle työihmiselle normaaliin tapaan klo 5.59 voidakseni ravistaa yltä etelän hiet. Verrytteleiksin vesipisarat pois ruumiistani aamun pikkupakkasessa. Aamiaispaikkakin löytyi aamusaunan jälkeen ja hyvässä seurassa hölkkäsin saksalaisia marssilauluja laulaen koululle, jossa edessä oli ensimmäinen koitos: Val Guest Peter von Baghin käsittelyssä.

Val Guest osoittautui hauskaksi veikoksi. Hän laverteli sujuvasti kaiken vahemmistaan, ensimmäisistä elokuvakokemuksistaan, tuntemistaan elokuvahenkilöistä Hitchcockista lähtien ja kertoi lopuksi ottavansa autiolle saarelle mukaansa hauskan elokuvan Closet (suom. Kaappi), jossa Depardieun Gerard kertoo kommelluksista joita syntyy kun homoseksuaali ei uskalla kertoa taipumuksestaan maailmalle, vaan jättäytyy, niin kuin tapana on sanoa, kaappiin. Yllättävä veto, mumistiin lähipiirissä, mutta kaikki myönsivät elokuvan hauskuuden. Kukaan ei kuitenkaan kehunut nähneensä sitä yli viittä kertaa...

Paikalla oli monia ihmisiä, jotka olisivat halunneet ostaa Val Guestin elämäkerran 20 eurolla. Niitä oli kaupan seitsemän kappaletta ja hintaan sisältyi nimmari. Pöydän takapuolelle kerääntyi valtava korppikotkien lauma, joka omaa asemaansa varjellakseen kielsi minua, Val Guestia silmiin katsovaa, ostamasta kirjaa "väärältä puolen pöytää". Minä en sanonut mitään, heiluttelin vain 20 euron seteliä - se muuten päätyi Lapin Kansan valokuvan vasempaan alalaitaan - ja lopulta Val ratkaisi pelin itse: hän otti setelini, kirjoitti kirjaan "To Sedis. All the best - Val Guest." Mikä mies!

Kirjan kanssa oli sitten helppo polleana lähteä maailmalle esittelemään saavutuksiani. Siinä välissä ehdin katsaista viisi elokuvaa, Valiltä vain yhden Quartermass Experiencen, joka oli hauska science fact -filmi. Uutiskatsausmainen, lähes naturalistinen ote oli saanut hänet korvaamaan science fiction -käsitteen tuolla science fact -määritteellä. Ja olihan se kuin olisi maikkarin uutisia katsonut. Maahan pudonnut raketti törrötti puoleksi maan päällä ja puoleksi sisällä, ja ulos saatiin elävänä vain melkomoinen zombie, joka toi elävästi mieleeni entisen tyttöystävän nykyisen miehen, josta ei kyllä filmitähdeksi olisi ollut vaikka olisi salamitahnatuubiin työntänyt.

Toisena iltana löysin itseni hämmästyttävästi Sodankylä Hotellin karaokesta. Tiskiä veivasi nyt nainen, joka loihe lausumaan, että "Tästä lähtien Sedis on suosikkikaraokelaulajani." Kauniisti sanottu kun ottaa huomioon, että sanoin ennen Always On My Mind -biisiä, että pakko kai tätä on laulaa, kun Elvis on kerta kuollut. Kun hän sitten laulun jälkeen vertasi minua Enrico Carusoon, minä muistin Charlie Chaplinin sanat samassa tilanteessa ja toistin hänen laillaan: "En suinkaan laula läheskään yhtä hyvin, minä vain matkin häntä." Seuraavana iltana sitten kerrottiinkin, että laululista on jo täynnä.

Mutta se on toinen tarina. Jatkan tuonnempana raportointiani post festum.


Kiirettä pukkaa

Näin kesäloman alla on aina kiirettä. Työn jättäminen viideksi viikoksi ei sinällään ole vaikeaa, mutta valitettavasti muu maailma ei pysähdy ja on etukäteen puskettava työn sankarina viiden viikon annos. Kokeilkaa joskus te muutkin ojankaivajat mitä se on.

Kaiken lisäksi oli mukava huomata, kuinka mediavirta-alan konkari haukkui oikeastaan minut Suomen Elokuva- ja videotyöntekijöiden liiton Lehtiset-lehdessä (2/2004). Sentään nimeä mainitsematta.

Ennen nykyistä työpaikkaani emme olleet tavanneet. Ensimmäinen puhelinsoitto oli pienoinen järkytys. Kaksikymmentä minuuttia suoraa huutoa. Kutsuin sitten lopulta käymään, sanoin, että olisi mukava nähdä naamasta naamaan kun kerran alettiin haukkua toisiamme. Mutta näitä haukkuja tulee sitten säännönmukaisesti - ja aina täyslaidallinen. Puhelimen voi laittaa rauhassa 15 sentin päähän eikä kuuluvuus kärsi. Varmuuden vuoksi yksinkertaisetkin asiat käydään kymmenen kertaa läpi.

Kaipaatteko esimerkkiä. Yhden elokuvan krediittitiedon puuttumisen pohdiskelu 120 desibelillä vie 15 minuuttia: siinä sitten koko toiminta leimataan epäonnistuneeksi ja oikeastaan, kuten hän ei unohda sanoa, se pitäisi lopettaa. Tämän hän nyt oli haastattelussaan kuitenkin jättänyt pois, sanoipahan vain että työ - siis minun vastuullani oleva työ vaikka ei aina minun tekemäni - on "huonosti ja huolimattomasti tehty". Mitäpä siihen sanoisi, jos toinen on päättänyt kaivaa kesämökillä kuopan ja lappaa sinne jotakin mitä sinne yleensä viedään.

Toisaalta hän itse pitää samaisessa haastattelussa viimeisimpiä elokuviansa parhaana.

maanantaina, kesäkuuta 21, 2004


Sodankylän jälkeen Helsingissä kameran muistikortilla oli tilaa vielä parille kuvalle. Minna Jonesissa.

Sodankylän elokuvafestivaalit: kuvia.


Festivaalijohtaja Peter von Bagh, Sodankylän päävieras Val Guest - "All the best - Val Guest" oli kirjansa signeeraus minulle ja kriitikko, elokuva-asiantuntija Michael Wilson aamuhaastattelussa.

Satu Seita-baarissa Sodiksessa. Taidekuvaa...

Sodankylä-palkinnon saanut Jörn Donner Yleisradion haastattelussa koulun pihalla.

Olli Vesala on tuottanut elokuvia ja johtanut monia monituisia festivaaleja. Sodankylässä hänellä oli erityinen merkkitehtävä: apulaiskoneenkäyttäjä lastennäytöksissä.

Reetta Ravi STT löytää uutisen?

Eero Tammi III

Eero Tammi II

Eero Tammi I

Sikari päivässä pitää hyttyset loitolla.

Elokuvasäätiön ja eräänkin filmiyhtiön edustajat miitingissä keskellä Lapin autiutta. Me muut söimme lohileipiä ja hieman maistoimme sponsoroitua valkoviiniä (tai jotain muuta)

Ollin tuloa Sodikseen ei estä mikään. Revolverihaastattelun kysymyksiä voi korostaa heristämällä kyynärsauvaa.

Elokuva-arkiston ja journalismin edustajien aamupalaveri. Herranen & Nyrhinen Sodankyl�ss�.

keskiviikkona, kesäkuuta 16, 2004

Suuri seikkailu alkaa

Minullako matkakuumetta? Ehei. Ihan muuten vain heräsin kello 5.59 katsastelemaan käen kukuntaa helsinkiläiselle parvekkeelle. Täytyy imaista vielä kerran tätä lämmintä kesäsäätä, ennen kuin suuntaan Sodankylään.

Tutkittuani vakoilusatelliittien kuvia tältä aamulta, ne kertoivat omaa suorasukaista tarinaansa siitä, että tuolla kohden Lappia on neljä astetta lämmintä ja vetistä.

Kuvista näkyi hyvin kuinka esitystelttaa hulataan pystyyn ja leirintäalueella festivaalityöntekijä sovitti mökkinsä edessä uusia rintaliivejään, jotka täytettiin heinillä. Maassa maan tavalla. Huomenna voi olla lämpöä asteen enemmän havaitsin satelliittikuvasta, josta erottui Lapin Kansan säätiedotussivu. Paikkakuntalainen mies luki sitä Seita-baarin terassin valkoisilla muovituoleilla. Maksimilämpötila yhdeksän astetta, eikä otsikko tuon suurempi.

Tervetuloa elokuvafestareille. Festarisäät ovat käsite Sodankylässä, kertoi minulle taksimies viime vuonna.

Kaiken pitäisi olla kunnossa. Työnantaja näyttää maksaneen tilille töistäpoissaolokorvauksen, joka on ihan kohtuullinen summa, kun ottaa huomioon että lentoliput ja majoitus on maksettu jo edellisellä Visa-kaudella. Rahahuolet ovat olleet ohi sen jälkeen kun kaikki vaikeat asiat voi maksaa luottokortilla ja opin repimään rahaa seinästä vuonna 1982. Ainoa mitä kaipaan on pankkisalien hienot maalaukset. Niitä voisi kesän varvassandaaleissa mennä katsomaan.

Harjoittelin eilen festarikäyttäytymistä. Unohdin kotiin rahat, kellokortin ja luottokortin. Olin muutenkin ajatuksissani vähän hukassa ja minulla oli käsittämättömiä aikataulutusongelmia. Olo oli kuin bodarilla, jolla aamu- ja iltapillerit olivat livahtaneet väärin päin, eikä tyttöystävää siinä kunnossa enää voinut hakea mantereelta saarelle juhannusta juhlimaan, eikä sinne saarelle muuten juhannuksena päässyt, joten ollaan me täällä poikaporukassa vaan ja kerrotaan tämä kaikki kännykällä matkalaukkunsa jo pakanneelle ja reissua odottavalle tyttöystävälle. [Mistä nämä vertaukset kumpuavat? Toim. huom.]

Sen mukainen oli eilinen työmatkakin. Saarnasin hymyhuulessa onntettomuuttani ja kerroin satunnaiselle kanssamatkustajalle kuinka nyt voisi testata sitä, minkä kaikki ovat aina halunneet pakonomaisesti tietää: luotetaanko minuun? Jo peruskoulussa ensimmäisen rakkauden äärellä tyttöystävän tehtäväksi jää ruksia vaihtoehto hänelle lähetetystä paperista. Rakstatko minua? Vedä rasti ruutuun: Kyllä 0 tai Ei 0. Tämä on siis lähes synnynnäistä.

Niinpä juuri eilen oli mainio tilaisuus testata ympäristö. Siis rahattomana ja onnettomana ystävien ja "ystävien" luokse lainaamaan rahaa ja koska matka edessä, maksu luvataan vasta viikon päästä.

Sitten kantabaariin, jossa juodaan velaksi baarimikon tai baarin laskuun tavallista kalliimpia drinksuja ja vipataan samalla reilusti rahaa muilta kantiksilta em. luottonäkökohtiin vedoten.

Kaupungilla voisi vihdoinkin toteuttaa ajatuksen siitä, voiko pummaamalla elää ja saada vastaus minua askarruttaneeseen kysymykseen: Vaikuttaako pukeutuminen pummaamisen onnistumiseen?

Vaikka en enää polta, kävin tupakkahuoneessa selostamassa tätä ideaa. Puettaisiin kesälomalaisia testiksi pummaamaan rahaa erilaisissa vaateparsissa polvihousuista pukuun. Mitä paremmin pukeutunut, sitä enemmän pyytää. Yksi voi ryhtyä katusoittajaksi, jotta saadaan vertailuaineistoa. Yksi vetää räkäpummina viinaa pussista ja kerjää istuallaan seinää vastaan perinteisellä tyylillä(pussiin ehkä jotain hyvää Tokaijia). Ehkä myös perinteinen festarityyli saisi kannatusta urbaanissa keskiluokassa. Tukkapanta, elämäntapaintiaaniviheriävä vaatetus ylle ja lainatuilla saksilla poikki leikattu oluttölkki rahankeruuastiana. Tölkkiin teksti: Rokin hyväksi. Hei man, gimme five. Saisikohan tälle empiiriselle testille sponssin Dressmanista, Alkosta ja ÄKT:sta?

Joka tapauksessa, kuten jutusta huomannette, olo oli eilen levoton. Metrossa innostuin sitten haalimaan itselleni lukijankin ylistämällä Blogistania sujuvahkolla esitykselläni bloggauksen historiasta. Näin sain yhden satunnaisen lukijan lisää (Nyt on aika heittää ylistystä kehiin Blogistanin aamuhartaustilaisuudessa) vastaapäätä istuneesta ladysta, jota näin kunnioittavasti tervehdän. Me olemme kahden, vain me kaksi, sillä en usko että meidän lisäksemme kukaan on valveilla näin varhain. Paitsi ehkä se kiinnostumattomuutta surkeasti näytellyt teini siinä vieressä.

Mikään ei ole hauskempi näky kuin teini, joka yrittää olla cool vaikka näkyy kilometrin päähän ettei ole.

Keski-ikäisyys rules. Jos ei muuta, se rules out!

Pitää alkaa pakkaamaan. Sudenpentujen käsikirja eteen. Muisteloita. Valokuvista treenataan nimet. Vaimolle kerrotaan kuinka tylsää työmatkoilla aina on ja kuinka hirrrrmu huono sää siellä on, ja kuinka ei ole rahaa edes olutlasiin. Voiskohan hän vipata. Ai paljonko? Pari sataa voisi auttaa. Mut mä en tiedä milloin mä voin maksaa takaisin...

tiistaina, kesäkuuta 15, 2004

Hassunhauskaa

Nyt kun Tsekit typerillä potkupallomaaleillaan vievät Minun Rooman Matkani, on juuri niin traaginen olo, että huumorin kukan on pakko kukkia. [Varasuunnitelma jolla saan menomatkan Tampereelle toisessa luokassa, näyttäisi vielä toimivan... Saksan on teurastettava Hollanti, eikä se olisi, kuten me historioitsijat tiedämme, edes ensimmäinen kerta...]

Mutta takaisin asiaan. Me suuret humoristithan olemme varsin traagisia oikeassa elämässämme aivan kuten raharikkaat onnettomia.

Minunlaiseni säästeliäs humoristi puolittaa humoristin ja raharikkaan kohtalon olemalla 100& onneton siten, että humoristina olen vain 50 prosenttisesti ja raharikkaana 50 prosenttisesti onneton.

Mutta koska olen raharikas vain vaimoni kautta eli tässä mielessä oikeastaan vain 50 prosenttisesti onneton, jää minulle oikeastaan vain 25 prosentin onnettomuus, jossa vaimoni rahat eivät edes voisi tuoda lohtua onnettomuudessa, sillä nehän realisoituisivat vain avioerossa.

Ja avioehtona oli se, että emme eroa ennen kuin minimissään 30 vuoden kiintiöavioliitto on hoidettu kunnialla. Jos 25 prosentin onnettomuutta sitten jakaa sopimuksen mukaiselle 30 vuodelle, ei loppujen lopuksi yhtä vuotta kohden jää prosenttiakaan jäljelle. Sen verran nyt onnetomuutta ottaa mies kuin mies - paitsi jos kirjoittelee naisvastaisia blogeja.

Ihmettelen kyllä tätä hauskuuden riemastuttavaa määrää kun kesä on kukkeimmillaan. Kaikki ovat siirtyneet plus kymmenen asteen kunniaksi huumorilinjalle. Pinserin listakuningas Kysyn Vaan oli lomalle lähtiessään jopa niin hauska, etten naurultani saanut lopulta hänestä enää selvää kun hän kirjoitutti haamukirjailijoillaan: "Ja jos Kysyn vaan on vielä heinäkuun lopullakin Pinserin top-listan ykkönen, silloin ei kunnian kukko laula, joskaan ylpeyden pahkasian lauluaikeista emme voi mennä takuuseen." Voi veljet! Turkanen! Pahnanpohjimmainen!

Muistan kuinka nuorena poikana hiivin sunnuntaisin koulun puolelle kuuntelemaan hienosta putkiradiosta Matti Paalosmaan tai "Pepsi" Paloheimon juontamaa listaa. Siinä soitettiin kymmenen menestyksekkäintä "kevyen musiikin" kappaletta suurena top-lista -jännitysnumerona. Joka sunnuntai oli ihan pakko kuunnella.

Ensin Aikamiesten kuoron laulama Iltatuulen viesti piti ykkössijaa vuoden pari eikä Kaustisten viuluviikari Konsta Jylhän Konstan parempi valssi jäänyt listaviikoissa siitä yhtään jälkeen. Kansa tiesi mitä tahtoi, ja mitä se tahtoi, se sai.

Olen siis viettänyt rankimman jakson varhaisteini-iästäni kuunnellen noita kahta kappaletta, joka kerta odottaen muutosta. Sen kokemuksen jälkeen Neuvostoliiton 16-1 voitto Suomesta jääkiekon MM-kisoissa ei tuntunut miltään. Sekin oli asia jota ei voinut muuttaa. Entäs sitten virolaistoiveet. Muistan eräänkin juonnon Tallinnan radion jääkiekkoselostajalta - kuuntelin sitä vallinneen sähkölakon vuoksi - jossa Neuvostoliiton johtaessa 6-3- toisen erän jälkeen todettiin, että "me voimme olla optimist." Siinä teki mieli antaa isonveljen kädestä.

Jääkiekkojoukkue ei sekään uskonut muutokseen. Kerrottiin henkisen puolen valmentajasta, joka sai jengin huutamaan luetellessaan vastustajia.

"Me voitamme Saksan", henkinen valmentaja kannusti
- "Hei", huusi joukkue innoissaan.
Ja vuoropuhelu jatkui.
- "Me voitamme Itä-Saksan"
- "Hei."
- "Me voitamme Yhdysvallat"
- "Hei."
- "Me voitamme Tsekkoslovakian"
- "Hei."
- "Me voitamme Kanadan"
- "Hei."
- "Me voitamme Ruotsin"
- "Hei."
Henkinen valmentaja piti pienen, mutta merkitsevän tauon ja melkein kuiskasi varmalla ja lujalla tahdolla:
- "Me voitamme Neuvostoliiton."
Joukkue katsoi toisiinsa ja mutisi epätahtiin: "Ei helevetissä, ei me sitä voida voittaa."

Että Hyvää Kesälomaa vaan, Kysyn vaan!

Tarjous, josta ei voi kieltäytyä...

Liian hyvä, ettei kokeilisi. 15 eurolla Roomaan...

Veikkaus numero 1:
1 Tshekki - Latvia 2 7,90
5 Saksa - Hollanti (+1) 1 8,75
Kerroin: 69,13

Ja varmistus:
Pelatut kohteet
nro ottelu merkki kerroin
2 Tshekki - Latvia (+1) X 3,45
4 Saksa - Hollanti 1 3,05
10,52

Sodankylän festaritarjontaa

Matkalla Sodankylään, muistilista tulevista tekemisistäni. Suosittelen muuten viime hetken suunnittelijoille. Kone alle ja baanalle.

1) Tapaa ja valokuvaa ainakin seuraavat tekijävieraat ja tsiigaa heidän festarileffansa (vaikka tietysti monet on nähty ennestään, ulkomaisia bongataan siitä huolimatta, tekijät nimittäin usein esittelevät elokuvansa itse). Näihin liittyvät myös Petterin aamuhaastattelut koululla klo 10 (ajankohta pitää moraalin korkealla.):

VAL GUEST
* Casino Royale
* The Day the Earth Caught Fire / Maailmanloppu
* Expresso Bongo / Café Expresso Bongo
* Hell Is a City / Kaupungin kirous
* Quatermass 2 / Vihollinen avaruudesta
* The Quatermass Xperiment / Quatermass
MARLEN HUTSIJEV
* Byl mesyats maj / Oli toukokuu
* Ijulski dožd / Heinäkuun sade
* Mne dvadtsat let / Olen 20-vuotias
* Dva Fedora / Kaksi Fjodoria
NANNI MORETTI
* The Last Customer
* La stanza del figlio / Pojan huone
* Aprile / April
* Il giorno della prima di Close-up / Opening Day of Close-Up
* Caro diario / Dear Diary
* Palombella rossa / Red Wood Pigeon
* La messa è finita / Messu on päättynyt
* Bianca / Sweet Body of Bianca
* Ecce bombo / Kovaa menoa
JÖRN DONNER
* Tre scener med Ingmar Bergman / Ingmar Bergmanin maailma
* Perkele! Kuvia Suomesta
* Naisenkuvia
* Mustaa valkoisella
WOLFGANG BECKER
* Good Bye, Lenin!
* Das Leben ist eine Baustelle / Paikka elämässä
* Kinderspeile / Lasten leikit
AULI MANTILA
* Ystäväni Henry
ERJA DAMMERT
* Sotalapset
VISA KOISO-KANTTILA
* Isältä pojalle
KAIJA PAKARINEN
* Capone
* Mies vailla menneisyyttä
* Tilinteko

2) Käy Sodankylän Elokuvajuhlien omalla Festivaaliklubilla, joka sijaitsee Hotelli Sodankylän toisessa kerroksessa. Klubia isännöivät Markku Peltola (tuttu mm. Aki Kaurismäen Mies Vailla Menneisyyttä -elokuvasta) ja Janne Haavisto orkestereineen. Ohjelman aloittavat joka ilta paikalla olevat Radio Helsingin DJ:t kello 21.00 Liput 5€/ilta

Klubin ohjelma:
Ke 16.6. Motelli Skronkle & Trio (Leinonen-Luukkonen-Laurila)
To 17.6. Sapattivuosi & Trio & Motelli Skronkle
Pe 18.6. Trilogia & Laika And The Cosmonauts
La 19.9. Eero Raittinen & The Noisy Kinda Men & Laika & The Cosmonauts

3)Käy taas elokuvissa

NÄMÄ ERIKOISNÄYTÖKSET 100% TARKKUUDELLA

MESTARILUOKKAELOKUVAT
Joukko kansainvälisiä huippuasiantuntijoita on valinnut festivaalille joitakin suosikkielokuviaan, jotka he esittelevät näytösten yhteydessä. Tänä vuonna esittelijöinä toimivat Alain BERGALA (Ranska), Michael Henry WILSON (Yhdysvallat / Ranska), Janet BERGSTROM (Yhdysvallat).

* CRIME DE MONSIEUR LANGE, LE / HERRA LANGEN RIKOS (elokuvan esittelee Janet
BERGSTROM)
* HERRA LANGEN RIKOS / LE CRIME DE MONSIEUR LANGE (elokuvan esittelee Janet
BERGSTROM)
* HULLU PIERROT / PIERROT LE FOU (Alain BERGALA)
* KESÄ MONIKAN KANSSA / SOMMAREN MED MONIKA (Alain BERGALA ja Jörn DONNER)
* NIGHT OF THE DEMON / PAHOLAISEN PALVELIJA (Michael Henry WILSON)
* PAHOLAISEN PALVELIJA / NIGHT OF THE DEMON (Michael Henry WILSON)
* PIERROT LE FOU / HULLU PIERROT ( Alain BERGALA)
* SOMMAREN MED MONIKA / KESÄ MONIKAN KANSSA (Alain BERGALA ja Jörn DONNER)
* MIES VAILLA MENNEISYYTTÄ (Alain BERGALA)

MYKKÄELOKUVAT

Odotettuun perjantai-illan mykkäklassikkona on tänä vuonna Jacques Feyderin Visages d'enfants. Sitä säestämään tulee OCTUOR DE FRANCE johtajanaan tällä kertaa ANTONIO COPPOLA. Lauantai-iltana esitetään Vsevolodo Pudovkinin Mat (Äiti), jota Antonio Coppola säestää pianolla.

* VISAGES D'ENFANTS / FACES OF CHILDREN (säestämässä OCTUOR DE FRANCE,
joht. Antonio COPPOLA)

* MAT / ÄITI (säestämässä Antonio COPPOLA)

MUUT ERIKOISNÄYTÖKSET

* FESTIVAL EXPRESS (musiikkielokuva)
* LIGHTNING IN A BOTTLE (musiikkielokuva)
* RAKKAUDEN RISTI (Teuvo Tulio -elokuva)
* TILINTEKO

VALITSE NÄISTÄ SUOMALAISISTA:

PITKÄT NÄYTELMÄELOKUVAT
* BROIDIT
* ETULINJAN EDESSÄ
* HELMIÄ JA SIKOJA
* HYMYPOIKA
* JUMALAN MORSIAN
* KOIRANKYNNEN LEIKKAAJA
* LEVOTTOMAT 3
* MUSTAA VALKOISELLA
* NAISENKUVIA
* RAKKAUDEN RISTI
* SIBELIUS
* TILINTEKO
* VIERAALLA MAALLA
* YSTÄVÄNI HENRY

LYHYTELOKUVAT
* 99 VUOTTA ELÄMÄSTÄNI
* KAUHISTUKSEN KAUPUNGIN VAARALLISIN TAPAHTUMA
* LASILEUKA
* NENÄLIINOJA MYYTÄVÄNÄ
* PUHALLUSKUKKAPOIKA JA TAIVAANKORJAAJA
* SYNTYMÄPÄIVÄ
* TUULAALLA

DOKUMENTTIELOKUVAT
* ISÄLTÄ POJALLE
* INGMAR BERGMANIN MAAILMA
* PERKELE! KUVIA SUOMESTA
* SOTALAPSET
* TYÖVÄENLUOKKA
* VOITKA – METSÄN VELJET

4) Sitten on tietysti festareiden normaaliohjelmisto, josta voi valita kymmenen:

* ANYANGDE GUER / THE ORPHAN OF ANYANG
* AT FIVE IN THE AFTERNOON / PANJ É ASR
* BÁZO
* BLACKBOARDS / TAKHTEH SIAYAH
* BLISFULLY YOURS / SUD SANAEHA
* BUONGIORNO, NOTTE / GOOD MORNING, NIGHT
* CAPONE
* CONTROL / KONTROLL
* DEPUIS QU'OTAR EST PARTI / SINCE OTAR LEFT
* DRACULA: PAGE'S FROM A VIRGINS DIARY
* EDI
* ETERNAL SUNSHINE OF THE SPOTLESS MIND / TAHRATON MIELI
* FEM BENSPÆND, DE / THE FIVE OBSTRUCTIONS
* FESTIVAL EXPRESS
* FINESTRA DI FRONTE, LA / KATSEET IKKUNASSA
* FIVE OBSTRUCTIONS, THE / DE FEM BENSPAEND
* GOOD MORNING, NIGHT / BUONGIORNO, NOTTE
* INGEN NUMSIL / THE STORY OF THE WEEPING CAMEL
* JOY OF MADNESS / LEZATE DIVANEGI
* KATSEET IKKUNASSA / LA FINESTRA DI FRONTE
* KONTROLL / CONTROL
* LADYKILLERS, THE
* LEZATE DIVANEGI / JOY OF MADNESS
* LIGTHNING IN A BOTTLE
* NOTRE MUSIQUE
* MILLE MOIS / A THOUSAND MONTHS
* ORPHAN OF ANYANG, THE / ANYANGDE GUER
* PANJ É ASR / AT FIVE IN THE AFTERNOON
* PERFECT HUMAN, THE / DET PERFEKTE MENNESKE (lyhyt)
* PERFEKTE MENNESKE, DET / THE PERFECT HUMAN (lyhyt)
* RETURN, THE / VOZVRAŠTŠENIE
* SCHULTZE GETS THE BLUES
* SINCE OTAR LEFT / DEPUIS QU'OTAR ET PARTI
* STORY OF THE WEEPING CAMEL, THE / INGEN NUMSIL
* STUDIO 24 - ROY ANDERSSONS RUM / STUDIO 24 - THE HOUSE OF ROY ANDERSSON
* SUD SANAEHA / BLISFULLY YOURS
* TAHRATON MIELI / ETERNAL SUNSHINE OF THE SPOTLESS MIND
* TAKHTEH SIYAH / BLACKBOARDS
* THOUSAND MONTHS, A / MILLE MOIS
* VODKA LEMON
* VOZVRAŠTŠENIE / THE RETURN

5) sekä tietysti lasten elokuvat
Torstai 17.6. klo 10.00 (päiväkoti-ikäisille) (yht. 38 min)
Liisa Helminen ja Marjut Rimminen: URPO JA TURPO OVAT ROHKEITA (10min)
Mikko Harjanne: VANTTU NUKKUU (13 min)
Camilla Mickwitz: EMILIA JA OMENAPUUMETSÄ (15 min)

Torstai 17.6. klo 14.00 (yht. 43 min)
Heikki Prepula: UKKO JA AKKA (9 min)
Keijo Halttunen, Claes Olsson & Jukka Vikberg: PETTERI JA YÖ (13 min)
Ismo Virtanen & Mariko Härkönen: TURILAS & JÄÄRÄ: MARJAMATKA (7 min)
Heikki Partanen & Riitta Rautoma: PEKKA PERHONEN (7 min)
Ismo Virtanen & Mariko Härkönen: TURILAS & JÄÄRÄ: BALLERINA (7 min)

Torstai 17.6 klo 15.30 (yht. 44 min)
Heikki Partanen & Riitta Rautoma: AASI (7 min)
Ismo Virtanen ja Mariko Härkönen: TURILAS & JÄÄRÄ: LABYRINTTI (7 min)
Heikki Prepula: UNINEN KURPITSA (8 min)
Heikki Partanen: YLPEYS (5 min)
Heikki Prepula: LAISKURI (10 min)
Ismo Virtanen: TURILAS & JÄÄRÄ: SADONKORJUU (7 min)

Perjantai 18.6 klo 10.00 (päiväkoti-ikäisille) (yht. 35 min)
Mikko Harjanne: HAAVE (8 min)
Heikki Partanen: APUA (5 min)
Mikko Harjanne: VANTTU (13 min)
Liisa Helminen & Marjut Rimminen: URPO JA TURPO AARRETTA ETSIMÄSSÄ (9 min)

Perjantai 18.6. klo 14.00 (yht. 44 min)
Camilla Mickwitz: EMILIA JA KAKSOSET (15 min)
Heikki Partanen: KIIRE (5 min) - Hinku & Vinku -leffa
Heikki Prepula: JÄNIKSEN JA SIILIN KILPAJUOKSU (4 min) MAAILMAN ENSI-ILTA!
Ismo Virtanen & Mariko Härkönen: TURILAS & JÄÄRÄ: DISKOKUNINGAS (7 min)
Heikki Partanen & Riitta Rautoma: KOIRAN JA SUDEN YSTÄVYYS (13 min)

Perjantai 18.6. klo 15.30 (yht. 46 min)
Heikki Partanen. HUOMAAVAISUUS (5 min)
Antonia Ringbom: PERUNASAARI (18 min)
Liisa Helminen & Marjut Rimminen: URPO JA TURPO SAIRASTAVAT (9 min)
Heikki Partanen & Riitta Rautoma: PIENI PUNAINEN PANSSARIVAUNU (7 min)
Ismo Virtanen & Mariko Härkönen: TURILAS & JÄÄRÄ: ENSILUMI (7 min)

Lauantai 19.6. klo 15.00 (luontoelokuvia, yht. 41 min)
Jan Henrikson, Tapio Korkolainen & Veikko Korkolainen: REPOLAISEN RETKI (14 min)
Juha Suonpää: KARHUMETSÄ (27 min)

Festareiden kotisivu

5) Aamiaiset, luonaat, iltakaljat ja päivällinen Seita-baarissa
6) Bongaa Sedis karaokessa Hotelli Sodankylässä. (Itsestä pitää pitää huolta! Tapaa itsesi kerran päivässä, se pitää terveenä)

Sodankylän elokuvajuhlille

Huomenna lähtö Sodankylän elokuvajuhlille, valmistelut jo täydessä vauhdissa.

Se on raskas työmatka, joten en tiedä ehdinkö päivittää blogia ennen ensi maanantaita. [Siis tiedoksi niille á la Benrope, jotka kokemattomuuttaan ja herkkyyttään, vajaan informaatiovirran tuiskeissa, mätien elintarvikkeiden saastuttamana ja ahdistamana luulevat että yöttömän yön elokuvafestivaalilla saunottaisiin, juotaisiin lonkeroa, laulettaisiin karaokea, istuttaisiin aamuneljään baarissa ja sen jälkeen leirintäalueen portailla sieppaamassa viskiä, tanssittaisiin metsässä lavalla, tavattaisiin vanhoja ystäviä ja leegio kuuluisuuksia, keskusteltaisiin elokuvista ja niiden konteksteista ja plokattaisiin vimmalla uusia tuttavuuksia, ajettaisiin taksilla, tanssittaisiin yöttömässä yössä, myöhästyttäisiin lentokoneesta, vähän riideltäisiinkin, oltaisiin eri mieltä, syötäisiin sovitukseksi poronkäristystä ja muita kasvisherkkuja, haukuttaisiin koulun penkkejä, pohdittaisiin mahdottomia ohjelmaristiriitaisuuksia, kirottaisiin yhteensattumia, ihmeteltäisiin mitä poissaolevalle kuuluu, ihmeteltäisiin mitä läsnäolevalle poissaolojalle kuuluu, ihmeteltäisiin että mitä *** se minulle kuuluu kuka mä oon, kuunneltaisiin Peter von Baghin aamuhaastatteluja, käytäisiin yönäytöksissä teltassa, vastattaisiin kysymyksiin "oot sä **** sedis", suunniteltaisiin seuraavaa elokuvaa, suunniteltaisiin sitä elokuvaa joka lyö läpi Tampereen festareilla ensi vuonna, suunniteltaisiin sitä että miksi minä en saa, ja visiteerattaisiin katsomassa ja kuuntelemassa orkesterin säestämää mykkäelokuvaa täpötäydessä teltassa kaikkien festarivieraiden lsänäollessa tai tehtäisiin muita legendaarisia asioita, joista mieleeni tulee eräänkin elokuvakirjoittajan maaginen tapaaminen ravintola Poronsarvessa festariheilan kanssa - kyse oli sentään 17 vuotta aiemmin pidetyistä festareista...]

Lyhyesti. Siis kyse on äärimmäisen vaativasta ja raskaasta informaatiopainotteisesta työmatkasta, jota ei voi väistää vaan se on kohdattava miehekkäästi, hyttyspelkoa vailla.

Okei, okei, mä kuulen vastalauseenne, kallistan korvaanne puoleenne kuunnelkaa.

Luultavasti ehdin jotakin vispata tännekin, sillä ihmisillä on yllättävän usein mukanaan kannettava tietokone. Yöttömän yön Blogistan on varmaankin jotain uutta.

Valokuvia en pysty lähettämään, mutta saatte paparazzikuvani sitten lähiviikkoina. Vaikka mistä sen tietää, miten tekniikka on parantunut. Digikamera on kuitenkin mukana.

Joten näitä uutisia odoteltaessa jälleen on aika palata pakonomaisesti Sediksen sivuille: uusinnat kehiin. Kuinka hienosti sanoinkaan sen viime, toissa ja sitä edellisellä viikolla! Teoreettiset artikkelit on aina syytä lukea toistamiseen! Nokkelat kolmesti! Niitä voi sitten toistella juhannusjuhlissa kolmen tai useamman jälkeen.

Rakkaat ystävät! Kuulumisiin tällä samalla nettilinjalla, lähes online, takuuvarmuudella. [Mainosspotti: Tilaa mut. Ota mut päivän pamauksesta vasemmasta marginaalista. Et kadu.]

TIETOISKU:
Pixoffin tiedote Sodankylästä

Simon Miklós Festményei, "Historia"


Simon Miklós Festményei. Kotisivulta löytyvä omakuva on hämmentävässä määrin sukuni miesten näköinen. Menisi täydestä.

maanantaina, kesäkuuta 14, 2004

Historiatiede ja elokuvantekijä

Historioitsijoiden kiinnostus elokuvaa kohtaan on lähtöisin jo 1920-luvulta. Kun 1930-luvun kansainvälisissä historiakonferensseissa käsiteltiin elokuvaa historiantutkijoiden lähdeaineistona, esille nousivat dokumenttielokuvat. Dokumenttielokuvien katsottiin tuolloin olevan ainoa elokuvanlaji, joka voisi tarjota historioitsijalle tietoa, vieläpä oikeana pidettyä tietoa. Muut elokuvan lajit lakaistiin syrjään vähintäänkin epäilyttävänä.

1960-luvun lopulta lähtien historiantutkijoiden suosituin tutkimuskohde ovat olleet propagandafilmit ja uutisfilmit. Erityisesti sotavuosien propagandaelokuvat ovat olleet kymmenien tutkimusten kohde – niitä on raapaistu Suomessakin eräissä graduissa ja lisensiaattitöissä ja väitöskirjoissa.

Laajin suomalaista dokumenttielokuvaa koskeva tutkimus on Joachim Mickwitzin ruotsinkielinen väitöskirja, joka käsittelee 1920- ja 30-luvun valtiollisia tai valtion rahoittamia propagandafilmejä. Laajoja dokumenttielokuvan kartoituksia oli myös Visa Heinosen kuluttujatutkimusta koskeva väitöskirja Talonpoikainen etiikka ja kulutuksen henki. Heinosen johtama projekti katsoi ja kartoitti satoja ellei tuhansia kotimaisia dokumentteja eri vuosikymmeniltä. Jari Sedergren on kirjoitellut dokumenttielokuvista rajatusti varsinaisen tutkimuskohteensa elokuvasensuurin rajaamasta näkökulmasta.

Silti voi hyvin sanoa, että elokuvan käyttäminen lähdeaineistona on vasta yleistymässä: suuriakin projekteja tehdään ilman että elokuvia katsottaisiin, vaikka sellaisia olisi tehty tutkimuskohteesta.

Kokeneetkin historiantutkijat jättävät helposti käyttämättä esimerkiksi Suomen elokuva-arkiston tarjoamat mahdollisuudet katsoa järjestödokumentteja ja muita organisaatioiden ja yritysten omaan käyttöön tehtyjä elokuvia.

Yksi ongelma on tietysti siinä, että elokuvien katsominen maksaa huomattavasti enemmän kuin tekstiaineiston lukeminen, joka maksaa yleensä vain vaivan.

Silti voi vain ihmetellä sitä, että vieläkään dokumenttielokuva ei jostakin syystä ole edes historiantutkijalle itsestään selvä lähdeaineisto.

Yksi syy tähän on tietysti kunnollisen tallennekirjaston olemassaolo: kuinka kateellisia elokuviakin tutkivien suomalaisten on syytä olla briteille tai amerikkalaisille, jotka saavat monissa yliopistoissa nähtäväkseen elokuvan kuin elokuvan vain hyllystä noukkimalla.

Suomalaisilla metodina on yleensä beg, steal or borrow. Lailliset muodot lienevät etusijalla. Televisioyhtiöille kuuluu tässä myös kiitosta, yksityiset nauhakirjastot ovat usein ratkaisu pulmiin.

Propagandasta tutkimus laajeni 1960-luvun lopulta muunkinlaisiin poliittisiin sanomiin: tähän vaikutti yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden teoreettinen muutos: ideologiateoriat ja politiikan merkitys – yhtenä niistä feminismi - näytti avaavan elokuvan tutkimukselle paljon laajemmin kuin mitä aiemmin oli uskottu.

Näiden yhteiskuntatieteiden rohkaisemana näytelmäelokuvaan liittyvää historiallista tarkastelua alettiin tehdä oikeastaan vasta 1970-luvulla – tietenkin poikkeuksena tässä elokuvan oma historia. Elokuvantutkimuksen teoriat taas veivät toiseen suuntaan – strukturalismin eri sovellukset ohjasivat tutkimusta elokuvan sisälle, ei elokuvan ja yhteiskunnan suhteeseen.

Historiallinen kontekstointi saapui elokuvatutkimukseen kirjallisuustieteiden kautta 1980-luvun alussa: kaikki ymmärrettiin tekstiksi, erityisiä visuaalisia teoriamalleja elokuvatutkimuksessa ei ollut.

Tutkimuksen laajeneminen elokuvan sisäisistä esteettisistä käsittelyistä elokuvan yhteiskuntasuhteisiin käytyihin diskursseihin toi mukanaan historiantutkimukselle ominaista materiaalia: tuotanto – sisältö – vastaanotto ja niihin liittyvät diskurssit käsittivät paljonkin sitä materiaalia jota historiantutkijat sanovat alkuperäisaineistoksi: elokuvayhtiöiden arkistot, sensuuriarkistot, viranomaisarkistot, kauppaan liittyvät arkistot, sanoma- ja aikakauslehdet jne. ovat olleet elokuvatutkijan arkipäivää.

Paradoksaalista kyllä luulen että tämä kehitys on ollut omiaan marginalisoimaan dokumenttielokuvan asemaa entisestään joitakin historiallisia potpureja lukuunottamatta: dokumenttielokuvan klassikoita on toki tutkittu.

Silti esimerkiksi Helsingin yliopistosta ainoa dokumenttielokuvaan liittyvä tuoreehko pro gradu työ on Laura Asantilan 1980-luvun kotimaista dokumenttielokuvaa käsittelevä tutkielma nimeltään ”Naiset dokumenttielokuvan uudistajina”, joka on sekin jo neljän vuoden takaa. Kansatieteellistä elokuvaa ja työväenliikkeen elokuvaa käsittelevät pioneerityöt ovat jo aiemmilta vuosikymmeniltä.

Muissa suomalaisissa yliopistoissa dokumenttielokuvan tutkiminen on ollut vilkkaampaa, mutta ei suinkaan runsasta. Hakusanalla dokumenttielokuvat Suomen yliopistojen kirjastojen yhteinen tietokanta tuottaa 25 viitettä, joista kymmenkunta viittaa Pärnun dokkarifestivaalien katalogiin ja toinen mokoma kirjastojen teemaa käsitteleviin kirjoihin.

Voi siis väittää ettei suomalaisella tieteentekemisellä ole juuri mitään tekemistä dokumenttielokuvan kanssa: kysyä tietysti sopii onko suhdetta olemassa toisin päin: mikä on dokumenttielokuvan tekijöiden suhde tieteeseen – voi hyvin kysyä miksi tiede ei kiinnosta nykyistä enempää dokumentintekijöitä.


Historian metodologiaa ja tutkijan katse

Vaikka historia ei tieteenä ole kiinnostanut dokumenttielokuvia tekeviä, sen tutkimustuloksia käytetään useinkin apuna. Historia-aiheista elokuvaa tekevän on kyllä hyvä olla yhteydessä asiaan peretyneeseen tutkijaan: vaikka näkökulma väistämättä on erilainen – yleensä selvimmillään näkökulman valinnassa visuaalinen versus teksti.

Silti uskon, että asiansa osaavan historiantutkijan perehtyneisyys tutkimukseen ja niissä käytettyihin lähdeaineistoihin helpottaa myös elokuvantekijää. Useimmiten tekijä on arkistojen maailmassa aloitteleva amatöörihistorioitsija: hän ei välttämättä tiedä mitä etsii, ei osaa löytää koska ei välttämättä tiedä mikä on uutta ja mikä vanhaa, valikoi kokemattomuuttaan aineistonsa väärin eikä välttämättä ymmärrä sitä mitä silmiensä eteen saa, eikä osaa harjoittaa lähdekritiikkiä.

Jollei ole laiska, mikä tosin on epätodennäköistä, amatöörihistorioitsija on myös hidas, vaikka historiantutkijoiden hankkeet pakkaavat luultavasti myöhästelemään enemmän kuin elokuvien tuotantoprosessi. Kuva-aineiston tuntijoita tässä maassa on niukalti: kuva-arkistojen henkilökunta on todennäköisimmin paras mahdollinen tukihenkilö elokuvantekijälle.

Historioitsijan yleisenä tehtävänä on muistaa se minkä muut unohtavat. Se tapahtuu ensinnäkin kertomalla argumentteja, toiseksi historiantutkija argumentoi kertomuksilla.

Ero historiallista elokuvaa tekevään näkyy selvästi: elokuvaohjaaja voi jättää paljon enemmän katsojan pääteltäväksi, nähtäväksi ja koettavaksi.

Tiedettä kirjoittavan historiankirjoittajan on suljettava kertomuksensa – kerrottava kaikki valitusta näkökulmasta. Elokuvantekijän ei tarvitse viedä tätä prosessia loppuun saakka. Hieman karrikoidusti sanottuna hän voi jättää esitykseensä arvoituksia ja vihjauksia ilman että niitä tarvitsisi selittää. Historiatieteessä tällainen ei ole sallittua.

Toinen ratkaiseva ero on esitystavassa. Elokuvaohjaajan arsenaali on lopulta laajempi kuin historiantutkijalla. Erityinen etu taiteellisessa argumentoinnissa on affektiivinen suostuttelu, tyylien ja esteettisen hyväksikäyttö: historiantutkijalla on käytössään oikeastaan näistä vain retorinen voima.

Silti on löydettävissä yhteinenkin piirre: kaikki argumentaatio, tiedettä tai ei, tavoittelee yhtä lailla yleisön hyväksyntää.

Historiantutkija on joskus ymmällään taiteellisen argumetoinnin kanssa: tuttuja ovat valitukset dokumenttielokuvien kuva- ja tekstiaineiston virheistä ja latteuksista, historiatieteen näkökulmasta väärästä dokumenttiaineiston käytöstä – tarkoitan esimerkiksi asiayhteydestään irrotetun kuva-aineiston käyttöä kuvittamaan jotakin muuta asiayhteyttä ja myös se, että useinkaan esteettinen näkökulma ei anna sijaa informoinnille – eikä katsoja läheskään aina saa tietää esimerkiksi sitä, mistä elokuvasta toiseen esitykseen sijoitettu filminpätkä oli, puhumattakaan siitä, että tästä intertekstuaalisesta viittauksesta – jota voidaan pitää eräänlaisena ensiaskeleena hypermedian polulla - saisi irti vielä enemmän.

Varsin usein edes lopputeksteistä ei käy ilmi muuta kuin lähdearkiston nimi: eväät jatkotutkimukselle ovat vähissä ellei aihepiirin kuva-aineistoa tunne.

Erityisen ongelmallisia historiantutkijan näkökulmasta ovat dokudraamat: vaikka totuus-käsitteestä filosofisesti voidaankin väitellä, täysin fiktiiviset asetelmat puhumattakaan keksityistä puhetilanteista pakkaavat välillä ärsyttämään tutkijanäkökulman omaavaa, vaikka hän hyvin ymmärtääkin, ettei kamera aina ole läsnä.

Dokudraamaa on kuitenkin osattu käyttää myös hyvin: useimmiten aineistona ovat silloin olleet keskustelupöytäkirjat, joskus jopa nauhoitukset. Silloin kyse voi olla varsin avartavasta kokemuksesta aihepiiriä tuntevallekin. Sodan ja rauhan miehet oli tästä hyvä kotimainen esimerkki.

Historiallinen elokuva ja arkistotyöskentelyn tuloksena syntynyt tutkijan historianesitys eivät kuitenkaan ole ristiriidassa. Arkistot jättävät aina tilaa ihmisen kokemukselle ja elävälle muistille.

Uusin historiantutkimus korostaakin ihmisten omien elämysten, näkemysten ja kokemusten kirjon mukaan ottamista täysiarvoisena arkistoidun lähdeaineiston rinnalle.

Yleisenä esimerkkinä voisin mainita Seppo Rustaniuksen haastattelemat vireät vanhukset tai Mikko Pielan Viimeiset liiviläiset.

Subjektiivinen dokumenttielokuva on tästä tietysti ääriesimerkki: henkilöhistorian kautta historiaa tarkastelevat teokset kuten Pekka Uotilan Kolme seppää ja esimerkiksi Hanna Miettisen Sata kelloa ovat tästä mielestäni eräitä minun mieleeni jääneitä esimerkkejä. Muitakin toki löytyisi.

Kommunikointi ja muut inhimilliset historialliset toiminnot ovat loppujen lopuksi esittäviä, ja kaikella inhimillisellä vuorovaikutuksella, instituutioillakin, on myös symbolinen luonne. Historiatieteen näkökulmasta elokuvan ja kirjallisuuden tapaiset kertovat taiteet ovat omiaan esittämään tätä historian puolta.

Historioitsijoille puhuvat päät eivät ole välttämättä ongelma, kun vain muistaa, että ne puheet ovat tietysti ohjaajan valitsemia: tarkoituksena on yleensä korostaa tekijän argumenttia, tekijän näkemystä ja tekijän tulkintaa.

Olenkin yrittänyt viime aikoina tolkuttaa, että mielestäni historiallisen dokumenttielokuvan tekijä esittää aina myös historiatulkinnan. Tämä tulkinta voi olla hyvinkin painava puheenvuoro siinä keskustelussa, mikä jostakin historian teemasta käydään. Siksi elokuvantekijöiden historiatulkinnat on otettava täysimittaisesti analyysin kohteeksi.

Vasta viime vuosina historiatieteen parissa on ymmärretty millainen voima elokuvalla on: historian esitystapoja voi olla monia, ne vaihtelevat suullisesta tieteeseen.

Kyse ei siis aina ole siitä, mitä tiede pitää pätevänä ja luotettavana historian esityksenä, vaan myös siitä, millä kaikilla eri tavoilla historiaa esitetään, mitkä tulkinnat elävät arkipäivässä, mitkä historiaa koskevat käsitykset vallitsevat arkipäivässä ja mikä on niiden tulkintojen ja käsitysten suhde toisiinsa ja myös historiatieteeseen ja tietysti myös se, mitä ihmiset itse pitävät uskottavana tai jopa totena.

Erään tuoreehkon väitöskirjatutkimuksen mukaan suomalaisten peruskoululaisten näkemykseen toisesta maailmansodasta on vaikuttanut enimmin Edvin Laineen Tuntematon sotilas.

Virossa neuvostohistorian näkemystä ei sulatettu vaan uskottavin tieto saatiin suullisesta perinteestä, usein kotiympäristössä. Koulujen, museoiden, näyttelyiden, neuvostotieteen saavutuksia historian saralla eikä valtiollista propagandaa uskottu. Kun näihin lisää median tapa käsitellä historiaa on selvää, että tiede ei ole yleensä vaikutusvaltaisin historianesitystapa, päinvastoin historiatieteen merkitys on varsin pieni.

Historiaa tieteenä tekevät ymmärtävät nykyisin hyvin olevamme historian esitysten marginaalissa. Elokuvantekijöille tämän luulisi olevan vapauttavaa tietoa. Väitän nimittäin, että varsinkin televisiossa esitettyjen historiallisten dokumenttien merkitys historiantulkitsijoina on hyvinkin paljon suurempi kuin esimerkiksi yksittäisen väitöskirjan merkitys – olipa niiden anti mikä hyvänsä.

Tämä kannattaa pitää mielessä myös historiallisia dokumenttielokuvia tehdessä – vaikutusvalta kun tuo mukanaan toivottavasti myös vastuuta siitä, miten vaikuttaa.

Kaksi dokumenttia

Christian Frei: James Nachtwey. War Photographer

Sveitsiläisen Christin Frein palkittu pitkä dokumenttielokuva kertoo maailman tunnetuimpiin kuuluvasta sotavalokuvaajasta James Nachtweysta. Amerikkalaiskuvaaja huomasi jo Vietnamin sodan aikana kutsumuksensa, sillä ajan valokuvat tekivät selväksi mitä sota todella oli. Mutta vasta 1980-alussa hän tunsi olevansa valmis kertomaan maailmalle todellisesta sodasta tavallisten ihmisten kokemusten kautta vaaroista ja kauhuista piittaamatta. Monet sotakuvaajat kestävät kaiken kokemansa vain kyynisen asenteen kautta. Nachtwey on sen välttänyt.

Monipuolinen ja kiihkoton dokumentti seuraa taiten Nachtweyta työssään Kosovossa ja haastattelee häntä sekä eri medioissa toimivia työtovereita. Haastattelujen lomassa näemme monia Nachtweyn valokuvia. Merkityksettömäksi eivät jää myöskään vierailut toimitukseen. Stern on yksi niistä kansainvälisistä julkaisuista, jotka rakentavat aikakauslehtituotetta hänen kuviensa varassa.


Anke Limprecht: Über die Rekonstruktion von Stasiakten, Saksa 2000

Kun Berliinin muuri murtui 1989, avautuivat DDR:n tiedustelupalvelun Stasin arkistot. Osa aineistosta oli siirretty pois, osa hävitetty. Tilanteen nopean muutoksen vuoksi tuhoajien jäljiltä jäi polttamatta tuhansia säkkejä silputtuja asiakirjoja. Niitä selvittämään perustettiin Gauck-projekti, joka on ratkonut palapeliä jo kymmenen vuotta. Anke Limprechtin vajaa kymmenminuuttinen dokumentti kuvaa sanoitta tätä valtaisaa historiahanketta lähietäisyydeltä.

Näkymätön Elina

Elina – Som om jag inte fanns

Ruotsi / Suomi 2003. Tuotannonjohto: Lars Blomgren, Börje Hansson ja Claers Olsson (executive producers). Magnus Kennhed (prod. manager). Tuottaja: Charlotta Denward. Apulais- ja yhteistuottaja: Per-Erik Svensson. Ohjaaja: Klaus Härö. Apulaisohjaaja: Kalle Persson. Käsikirjoitus: Kjell Sundstedt Kerstin Johansson i Backen romaanista ”Som om jag inte fanns”. Musiikki: Tuomas Kantelinen. Kuvaus: Jarkko T. Laine. Leikkaus: Riitta Poikselkä, Tomas Täng. Lavastus: Cian Bornebusch. Äänitys: Kirka Sainio. Pukusuunnittelu: Anna Svärdendahl. Casting: Maggie Widstrand. Päähenkilöt: Natalie Minnevik (Elina), Bibi Andersson (Tora Holm), Marjaana Maijala (Marta), Henrik Rafaelsen (Einar Björk), Tind Soneby (Irma), Björn Granath (tohtori), Sara Arnia (Sara), Peter Rogers (Anton), Amanda Andersson (Kerttu), Zorro Svärdendahl (Isak).

Klaus Härö tunnetaan lyhyt- ja dokumenttifilmeistään, viimeksi mainitut ovat olleet osoituksia hänen herkästä tyylistään, joka välittyy nyt ensi kertaa pitkän näytelmäelokuvan puitteissa.

Näkymätön Elina sijoittuu vuoteen 1952, Ruotsin Norrlandin kaksikieliselle asuinalueelle. Yhdeksänvuotiaan Elinan isä on kuollut ja perheellä on toimeentulo-ongelmia. Tuberkuloosista juuri toipunut ja kouluun palaava Elina (Natalia Minnevik), joka ei pysty sulattamaan isänsä kuolemaa, on saanut isältään perinnöksi rakkauden erämaan luontoon: hän löytää äitinsä kauhuksi lohduttavan sijansa suurimmankin murheen keskellä vaaralliselta suolta. Elinan on opettanut suon salaisuuksiin isä.

Elinan äiti siivoaa koululla, jossa kuria pitää Tora Holm, opettaja, erityisen tiukka järjestysihminen. Bibi Anderson on opettajan roolissaan loistelias. Opettaja suhtautuu kapinoivaan Elinaan kuten hänen isäänsäkin, tiukasti ja torjuvasti. Kaksikielinen Elina ei hyväksy koulun kielipolitiikkaa, joka syrjäyttää täysin suomenkieliset, vaan ryhtyy kapinaan päinvastoin kuin sopeutuvaiset sisarensa. Elinan käytös vaarantaa myös perheen toimeentulon.

Vasta nuoren, uuden aikaiset opetus- ja kasvatusmenetelmät hallitsevan miesopettaja Einar Björkin (Henrik Rafaelsen) tulo antaa Elinalle mahdollisuuden parempaan elämään. Tie ei ole helppo, sillä uudet tavat eivät istu vanhoilliselle maaseudulle helposti.

Elokuva on kertomus surusta, rakkaudesta, petoksesta ja lojaalisuudesta. Mutta se on samalla elokuva Suomesta ja Ruotsista, suomen kielestä ja ruotsin kielestä, lasten oikeuksista ja oikeudesta omaan ylpeyteen köyhyydestä ja muista epäsopeuttavista tekijöistä huolimatta.

Historiallisesti elokuva kertoo niistä vaikeuksista, joita luokka- tai vähemmistöaseman vuoksi jouduttiin kokemaan todellista hyvinvointiaan vasta etsivissä Pohjolan maissakin.

Tämä on koko perheen elokuva, joskin kielen vaihdokset ovat vaatineet aika ajoin tekstitystä, mikä voi haitata perheen pienempien kokemusta. Kuvallisesti elokuva on hieno: Jarkko T. Laine on tehnyt erinomaista työtä, mitä Tuomas Kantelisen sinfoninen musiikki hyvin säestää.

Pistelaskujärjestelmät osoittivat kömpelyytensä viime vuoden Jussi-palkinto –ehdokkuuksista päätettäessä. Näkymätön Elina tuomittiin ruotsalaiseksi elokuvaksi, eikä se voinut saada ehdokkuuksia. Kuitenkin se osallistui Oscar-kilpaan Suomen ehdokkaana. Myös Suomen elokuva-arkiston käyttämän pistejärjestelmän mukaan Näkymätön Elina katsotaan suomenkieliseksi elokuvaksi ja saa sijansa Kansallisfilmografiassa, kun aika koittaa.

Näkymättömän Elinan DVD tarjoaa ekstrana laajan ja monipuolisen ohjaajahaastattelun. Sillä löytyy myös Nattflykt (1999), lyhytelokuva sairaalan lapsiasukkaista, joka on puolituntinen jännittävä draama.

Juha Rosenqvist on muuten haastatellut ohjaajaa Film-O-Holiciin.

Symboliikkaa

Eurohautajaiset

Ei ole pelkoa otsan hiestä näillä lämmöillä. Sen sijaan vettä tulee niskaan. Onneksi olen sisätöissä eikä loma ole vielä alkanut. Mutta naapurikorttelin ravintolassa tarjottiin hirvipullia, eikä niitä voinut olla syömättä vaikka sinne piti luikkia vesisateessa "hare ramaa" lauleskellen. Katselin nimittäin aamupäivän kunniaksi Pirjo Honkasalon mainion dokumentin Atman.

Mutta sade ei haittaa kun euroaate voittaa. Helsingin Sanomatkin jaksoi otsikoida Euroopan tylsimpiä vaaleja suuremmalla kuin se olisi otsikoinut kolmannen maailmansodan syntyä, jota toki onkin vaikeampi etukäteen pohjustaa. Yhtä tylsät kuin vaalit oli Yleisradion vaalistudio, jonka jähmeys, ulospäin näkyvä epäviihtyvyys ja onneton tunarointi lähes ylittivät keinotekoisen asetelman. [Ja vielä saakutirallaa vaimon vaatimus katsoa haastatteluja juuri silloin kun Zidane upotti Englannin ja vei minun rahani!] Mutta oleellista on, ettei mitään tapahtunut. Tämän päivän Eurooppa on se sama kuin mitä on tänään, mikä on sama kuin eilen. Huomisesta en menisi tällä porukalla vannomaan. Oikeastaan voisin olla ehdolla ensi kerralla. Halukkaat puolueet voisivat alkaa säästää sitä kampanjaa varten jo nyt.

Skandalöösit ehdokkaat saivat uusia äänestäjiä, kun äänestysprosentti nousi yli neljänkymmenen. Pääministerin paikalta ansaitusti savustettu Anneli Jäätteenmäki, joka jatkoi kampanjassaan oman kuoppansa kaivua menestyksekkäästi, ja poliittisen lörpön maineen vuodoillaan hankkinut Hannu Takkula saivat hautapaikan Brysselistä. Ennestäänhän siellä oli ekstremistikepulainen Paavo Väyrynen. Neljän koplan täydentää Kyösti Virrankoski, joka edustaa maan- ja eläin-, erityisesti sian viljelijöitä.

Demarit taas kärräävät Brysseliin entisiä lehdistöneuvoksia. Media-asiantuntija Reino Paasilinnan lisäksi siellä on nyt sitten mediataitaja Lasse Lehtinen, tohtorismiehiä molemmat. Riitta Myller jatkaa alueellisena ja sosiaaaaaaalidemokraattien naiskiintiöedustajana ohi kansallisvaltion.

Kokoomuksen hautajaisissa oli vuorossa ex-puheenjohtaja Ville Itälä, joka pakenee mafiosoksi Brysseliin vai miten HeSan kuukausiliitteen juttu oli sitten tulkittava. Oulun kannatustaan, olemustaan ja esiintymistään tukevoittanut P-N Kauppi ja kristitty oksennuspussiharrastaja E-R Korhola jatkoivat kokoomuksen kauniiden naisten sarjaa Brysselissä. Korhola veti samalla ristin yli kristillisdemokraattien, jotka hän taktisesti oikein oivaltaen jätti sopivasti ennen vaaleja. Nuori leijona Alexander Stubb on sitten tuleva ulkoministeri, kun Kokoomus nousee hallitukseen. Se tulee olemaan hänen viides hyvä kokemuksensa. Sen mukaisesti hänen asiantuntijalausunnoista poliittisiksi lausunnoiksi muuttuvia kannanottojaan kannattaa seurata.

Vihreiltä Brysseliin haudattiin Satu Hassi, joka on ollut vähän sen oloinenkin jo pitkään, että jonnekin muualle pitäisi päästä. Matti Wuoren on keksittävä muita Eurooppa-harrastuksia kuin politikointi, mutta eikähän niitä riitä. Vihreiden maansuru on voimakas, mutta puolueen hyvä tuuri ei voi jatkua ikuisesti. Sillä tuurillahan he ovat tähän mennessä pärjänneet.

Ja vain yksi on joukossa poissa. Ruotsinkieliset saivat pitää paikkansa, vaikka ehdottivat Astrid Thorsia komissaariksi.

Olisi siitä voinut sentään vähän rangaista.

[Lisäsin jälkikätöisesti, että unohdin mainita Puolueen edustajan nimen ilmeisesti kala-allergiani vuoksi: Henrik Lax]

Huomioita elokuvan yhteiskuntasuhteesta III

En ajatellut unohtaa mainita, että nämä merkinnät eivät ole tiedettä, eivät valistusta, vaan satunnaisia tekijänoikeutta rajusti rikkovia otteita hyvälaatuisista teoksista, joiden antia olen muokannut siedettävään kuntoon sekä suomentamalla, tiivistämällä, yhdistämällä toisiin teksteihin ja satunnaisesti kehittämällä argumentteja itse. Kaikki tämä kapakkikeskustelujen tason nostamiseksi. Mutta älä yritä saada opintoviikkoasi näillä, sillä niin pösöä alan opettajaa ei ole, etteikö se näkyisi läpi. Annostelen tätä nyt hieman lyhyempinä paukkuina.


Sodan strategia vs. tähtijärjestelmä

Amerikkalainen elokuva ei tietysti ole ainoa. Ranskalaisten pioneerien ohella amerikkalaisten maailmansodan myötä vain korostunutta johtavaa asemaa asettuivat uhmaamaan saksalainen ekspresionismi ja neuvostoliittolainen montaasin koulukunta.

Saksalainen elokuva oli maailmansodan kuluessa militarisoitu. Kenraali Ludendorffin aloitteesta perustettiin 18.12. 1917 yhtiö, jonka tarkoituksena oli hankkia "johtava rooli kaikkein tärkeimmissä Saksalaisissa elokuvatehtaissa".

UFA:n historioitsija Klaus Kreimaier toteaa, että perustamisen tavasta voi tehdä kaksi huomiota. Ensinnäkin se osoitti hämmästyttävää luovuutta poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen eliitin parissa siinä mielessä, että pahimman kriisin keskellä se voi nostaa tyhjästä historiallisesti tarkastellen valtaisan kulttuurisen tuotantoyhtiön.

Toiseksi se paljastaa kuinka pieleen etukäteisarviot voivat mennä ja kuinka juuri nämä virheet tekivät mahdolliseksi energian tiivistymisen. "Kun sokeus historian edessä ja naiivius saavat määräysvallan, ne voivat siirtää vuoria, missä on se vaara, että liikkeelle päästyään ne saattavat liikkua aivan toisiin suuntiin kuin niiden alunperin ajateltiin liikkuvan", Kreimeier luonnehtii.

Niinpä vuosina 1917-8 militaristit ja asevoimat halusivat pakottaa UFAn aseeksi, joka varmistaisi sen, että maailma haluaisi solmia Saksallle suotuisan rauhansopimuksen, johdon UFAssa ottivatkin siviilit. Filmikäsikirjoitukset tarkastettiin ulkoministeriön tiedusteluosastossa.

Mutta sodan strategisten suunnitelmia tukevan elokuvatuotannon sijaan tehtiinkin tähtijärjestelmän mukaisia elokuvia, jossa näyttelivät Pola Negri eli alunperin puolalaissyntyinen tanssijatar Apollonia Chalupez, jonka silmät olivat lumoavat; Ossi Oswalda, jonka tavaramerkkinä olivat säihkyvät sääret ja Henny Porten, joka edusti ambivalenttia subliminaalisuutta ja romantiikkaa. Maailmantähdiksi saksalaisen elokuvan kautta nousivat tanskalainen maitokaupan myyjätär ja kymmenvuotiaasta oopperan statistina toiminut Asta Nielsen, jonka tavaramerkki oli solakka vartalo.

Sen sijaan että elokuva olisi alistunut Saksan sotapropagandalle, vakiintui siellä tähtijärjestelmän vakiintuminen. Moderni voitti sitä vastustavat voimat, UFA-historioitsija Kreimeier luonnehtii saksalaista elokuvatuotantoa.

Tähtijärjestelmä ei ollut saksalainen keksintö, vaan sen oli luonut Yhdysvalloissa vuodesta 1912 Thomas H. Ince, joka oli erikoistunut kevyisiin ajanviete-elokuviin. Hän siis keksi filmitähdet, ensimmäisenä Sessue Hayakawan, "jonka vinot silmät ja vakaa katse yhtyneenä vähäkeinoiseen, mutta vaikuttavaan mimiikkaan aikanaan nostivat hänet suureen suosioon", kuten Suomen ensimmäisen elokuvakirjan kirjoittaja Roland af Hällströmin luonnehti ensimmäistä tähteä vuonna 1936. Vuonna 1936 viattominkin liberaalinen mieli katseli ensimmäisenä rotuominaisuuksia jopa sielun peilejä tarkastellessaan.

Incen löytöjä olivat myös ensimmäinen todellinen "villin lännen" sankari Willian S. Hart ja nykyaikaisen nuoren miehen rooleja näytellyt Charles Ray. Griffithin ja Incen lisäksi kolmas suuri tuottaja oli Mack Sennett. Hän teki kahdenlaisia elokuvia, ns. naurupillereitä, joiden kuuluisin esiintyjä oli pian itsenäiseen elokuvantekoon ryhtyvä Charlie Chaplin.

Sennett menestyi myös ns. "kylpytyttö-filmeillä", joissa Hällströmin (1936) mukaan esiintyi "laumoittain nuoria, kaunisvartaloisia neitosia uimapuvuissa, jotka nyt arvostellen ovat kovin siveitä, mutta aikanaan herättivät suurta huomiota pikanttisuudellaan". Joistakin näistä tytöistä tuli tähtiä, mainittakoon vain Gloria Swanson, Alice Terry, Marion Davies, Phyllis Haver, ja Marie Prevost.

Vuodesta 1915 lähtien kuuluisimpiin mykän elokuvan tähtiin kuuluivat mm. sähkömiehenä ennen näyttelijänuraansa toiminut Douglas Fairbank, "koko maailman pikku morsian", korkkiruuvikiharainen blondi Mary Pickford ja italialaissyntyinen maahanmuuttaja Rudolph Valentino.


Saksalainen ekspressionismi

D. W. Griffith on luonnehtinut amerikkalaisen ja saksalaisen elokuvan eroja. Amerikkalainen koulukunta sanoo elokvayleisölleen: "Tule ja saa valtaisa kokemus". Saksalainen koulukunta taas sanoo, että "tule ja näe valtaisa kokemus". Griffith halusi korostaa tällä amerikkalaisen elokuvan aktiivisuutta ja energeettisyyttä 1920-luvulla.

Elokuvan ekspressiivisellä käytöllä tarkoitetaan tavallisesti selluloidille painetun raakamateriaalin muokkausta, jossa käytetään reaalisen maailman mielikuvia ("images") niin, että syntyy jokin tietty "lausuma" maailmasta. Näin tuotetuista mielikuvista syntyy jotakin muuta, taidetta. 1800-luvun romaanin tavoin ekspressiivinen elokuva pyrkii luomaan oman maailmansa sen sijaan että se toistaisi sitä reaalista maailmaa, minkä me tunnemme.

Saksalaista ekspressionismia tutkinut kulttuurin ja taiteentutkija Sigfrid Kracauer (1889-1966) väitti vuonna 1947 ilmestyneessä teoksessaan From Caligari to Hitler, että elokuvat heijastavat kansakunnan kollektiivista alitajuntaa suoremmin kuin muut taiteet (mutta eivät siis suoraan!), koska ne tehtiin kollektiivisesti suurille yleisöjoukoille, Kracauerin sanoin: "Elokuvat puhuttelevat ja pyrkivät miellyttämään yhteistä kansaa. Populaarien elokuvien - tai täsmällisemmin sanoen populaarien elokuva-aiheiden - voidaan sen vuoksi olettaa tyydyttävän vallitsevia massatarpeita". Näin elokuvat voivat heijastaa pelkoja, mieltymyksiä ja kehitystrendejä. Weimarin tasavallassa kollektiivista tajuntaa kokosi keskiluokka.

Kracauer etsi Weimarin tasavallan elokuvan tyypillisiä visuaalisia ratkaisuja ja tutki niiden sosiaalipsykologisia merkityksiä. Taloudellisten, yhteiskunnallisten ja poliittisten tekijöiden avulla ei toisen maailmansodan kuluessa ajatustyönsä tiivistäneen Kracauerin mukaan voinut selittää natsismin voiton murskaavuutta ja sen vastustajien voimattovuutta. Pätevään selitykseen tarvitaan myös taustalla olleita psykologisia taipumuksia, jotka näkyvät elokuvalle olennaisessa lähes "huomaamattomien pinnan ilmiöiden" käytössä, ulkoisen elämän eri ainesten ja muodostumien käytössä.

Kracauer väitti, että ideologian, järjen ja älyn tasolla saksalaiset torjuivat natsismia, mutta tunteen tasolla he alistuivat sille täysin. Kracauer tutki tätä Saksan kansan sisäisten dispositioiden "salaista historiaa" elokuvien avulla. Elokuvat olivat hänelle keino tavoitella kollektiivisen mentaliteetin syvimpiä kerroksia.

Kracauerin "saksalaisen elokuvan psykologisen historian" mukaan ekspressiivinen elokuva on sisäistä illuminaatiota, joka avaa näkyviin sielun maiseman. Valkokankaan valot ja varjot kumpuavat sisäisistä valonlähteistä.

Elokuvalle on ominaista se, että se voi tunkeutua tietoisuuden ulottuvuuden alapuolelle. Näin epäsovinnaisten, torjuttujen ja subversiivisten kuvien oli mahdollista lipsahtaa esiin.

Elokuvat ovat Kracauerin mielestä parhaimpia korostamaan vaistoelämän rationaalisia tapahtumia, mikä korostui erityisesti mykän kauden elokuvassa. Puhdas visuaalinen ilmaisu korostaa ei-intentionaalista, verbaalinen intentionaalista. Sanaton, puheeton elokuvailmaisu johdatti katsojan tajuntaa ei-diskursiivisiin kerroksiin.

Käytännössä Kracauer tulkitsi saksalaisen elokuvan teemoja, motiiveja, tekniikoita, eleitä ja kliseitä. Hän pohti sitä, miksi saksalainen elokuva suosi kehyskertomuksia, studiovalmisteisuutta, interiöörejä, nimettömiä henkilöhahmoja, painokkaita esineitä, arkkitehtoonisia sommitelmia ja liikkuvaa kameraa.

Miksi saksalainen ekspressionismi käytti toistuvasti tiettyjä teemoja, kaksoisolentoja, tyrannian ja kaaoksen vastakkainasettelua, kapinan ja alistumisen juoniasetelmia, Kracauer kysyi. Miksi se toisti pyörivien esineiden motiiveja, miksi miljöönä useimmiten oli katu, ja miten se tuli toimeen ilman välitekstejä. Näitä kaikkia Kracauer käsitteli psykologisen kehitysjuonen kautta, käsitteinään mm. minuuden hauraus, kuoreen vetäytyminen, taantuminen vaistojen tasolle ja henkinen halvaantuneisuus.

Ekspressionistisen elokuvan kuuluisimmista saavutuksista mainittakoon tässä Fritz Langin elokuvat Tri Mabuse, ihmispeto; Niebelungen, Metropolis ja äänielokuva M - kaupunki etsii murhaajaa sekä Robert Wienen Tri Caligarin kabinetti.

Digikamera on hidas, kun vauhti on päällä

Meemit peliin

sunnuntaina, kesäkuuta 13, 2004

Book meme (Kirjameemi)

Borrowed from Room of My Own from Poland. (via Room of My Own, Puolasta)

*bold those you’ve read (vahvenna lukemasi)
*italicise started-but-never-finished (kursivoi keskenjääneet)
*add three of your own (lisää kolme omaasi)
*post to your livejournal (julkaise blogissasi)

1. The Lord of the Rings, JRR Tolkien
2. Pride and Prejudice, Jane Austen
3. His Dark Materials, Philip Pullman
4. The Hitchhiker’s Guide to the Galaxy, Douglas Adams
5. Harry Potter and the Goblet of Fire, JK Rowling
6. To Kill a Mockingbird, Harper Lee
7. Winnie the Pooh, AA Milne
8. 1984, George Orwell

9. The Lion, the Witch and the Wardrobe, CS Lewis
10. Jane Eyre, Charlotte Bronte
11. Catch-22, Joseph Heller
12. Wuthering Heights, Emily Bronte

13. Birdsong, Sebastian Faulks
14. Rebecca, Daphne du Maurier
15. The Catcher in the Rye, JD Salinger

16. The Wind in the Willows, Kenneth Grahame
17. Great Expectations, Charles Dickens
18. Little Women, Louisa May Alcott
19. Captain Corelli’s Mandolin, Louis de Bernieres
20. War and Peace, Leo Tolstoy - monta yritystä...
21. Gone with the Wind, Margaret Mitchell
22. Harry Potter And The Sorcerer’s Philosopher’s Stone, JK Rowling
23. Harry Potter And The Chamber Of Secrets, JK Rowling
24. Harry Potter And The Prisoner Of Azkaban, JK Rowling

25. The Hobbit, JRR Tolkien
26. Tess Of The D’Urbervilles, Thomas Hardy
27. Middlemarch, George Eliot
28. A Prayer For Owen Meany, John Irving
29. The Grapes Of Wrath, John Steinbeck
30. Alice’s Adventures In Wonderland, Lewis Carroll

31. The Story Of Tracy Beaker, Jacqueline Wilson
32. One Hundred Years Of Solitude, Gabriel Garcia Marquez
33. The Pillars Of The Earth, Ken Follett
34. David Copperfield, Charles Dickens

35. Charlie And The Chocolate Factory, Roald Dahl
36. Treasure Island, Robert Louis Stevenson

37. A Town Like Alice, Nevil Shute
38. Persuasion, Jane Austen
39. Dune, Frank Herbert

40. Emma, Jane Austen
41. Anne Of Green Gables, LM Montgomery
42. Watership Down, Richard Adams
43. The Great Gatsby, F Scott Fitzgerald
44. The Count Of Monte Cristo, Alexandre Dumas

45. Brideshead Revisited, Evelyn Waugh
46. Animal Farm, George Orwell
47. A Christmas Carol, Charles Dickens
48. Far From The Madding Crowd, Thomas Hardy
49. Goodnight Mister Tom, Michelle Magorian
50. The Shell Seekers, Rosamunde Pilcher
51. The Secret Garden, Frances Hodgson Burnett
52. Of Mice And Men, John Steinbeck
53. The Stand, Stephen King
54. Anna Karenina, Leo Tolstoy
55. A Suitable Boy, Vikram Seth
56. The BFG, Roald Dahl
57. Swallows And Amazons, Arthur Ransome
58. Black Beauty, Anna Sewell
59. Artemis Fowl, Eoin Colfer
60. Crime And Punishment, Fyodor Dostoyevsky

61. Noughts And Crosses, Malorie Blackman
62. Memoirs Of A Geisha, Arthur Golden
63. A Tale Of Two Cities, Charles Dickens
64. The Thorn Birds, Colleen McCollough
65. Mort, Terry Pratchett
66. The Magic Faraway Tree, Enid Blyton
67. The Magus, John Fowles
68. Good Omens, Terry Pratchett and Neil Gaiman
69. Guards! Guards!, Terry Pratchett
70. Lord Of The Flies, William Golding
71. Perfume, Patrick Susskind
72. The Ragged Trousered Philanthropists, Robert Tressell
73. Night Watch, Terry Pratchett
74. Matilda, Roald Dahl
75. Bridget Jones’s Diary, Helen Fielding
76. The Secret History, Donna Tartt
77. The Woman In White, Wilkie Collins
78. Ulysses, James Joyce
79. Bleak House, Charles Dickens
80. Double Act, Jacqueline Wilson
81. The Twits, Roald Dahl
82. I Capture The Castle, Dodie Smith
83. Holes, Louis Sachar
84. Gormenghast, Mervyn Peake
85. The God Of Small Things, Arundhati Roy
86. Vicky Angel, Jacqueline Wilson
87. Brave New World, Aldous Huxley
88. Cold Comfort Farm, Stella Gibbons
89. Magician, Raymond E Feist
90. On The Road, Jack Kerouac
91. The Godfather, Mario Puzo

92. The Clan Of The Cave Bear, Jean M Auel
93. The Colour Of Magic, Terry Pratchett
94. The Alchemist, Paulo Coelho
95. Katherine, Anya Seton
96. Kane And Abel, Jeffrey Archer
97. Love In The Time Of Cholera, Gabriel Garcia Marquez
98. Girls In Love, Jacqueline Wilson
99. The Princess Diaries, Meg Cabot
100. Midnight’s Children, Salman Rushdie
101. Three Men In A Boat, Jerome K. Jerome
102. Small Gods, Terry Pratchett
103. The Beach, Alex Garland
104. Dracula, Bram Stoker
105. Point Blanc, Anthony Horowitz
106. The Pickwick Papers, Charles Dickens
107. Stormbreaker, Anthony Horowitz

108. The Wasp Factory, Iain Banks
109. The Day Of The Jackal, Frederick Forsyth
110. The Illustrated Mum, Jacqueline Wilson
111. Jude The Obscure, Thomas Hardy
112. The Secret Diary Of Adrian Mole Aged 13 1/2, Sue Townsend
113. The Cruel Sea, Nicholas Monsarrat
114. Les Miserables, Victor Hugo
115. The Mayor Of Casterbridge, Thomas Hardy
116. The Dare Game, Jacqueline Wilson
117. Bad Girls, Jacqueline Wilson
118. The Picture Of Dorian Gray, Oscar Wilde
119. Shogun, James Clavell
120. The Day Of The Triffids, John Wyndham

121. Lola Rose, Jacqueline Wilson
122. Vanity Fair, William Makepeace Thackeray
123. The Forsyte Saga, John Galsworthy
124. House Of Leaves, Mark Z. Danielewski
125. The Poisonwood Bible, Barbara Kingsolver
126. Reaper Man, Terry Pratchett
127. Angus, Thongs And Full-Frontal Snogging, Louise Rennison
128. The Hound Of The Baskervilles, Arthur Conan Doyle
129. Possession, A. S. Byatt
130. The Master And Margarita, Mikhail Bulgakov
131. The Handmaid’s Tale, Margaret Atwood
132. Danny The Champion Of The World, Roald Dahl
133. East Of Eden, John Steinbeck
134. George’s Marvellous Medicine, Roald Dahl
135. Wyrd Sisters, Terry Pratchett
136. The Color Purple, Alice Walker
137. Hogfather, Terry Pratchett
138. The Thirty-Nine Steps, John Buchan
139. Girls In Tears, Jacqueline Wilson
140. Sleepovers, Jacqueline Wilson
141. All Quiet On The Western Front, Erich Maria Remarque
142. Behind The Scenes At The Museum, Kate Atkinson
143. High Fidelity, Nick Hornby
144. It, Stephen King

145. James And The Giant Peach, Roald Dahl
146. The Green Mile, Stephen King
147. Papillon, Henri Charriere
148. Men At Arms, Terry Pratchett
149. Master And Commander, Patrick O’Brian
150. Skeleton Key, Anthony Horowitz
151. Soul Music, Terry Pratchett
152. Thief Of Time, Terry Pratchett
153. The Fifth Elephant, Terry Pratchett
154. Atonement, Ian McEwan
155. Secrets, Jacqueline Wilson
156. The Silver Sword, Ian Serraillier
157. One Flew Over The Cuckoo’s Nest, Ken Kesey
158. Heart Of Darkness, Joseph Conrad
159. Kim, Rudyard Kipling

160. Cross Stitch, Diana Gabaldon
161. Moby Dick, Herman Melville
162. River God, Wilbur Smith
163. Sunset Song, Lewis Grassic Gibbon
164. The Shipping News, Annie Proulx
165. The World According To Garp, John Irving
166. Lorna Doone, R. D. Blackmore
167. Girls Out Late, Jacqueline Wilson
168. The Far Pavilions, M. M. Kaye
169. The Witches, Roald Dahl
170. Charlotte’s Web, E. B. White
171. Frankenstein, Mary Shelley
172. They Used To Play On Grass, Terry Venables and Gordon Williams
173. The Old Man And The Sea, Ernest Hemingway
174. The Name Of The Rose, Umberto Eco
175. Sophie’s World, Jostein Gaarder

176. Dustbin Baby, Jacqueline Wilson
177. Fantastic Mr. Fox, Roald Dahl
178. Lolita, Vladimir Nabokov
179. Jonathan Livingstone Seagull, Richard Bach
180. The Little Prince, Antoine De Saint-Exupery
181. The Suitcase Kid, Jacqueline Wilson
182. Oliver Twist, Charles Dickens
183. The Power Of One, Bryce Courtenay
184. Silas Marner, George Eliot
185. American Psycho, Bret Easton Ellis loved!
186. The Diary Of A Nobody, George and Weedon Gross-mith
187. Trainspotting, Irvine Welsh
188. Goosebumps, R. L. Stine
189. Heidi, Johanna Spyri
190. Sons And Lovers, D. H. Lawrence
191. The Unbearable Lightness of Being, Milan Kundera

192. Man And Boy, Tony Parsons
193. The Truth, Terry Pratchett
194. The War Of The Worlds, H. G. Wells
195. The Horse Whisperer, Nicholas Evans
196. A Fine Balance, Rohinton Mistry
197. Witches Abroad, Terry Pratchett
198. The Once And Future King, T. H. White
199. The Very Hungry Caterpillar, Eric Carle
200. Flowers In The Attic, Virginia Andrews
201. The Silmarillion, J.R.R. Tolkien
202. The Eye of the World, Robert Jordan
203. The Great Hunt, Robert Jordan
204. The Dragon Reborn, Robert Jordan
205. Fires of Heaven, Robert Jordan
206. Lord of Chaos, Robert Jordan
207. Winter’s Heart, Robert Jordan
208. A Crown of Swords, Robert Jordan
209. Crossroads of Twilight, Robert Jordan
210. A Path of Daggers, Robert Jordan
211. As Nature Made Him, John Colapinto
212. Microserfs, Douglas Coupland
213. The Married Man, Edmund White
214. Winter’s Tale, Mark Helprin
215. The History of Sexuality, Michel Foucault
216. Cry to Heaven, Anne Rice
217. Same-Sex Unions in Premodern Europe, John Boswell
218. Equus, Peter Shaffer
219. The Man Who Ate Everything, Jeffrey Steingarten
220. Letters To A Young Poet, Rainer Maria Rilke
221. Ella Minnow Pea, Mark Dunn
222. The Vampire Lestat, Anne Rice
223. Anthem, Ayn Rand
224. The Bridge To Terabithia, Katherine Paterson
225. Tartuffe, Moliere
226. The Metamorphosis, Franz Kafka
227. The Crucible, Arthur Miller
228. The Trial, Franz Kafka
229. Oedipus Rex, Sophocles
230. Oedipus at Colonus, Sophocles

231. Death Be Not Proud, John Gunther
232. A Doll’s House, Henrik Ibsen
233. Hedda Gabler, Henrik Ibsen

234. Ethan Frome, Edith Wharton
235. A Raisin In The Sun, Lorraine Hansberry
236. ALIVE!, Piers Paul Read
237. Grapefruit, Yoko Ono
238. Trickster Makes This World, Lewis Hyde
240. The Mists of Avalon, Marion Zimmer Bradley
241. Chronicles of Thomas Convenant, Unbeliever, Stephen Donaldson
242. Lord of Light, Roger Zelazny
242. The Amazing Adventures of Kavalier & Clay, Michael Chabon
243. Summerland, Michael Chabon
244. A Confederacy of Dunces, John Kennedy Toole
245. Candide, Voltaire

246. The Wonderful Story of Henry Sugar and Six More, Roald Dahl
247. Ringworld, Larry Niven
248. The King Must Die, Mary Renault
249. Stranger in a Strange Land, Robert Heinlein
250. A Wrinkle in Time, Madeline L’Engle
251. The Eyre Affair, Jasper Fforde
252. The House Of The Seven Gables, Nathaniel Hawthorne
253. The Scarlet Letter, Nathaniel Hawthorne
254. The Joy Luck Club, Amy Tan
255. The Great Gilly Hopkins, Katherine Paterson
256. Chocolate Fever, Robert Kimmel Smith
257. Xanth: The Quest for Magic, Piers Anthony
258. The Lost Princess of Oz, L. Frank Baum
259. Wonder Boys, Michael Chabon
260. Lost In A Good Book, Jasper Fforde
261. Well Of Lost Plots, Jasper Fforde
261. Life Of Pi, Yann Martel
263. The Bean Trees, Barbara Kingsolver
264. A Yellow Rraft In Blue Water, Michael Dorris
265. Little House on the Prairie, Laura Ingalls Wilder
267. Where The Red Fern Grows, Wilson Rawls
268. Griffin & Sabine, Nick Bantock
269. Witch of Blackbird Pond, Joyce Friedland
270. Mrs. Frisby And The Rats Of NIMH, Robert C. O’Brien
271. Tuck Everlasting, Natalie Babbitt
272. The Cay, Theodore Taylor
273. From The Mixed-Up Files Of Mrs. Basil E. Frankweiler, E.L. Konigsburg
274. The Phantom Tollbooth, Norton Juster
275. The Westing Game, Ellen Raskin
276. The Kitchen God’s Wife, Amy Tan
277. The Bone Setter’s Daughter, Amy Tan
278. Relic, Duglas Preston & Lincolon Child
279. Wicked, Gregory Maguire
280. American Gods, Neil Gaiman
281. Misty of Chincoteague, Marguerite Henry
282. The Girl Next Door, Jack Ketchum
283. Haunted, Judith St. George
284. Singularity, William Sleator
285. A Short History of Nearly Everything, Bill Bryson
286. Different Seasons, Stephen King
287. Fight Club, Chuck Palahniuk
288. About a Boy, Nick Hornby
289. The Bookman’s Wake, John Dunning
290. The Church of Dead Girls, Stephen Dobyns
291. Illusions, Richard Bach
292. Magic’s Pawn, Mercedes Lackey
293. Magic’s Promise, Mercedes Lackey
294. Magic’s Price, Mercedes Lackey
295. The Dancing Wu Li Masters, Gary Zukav
296. Spirits of Flux and Anchor, Jack L. Chalker
297. Interview with the Vampire, Anne Rice
298. The Encyclopedia of Unusual Sex Practices, Brenda Love
299. Infinite Jest, David Foster Wallace.
300. The Bluest Eye, Toni Morrison.
301. The Cider House Rules, John Irving.
302. Ender’s Game, Orson Scott Card
303. Girlfriend in a Coma, Douglas Coupland
304. The Lion’s Game, Nelson Demille
305. The Sun, The Moon, and the Stars, Stephen Brust
306. Cyteen, C. J. Cherryh
307. Foucault’s Pendulum, Umberto Eco
308. Cryptonomicon, Neal Stephenson
309. Invisible Monsters, Chuck Palahniuk
310. Camber of Culdi, Kathryn Kurtz
311. The Fountainhead, Ayn Rand
312. War and Rememberance, Herman Wouk
313. The Art of War, Sun Tzu

314. The Giver, Lois Lowry
315. The Telling, Ursula Le Guin
316. Xenogenesis (or Lilith’s Brood), Octavia Butler
317. A Civil Campaign, Lois McMaster Bujold
318. The Curse of Chalion, Lois McMaster Bujold
319. The Aeneid, Publius Vergilius Maro (Vergil)
320. Hanta Yo, Ruth Beebe Hill
321. The Princess Bride, S. Morganstern (or William Goldman)
322. Beowulf, Anonymous
323. The Sparrow, Maria Doria Russell
324. Deerskin, Robin McKinley
325. Dragonsong, Anne McCaffrey
326. Passage, Connie Willis
327. Otherland, Tad Williams
328. Tigana, Guy Gavriel Kay
329. Number the Stars, Lois Lowry
330. Beloved, Toni Morrison
331. Lamb: The Gospel According to Biff, Christ’s Childhood Pal, Christopher Moore
332. The mysterious disappearance of Leon, I mean Noel, Ellen Raskin
333. Summer Sisters, Judy Blume
334. The Hunchback of Notre Dame, Victor Hugo
335. The Island on Bird Street, Uri Orlev
336. Midnight in the Dollhouse, Marjorie Filley Stover
337. The Miracle Worker, William Gibson
338. The Genesis Code, John Case
339. The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde, Robert Louis Stevensen
340. Paradise Lost, John Milton

341. Phantom, Susan Kay
342. The Mummy or Ramses the Damned, Anne Rice
343. Anno Dracula, Kim Newman
344: The Dresden Files: Grave Peril, Jim Butcher
345: Tokyo Suckerpunch, Issac Adamson
346: The Winter of Magic’s Return, Pamela Service
347: The Oddkins, Dean R. Koontz
348. My Name is Asher Lev, Chaim Potok
349. The Last Goodbye, Raymond Chandler
350. At Swim, Two Boys, Jaime O’Neill
351. Othello, by William Shakespeare
352. The Collected Poems of Dylan Thomas
353. The Collected Poems of William Butler Yeats
354. Sati, Christopher Pike
355. The Inferno, Dante
356. The Apology, Plato

357. The Small Rain, Madeline L’Engle
358. The Man Who Tasted Shapes, Richard E Cytowick
359. 5 Novels, Daniel Pinkwater
360. The Sevenwaters Trilogy, Juliet Marillier
361. Girl with a Pearl Earring, Tracy Chevalier
362. To the Lighthouse, Virginia Woolf
363. Our Town, Thorton Wilder
364. Green Grass Running Water, Thomas King
335. The Interpreter, Suzanne Glass
336. The Moor’s Last Sigh, Salman Rushdie
337. The Mother Tongue, Bill Bryson
338. A Passage to India, E.M. Forster
339. The Perks of Being a Wallflower, Stephen Chbosky
340. The Phantom of the Opera, Gaston Leroux
341. Pages for You, Sylvia Brownrigg
342. The Changeover, Margaret Mahy
343. Howl’s Moving Castle, Diana Wynne Jones
344. Angels and Demons, Dan Brown
345. Johnny Got His Gun, Dalton Trumbo
346. Shosha, Isaac Bashevis Singer
347. Travels With Charley, John Steinbeck

348. The Diving-bell and the Butterfly by Jean-Dominique Bauby
349. The Lunatic at Large by J. Storer Clouston
350. Time for Bed by David Baddiel
351. Barrayar by Lois McMaster Bujold
352. Quite Ugly One Morning by Christopher Brookmyre
353. The Bloody Sun by Marion Zimmer Bradley
354. Sewer, Gas, and Eletric by Matt Ruff
355. Jhereg by Steven Brust
356. So You Want To Be A Wizard by Diane Duane
357. Perdido Street Station, China Mieville
358. The Tenant of Wildfell Hall, Anne Bronte
359. Road-side Dog, Czeslaw Milosz
360. The English Patient, Michael Ondaatje
361. Neuromancer, William Gibson
362. The Epistemology of the Closet, Eve Kosofsky Sedgwick
363. A Canticle for Liebowitz, Walter M. Miller, Jr
364. The Mask of Apollo, Mary Renault
365. The Gunslinger, Stephen King
366. Romeo and Juliet, William Shakespeare
367. Childhood’s End, Arthur C. Clarke
368. A Season of Mists, Neil Gaiman
369. Ivanhoe, Walter Scott
370. The God Boy, Ian Cross
371. The Beekeeper’s Apprentice, Laurie R. King
372. Finn Family Moomintroll, Tove Jansson
373. Misery, Stephen King
374. Tipping the Velvet, Sarah Waters
375. Hood, Emma Donoghue
376. The Land of Spices, Kate O’Brien
377. The Diary of Anne Frank
378. Regeneration, Pat Barker
379. Tender is the Night, F. Scott Fitzgerald
380. Dreaming in Cuban, Cristina Garcia
381. A Farewell to Arms, Ernest Hemingway
382. The View from Saturday, E.L. Konigsburg
383. Dealing with Dragons, Patricia Wrede
384. Eats, Shoots & Leaves, Lynne Truss
385. A Severed Wasp - Madeleine L’Engle
386. Here Be Dragons - Sharon Kay Penman
387. The Mabinogion (Ancient Welsh Tales) - translated by Lady Charlotte E. Guest
388. The DaVinci Code - Dan Brown
389. Desire of the Everlasting Hills - Thomas Cahill
390. The Cloister Walk - Kathleen Norris
391. My Antonia, Willa Cather
392. Bell jar, Sylvia Plath
393. The Moonstone, Wilkie Collins
394. The Tin Drum (Die Blechtrommeln), Günter Grass
395. Auto da Fe/The Tower of Babel (Die Blendung), Elias Canetti
396. Sinuhe, Mika Waltari