perjantaina, heinäkuuta 22, 2005

Lapsettomuusideologiaa VII

Jatkoa osille 3,4,5 ja 6: linkit blogin oikeassa sivustassa.

Synnin tunnon moni ymmärtää, mutta mikä on synti? Yleisesti tunnetut moraalisäännöt hylänneet asettavat varsin usein tilalle oman sääntökokoelmansa, jota täysin noudattavat. Jotkut voivat toisessa tilanteessa olla täysin kyynisiä, mutta osoittaa suurta moraalisuutta toisessa ja kärsiä polttavasta häpeän tunteesta, kun tulee niitä rikkoneeksi.

Mutta on selvää, että kaikki ihmiset eivät ajattele niin, että on tekoja, jotka tunnetaan 'synniksi'. "Olen valmis uskomaan, että jotkut yksilöt ovat täydellisen häpeämättömiä. Sitä vastoin olen varma, ettei heitä ole paljon ja ettei heitä tavata niiden joukosta, jotka äänekkäimmin julistavat vapautuneensa moraalisista estoista", Russell sanoo.

Syyllisyyden tunnon perusta on vanhempien tai muiden arvovaltaisten mahtien kasvatuksessa. Jotta näiden käyttämistä rangaistuksista tai paheksumisista olisi seurauksena syyllisyyden tunto, on ehtona, että näitä mahteja kunnioitetaan eikä pelkästään pelätä. Sama koskee esim. lapsen tottelemattomuutta. Milloin on vallalla yksinomaan pelko, on luonnollisena reaktiona halu pettää tai ryhtyä kapinalliseksi.

Jumalan käskyjen rikkominen aiheuttaa uskontoon luottavilla vain pienen tunnekaavan siirtymän. Mutta monilla sellaisillakin ihmisillä, jotka eivät usko Jumalaan, on synnin tunne seurauksena em. lapsen kokemuksista ja oman lauman arvostelun pelko silloin kun kyse ei ole kapinoinnista. Joskus rikkoja - tämä vaatii poikkeuksellista itsevarmuutta tai älykkyyttä, Russell huomauttaa - tuntee tehneensä pahoin yksinomaan siksi, että itse paheksuu menettelyään, kokonaan riippumatta muiden ajatuksista.

Russell käy sen jälkeen lyhyesti läpi kristinuskon syntikäsityksiä, rituaalisen saastumisen ja tabun rikkomisen sekä antiikin filosofeja ja mainitsee myös sielunvaelluksen, jossa tiettyjen eläimien piirissä käväisy tuottaa puhdistuksen ja vapautuksen "elämän pyörän" orjuudesta. [Suomalaisethan ovat siitä huonoja kristittyjä, että uskovat varsin usein sielunvaellukseen.]

Alunperin synnin käsite ei siis liittynyt toisen ihmisen vahingoittamiseen vaan pelkästään jonkin tietyn asian tekemiseen. [Erinäisten kirkkojen sukupuolimoraali liittyy yhä tähän.]

Synnillä on psykologinen ulottuvuutensa: vihollisen tekemä ja oma hairahdus luokitellaan aivan toisen. Edelliseen liittyy ylpeys, jälkimmäiseen nöyryys. [Huippuna Augustinuksen käsitys perisynnistä - vain Jumalan armo tekee valituille mahdolliseksi elää hyveellisesti - muut kuin valitut elävät aina synnissä Aatamin synnin vuoksi]. Synnin käsitteen rajaaminen kuitenkin vain tiettyyn uskontoon tekee mahdottomaksi pitää syntisinä niitä, jotka ovat vailla uskonnollisia tunteita, riippumatta heidän elämästään, jopa silloin, kun he itse pitävät sitä miten moraalisesti tuomittavana hyvänsä.

Ratkaisu on määritellä synti "omantunnon äänen noudattamatta jättämiseksi": tämä kuitenkin jättää ulos joitakin synnin uskonnollisia määritelmiä, kuten sen, että helvetissä olon aiheuttama kärsimys ei tee kidutettuja sieluja siveellisesti paremmaksi. Tällaista koston luonteista kärsimystä ei voi sijoittaa minkään etiikan piiriin [vaikka G. E. Moore teoksessaan Principia Ethica niin ajattelikin.] Mutta jos "kosto" ei käy, on puhuttava "oikeudesta" ja "rangaistuksesta".

"Oikeus" on tässä "ansioiden mukainen palkinto" tai oikeammin "palkkioksi ja rangaistukseksi sellaisen järjestelmän mukaan, joka parhaiten on omiaan edistämään sosiaalisesti toivottavaa käyttäytymistä." Joskus ihminen, joka odottaa rangaistusta, voi muuttua mieleltään, jos hänet armahdettaisiin: silloin armahdus olisi paikoillaan.

"Voidaan myös ajatella", Russell sanoo, "että ihminen on toiminut sosiaalisesti toivottavalla tavalla, mutta että hänen esimerkkiään ei silti pitäisi näköjään samanlaisissa tapauksissa seurata, ja että sen vuoksi olisi paikallaan rangaista häntä.[-- --] Sanalla sanottuna, palkintoja ja rangaistuksia olisi jaeltava niiden sosiaalisten vaikutusten toivottavuuden perusteella eikä jonkin otaksutun absoluuttisen ansiokkuuden tai rangaistavuuden järjestelmän mukaan. Epäilemättä on viisasta palkita niitä, jotka menettelevät sosiaalisesti toivottavalla tavalla, ja rangaista haitallisen esimerkin antajia, mutta poikkeukset ovat ajateltavissa ja niitä todennäköisesti esiintyy aika ajoin." Russell tarkoittaa, että taivas- ja helvettiuskoa ei kannata lanseerata maan päälle.

"Synnin" käsite liittyy siihen, että ihmisen tahto on vapaa, sillä jos tekojamme määräisivät syyt, jotka eivät ole hallittavissamme, koston luontoisella rangaistuksella ei olisi mitään merkitystä. "Tahdon vapautta" ei kannata kuitenkaan liioitella, sillä on rajoituksensa ihmisyhteisön elämässä: postinkantaja vie vapaasta tahdostaan huolimatta kirjeen siihen kirjoitettuun osoitteeseen. [Tiedän, että esimerkki on vanhentunut ja osoittaa Russellin vanhentuneen, kuten eräs anonyymi kommenttikirjoittaja aiemmassa postauksessa pilkkasi (tietysti vailla argumentin tynkääkään, juuri niin kuin koululaiset kiusaavat siitä, että jollakin on erilaiset farkut)]

Järkeväksi itseään nimittäen Russell sanoo, että yleisen syysuhteen periaate on avoin kysymys, mutta ihmisyhteisön asioiden hoito on välttämätön edellytys. "Käytännön tarkoituksia varten meidän täytyy otaksua, että tahtomme on tiettyjen syiden hallitsema, ja etiikkamme täytyy olla sopusoinnussa tämän omaksuman kanssa." Jos tahto olisi täysin vapaa kaikessa, kaikki kiitos ja moite, palkinnot ja rangaistukset ja niin myös esimerkiksi koko rikoslain koneisto: tiettyä determinismiä on siis pelissä. Kaikki tämä siis yhteisön edun vuoksi.

Mutta "synnin" käsite taas on järjellinen ainoastaan mikäli tahtoa pidetään vapaana, sillä jos ihminen deterministisessä maailmassa tekee jotakin, mitä yhteisö ei haluaisi hänen tekevän, tämä aiheutuu siitä, että yhteisö ei ole esittänyt tai kenties ei ole voinut esittää riittäviä perusteita hänen pidättäytymiselleen tällaisesta menettelystä." [Esim. murhanhimoinen hullu, murhasta ei rangaista siksi, että se on synti, vaan siksi että yhteisö haluaa sen estää ja koska rangaistuksen pelko saa useimmat ihmiset siitä pidättäytymään. Vapaasta tahdosta ei siis tässä mielessä ole lainkaan kyse.]

Näin voimme päätellä, että "vapaa tahto" ei ole välttämätön rationaaliselle etiikalle, vaan ainoastaan koston moraalille, jossa rangaistuksesta ei ole hyötyä kenellekään.

Mutta se, että "synnin" käsite jää näin epämääräiseksi, ei Russell silti tahdo väittää, ettei oikeiden ja väärien tekojen välillä ole mitään eroa. "Oikeita ovat teot joita on hyödyllistä kiitellä, "vääriä" ne, joita on hyödyllistä moittia". Kiitos ja moite pysyvät voimakkaina kannustimina. Ne pyrkivät edistämään yleisen edun mukaista käyttäytymistä. Palkinnot ja rangaistuksen jäävät nekin olemaan. Mutta rangaistuksen luonnetta "synnin" pois jättäminen muuttaa: "Minun omaksumani kannan mukaan näet rangaistus on aina sinänsä pahasta ja on oikeutettu ainoastaan, jos ihmiset sen johdosta pidättäytyvät vääryydestä tai tekevät parannuksen."

Ja mikä pätee rangaistukseen, pätee myös moitteeseen. "Paheksutuksi joutumisen pelko on varsin voimakas pidäke, mutta kun moitittava teko on suoritettu, soimaus sinänsä on yleensä tuskallinen kokemus, josta ei ole moraalista apua. Moitittu henkilö muuttuu helposti juroksi ja uhmailevaksi, menettää toivon saada osakseen suopeata arvostelua yhteisön taholta ja mukautuu ulkopuolelle suljetun asemaan." Ryhmän kohdalla vastaava tilanne on vielä pahempi kuin yksilön.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulle samoja pillereitä mitä Sedis on syönyt!

Sedis kirjoitti...

En usko että haluaisit juuri näitä.

Anonyymi kirjoitti...

Ne ehkä näyttävät kivoille pillereille mutta ovat todellisuudessa pieniä kakkakuulia, koska paskan jauhamisestahan tässä on kysymys.

Sedis karkaa keskustelusta defenssinään kvasi-intellektuellinen purkautuminen ja jauhanta.

Purkaus lainaa asian filosofilta, jonka nimen kaikki kurantit sosiologit ja tutkijat kuittaavat hymyilevällä hymähdyksellä.

Jörn

Anonyymi kirjoitti...

ja anteeksi huono kieleni, olen ruotsinkielinen

Jörn

Panu kirjoitti...

Minun nähdäkseni Birdy tässä pakeni keskustelua osoittaen tyypillistä femakon epärehellisyyttä: kaikki arvostelu, asiallisinkin, leimattiin ad hominemiksi ja "miesten" hyökkäykseksi "naisia" vastaan. Ja kun Birdy huomasi, ettei pärjää keskustelussa, hän leimasi muiden keskustelijoiden puheenvuorot monologeiksi.

Mutta iskusanalla "feminismi" on sellainen iskuvoima, että mitättöminkin pussillinen rääkyvää ilmaa saa nilkkimäisyyksilleen glooriaa esittämällä ne feminisminä.

Sedis kirjoitti...

Jörn hyvä, tässä istun enkä muuta voi, vaikkapa sinun haukuttavanasi.

Ei sinullekaan hymähdys riittänyt, mutta missä minä karkasin?

Mikko Moilanen kirjoitti...

Minä en periaatteessa tekisi lisääntymisestä eettistä kysymystä, vaikka se epäilemättä on sellainen.