tiistaina, tammikuuta 02, 2007

400 000 rikki

Mukava aloittaa uuden vuoden työt, kun blogin hittimittari nakutti 400 000 täyteen. Siitä jäi juoma lupaamatta, mutta luvataan sitten puolesta miljoonasta. Kai se vielä tänä vuonna rikkoontuu, vaikka kasvuvauhti onkin jo laantunut.

Lähtekäämme metsästämään DocPointin lehteä. Siinä pitäisi olla jotain minunkin kirjoittamaa.

Dokumenttielokuvafestarin alkuunhan on enää vajaat kolme viikkoa.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea! Tule Tampesteriin, niin voin vaiks tarjota jonkin juoman tonttujen kunniaksi :-)

Sedis kirjoitti...

Tamchesteriin saavumma sitten maaliskuussa lyhytelokuvajuhlien aikaan. Näillä näkymillä.

Joten tulkaa te DocPointiin nyt tammikuun lopulla!

Anonyymi kirjoitti...

Hei niin, hyvä kun muistutit. Muistin samalla nimittäin mentalnotettamani espanjalaiselokuvien sarjan, jonka pitäisi pyöriä arkistolla nyt tammikuussa, pitääpä tarkistaa samantien.

Niin ja hyvää uutuutta!

Vii

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon! Mulla menee miltei puolitoista vuotta sen ensimmäisenkin sadan tontun keräämisessä, joten turha sun on murehtia hiipunutta tahtia, kun puoli miljoonaa kävijää on ihan realistisessa tulevaisuudessa odotettavissa!

Sedis kirjoitti...

Nämä ovat hittejä. Kävijöitä on toki vähemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Close enough!
Ihan mielettömän sankat kansanjoukot tänne vaeltaa päivittäin, joten kaikkinainen vinetys loppukoon!

Sedis kirjoitti...

Enhän minä valita vaan ihmettelen.

Petja Jäppinen kirjoitti...

1159924 hittiä mulla viimeisen 12 kuukauden aikana.
Yksittäisiä kävijöitä sitten noin 5000-7000 kuukaudessa.

Sedis kirjoitti...

Sulla on joku sponsori, jos saat yli miljoona iskua vuodessa. Siihen nähden kävijöitä on jotenkin vähän, joten otapa laskutikku käteen ja räknaa uudestaan.

Mulla on kävijöitä kirjoituspäivittäin noin 300-350. Se tekisi tasaisen taulukon mukaisesti kuukaudessa 9000-10500.

Hiteistä kävijöitä noin 70 % eli tavallisesti 450-500 eli se tekisi 13500-15000 hittiä kuukaudessa, jos kirjoittaisi joka päivä.

Todellista lukua laskevat ne päivät, jolloin itse ei kirjoita, koska blogilistan kautta tulevien vierailujen määrä vähenee selvästi. Näitä päiviähän kertyy väistämättä matkoilla sun muilla.

Petja Jäppinen kirjoitti...

Mulla käy sellaisia kävijöitä, jotka lukevat putkeen satakin postausta, sitten mulla käy hyvin iso osa kävijöitä, jotka käyvät useita kertoja päivässä.
Sitten käy, näin olen kuullut, esim. opiskelijoita ja muutamaa muuta ryhmää säännöllisesti. Pelkästään googlesta tuli hakusanalla "solmioneula" viime vuoden aikana satoja kävijöitä.
Ylipäänsä, mittareiden mukaan, mun kävijäuskollisuus on todella suuri.
Juttelin mainostoimiston veikkojen kanssa ja he sanoivat että minun blogini näyttää olevan kävijä uskollisuudeltaan olevan a-ryhmää ja 80% satunnaisista kävijöistä käy uudelleen.
Mielenkiintoista oli muutoin viime vuonna se, että hyvin paljon kävijöitä tuli Suomi24:n ja erään kehonrakentajien sivuston salatun osan kautta.
Top-kympissä vuositasolla ei saapumnistienä ole yhtään yksityisblogia, vaikka ne vilahtelevät kuukausi top-kympissä.

Sellaisia päiviä jolloin ei tule mitään tavaraa esiin, ei minulla ole, normaalisti. Minulla on toistasataa artikkelia valmiiksi kirjoitettuna ja jos lähden lomalle, valitsen sieltä ja laitan ajastetun julkaisun päälle, niin että tavaraa tulee julki koko ajan silloinkin.
Uusintoja julkaisen jos joki aihe tuntuu ajankohtiaselta ja sata sanaa vaatteista pyörii uudelleen yleisön pyynnöstä.
Itse asiassa minulla on myös kuolleen miehen kytkin: osa tavaraa tulee ulos vasta jos en ole vasiten estämässä sen julkaisua.

Minulla iso osa blogikirjoittamista on itse asiassa moottorin käynnistämistä.
Kirjoitan jotakin jotta saan sormet eloon varsinaista kirjoittamista varten, mutta aika paljon kyllä sitten kirjoitan suunnitelmallisestikin.

Tämän päivän varsinainen kirjoittelu on kaverin lopputyön kommentointi, aiheena työyhteisöt.

Petja Jäppinen kirjoitti...

"1 159 924 hittiä mulla viimeisen 12 kuukauden aikana.
Yksittäisiä kävijöitä sitten noin 5000-7000 kuukaudessa."

Korjaan sen verran, että kun katsoin toista analyysiohjelmaa, ja korjaan hakukoneet ja robotit pois, määräksi jää viime vuodelta 717 724 hittiä. Melkein puolet tulee siis roboteista ja hakukoneista.