torstaina, tammikuuta 18, 2007

Stalin, Hitler, Mao

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Erkki Pennanen kirjoitti tänään brittiläistyneen kiinalaisen Jung Changin (s. 1952) ja brittiläisen neuvostohistoriaan spesialisoituneen Jon Hallidayn 832-sivuisesta teoksesta Mao - the unknown story. En ole kirjaa vielä itse lukenut, mutta bloggariuden tuomalla varmuudella olen valmis kommentoimaan kommentointia.

Pennasen lähtöasetelma oli brittikirjoittajista huolimatta amerikkalainen: siinä laskettiin kuka pahamaineisesta triosta oli ykköspahis: Hitler, Stalin vai Mao.

Hämmentävintä luettavaa ovat hetket, joilloin journalismin tuomalla varmuudella kirjoitetaan tällaisia virkkeitä: "Vaikka laskuista jätetään pois toisessa maailmansodassa menehtyneet ehkä 20 miljoonaa neuvostokansalaista, Stalinin pahuuden tase ylittää varovaistenkin arvioiden mukaan ainakin 20 miljoonaa."

Nythän on niin, että toisessa maailmansodassa kuolleet 20 miljoonaa neuvostokansalaista menevät kyllä Hitlerin piikkiin. Ei Stalinin.

Tämmöinen kirjoittelu on - anteeksi vain - älyllisesti lepsua.

Tarkoitushakuisuutta en tästä kuitenkaan haluaisi väittää löytyvän, vaikka kieltämättä ihmettely yltää senkin miettimiseen.

Mikä tarve kirjoittajalla on panna näitä edesmenneitä herroja pahuusjärjestykseen?

Kiinan historiaa tuntevan Pennasen antamasta selostuksesta päätellen brittihistorioitsijat syyllistyvät erääseen mahdolliseen historiankirjoittamisen helmasyntiin, psykologisointiin. "Heidän mukaansa Maon toimintaa ohjasi hänen pahuutensa: vainoharhaisuus, brutaali ja sadistinen halu murskata ihmisiä säälimättömästi."

Näin Mao puhdistetaan kaikista yhteiskunnallisista tavoitteista ja ideologioista. Hänestä tulee vain paha, pahempi, pahin. Kuten Pennanen toteaa, se tuntuu "liian yksisilmäiseltä". Eikä vain tunnu, vaan on.

En tiedä, pitäisikö sellaista historiankirjoittamista promovoida. "Maon ajattelussa ei kirjan mukaan ollut mitään syvällistä eikä edes johtoajatusta - lukuun ottamatta Maon haavetta nousta maailman johtajaksi mitään ihmisuhrauksia kaihtamatta", Pennanen tiivistää brittihistorioitsijoiden annin.

Brittihistorioitsijat ovat ilmeisesti valinneet psykologisoinnin tien. Se on sukua sille retoriikalle, jota harrastetaan Yhdysvalloissa terrorismin vastaisen sodan nimissä.

Terroristit ovat (ilmeisesti syntyjään) pahoja, talibanit ovat pahoja, Ghaddafi oli paha, Saddam oli paha ja koska nämä ja monet muut ovat pahoja ja me hyviä, niin johtopäätös on selvä: pahuutta vastaan pitää taistella, eikä se käy kukkasin.

Päinvastoin, kaikki keinot demokratian pimeältä puolelta ovat sallittuja.

Demokraattiset valtiot ovat nimittäin osoittaneet, että ne kykenevät kaikkeen siihen, mitä ne diktatuureissa vastustavat. Historiallisesti jopa oman kansan (tai sen etnisen tai muuten erotettavissa olevan osan) murhaamiseen.

Palatkaamme Kiinaan.

Samaan amerikkalaiseen traditioon, heidän kummalliseen historialliseen luettelointitarpeeseensa viittaavat myös brittihistorioitsijoiden pyrkimykset rakentaa diktaattorien pahuusjärjestys.

He ikään kuin sanovat, että aina pitää olla pahuuden mittatikku, jonka varaan konteksti - tai tässä tapauksessa mainoslause Amerikan markkinoille - kyhätään pystyyn.

Vaikka luulisi, että Maon elämäkertoja kirjoittamalla ei osallistuta uudenlaisten kylmän sodan ajatusten levittämiseen, minulla on semmoinen tunne, että yhteiskunnallisista ja ideologisista ajatuksista puhdistettu Mao-elämänkerta haluaa puhdistaa Kiinan (ja erityisesti sen nykyjohdon).

Eikä pelkästään sen yhteiskunallisia ja ideologisia ajatuksia.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kun tämmöisiä kirjoja julkaistaan ja kommentoidaan kyse on - karmeaa kyllä - myös viihteestä.
Uudet popularisoidut historiankirjoitukset stalineista ja hitlereistä ja nyt maoista (ja kohta Husseinista) keskittyvät paljon juuri näiden herrojen pimeiden puolien ja perversioiden kuvauksiin.
Yhteiskunnalliset analyysit, syyt ja seuraukset kun eivät ole suurten lukijajoukkojen herkkua.

Muuten lauseesi "Nythän on niin, että toisessa maailmansodassa kuolleet 20 miljoonaa neuvostokansalaista menevät kyllä Hitlerin piikkiin. Ei Stalinin.", herättää epäilyjä. Kun kuitenkin tiedät millaisen määrän omia upseerejaan Stalin tapatti, millaisia rangaistusjoukkoja oli rintamien takana ampumassa omia pakenevia sotilaita ja kuinka vähän Stalin välitti siviiliuhreista sotilasoperaatioita laatiessaan.

Sedis kirjoitti...

Epäile pois, sehän on meidän oikeutemme.

Mutta kyllä ne 20 miljoonaa voidaan panna Hitlerin piikkiin.

Saksa sodan aloitti ja hyökkäsi, orjuutti, siirsi kansoja, murhasi ja tappoi, eikä ollut lähtiessäänkään vain kiva. Ei niitä murhattuja voi Stalinin niskoille panna vaikka kuinka epäilisit.

Kunnes Saksa lyötiin. Stalinin Neuvostoliitto oli sattumoisin liitossa Länsivaltojen kanssa. Teidän että minun virheeni tässä suomalaisessa yhteiskunnassa on se, että en osaa olla muiden kuin länsiliittoutuneiden puolella tuossa kahinassa.

Tuota Saksan lyömisen tosiallisuutta ei tällaisissa historiatulkinnoissa aina muisteta mainita. Sitäkään ei ilman ihmisuhreja tehty.

Mutta ei epäilijä ole tietenkään kokonaan väärässä, ainoastaan suuremmassa - ja ehkä vähän tärkeämmässä - osassa.

Pannaan ne loput sitten Stalinille niin kuin diktaattorille kuuluu laittaa. Tuskinpa meidän luetteloinneillamme Stalinin tunnettu rikoslista - jota siis ei tarvitse kunnioittaa - pitenee.

Ja muutama miljoona ihmistä saattoi yksitellen kuolla ihan näistä riippumatta, kuten ihmisyhteisöissä on aikojen saatossa, kuolemattomasta kansanluonteesta huolimatta käynyt.

Sekin näissä tilastoinneissa aina unohtuu, sillä syyllinen - tuo psykologisesti paha, pahempi, pahin - on etsittävä - ja tietysti demokraattisesti tuhottava.

Kirjoitat: "Yhteiskunnalliset analyysit, syyt ja seuraukset kun eivät ole suurten lukijajoukkojen herkkua."

Mikä ettei. Sitä vartenhan meillä on kolumneja kirjoittavia journalisteja ja bloggareita.

jPekka kirjoitti...

En ole lukenut tätä Mao-historiikkia, mutta Jung Changin aikaisempi teos "Villijoutsenet" kertoo hänen omasta taustastaan. Hänen perheensä kuului vauraaseen kaupunkilaiseliittiin, jolla oli harvinaislaatuinen mahdollisuus hankkia omaisuutta ja koulutusta myös naispuolisille perheenjäsenilleen jopa "tasavallaksi" kutsutun monikymmenvuotisen erilaisten armeijoiden ja sotaherrojen sisällissodan aikana. Jung Changin perheen kaltainen eliitti joutuikin kärsimään kaikkein pahiten kansantasavallan vakiinnutettua valtansa.

En missään nimessä väitä, että Jung Changin Mao-historiikkiin pitäisi suhtautua pelkästään henkilökohtaisena kostoyrityksenä. On silti syytä pitää käsillä se kuuluisa suolanokare, aivan kuten olisi aihetta silloin, jos vanhan venäläisen maanomistajasuvun jälkeläinen kirjoittaisi elämäkerran Leninistä, Suomenlinnan vankileirillä virunut kirjoittaisi Mannerheimista, tai dresdeniläisen (tai coventrylaisen) suvun jäsen kirjoittaisi Churchillista.

Olisikin mielenkiintoista nähdä, miten erilaisen Mao-elämäkerran kirjoittaisi vaikkapa hunanilaisen pienviljelijän tytär. Se, että hän ylipäänsä osaa kirjoittaa, on paljon enemmän Maon kuin Jung Changin sukulaisten ansiota.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Mutta kyllä ne 20 miljoonaa voidaan panna Hitlerin piikkiin.

Saksa sodan aloitti ja hyökkäsi, orjuutti, siirsi kansoja, murhasi ja tappoi, eikä ollut lähtiessäänkään vain kiva. Ei niitä murhattuja voi Stalinin niskoille panna vaikka kuinka epäilisit.


Tässä syyllisten etsimisen logiikassa on se ikävä puoli, että sen nojalla jätetään oman puolen valonarkojen tekosten tutkiminen sikseen, kun syyllinen on aina hyökkääjä, "se toinen". Esimerkiksi Suomessa sotien aikana tapahtuneet mahdolliset omien surmaamiset ovat täten Neuvostoliiton syytä. Toki näin enemmistö asian enemmän tai vähemmän tiedostamatta taisi ajatellakin ainakin 1990-luvulle saakka.

Noista 20 miljoonasta pieni osa kuoli meikäläisten - osin omiensakin - surmaamina myös ennen kesää 1941, esim. Raatteen tiellä. Vedetäänkö syylliseksi taas Hitler vaiko Stalin vai Kallio? Vai liian osaava Siilasvuo vai liian osaamaton Vinogradov?

Anonyymi kirjoitti...

Hurma jo ehtikin, mutta sanonpa minäkin. Sillä sodanjohdolla ynnä muulla ei millään voi pistää kaikkia neuvostotappioita hyökkääjän piikkiin. Kyllä näin on jämpti.

Tämä ei sitten ole minkäänlainen nassesaksan apologia, sikoja ne oli nekin, ja isoja sikoja olikin.

Sedis kirjoitti...

Juuso: Kyse on kyllä sellaisesta syyllisestä, että se löytyy etsimättäkin.

Vaikka relativismisi on ymmärrettävää, ei se nyt sentään ainoa mahdollisuus ajatteluun maailmassa ole. Eikä tule.

Anonyymi kirjoitti...

Onx tässä luokittelussa nyt järkee? Kuinka monta ruumista menee kenenkin piikkiin milloin mistäkin syystä - kuka on pahin jne.

Jotenkin kyllä sympatiseerasin Sediksen juttua ja asennetta.

Hitler aloitti sodan, ja sen vuoksi hän on pääsyyllinen myös Neuvostoliiton menetyksiin.

Ja se siitä. Tämä asia ei pilkkua viilamalla parane tai selvene.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Juuso: Kyse on kyllä sellaisesta syyllisestä, että se löytyy etsimättäkin.

Hitler aloitti sodan, ja sen vuoksi hän on pääsyyllinen myös Neuvostoliiton menetyksiin.
Ja se siitä. Tämä asia ei pilkkua viilamalla parane tai selvene.


Saksan - vuosina 1941-44 ehkä Suomenkin - vastaisella rintamalla kaatuneiden suhteen varmaankin voidaan puhua Hitleristä poliittisena pääsyyllisenä. Mutta läheskään kaikkia 20 miljoonaa kuollutta ei silti voida laittaa tämän viiksivallun piikkiin, kun oman maankin viiksiniekka apureineen oli 1920-30-lukujen taitteesta saakka osoittanut kiistattomat lahtarinkykynsä. Olihan pelkästään vuosien 1937-38 terroriaallon aikana teloitettu lähes 700 000 ihmistä. Vankileireillä kuolleiden määristä ei liene varmaa tietoa noilta(kaan) vuosilta.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvärinen,

en sekoittaisi tähän Stalinin vainoja. Oma pointtini yrittää olla, että a) sodanjohto oli räävittömän luokatonta in general aina jonnekin Stalingradiin asti, b)osana tätä räävittömyyttä neuvostoarmeija harrasti vallan tolkuttoman päätöntä omien tapattamista ja c)ihan konkreettisesti siinä armeijassa ammuttiin omia vähän vitusti.

condominiums edgewater kirjoitti...

I really enjoyed reading your post. Thank you for sharing so nice and helpful ideas, I appreciate your work. Keep it up and I hope to see more posts in the future.