Rosita Serrano (oik. Maria Martha Esther Aldunate Del Campo, Viña del Mar 1914 – Santiago 1997) on tunnettu chileläinen laulajatar, lempinimeltään ”Chilen satakieli”. Häntä voi hyvin verrata Edith Piafiin tai Sarah Vaughaniin, mutta temperamentikkaan laulajattaren ura kääntyi poliittisista syistä laskuun.
Diplomaatin ja oopperalaulajattaren tytär tuli tunnetuksi Euroopassa kiertueellaan Portugalissa, Ranskassa ja Saksassa 1936—37. Wintergartenin ja Metropol-Theaterin esitykset olivat tae tähtiluokan tulevaisuudessa. Uraa edisti säveltäjä Peter Kreuder, jonka tuella hän pääsi levyttämään Telefunkenille. Hänen esittämiään tunnettuja lauluja olivat Roter Mohn, Schön die Musik,foxtrot Küß mich, bitte, bitte, küß mich, Und die Musik spielt dazu, foxtrot Der Onkel Jonathan, und Der kleine Liebesvogel ja La Paloma. Viimeksi mainittu, alunperin vuonna 1940 levytetty klassikko kuuluu myös tunnetussa Wolfgang Petersenin elokuvassa Das Boot (1981) ja Isabel Allenden Henkien talon filmatisoinnissa. Saksassa häneltä on ilmestynyt neljän cd:n kokoelma levytyksistä vuosilta 1938-1952, jotka todistavat hänen koloratuuri-äänensä loistokkuudesta.
Saksassa hän pääsi ensin moneen revyyelokuvaan Es leuchten die Sterne (1938), Der Vierte kommt nich (1939) ja Suomessakin suositussa elokuvassa Bel Ami, jonka tunnussävelmän Henry Theel on levytti. Kuten edellisissä, myös elokuvissa Herzensfreud - Herzensleid, Kluge Schwiegermutter (1939) ja Anita und der Teufel (1941) hän esiintyi nimenomaan laulajana. Joseph Goebbels oli puhunut hänet esiintymään jo vuonna 1939 radion suositussa toivekonsertissa Wunschkonzert für die Wehrmacht. Konsertti- ja esiintymiskiertueellaan häntä säesti tuolloin kaksi Saksan tunnetuimpiin kuuluvaa tanssiorkesteria, johtajinaan Kurt Hohenberger und Teddy Stauffer.
Hän muutti Saksasta Ruotsiin 1943 sen jälkeen, kun häntä oli konserttimatkan jälkeen syytetty vakoilusta. Todellisuudessa hän oli tukenut juutalaipakolaisia. Serrano ei enää palannut Saksaan, jossa hänet olisi varmasti pidätetty. Hänen elokuvansa pysyivät natsihallinnon mustalla listalla sodan loppuun saakka.
Hän asui virallisesti Ruotsissa vuoteen 1951 asti ja sai kuningas Kustaa V:ltä jopa signeerauksen kitaraansa. Ruotsista Rosita Serrano matkusti Chileen ja yritti tehdä ensin uraa Yhdysvalloissa, mutta saksalaisohjelmisto ei siellä miellyttänyt. Hän palasi Saksaan, jossa saavutti kohtalaista menestystä. Schwarze Augen (1951) ja Saison in Salzburg (1952) -elokuvien ja Berliner Sportpalastin konserttien jälkeen hän sai levytyssopimuksen Telefunkenille. Suurta menestystä ei enää kuitenkaan tullut, mutta comeback-yritys 1957 vanhan säestäjänsä Kurt Hohenbergerin kanssa oli aikamoinen menestys.
Hänen palattuaan Chileen yhteys Hitlerin hallintoon ja saksalaiseen kulttuuriin olivat kiirastuli, jonka tuloksena hän joutui elämään loppuelämänsä huomattavassa köyhyydessä. Hän kuoli 1997.
Postikortti nimmareineen on vuodelta 1960 ja kuuluu perhekalleuksiin.
You Tube tarjoaa:
Und die Musik spielt dazu:
Der Onkel Jonathan:
Wenn du mich längst vergessen hast:
Vieni, vieni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti