keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

Jatkuva muutos

On turha ilakoida siitä, että "Jugend-salista ei tule ravintolaa", kuten nöyräksi jalkamieheksi (viikoksi) heittäytynyt kaupunginjohtaja Pajunen sanoo. Tietysti poliittisesta voitosta voi nauttia, mutta ei tästä.

Sillä mitä se on? Ei yhtään mitään. Seuraava yhtä salassa valmisteltu ehdotus voi olla aivan yhtä kamala. Niin kuin varmasti onkin.

Tämän päivän lehtikirjoituksen (HS) lopussa ihmeteltiin samaa kuin itse alusta lähtien: Miksi aloittaa elävöittäminen siitä ainoasta paikasta, jossa oli elävää ennenkin.

Vastaus on yksinkertainen: muutoksen vuoksi. Vanha imperiumien mannertenvälisen hallinnan konsti on kääntynyt ruohonjuuritasolle. Jatkuva muutos estää järkeväksi kehittyvän vastarinnan.

Yksi "jatkuvista" maailmanilmauksista on valtiovarainministeriön ennusteen poliittinen luonne. Maahanmuuton pysäyttävä, rotuperäinen ennuste takaa matalan verotuoton kasvun. Sen pohjalta on hyvä suunnitella jatkuvia säästötoimia. Samaan syssyyn todetaan kantaväestönkin pysäyttävän kulutuksensa. Implisiittisesti se tarkoittaa sitä, että palkkoja ei lähitulevaisuudessa koroteta, vaan pienennetään, korkotaso ei laske vaan nousee, eikä töitä ole useammalle. Ja veronmaksukelpoisten sekä työhaluisten maahantuloa vähennetään monien alojen kroonisesta työvoimapulasta huolimatta. Eksplisiittisesti asiasta vaietaan.

Kyse on kuin ilmastonmuutoksesta: historia osoittaa siinä syklejä, rajujakin, mutta niitä ei enää sitten yhtäkkiä olekaan. On vain muutostarve, joka suuntautuu juuri sinuun. Kohta ei saunaa saa lämmittää puulla.

Mutta ehkä joku keksii joskus, että hiilidioksidi on loistava keino estää uusi jääkausi! Kyllähän ilmastopolitiikassakin voi tapahtua jatkuvasti muutoksia, niin kuin kaikessa muussakin.

Mikä on terveellistä syötävää? Ei mikään, sillä suositukset muuttuvat harva se päivä. Mikä on tänään terveellistä, on huomenna vaarallista, erittäin vaarallista tai...

Normal, normal, tres mal.

2 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Tulin juuri Hesasta, sori että en tavannut sinua, olisi ollut asiaa.

Mutta kaupunki näytti saastuneelta ja kuulosti meluisalta vaikka minulla ei olisi ollut edes kuulolaitetta korvassa.

Ja mitäs sitten? Satoi kaikki kolme ja puoli päivää yhteen menoon. Aina osui paikalla ystävä viemään autolla seuraavaan paikkaan.

En älynnyt ottaa edes sontsaa mukaan, joulukuussa.

Sedis kirjoitti...

Sadetta on pidätelty enimmäkseen sisällä täälläkin.

Mutta onpahan tietsikaa aseteltu. USB-laitteet toimivat nyt - paitsi printteri ei printtaa...