keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Petsamon luostarin palo

Turun Sanomien Hannu Miettusella näyttäisi olevan paras juttu Petsamon luostarin palosta.

"Munkki Trifon Petsamolaisen vuonna 1533 perustama luostari on kokenut historiassaan kovia aiemminkin. Suomalainen sotajoukko hyökkäsi luostariin ja tuhosi sen täydellisesti jouluyönä 1589.

Hyökkäystä johti kuuluisa sissipäällikkö Pekka Vesainen, jonka etunimi Santeri Ivalon myöhemmässä seikkailukirjassa muuntui muotoon Juho.

Nykykatsannossa operaatio olisi luultavasti sotarikos. Jouluyön jumalanpalvelukseen kokoontuneet munkit tapettiin kirkkoonsa. Perimätiedon mukaan kuolonuhreja tuli 116."

Ne olivat paitsi rankaisu- myös ryöstöretkiä. Vesainen oli kotoisin Limgingasta, jossa häneelle on tehty patsaskin, mutta taisi näihin aikoihin asua jo nykyisen Utajärven ja Vaalan rajoilla - suvun edustajia siellä on varmasti vieläkin, yksi taisi olla luokallanikin joskus lukiossa.

Hyökkäysten ja vastahyökkäysten politiikka jatkui 1580- ja 1590-luvun ja sissi-iskuja rajan yli tehneet kyläläiset menettivät talonsa ja omaisensa vastaavissa kostoiskuissa. Vesaisen tiedetään menettäneen viisi lastaan. Pitkäksi vihaksi kutsuttu 25-vuotinen sissisota päättyi 1595 Täyssinän rauhaan.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hannu Krankka oli Limingasta. Vesainen oli alunperin Utajärven Juorkunasta, myöhemmin asusteli nykyisen Ylikiimingin Vesalassa.
Vesaisen patsas on Ylikiimingin Vesalassa ja Iissä toinen.

http://www.kirjastovirma.net/muistomerkit/ylikiiminki/01