Tööööt! Vappu 2011.

Vappu on auennut aurinkoisena mutta kylmänä. Iltapäivälle on luvassa sadekuuroja, joten hattu on hyvä olla päässä ja serpentiinit on jätettävä himaan.

Mieli on askarrellut poliittisissa iskulauseissa. Naiset väittävät vastaan, kun väitän, että arki-termillä huijataan naisia. Kuten tavallista naiset ovat oikeassa. Mutta silti. Poliittinen arkihan on yleensä raatamista, epäonnistumista ja pahimmillaan haastavaa. Arki-termin poliittisen käytön päämääränä on käytännössä päästä eroon - arjesta. Tästä olisi syytä kirjoittaa poliittinen essee.

Tänään ei ole arki vaan juhla. Vapun legitiimejä juhlijoita ovat työväestö ja ylioppilaat. Muut vappuonkijat ovat vain kalastelemassa ääniä. Silloin kun työväki vielä tykkäsi marssilauluista, uhkaavaa jyrmylaumaa seurattiin kadun viereltä puolittain fascinoituneina, puolittain peloissaan. Vaikka "porvari nukkuu huonosti" on tunnetusti provokatorinen slogan, on se hämmästyksekseni ilmeisesti aina ollut totta. Aina on pelko persuuksissa.

Minulla on sellainen intuitio, että viime päivinä on jopa lehtikirjoituksissa ollut nähtävissä häivähdys järjestä. Heikki Patomäkeä haastatellaan HS:ssä vaalien näkökulmasta hieman jälkijunassa, mutta Vasemmistoliiton riveissä ehdokkaana ollut professori kaipaa maailmaan hieman ristiriitaisesti globaalia sosialidemokratiaa. (Minä kirjoitan sen yhdellä aalla silloin kun on asiatekstistä kyse.) Ilmoitan poliittisesta sielunveljeydestä: kannatan monia Patomäen aatoksista.

Samassa lehdessä myös toimihenkilöliitto Erton puheenjohtajan Juri Aaltosen mielipide Sunnuntaidebatti-kirjoituksessa on hyvää poliittista luettavaa. Osuva otsikko on sitaatti häneltä: "Julkisen talouden kriisi ei kelpaa syyksi eläkkeiden heikentämiseen". Siinä on toimivia argumentteja pöytäkeskusteluihin.

Yhteiskunnan ilmapiirin politisoituminen on tehnyt hyvää. Lehdistä ja muista tiedotusvälineistä oikein kaipaa poliittista uutisointia ja kannanottoja. Ennen sitä kutsuttiin asiajournalismiksi: toivottavasti trendi etenee niin, että pelkkä journalismi riittäisi.

Hömpälle, jota ihmiset tietysti myös kuluttavat, pitäisi keksiä jokin vähemmän arvokas termi. Sitä on turha kutsua journalismiksi.

Vaalivoittajapersujen ympärillä velloo myös epäasiallinen keskustelu. Vaikka siitä on käytetty paheksuvasti termejä, jotka liittyvät persuedustajiin kohistuvaan halveksuntaan ja jopa ylimielisyyteen, on tätä paheksuntaa käytetty myös populistisen journalismin uusintamiseen. Persujen vaalivoittohan tuo väistämättä mukanaan myös laajan populistitoimittajien joukon, joka ei epäröi käyttää valtaansa.

Vaikka erityisesti Vihreiden piirissä on suivaannuttu persuja moitiskelemaan välillä jopa matalaotsaisesti, täytyy muistaa, että persuista ja sen enemmän tai vähemmän toivottavista lähipiireistä tätä epäasiallisuutta löytyy - aina rikoslain rajoille saakka. Niitä sitten kiikutetaan maailman ääriin asti. Persut ovat poliittisena ryhmänä viimeinen vaatimaan mimosana vain ja ainoastaan hyvää kohtelua poliittisessa keskustelussa, väittelyssä ja riitelyssä, joissa otetaan ja annetaan demokratian parhain perintein mukaisesti ilman aseita tai katutappeluita.

Politiikassa tarvitaan samanmielisyyttä, ainakin jos kootaan enemmistöhallitusta, mutta ei politiikkaa tehdessä voida olla kaikesta samaa mieltä. Itse kannatan railakasta sanankäyttöä, enkä voi olla nauramatta soinilaiselle luonnehdinnalle vihreästä miesliikkeestä (jonka älykkäitä edustajia toki tunnen): "Vappuna he menevät jääkaapille yhdessä katsomaan onko tofua jäljellä."

Vaimo näyttää löytäneen vappupillinsä. Tööööööööt ja menoksi.

Talviunilta on syytä herätä

Talviunilta on aika herätä, ei pelkästään vaalien vuoksi, vaan muutenkin. Aikamoista hiljaiseloa tämä on ollut vaikka ympärillä rytisee ja paukkuu.

Elokuvarintamalla DocPoint oli menestys, mutta Tampereella lyhytelokuvajuhlilla oli jo pahaenteistä murinaa ilmassa. Monet tekijät pelkäävät tulevaisuutensa puolesta - varsinkin dokumentaristit laskeskelivat kuukausia, jonka jälkeen edessä ei ole mitään: rahoitushanat ovat menneet kiinni. Uusia hankkeita ei saa läpi. Nyt kannattaa firmojen tilata pr-elokuvia hyviltä tekijöiltä. Saa varmaankin halvalla.

Japanissa järisi ja arabien maailmassa osoitetaan mieltä epädemokraattisia järjestelmiä kohtaan. Mielenosoituksille on ollut yhteistä se, että kukaan ei oikein tiedä kuka niitä johtaa. Siksi reaktiot muualla maailmassa ovat varovaisia.

Yhteinen toive muualla on, että vahvasti uskonnollispoliittiset ryhmittymät eivät odotettavissa olevan keikauksen jälkeen valtaa saisi. Pitkään jopa diktatorisin ottein hallinneita ei taida kukaan haluta pitää vallassa. Kuten Yhdysvaltojen vetäytyminen Libyan sotaretken johdosta osoittaa, tunteet ovat ambivalenttiset, toisaalta ja toisaalta...

Nyt kun operaatio siirtyy EU-vetoisuudesta puhtaasti NATO:lle, on suomalaisten syytä pysytellä tiukasti takavasemmalla. Humanitäärinen apu on Suomen etu. Horneteja ei pidä antaa, vaikka pyydettäisiin.

Kohta tulevissa kansanedustajavaaleista on kohkattu yhden puoleen ja sen puheenjohtajan ympärillä. Sen voisi hyvin lopettaa. Neuvo vastustajille: puhukaa vain puolueesta, älkääkä mainitko turhaan sen puheenjohtajan nimeä kertaakaan. Se vain lisää kannatusta. Näin saa sanoa, sillä politiikassa on kyse vaikuttamisesta ja vaalien voittamisesta. Politiikassa saa vastustaa paitsi asioita, myös toisia puolueita ja heidän valtapyrkimyksiään. Mutta politiikassa pitää osata sanoa myös mitä haluaa.

Suomalainen politiikka on luisunut mielikuvapolitiikaksi. Ei niin, etteikö niitä kovia päätöksiä olisi. Niitä tehdään entiseen malliin. Mutta politiikan puhe on entistä useammin höttöistä hämäryyttä. Entistä useammin tavoitteena on vain johdattelu - ansaan tai vääriin johtopäätöksiin. Rakennetaan mielikuvia ja sillä perustellaan asioiden hoitoa. Tämähän näkyi myös ala-arvoisessa "kulttuuripoliittisessa" keskustelussa, joka lähti liikkeelle persujen ohjelman täystä eli asetetusta ansasta, jossa vastustettiin "postmodernin" taiteen tukemista.

Vaikka tietämys postmodernista taiteesta on levinnyt näinkin laajalle - gallupit ehättivät kertomaan että yli puolet kansasta sitä vastustaa - on asioiden hallinnassa vielä parantamisen varaa. Ketä on syyttäminen siitä, että äänestysoikeuden omaavat eivät tiedä, mitkä puolueet ovat vastuussa hallituspolitiikasta ja mitkä eivät? Puolueet itse ovat tietysti osaan syylliset, mutta mikä on journalismin vastuu? Jos puolueettomina itseään pitävät journalistit eivät saa edes tätä sanomaa läpi, mitä virkaa heidän politiikkakirjoituksillaan on? Mikä on koulujen velvollisuus? Tietämättömyys ja välinpitämättömyys on suurinta nuorison keskuudessa. Tämä ei kai ketään vanhempia yllätä.

Viihdettä alettiin lanseerata tasa-arvoisena taiteen tilalle parikymmentä vuotta sitten. Nyt nähdään, mitä siitä seurasi. Muutaman tuhannen vuoden perinteestä voi päätellä, että taiteiden kulttuuriarvot tarvitsevat tukea, vaikka ne eivät suurta osaa kansasta miellyttäisikään. Viihteellä on omat markkinalakinsa. Ne pärjäävät vähemmälläkin, vaikka on populaarikulttuurin syteemeilläkin omat heikkoutensa: artistien taiteilijaeläkkeiden puute yhtenä esimerkkinä.

Sohvalla syöminen ja kaljoittelu tv-ympäristössä "raskaan työpäivän jälkeen" nousi kunniaan tasa-arvoisena aktiviteettina taiteen harrastamisen sijaan, en sano edes rinnalle. Ehkä tämä tie ei sittenkään ollut oikea.

Jänniä juttuja á la "bunga bunga"

Se se vaan on sillä lailla, että kyllä näitä blogikirjoituksia pitäisi saada aikaiseksi, kun kerran blogin pitoon on ryhtynyt. Noudatan vain tässä samaa logiikkaa, kun mitä annan teinikoululaiselleni tilanteessa, jossa makoilu miellyttää, mutta koe jo odottaa. Tulos ei välttämättä ole ihan huippuluokkaakaan, mutta voisiko se pikkujouluaikana olla, kysyn vaan.

Kun ulkoministeri Alexander Stubb paljastaa saaneensa tai oikeammin vihjaa ottaneensa vastaan korviinsa pikkulinnunlaulua eli vuodon Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen pikkujoulun lopputunnelmista, onko (muun) lehdistön velvollisuus ottaa asiasta selvää ja paljastaa nyt arvailujen varaan jäävä juttu perinpohjin? Vai riittääkö, että Heikki ottaa Alexanderin kutsun vastaan ja paiskaa reilusti kättä saunaillan jälkeen. Mitä kansa tahtoo? Mikä meitä kiinnostaa? Uhkaileeko tai kiristääkö ulkoministeri toimittajaa vuodolla? Raivostuuko toimittaja ja kostaa paljastamalla kaikki wikileaksit? Kaikki tämä selviää lähiviikkoina.

Samaan aikaan metsän poika Silvio Berlusconi ilmoittaa harrastavansa bunga bungaa eli julkeaa huvittelua lukuisten naisystäviensä kanssa omien selitystensä mukaan todistaakseen jälleen kerran "ettei ole homo". Monelle todistelu riittäisi, etenkin kun yksi tällä kertaa bungatuista, neitonen julkkisnimeltään Ruby (17 v) on pelastettava poliisin kynsistä pikkurötösten vuoksi ihan pääministerin oikeudellisesti painavaksi tunnetulla vaikutusvallalla.

Pääministeri meni Suomessakin ihan toisto-toisto -linjalle yrittäessään olla yhtä ja vain yhtä mieltä hallitustoverin uusimmista bisneskuvioista. Kertaus on opintojen äiti, jos saisi vain kuulla näistä opinnoista. Että onko läksyt tehty ja pärjätäänkö nyt varmasti tässä rahan ja vallan sidontaleikin kahleissa? Miten ministerit saavat tehdä rahaa, mitä ottaa vastaan ja miten siitä kannattaa kertoa. Tässäkin lehdistöllä on ollut varsin toisteista tarinaa kerrottavana.

Nyt kun vielä joku kertoisi, mitä tarkalleen Sauli Niinistö huuteli Timo Kallille illallisjuomien jälkeen ravintola Manalassa? Kun ei tiedä Irlanti-kuvioita, niin ei voi arvata...

Vihreät viekkaudella ja vääryydellä

Päivän keskustelunaihe on tietysti mainostoimistoonsa konglomeroitu rekisteröity puolue Vihreät, joka astui symbolivarkauksien kentälle ylpeänä rosmon taka-ajatuksistaan ja oveluudestaan. Syntyvä kohu epäilemättä laskelmoitiin "yksi plus yksi" -tekniikalla ja riski siitä, että mahdollinen hyöty valuu muille, on otettu täysimääräisenä, itsekastroiva miekka tosin koholla. Se ei ole merkki eläinsuojelusta arvona.

Vaakunaleijona on kummallinen eläin: "Punaisessa kentässä kruunupäinen leijona, joka pitää oikean etujalan sijalla olevassa haarniskoidussa kädessä iskuun kohotettua miekkaa ja polkee takajaloillaan sapelia, leijona kruunuineen ja varuksineen, aseiden kahvat ja käsivarsihaarniskan nivelet kultaa sekä aseiden terät ja käsivarsihaarniska hopeaa; kenttään siroteltu yhdeksän hopearuusua."

Nuo hopearuusut ovat heraldisia kukkasia, eivätkä kuvaa mitään. Siksi näitä luonnosta kumpuavia artefakteja ei vihreilläkään ole. Vihreät eivät taistele enää kukkasin. Ääniä voi hankkia myös viekkaudella ja vääryydellä, jota symbolivarkaudet ovat ydinvoimajärjellä ajatellen. Äänestäjiä harhautetaan, ainoana logiikkana se, että muutkin ovat niin tehneet. Mainostoimiston valtaama kokoomus vaihtaa ruiskukkansa työläisen imagoon ja vihreisiin, vihreät valtaavat kokoomuksen entisen symbolin ja persumiehen kaulakorun rikosta lähentelevällä härskiydellä ja kristilliset ristivät kätensä hokien yhteen sukupuoliseen suuntautumiseen kiinnittyneenä koti, uskonto ja isänmaa.

Totisesti minä sanon teille, että tässä on viisaalle kylliksi. Pelleily politiikassa on näinä kovina aikoina vastenmielistä. Häpeisitte edes. Ehdotan kansanliikettä hyvän asian puolesta: Politiikka ja mainostoimistot on erotettava toisistaan.

Jos nyt nykyaikana jotain pitää hämmästellä on se, että luontoelementtien eli kukkien sijaan vihreiden sotaan haarniskoitu leijona polkee, kuten esikuvansakin, islamin käyrää miekkaa, sapelia. 1500-luvulla vihaa pidettiin turkkilaisia musulmaaneja kohtaan, nyt en enää tiedä, mitä vihreät sillä tarkoittavat. Pelkään pahinta että populismia.

Vihreänä arvona polkemisele on vähintäänkin yhtä kummallinen kuin itse leijonakin, miekka kädessä. Tämä tälläinen on yhtä räsästelyä, enkä ihmettele yhtään, että jotkut säästäisivät jäsenmaksunsa tulevana vuonna. Vihreistä on myös teitä ulos, ei vain sisään, kuten ilmeisen matalaotsaisesti kuvitellaan.

Nythän on niin, että sitä, joka myy Suomen vaakunana yllä kuvatusta poikkeavaa vaakunaa, voidaan sakottaa. Suomen lipun tai Suomen vaakunan käyttämistä tavaramerkissä koskevaa lupaa haetaan sisäasiainministeriöltä. Yleensä lupaa ei saada. Tuskin olisi saatu tähänkään tai jos on, joku pitäisi erottaa. Oikeusministerin puolueen voisi kuvitella kunnioittavan lakia edes perusasioissa.

Vihreät laittoivat kirveen puun juurelle. Sääli heitä, jotka eivät tiedä, mitä he tekevät.

Huonojen hoksottimien mies

Näyttelijä Rowan Atkinson tunnetaan muualla nimellä Mr. Bean, mutta Suomessa televisiosarjaa esitettiin nimellä Nolojen tilanteiden mies. Kovin uutta ei ole sekään, että todellisuus osoittautuu parastakin fiktiota mielikuvituksellisemmaksi. Eikö nyt paljon esillä oleva tapaus "huonojen hoksottimien mies" ole siitä mitä mainioin esimerkki.

Yritin kolmekymmentä ajastaikaa sitten opiskella keinotekoisia tietokonekieliä, jotka eivät siis toimineet tietokoneissa, joita oli niin harvassa, ettei opiskelijoita koneiden ääreen juuri päästetty. Harjoitustöissä piirreltiin mieluusti vuokaavioita.

Politiikkaan tämmöinen kaavio näemmä sopii mitä mainioimmin. Ensimmäisessä luukussa on valtiollinen rahapotti, toisessa nuolen päässä valtiollinen jakopäätös, kolmannessa rahojen siirtyminen instituutiolle, joka sijoittaa sitä neljännen luukun kautta vaalirahoitukseen eli kyseessä on feed back: nuoli näyttää rahat palaavat valtiollisen rahapotin vartijalle ja jakopäätöksen tekijälle. Tietenkin jakopäätöksen kohdalle pitäisi laittaa sivupolku vaihtoehtoineen: Oletko jäävi? Jos olet, poistu jakopäätöstilaisuudesta. Jos olet ja jäät, poistu vankilaan käymättä kodin kautta. Tätä vuokaaviota testataan nyt oikeuden harjoittajien piirissä.

Se, että vastuu jää yksilölle, on tietysti poliittisesta historiasta tuttu asia. Suomen historiassa sellainen on Ribbentrop-sopimus, jolla siis yhdessä tulkinnassa kerrotaan huijatun natsi-Saksaa antamaan Suomelle ase- ym. apua lopputaisteluihin Neuvostoliiton kanssa 1944. Sopimus liitettiin yksin Risto Rytiin ja kun tämä erosi, á vot, Mannerheim oli Rytiä seuranneena tasavallan presidenttinä valmis sopimaan erillisrauhan Neukkulan kanssa. (Parempiakin tulkintoja toki on.)

Yksikään puolue ei uhrautujaa puolustanut, mutta kaikessa hiljaisuudessa itse selitys hyväksyttiin vuosikymmeniksi jonkinlaisena kollektiivisena valheena. Kaikki yksituumaisesti tiesivät, mitä uhrautuminen tarkoittaa ja mikä on väärin. Vuosikymmenten jälkeen yritettiin vielä uutta keikausta, maineenpalautusta, vaikka mitäpä sitä palauttamaan, jos se ei ole tosiasiassa mennytkään. Asiat ovat vaikeita ymmärtää, selittää ja jopa kylmästi vain todeta.

Huonojen hoksottimien mies ei ole koskaan ollut sankari, joka nyt sitten millään tavoin romahtaisi. Silti iltapäivälehden kannen kuva nauravasta miehestä oli harvinaisen härski, ja vertaantuu mielessäni vanhaan derkkudokumenttiin Kongo-Müllerista, joka oli tunteeton tappaja, mutta niistä kertoessaan Der lachende Mann. Sellainen on keltapäivälehdistön poliittinen fatwa. Vastuuton, tunteeton, tyhjän nauraja, eikä oikeastaan mitään muuta puutu, kuin kaikkien odottama täydellinen romahdus, ehdoton antautuminen. Toisaalla journalistinen muistimme kirjaa menneisyydestä esiin ministerien kyyneleet, joista niistäkin riitti satoja sivuja kirjoitettavaksi. Että se siitä tunteettomuudesta ja tunteiden osoittamisesta.

Puoluenäkökulmasta syytetyn oma puolue tekee oikein. "Näin tekee osuuskauppaväki." Sen sijaan "kaveria ei jätetä" on vanhentunut. Politiikassa kaveri pettää aina. Ennen pitkää. Jokaiseen politiikkaan osallistuvan on tiedettävä se. Mieluummin ennen kuin sen kokee. Että hyvästi nyt sitten, huonojen hoksottimien mies.

Syksyn poliittiset aiheet

Syksy rämähti päälle äkkiyllättäin, mutta tänään lämpöpukeutuminen on ehkä hieman liioittelua. Mutta hikeä ei saa pelätä ja liioitteluhan on päivän sana politiikassakin, tosin kielletty, eikä kukaan tietenkään sitä tunnustaisi jos kovisteltaisiin.

Poliitikasta on turha poliittisia puheita etsiä, sillä ne ovat keskittyneet manipulointiin. Sanahelinä, sutkaukset ja mainostoimistoslangi ovat kaikkien puolueiden valttikortti (jo loppuun kalutun maahanmuutto-Mustan Pekan lisäksi) myös ensi kevään vaaleissa. Tasokas journalismimme on tämän varmin vakuus!

Etukäteisvaalivoittaja Timo Soinia on kiittäminen siitä, että hän ilmoitti haluavansa persut mukaan mieluummin osaksi punamultaa tai sinipunaa kuin pelkkään porvarihallitukseen, jossa häntä epäilemättä potkittaisiin kuin pahaista rakkikoiraa, kuten oikeistoon sitoutuneille puudeli-Vihreille nyt tehdään oikein atomivoiman energian persläimäytyksillä. Vihreät käyvät yksipuolista sotaansa demareita vastaan - siis täysin päin vastoin kuin eurooppalaiset sisarpuolensa. Pitäisi alkaa jo kysyä, mikä meidän vihreitä oikein vaivaa!

Kuten vihreitä, ministerinposti kiinnostaa tietysti brysseli-Soinia, tulipa tarjous sitten oikealta tai vasemmalta. Sen jälkeen on enää presidentin paikka kokeilematta. Mutta se on varattu ilmiselvästi väsähtäneelle ja kaiken innovaatiokykynsä menettäneelle Sauli Niinistölle, jota kansa palvoo, kun ei parempaakaan investointikohdetta keksi. Journalismi pitää huolta siitä, ettei Saulille saada edes vastaehdokasta, vaikka todellisuudessa presidentinhomma on lopulta vain yksi homma muiden joukossa. Minä en nykyisin edes tietäisi, että meillä on presidentti, jollei Tarja H. olisi pistäytynyt stadionille Suomi-Ruotsi -maaotteluun katsojaksi.

Apropos! Timolle vain muistutukseksi, että näin se päättyi Pekankin poliittinen taival, jonka lopussa alamäkeä lievittivät vain häämöttävät bisnesmiljoonat.

Poliittinen puhe on ajettu alas, koska ei Suomen kansa sitä puoluearvioiden mukaan halua eikä kestäisi. Kansa on kyllästynyt poliittiseen puheeseen, jota se ei ole koskaan ymmärtänyt. Mutta se on kuitenkin ymmärtänyt aikanaan pelätä sitä. Ja se on enemmän kuin nykyinen tiedostamisen taso. Liioittelua ja suoranaista valehteluakaan ei enää pelätä, minkä todisteeksi journalismi teettää järjettömiä lukuja osoittavia gallupeja harva se kuukausi.

Poliittista puhetta ei kuunnella, mutta Idolsin tai Big Brotherin kymmenes editio kyllä kelpaa, vaikka niiden jäsenmaksut ovat mielestäni varsin korkeita niiden tarjoamaan demokraattiseen osallistumisvastikkeeseen nähden. Mutta kansa tietää tai tässä tapauksessa ei, ja vielä maksaa siitä.

Meille tavallisille pulliaisille riittää olla liioittelematta maailman paras eläkeiässäkin. Vai mitä sanotte elinkeinoelämän tuoreimmista vaateista nostaa haudan parrasta 70 elettyyn ja koettuun vuoteen? Tästä voi päätellä ensinnäkin että ammattiyhdistys"liikkeen" tila on säälittävä, toiseksi sen, että ei työnantajapuolenkaan nupeissa ihan kaikki ole kohdallaan, raks, raks. Kuka helvetin konsultti näitä idioottimaisuuksia on palkattu keksimään. Miksei leikata raakasti näistä päistä?

Palataksemme alkuperäiseen aiheeseen hienoja liioittelun elkeitä harrastaa - säästämme tässä puheen vaaleanpunaisesta herrastelusta - esimerkiksi Björn Wahlroos, joka puhuu kehitysavusta keinona heittää rahaa Kankkulan kaivoon. Afrikkaa autetaan Wahlroosin mukaan investointimallilla, jonka kehitteli just se Kiina. Se on saanut oppinsa purkamalla "sosialismin rakenteita", arvon pankkiirimme valaisee meitä. Ihan kriittisesti ajatellen Kiinalla on siinä Wahlroosin väitteistä huolimatta vielä tekemistä. Aivan kuten Afrikallakin demokratian saavuttamisessa puhtaan kapitalistisin opein, sillä mitäs muuta "sosialismin rakenteiden" purkaminen on ellei sitä.

Onhan tässä uuttakin ideologista viritystä, sillä Idän kapitalistinen teoria on tähän asti kailottanut juuri sitä, että juuri rajoitettu demokratia on kapitalismin menestyksen ytimessä. Mutta että uuden Afrikan ytimessä on demokratisoituva Kiina! Voihan Libyan viljavakka! Sosialismia tietenkään ei demokratian yhteydessä tarvitse muistella, sillä sitä ei siinä ollut nimeksikään. Mutta ehkä tuo Kiina on, kautta tuhatvuotisen munan, Wahlroosin mielestä demokraattista sosialismia, mene ja tiedä!

Kesäkuussa Wahlroos ehti sanoa Financial Timesissa, ettei köyhien ihmisten ja hajonneiden perheiden tukemista voida jatkaa. Wahlroos on toki puheissaan tasapuolinen, sillä hän vastustaa myös maanviljelijöiden EU-tukia, mikä ei tietenkään estä ottamasta vastaan vuosittain 300 000 euron avustuksia omalle tilalleen nyt eikä "niin kauan kuin järjestelmä pysyy tällaisena". Kukapa ei perstaskuaan avaisi, jos seteleitä tungetaan joka luukusta. Ja perinteistä kartanonherran keppiä on hyvä harjoitella juuri köyhien ihmisten ja hajonneiden perheiden selkäpiihin.

Opetusta tässä on se, että kun elämme otsikkojen kulta-aikaa, kukaan ei journalistimme ota kantaa otsikon fonttia kummempaan, eikä puheita "sammakoista" enää ole. Ainoa keskustelu on raakasti rönsyilevä nettikommentointi: poliitikot eivät enää joko katso arvolleen sopivaksi kommentoida poliittisia aiheita tai sitten ne eivät pääse julkisuuteen. Vai onko halukin kommentaatioon jo päättynyt? Pääministerin mukaan vaaliaiheitahan saa viritellä vasta kun vaalit ovat jo ovella ja jos asia on pääministeripuolueelle sopimaton, niin vasta sen jälkeen, jollei se raja sitten ollut jo eilen mikä tekee ongelman vain historialliseksi.

Eiköhän tässä ollut jo aamiaisen verran.

Politiikkaa

Eläkeikää pitäisi nostaa neljällä vuodella; alusta, keskeltä ja lopusta kuulemma kuin Aristoteleen runousopin kolmikantaperiaatteelta pystyyn kuolleena ideana. Asia ratkeaa, kun osaa valita oikean maitofirman - sisältö ei tietenkään ratkaise asiaa vaan purkin painate. Näillä markkinoilla boikotit ovat näemmä jopa pääministerin mieleen.

Työtä ei sovi boikotoida, varmaankin siksi, että Kalle Toiskallion televisiokommentaarin mukaan "punoittavat ja lihavat vuorineuvokset" ovat niin sanoneet. Muutama tuhatta ahtaajaa ei saa Suomen kansantaloutta nurin vaikka vallankumousta yrittäisivätkin. Asiahan on sitä paitsi rahalla hoidettavissa.

Hienointa on kuulla höpöpuhetta satojen miljoonien päivätappioista samalla kun uusi, kelvollinen ja taatusti ihan kohtuullinen sopimus maksaisi paljon, paljon vähemmän. Ja jos taas lama vaanii - sehän on ollut jo kuukausia itse asiassa ohi - miksi käsitellä periaatekysymyksiä juuri nyt, "herkkään aikaan". Vuorineuvokset joutavat kaivamaan takataskustaan lompsan ja varmistamaan nousukauden sillä. Heidän näkökulmastaan, satojen miljoonien tappioiden takaa, prosentin palkankorotustoiveet ovat kaikkea muuta kuin kohtuuttomia.

Samaan aikaan toisaalla yhä useammat nettikirjoittelijat vaativat lakkojen kieltämistä, vaikka jokainen tietää, että työpakolla on maailmanhistoriassa vain yksi nimi, orjuus.

Yksi esimerkki päinvastaisesta eli asiakysymyksestä, joka on periaateratkaisu. Ahtaajat ovat oikealla asialla vaatiessaan työturvan kustannuksia siirrettäväksi työntekijöiltä työnantajalle: jälkimmäinenhän se kulun aikaan saakin erottamalla työntekijöitä milloin minkin kvartaalituloksen parantamiseksi.

Ja tässä yhteydessä on turha puhua jatkuvasta hingusta ulkoistamisiin ja tuotannon siirtämisestä Kiinaan ja muille palkkaturvattomille alueille. Paljonko ulkoistamiset ovat tuoneet tappiota kuntataloudelle? Voisiko joku laskea nämäkin vaikutukset.

Lakkojen yhteydessä ihmetyttää se kuka kulloinkin puhuu? Ammattiyhdistyksien aktiivista toimintaa vastustavia ja lakko-oikeuksien rajoittamista haikailevia näyttää nettikeskusteluissa riittävän. Mistä eturyhmistä puhujat tulevat? Samalla näyttää myös siltä ettei yhdelläkään ole mitään kiintoisaa sanottavaa, sillä samalla sanansäilällä lyödään "lesbofeministejä" ja "kommunisteja", jotka ovat nettipöljien sanankäytössä tietysti saman kolikon eri puolia. Ammattimaiset yrittäjäpropagandistit ja oikeistopoliitikot ovat asia erikseen. Heidät pitäisi vain identifioida keskustelussa reilusti sinne minne kuuluvatkin. Ammattiyhdistyksen ammattimaisiin vastustajin.

Ammattiyhdistystoiminta vaatii ryhdistäytymistä. Ei vasemmistopuolueilla ole mitään häpeämistä siinä, että ne asettavat yhteisiä tavoitteita ay-ryhmien kanssa positiivisen eduntavoittelun nimissä. Ei sillä, etteivätkö tavoitteet voisi olla erilaisiakin. Mutta yhteistoiminnassa poliittisen muutoksen aikaansaamiseksi ei nyt vain ole kerta kaikkiaan mitään pahaa.

Vasemmisto tarvitsee oman tiedotusvälineensä. Nykyinen alennustila on säälittävää - jokainen tiedotustaistelu on tuomittu häviämään näennäispuolueettomalla kentällä. Suomeen on perustettava vasemmistolainen aamu- ja iltapäivälehti, joka osaa asiansa myös netissä. Se on kallista, mutta poliittisesti varmaankin sen väärtti. Minä aloittaisin iltapäivälehdestä ja kysyisin Ruotsista mallia.

Mutta naisten kokonaisvaltaista militarisoimista ajavien liikkeiden pitäisi painua takaisin poteroonsa. Sen sijaan yleisen asevelvollisuuden kriittinen tarkastelu - esimerkkinä Ruotsi - voisi olla ajankohtaista täälläkin.

Hamaan loppuun asti

Samaan aikaan kun sikainfluenssa kaataa yhä useamman, valtionhallinto porskuttaa uusien esimerkkimaiden kanssa. Maan ainoa todellinen aristokraatti Björn Wahlroos valmistautuu Tieto-Finlandian jakoon ja muistuttaa meille thatcherismin saavutuksista. Niistä on jo muutama tovi, mutta ilmeisesti maailma ei muutu. Valtiovarainministeriön ihannemaat olivat thatcherismin aikaan Uusi-Seelanti ja Irlanti, mutta nyt ne ovat aivan toiset.

Omilleen puhunut Katainen totesi julkisuuteen, että ensi vaalikaudella täytyy varautua veroasteen nostamiseen ja menojen leikkaamiseen. (Varmasti Kokoomukselle hyvä vaalitunnus ensi vaaleihin.) Tätä ei tarvitse tehdä omin neuvoin. Rohkaisevia esimerkkejä valtiovarainministeri löysi Virosta ja Liettuasta, siellä kun on tehty miljardien eurojen leikkaukset ja veronkiristykset. Ylen uutisen mukaan Katainen "sanoo ihailevansa balttipäättäjiä, jotka ovat oman terveytensäkin kustannuksella panneet maiden talouden kuntoon rajuilla säästöillä".

Ainoa mikä minua hämmästyttää on se, että ilmastonmuutos ja ympäristö eivät olleet keskeisiä argumentteja valtiovarainministeri Kataisen saarnassa. Suomalaiset lämpenevät nykyään vain ympäristölle perustuville veroille. Tämänhän nykyinen ydinvoimalapuolue Vihreät ovat saaneet aikaan. (Vihreät itse puhuvat mieluummin vain kauppojen sunnuntaiaukioloajoista.)

Katainen ei puhunut ympäristöstä - miksi olisi Kokoomuksen puoluehallituksessa -, sillä tarkoituksena oli tällä kertaa jatkaa työuria hamaan loppuun, eläkeläiset kun ovat vaarallisia tulevalle Suomelle, joka näyttää tulevan juuri silloin kun minä voisin päästä eläkkeelle. Ellei sitten epidemia vie jo ennen sitä.

Konflikteja

Ateenan kaduilla anarkistit estelevät kauppojen ryöstelyä. He haluavat suunnata kapinaansa istuvaa hallitusta vastaan.

Sanoin lapselle, että jos Suomeen joskus tulee samanlaisia, älä ole eturivissä. En sanonut kummalla puolella, mutta kyllä hän varmaan arvasi.

Jos tuloerot kasvavat tarpeeksi, maahanmuuttajia vastustetaan tarpeeksi ja jos hommat muutenkin menevät pyllylleen, kuten niitä huonosti hoidettaessa on tapana, niin siten saattaa käydä maassa kuin maassa.

Sitten on näitä taulapäitä, joiden elämäntehtävänä on heittää öljyä liekkeihin. Ei ehkä aina isomman palon toivossa, mutta kuitenkin suuremman ja mustemman savupilven saamiseksi.

Viihteeksi muuttuneen kannanottopolitiikan luomassa virtuaalimaailmassa tämä sitten saa kannatusta.

Mutta kyllä perinteiselläkin politiikalla saa aikaan yhtä ja toista. Varsinkin näin laman aikana.

Maahanmuuton vastustaminen milloin milläkin perusteella on lapsellista. Itse asun 10000 hengen asuinalueella, jossa on yli viisikymmentä eri kansallisuutta. Valikoi nyt siinä vihanpidon kohteesi ja sano se ääneen. Tilanteen mielettömyyden tajuaa jokainen aikuismaisesti ajatteleva.

Lasten suusta näitä totuuksia kyllä silloin tällöin kuuluu, varsinkin jos iltapäivän epävirallinen jalkapallo-ottelu ei ole sujunut toiveiden mukaan.

Joskus he eivät huomaa, että siinä vieressä, samalla puolella rintamaa, seisoo joku, johon rasistinen älämölö samalla salamaniskun lailla kohdistuu.

Katselen ja kuuntelen kuinka muodostettu falangi tämän vuoksi hajoaa motiivikonfliktin ylittäessä rintaman lujuuden. Pilkka osuu omaan nilkkaan.

Typerimmät rasistiset kommentit kuuluvat järkijään kantasuomalaisten suusta, joskus lastenkin.

Osin tämä johtuu muiden vaikenemisesta. Kokemus osoittaa, että asenteellisuuksia löytyy kaikista ryhmistä.

Tämä on ainoa yhteys, jossa suostun puhumaan kantasuomalaisista, joka on ihan yhtä huono termi kuin kaikki muutkin apartheidin harjoittamisen muodot. Termiä ei tarvita muuhun kuin eetteriin laskettujen typeryyksien lähtökohdan osoittamiseen.

Minusta on siis tullut konservatiivi. Onneksi se on etupäässä huonojen polvien syy. Ei pääse tarvittaessa rivakasti pakoon. Sprintterintaidot ovat paras mahdollinen tapa estää konflikteja. Tietysti se että ei pääse pakoon johtaa siihen että on kohdattava kaikki siinä missä on. Ei sekään mukavaa ole.

Kreikassa tilanne on kiikun kaakun. Nykyinen pääministeri on kovissa liemissä keitetty, mutta niin näyttää olevan vastustuskin, joka hämmästyttävää kyllä, ei henkilöydy kehenkään. On vain oppositio.

Illusorinen vai todellinen yhteistyö

Amerikkalaiset käyttävät venäläisten toimista Georgian suunnalla termiä "incursion". Se tarkoittaa yleisimmin tulvatuhoja, mutta sillä on merkityksensä myös rosvojen hyökkäyksenä tai muuna laittomana ja tuhoa aiheuttavana tunkeutumisena toisen maalle. Cowboy-termejä, siis. Mutta sodasta ei kukaan järkevä enää puhu.

Paatuneempikin katsoja hätkähti, kun Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov hymyilee. Näinä päivinä hän on onnistunut siinäkin. Monet ovat valmiita pitämään sitä yksinomaan pahana asiana, mutta tosiasia on, että Venäjä on Georgian tapahtumien myötä palannut takaisin maailmanpolitiikan ytimeen. Sen heikkouden toistelu ei ole järkevää, mikä ei tietenkään heitä sitä pelkäksi (sotilaalliseksi) uhaksi. Aste-eroja on, vaikka journalismi ei sitä helposti tavoita ja vaikeaa se voi olla niillekin asiantuntijoille, jotka ovat kangistuneet kaavoihin neljännesvuosikvartaali kerrallaan.

Politiikan retoriikassa (yleensä vastustettavan) maan nimeä ja kunnioitettuja instituutioita vältellään mainitsemasta suoraan. Eufemismit lieventävät tai silloin, kun kysymys on sotapropagandasta, pahentavat asiaa: "itäinen naapuri" ja "karhu" ovat suomalaisen politiikan sanaston yhteydessä varsin tuttuja eufemismejä. Suora puhe osoitetaan kuitenkin suoraan.

Venäjän tosisiallista vahvuutta osoittaa Lavrovin varoitus siitä, että Washington - tämä on se lievempi versio - pelaa vaarallista peliä Georgian kysymyksessä. Mutta sitä seurasi vahva, suora puhuttelu: "Ymmärrämme kyllä", Lavrov sanoi, "että Georgian poliittinen johto on Yhdysvaltain erikoishanke, mutta eräänä päivänä Yhdysvaltojen on valittava puolustaako se prestiisiään illusorisissa (kuvitteellisissa) hankkeissa vai sellaisissa todellisissa hankkeissa, jotka johtavat yhteisiin pyrintöihin". Retoriikkaa arvioidessa tämän viisauden unohtaa helposti. Ei pitäisi.

Solvaukset ovat näinä päivinä tavanomaisia. Lavrov haukkui sujuvasti Bushin puheenkirjoittajat sanomalla ihmettelevänsä, miten nämä voivat kirjoittaa niin surkeasti. Vielä surkeampaa siitä seuraa, kun näitä sanoja kritiikittömästi lainataan. Suomalaisilla poliitikoilla on ollut vingettä vähän tähän suuntaan.

Epäilemättä nokittelun aika on ohi, vaikka amerikkalaiset vouhottavat mahdollisuudesta erottaa Venäjä esim. G-8-järjestelmästä "yhdessä eurooppalaisten liittolaistensa kanssa". Niin tyhmiä eurooppalaisia liittolaisia ei ole, enkä ymmärrä, kenelle tuollaisia viestejä suunnataan.

Ehkä amerikkalaiset puheenkirjoittajat ovat todella huonoja. Paperitiikereitä, sanoivat aikanaan kiinalaiset. Se oli ja on hieno vertaus, globaalisti ymmärrettävissä.

Nyt kun Georgian sotajoukkojen jälkeensä ("tyhjiksi") jättämät varastot, varustukset, linnakkeet ja linnoitukset sekä tukikohdat on tuhottu, voivat venäläisten moottoroidut ajoneuvot körötellä valtaväyliä pitkin takaisin Etelä-Ossetiaan rauhaa turvaamaan. Se puoli asiasta lienee aika selvää, mutta saamme varmaan kuulla vielä "ristiriitaisia tietoja" tulitaukosopimuksen rikkomisesta tiedotusvälineistä pari päivää. Tuskinpa niitä kannattaa propagandahyötyjä suurempiin tarkoituksiin valjastaa. Pyssyt ovat soineet alueella jo parikymmentä vuotta.

Todellinen toiminta keskittyy nyt humanitaariseen apuun. Amerikkalaisten arvojärjestystä kuvaa se, että heidän puoleltaan sitä johtaa puolustusministeri Robert Gates. Poliittista puolta hoitaa Tbilisiin matkaava Rice.

Euroopastakin varmaan apua lähtee. Jakelussa tärkeässä asiassa on Suomen johtama ETYJ, kuten ulkoministeri harmaassa puvussaan eilen raportoi.

Kansainvälisestä uutisoinnista ETYJiä on turha hakea. Siellä jyllää politiikka, kuten jo eilen yritin sanoa.

Sallikaa minun nauraa

Tärkeimmistä poliittisista tavoitteista on sitten kansalaisilta tiedusteltu. Helsingin Uutiset on tehnyt kyselyn, jonka mukaan 44 prosenttia suomalaisista haluaisi, että hallituksen tulo- ja veroremontilla korjattaisiin ensisijaisesti naisvaltaisten alojen pieniä palkkoja.

Uutiset kertovat lisäksi, että ruoan arvonlisäveron alentamista pitää tärkeimpänä joka kolmas ja perintöveron alentamista joka viides. Nehän tekevätkin yhteensä lähes sata prosenttia. Satujen kolme toivomusta onkin siis empiirinen fakta!

Näin perintöveron alennus kuihtuu yrittävien kokoomuslaisten ja varakkaiden tiloja omistavien kepulaisten haaveiluiksi huolettomasta tulevaisuudesta. Käsittääkseni sukujen vaurastuminen ei ole ollut mahdotonta tähänkään asti.

Lehdistön tukemanakaan tämä porvarillinen kampanjointi ei siis selvästikään ole onnistunut. Onpahan palstamillimetrejä tai pikemminkin kilometrejä saatu taas aikaiseksi vähemmän tärkeästä yhteiskunnallisesta asiasta.

Monikohan olisi kannattanut varallisuusveron poistamista? Tuskin edes noin moni.

Huomattakoon, että kysymys, johon siis kansa vastasi kovin kielteisesti, koski parintöveron alentamista, ei poistamista.

Hyväksyttävin malli olisi varmaankin perintöveron tuottavan alarajan nostaminen. Karrikoiden sanottuna nythän veroa maksetaan perinnöistä, jotka eivät riitä vainajan hautaamiseen.

En kyselynkään jälkeen tiedä, mikä mahtaisi olla sellainen veroremontti, joka auttaisi korjaamaan "naisvaltaisten alojen pieniä palkkoja"? Enpä usko sellaista olevan. Saa huutaa hep sieltä katsomosta.

Tuloremontteja kyllä voisi tehdä yleensäkin pienten palkkojen alueella. On jotenkin kummallista, että juuri siellä se on vaikeinta.

Pientenpalkkojen korottamisen sijaan puhutaan ideologiasta, vastakkainasettelun vähentämisestä. Uudet palkkajärjestelmät kyllä tarkoittavat työpaikkatasolla juuri jotakin toista. Siellä vastakkain asetetaan Matti ja Maija. Entäs sitten nämä hallituksen ja virkamiesten kilvan kehittelevät kannustimet, leikkaukset, säästöt, kontrolli ja rajoitukset, jotka kaikki asettuvat täysimääräisesti pienipalkkaisten kannettaviksi. Miettikää vaikkapa "liikaa otetun" opintotuen takaisinmaksun koron prosentteja, joita Dickensin ja Shakespearen hahmotkin olisivat hävenneet.

Mutta miten palkkoja edes voisi korottaa? Jokaisella työpaikalla on palkanlaskija, eikä ainuttakaan palkankorottajaa.

Suomalaiset ovat antaneet huijata itsensä syömään kalliisti. Lehmien sairastama tauti nosti muiden lihojen hintoja rajusti, kun pelkokysyntä kasvoi. Eivät tulleet takaisin ne rovot. Kotimaisuuskampanjoissa on samaa pelon herättämistä.

Itse suhtaudun ulkomaiseen ruokaan samalla tavalla, kuin suhtauduin EU:nkin. Jos se kelpaa ranskalaiselle ja saksalaiselle, mikä ettei? Vaikka kyllä on myönnettävä, että nämä kovat ja kuivat italialaiset porkkanat ovat eri maasta vetäisty.

Uskonpa kuitenkin, jälleen kerran vastoin suuren yleisön ja kansan uskomaa, että juuri ruoan arvonlisäveron alenemisella pienipalkkaisen asema kohenee parhaiten.

Sillä ymmärtäähän sen kuvittelun turhaksi, että työnantajien ja maanomistajien liitto kenenkään pieniä palkkoja korottaisi!

Sallikaa minun nauraa.

Robert Kennedy

1960-luvulla sattui jatkuvasti mielettömyyksiä kuten nykyäänkin. Se ei ollut ideaalivuosikymmen.

Mutta kyllä näitä kuunnellessa ja katsellessa tulee ikävä myös poliittista älyä ja sanottavaa. Sitä, mikä on nyt kadonnut.

39 vuotta on kulunut Robert Kennedyn murhasta:



R. Kennedy sanoi sanasensa myös Martin Luther King Jr:n murhan johdosta:



"Among free men,” said Abraham Lincoln, “there can be no successful appeal from the ballot to the bullet; and those who take such appeal are sure to lose their cause and pay the costs.”

Tätä Lincolnin sitaattia Robert F. Kennedy käytti puhuessaan väkivallan mielettömyydestä.

Blair Maailmanpankkiin

Erkki Tuomioja sijoittaa Tony Blairia Maailmanpankin johtoon korruptioskandaalin vuoksi sieltä poistettavan Paul Wolfowitzin sijaan.

Maailmalta sama uutinen pomppasi perjantaina ja lauantaina esiin joka puolella.

Daily Mail kirjoitti vuorokausi Tuomiojan jälkeen, että Nobel-palkinnon saaja Joe Stiglitz, pankin entinen varapresidentti, sanoi: 'Hän on selvästi yksi niistä joista keskustellaan tähän tehtävään.'"

Maailmanpankin on arvioitu tarvitsevan ennen muuta kehitysasioihin erikoistunutta ekonomistia, eivätkä Tony Blairin matemaatikon taidot liene merkittävät. Sitä suurempi este Blairille on se ikuiseksi tarkoitettu sopimus, jonka mukaan pääjohtajan paikka on amerikkalaisten.

Wolfowitz on lähdössä virastaan kesäkuun viimeisenä. Mukaan hän saa reilut neljännesmiljoona dollaria ja selityksen, jossa pankki ottaa osasyyn skandaaliin. Blair luopuu virastaan 27. kesäkuuta.

Eikä tässä kaikki. Mainittakoon, että Maailmanpankin Englannin "haarakonttorin" toimitusjohtaja Tom Scholarin on julkisesti vihjattu tehneen saman kuin pääjohtajakin. Tyttöystävä on ilmiannon mukaan saanut etuoikeutetun aseman pankissa.

Asia saatettiin tietoon Wall Street Journalissa, joka julkaisi asiasta saamansa e-mailin. Yskää on ymmärretty niin, että Wolfowitzin jengi sen on lähettänyt. Ilmiantopolitiikan myötä tunteet ovat kuumia.

Scholarin ennustetaan ryhtyvän Blairin seuraajan Gordon Brownin lähipiiriin korkeaksi virkameheksi.

Kyllähän tämä kaikki viittaa "kovaan peliin Bostonissa" - tai tässä tapauksessa globaalisti. Sanankäyttö varmasti kovenee lähiviikkoina. Suomen journalistit taitavat vaieta tavalliseen tapaansa taustakuvioista: blairilainen sosialistirintama vs. bushilainen uusliberalismi.

Hullu maailma

Viron etniset konfliktit

EDIT klo 17.30: Virolaisnäkökulmasta tapahtumia tarkastelee paikalla ollut Wili Jam. Hänkin harrastaa tätä omituista uuskieltä, jossa kansallisuudet kirjoitetaan isolla kirjaimella. [Nykyisistä opiskelijoistani lähes puolet kirjoittaa jopa tentissä kansallisuuksien nimet isolla kirjaimella!] Siihen ei ole mitään aihetta. Kansallisuus ei ole niin suuri asia, että se KANNATTAISI kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Kun Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan aktiivit virittivät Perunatorille aikoinaan Viron lipun, tunsin pientä symbolista hyvinvointia. Asialla olleet pojat tekivät hienon tempauksen. Kansainvälisessä opiskelijaseminaarissa vitsailimme neuvostoedustajille, että kohta heidän maansa nimeksi voisi muuttaa Union of Socialist and Baltic Republics. Ei siis USSR vaan USBR.
Moskovalaiset eivät tykänneet. Keskustelimme virolaisten monarkistien kanssa ja laulelimme virolaisia lauluja - heillä oli lauluvihko mukana. Joistakin heistä on tullut varsin menestyksekkäitä poliitikkoja sittemmin.

Viron itsenäistyminen oli mukava asia, vaikka hieman hämmensikin etteivät virolaiset poliitikot olleet tyytyväisiä itärajaansa. Jättivät Petserinmaan kaihertamaan. Venäläisten asema arvelutti myös tällaisen vasemmistoliberaalin tarkkailijan mieltä. Narvasta olisi odottanut isompaakin ongelmaa. Onneksi ei tullut.

Mutta nyt ovat sitten saaneet sopan aikaiseksi. Vanha diplomaattien pelisääntö on, ettei toisten symboleihin saa kajota. Se on sotapropagandan keino.

Viron uusi hallitus opetti uudelle sukupolvelle, kuinka etnisen konfliktin saa aikaan niin halutessaan. Tönismäellä 60 vuotta seissyt kaksimetrinen neuvostosotilaan patsas, jonka hartiat ovat kapeammat kuin mallina tiettävästi olleen Kristjan Palusalun, joutui kaikkien näiden vapauden vuosien jälkeen Viron historiapoliittisesti valveutuneen hallituksen kynsiin.

Patsaan äärellä ollut vuosikymmeniä palanut "ikuinen tuli" sammutettiin jo vuosia sitten. Vironvenäläisille tämä Kaarlen kirkon ja Viron kansalliskirjaston välissä ollut kuvanveistäjä Enn Roosin ja arkkitehti Arnold Alasin patsas on ollut läheinen symboli.

Erityisesti toisen maailmansodan päättymispäivänä, siis voitonpäivänä fasismista, jota idässä on vietetty 9. toukokuuta, Tallinnan vapauttajien monumentti (Tallinna vabastajate monument), nykyiseltä kutsumanimeltään Pronssisoturi-patsasta (Pronkssõdur) on koristanut kukkameri.

Paikan pyhyyden tunteen nostattamiseksi on annettu ymmärtää, että sen juurelle on haudattu 13 taistelussa kuollutta neuvostosotilasta. Nämä sotilaat olivat ajamassa Tallinnasta pois natsimiehittäjiä.

Hallitus päätti siirtää patsaan pois. Tämä sytytti kytemistilassa olleet tunteet ja tuloksena oli mellakka, joka nopeasti on saanut etnisen konfliktin piirteitä. Asiaan liittyvät mielenosoitukset, provokaatiot, mellakkapoliisit, vesitykit, kumiluodit, jne. Yksi on kuollut, 60 vammautunut ja yli 600 pidätetty. Protestiaalto ja sen vastatoimet ovat edenneet ainakin kahteen Koillis-Viron kaupunkiin ilmeisesti narvalaisten voimien avustamana.

Symboleihin puuttuminen etnisen konfliktin yhteydessä tuottaa nopeasti diplomaattisen väliintulon. Duumassa Venäjällä on suunniteltu viisumikieltoa niille virolaisille poliitikoille, jotka ovat julkisesti olleet patsaan siirron takana. Venäjän parlamentin ylähuone suositteli yksimielisesti, että diplomaattisuhteet Viroon on katkaistava ja Venähän olisi ryhdyttävä muutenkin "ankarimpiin mahdollisiin toimiin Viron suhteen".

Liittoneuvoston mukaan siirron ajoittuminen juuri Voitonpäivän läheisyyteen "on vain yksi osoitus virolaisten tuhoisasta politiikasta, jota ylläpitävät nurkkakuntaiset natsikiihkoilijat". Samalla esitettiin jälleen syytöksiä EU:lle siitä, että ne sallivat jäsenmaassaan vironvenäläisten huonon kohtelun. EU:n vaitioloa ei katsota hyvällä. Venäjän ulkoministeri järkyttyi tavasta, jolla poliisi hajotti mielenosoitukset. Moskovassa zhirinovskilaiset liberaalidemokraatit osoittavat mieltä Viron lähetystön edessä: "maa sallii fasistien marssia kaduillaan".

Diktatuurit ovat aina pystyttäneet patsaita. Egyptin taidetta pyramideineen arvostetaan tästä huolimatta. Nationalistisesta vastakkainasettelusta huolimatta Aleksanteri II saa pitää patsaansa Helsingin senaatintorilla, eikä suomalaismielisten ole siitä syytä ryhtä kapinaan.

Kapinasta tuli mieleen vuosi 1918. Ilta-Sanomat julkisti taannoin SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialaisen anteeksipyynnön kirkolle vuoden 1918 tapahtumien johdosta. Yhteiskuntapoliittisia kysymyksiä nykyisin visusti välttelevä yhteiskunnallinen keskustelija oli myöntänyt toimittajalle, että "kyllä se oli kapina". Siitä oli tehty oikein otsikkokin.

Toimittajan historiatiedot olivat hieman puutteelliset, sillä hän selosti, että "kapina" on "lähinnä oikeistolaisten käyttämä ilmaisu" vuoden 1918 tapahtumista.

Roskaa. Kaikki punikit nimittivät omaa kapinaansa "kapinaksi". Hienompi "luokkasota" otettiin käyttöön huomattavasti harvemmin, kunnes sovittelevat "veljessota", joka on nyt unohtunut, ja poliittiseen konsensuskäyttöön räätälöity "kansalaissota" tulivat yleisesti käyttöön - kansalaissodalla oli kyllä käyttöä jo sodan aikoihin, kuten Seppo Väisänen on osoittanut. Porvarit puhuvat tietysti "vapaussodasta", me tieteellisesti suuntautuneet "sisällissodasta" ja neutraaleimpaan mahdolliseen ilmaukseen mielistyneet "Vuoden 1918 sodasta".

Mutta kunnon punikit puhuivat aina "kapinasta" aina 1960-luvulle saakka. Sen vahvisti myös kouluaikainen historianopettajani ja luokanvalvojani Turo Manninen omassa väitöskirjassaan Jyväskylän yliopistossa vuonna 1978. Eli Matti puhui tällä kertaa ihan asiaa, vaikka vasemmalla kirkolle suunnatut anteeksipyynnöt kyseisen kapinan johdosta taidetaankin kuitata aika kitkerästi.

Kansan Uutisten historia

Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset täyttää 50 vuotta. Lehti syntyi kun Vapaa Sana ja Työkansan Sanomat yhdistettiin, mutta Vasemmistoliiton synnyttyä lehti irtaantui vuonna 1990 kymmeneksi vuodeksi puolueista. Paluu puolueen helmaan tapahtui uuden vuosituhannen alkaessa.

Jos olen ymmärtänyt oikein, tänään pitäisi olla lehden historian julkistaminen. Täytynee yrittää pistäytyä, jos paikat kestää.

Kyse on esseekokoelmasta, joka on saanut elokuvaan suoraan viittaavan nimen Etusivu uusiks! Kansan Uutisten viisi vuosikymmentä 1957-2007. Toim. Veli-Pekka Leppänen. [Kansan Uutiset Oy, 2007.]

Lehti itseään aukeaa nettiin vain niukassa muodossa, mutta kyllähän tämän päiväisen, vuonna 1982 perustetun Kansan Uutisten Viikkolehden Outi Nyytäjän haastattelurepparin voi käydä lukemassa, vaikkapa vain synttärien kunniaksi:

Otsikko on ihan raflaava:

Dramaturgi Outi Nyytäjä
heiluttaa työläisyyden taistelulippua:
Luokkasopuilun aika on ohi

Jutun on kirjoittanut Kai Hirvasnoro. Hänellä on oma blogi Hirvasnoro Net, jota hän nimittää blogin luonteen vuoksi juttuarkistoksi.

Demarissa näyttää kirjasta olevan jo ihan hyvä Anu Hakalan juttu.

Tuu jakamaan pipareita!

Tästä päivästä lähtien Helsingin keskustassa partiolaiset jakavat piparia, varoitteli aamun lehti (HS).

Kotisivujen mukaan "särmästi pukeutuneet" tekevät hyviä töitä, "auttavat vaikka kauppakassien kantamisessa tai nostavat lastenrattaat ratikasta".

Siniset kaulahuivit siis jalkautuvat. Punaisia kaulahuiveja ei näe enää edes Suomen Demokratian Pioneerien liiton kotisivuilla - tai sitten sen harvat kuvat olivat liian pieniä aamurähmäisille silmilleni. Liekö niitä olemassa? Klandestiinit toiminnot sentään on kirjattu:

- Askartelua
- Leiritoimintaa kesällä ja talvella
- Toimintaa rauhan puolesta
- Monipuolista kulttuuritoimintaa
- Toimintaa ympäristön ja luonnon hyväksi
- Toimintaa lasten oikeuksien puolesta
- Apua heikompiosaisille
- Leikkejä ja pelejä
- Toimintaa verkoissa
- Sirkustelua ja radiotoimintaa
- Matkustelua ja leirejä ympäri maailmaa
- Toimintaa merellä ja järvillä
- Retkiä ja tutustumiskäyntejä
- Eräretkeilyä ja seikkailukasvatusta
- Yhteiskunnallisiin asioihin tutustumista
- Suuria lasten ja nuorten joukkotapahtumia
- Nukketeatteritoimintaa

Kaiken mottona on: "Tuemme järjestömme toiminnassa mukana olevien lasten ja nuorten kasvamista aktiivisiksi ja herkästi tunteviksi aikuisiksi, jotka muistavat lapsuuden elämänsä onnellisena ja kauniina aikana."

Jos vanhat kommunistijärjestöt kasvattavat "herkkiä aikuisia", on katsottava sillä silmällä myös mitä SDP:n "ukkopuolueen" ja "vanhojen kotkien" siipien helmassa toimivat sosialidemokraattien Nuoret Kotkat tarjoavat lapsille: "[H]auskaa tekemistä ja uusia kavereita. Toiminnassa on turvallista olla, sillä lasten mukana on aina aikuisia ohjaajia. Kotkatoiminnassa lapset toimivat ryhmissä, joissa kaikki ovat tasa-arvoisessa asemassa. Jokaisen mielipide on yhtä tärkeä, eikä ketään kiusata. Nuoret Kotkat haluavat puolustaa lapsia Suomessa ja muualla maailmassa. Tätä työtä tehdään usein yhteistyössä erilaisten järjestöjen kanssa."

Pioneerit veivät kyllä vasemmistossa esittelyn 6-0. Nuorilla Kotkilla on nettilinkkinä myös tapahtumakalenteri 2007, vaikka sen saatesanoissa vielä nyt sanotaan: "Vuosi 2006 alkaa olemaan lopuillaan ja on aika suunnata katseet vuoden 2007 tapahtumiin." Itse linkistä sitten löytyi jo toimintaakin, joten on toimistolle sähköt vedetty.

Kepulta en onnistunut varhaisnuorisojärjestöä löytämään. Keskustanuoriin voi liittyä 15-vuotiaana kuten Kokoomusnuoriinkin, jotka sentään tavoitteensa listaavat selkeästi:

- yksilönvapauden ja valinnanmahdollisuuksien turvaaminen
- eettisesti oikeudenmukaisen markkinatalouden edellytysten edistäminen kestävää kehitystä kunnioittaen
- oikeudenmukaisen oikeusjärjestyksen sekä jokaisen yksilön perusturvallisuuden takaaminen
- isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ja kansallisen kulttuurin ylläpitäminen
- kansainvälisten päätöksentekojärjestelmien vahvistaminen ja globalisaation edistäminen rauhan-omaista kansainvälistä yhteistyötä ja hyvinvointia lisäävällä tavalla
- koulutuksen ja sivistyksen vaaliminen
- suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden edistäminen ja
- kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän vahvistaminen ja nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen ja vapaan kansalaistoiminnan kehittäminen sekä sille perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan ja nuorten elinolojen kehittäminen.

Keskustanuorien ohjelma ja periaatteet olivat yhtä kapulakielistä pikkupolitikointia ja mikä parasta, vielä sekavammin esitetty kuin muilla. Eli vain innokkaimmat kelpaavat mukaan.

Olen tietysti väärässä, mutta onko nyt niin, että porvaristo luottaa kodin ja koulun kasvatukseen, eikä porvarillisia poliittisia varhaisnuorisotoimintoja ole olemassa? Että se piparipartio jää ainoaksi?

Porvarihenki, johda sinä meitä

Vanhaa virttä on syytä veisata, kun lukee tämän päivän uutisia. "Mitään yhteisiä porvarihengen julistuksia ei tarvita", pääministeri sanoi Kepun puoluevaltuuskunnassa (HS 22.4., A5, Jaakko Hautamäki).

Mutta kyllä uuden, entistä rajumman vastakkainasettelun aineksia löytyy. Itse asiassa samalta sivulta löydämme kovuutta Saksassa opiskelevan valtiovarainministerin (HS 22.4., A5, Hanna Kaarto). "Jos valtiovarainministeri epäonnistuu, ihmiset voivat kärsiä siitä pitkään", Katainen sanoo kuin ennustuksena.

Kataisen kovuus näkyy uusissa retorisissa avauksissa. Hänhän on retoriikan mestari, vaikka nyt tietysti pulassa, kun pitää opetella uusi. Ruotsalainen Anders Borg oli toiminut opettajana, kun Katainen loihe lausumaan, että "sosiaaliturvaa täytyy uudistaa, koska se on teollisuusyhteiskunnan jäänteitä".

Työntekoon täytyy siis "kannustaa enemmän". Se tarkoittaa työttömyysturvan reaalista huonontamista, ei mitään muuta. Sillä ei tule yhtään työpaikkaa lisää. Porvarihenki ei ole koskaan ilmestynyt porvareille ja kertonut heille, että työntekoon kannustavat työpaikat, vapaat työpaikat, joihin palkataan myös työttömiä.

Eivät mitkään kvasikannustukset, jotka ovat rikollista retoriikkaa köyhissä oloissa eläville työttömille.

Katainen toistelee Berliinissäkin tätä hallitusneuvotteluissa opeteltua pellevirkettä, että täällä on "todella hyvä henki".

Kansainväliset kollegat ovat realistisempia: "Tämä on ainoa paikka, missä sinua ymmärretään."

Ei näytä kyllä olevan aihettakaan laajempaan ymmärrykseen. Tältä puolelta.

Porvarin Henki
(lauletaan Totuuden hengen sävelellä)

1.Porvarin Henki, johda sinä meitä. Etsiessämme valkoisuuden teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä, vaurautemme siunaa.

2.Kaikessa näytä käsiala Jyrkin, mahtavan, viisaan, porvarien suojan. Kollegan luokse, rakkauden tuojan, johdata meidät.

3. Tämä henki on tiemme, valo sydäntemme, toivomme ainut, pyhä totuutemme. Armosi, Matti, anna voimaksemme, uudista meidät.

4.Anna nyt, Jyrki, valos meille hohtaa, anna sen meitä Matin kotiin johtaa. Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa,voittamaan auta.

Töitä pitää tehdä.

Ulkoministeri Ilkka Kanerva aloitti ensimmäisen työpäivänsä hymistelemällä Natoa Tukholmassa. Aikaa oli niukasti, sillä ulkoministeri saapui ensimmäiseen työtehtäväänsä myöhässä.

Syy oli siinä, että ulkoministeri myöhästyi lentokoneesta Helsingissä. "Mutta vain viisitoista minuuttia", kuului selitys.

Toivottavasti työnantajan edustajat Halonen ja Vanhanen antavat sapiskaa tälle keltanokalle ja opettavat talon tavoille. Ei myöhästelyjä, eikä saa notkua vesiautomaatilla. Töitä pitää tehdä. Ja myöhästely vähennetään palkasta, luonnollisesti.

Kanervan-Väyrysen hallitus

Kanervan-Väyrysen hallitus saa tänään kruununsa jalokivet puoleen päivään mennessä. Nyt nimitettävänä ovat Kepun ministerit.

Miksikö tuollainen nimi eikä perinteisesti Vanhasen II hallitus?

No tietysti siksi, ettei kukaan puhu Vanhasesta, jos Ilkka Kanerva ja Paavo Väyrynen ovat samassa hallituksessa. [Paitsi jos on Merikukka.]

Mutta oikeasti. En usko, että kepulla riittää sinni tähän yllätykseen. Vaikka tosiasia on, että negatiivinen julkisuus asian ympärillä laantuisi alle viikossa.

Politiikkaa tehdään kuitenkin sitä lyhyemmällä perspektiivillä. Siksi tällainenkin arvailu ei ole täysin dorkaa. [Taittajan huomautus: On se.]

Yllätyksiä on jo tullut. Ulvilasta kotoisin oleva taloussihteeri Anne Holmlund valitaan sisäministeriksi Kokoomuksen mandaatilta.