maanantaina, joulukuuta 20, 2004

Blogistan-arvio 1170-luvulta?

"Juhlapäivinä maisterit kokoontuvat juhlimaan yhdessä kirkkoon, jossa koululaiset väittelevät. Yhdet kiistelevät demonstratiivisen retoriikan sääntöjen mukaan, toiset logiikan. Niinpä ensimmäiset pyörittelevät entymeemoja (retorisia argumentteja) ja toiset soveltavat mieluummin täydellisiä syllogismeja.

Eräät väittelevät toisten keskustelijoiden kanssa vain näyttääkseen, toiset sen sijaan sen totuuden tähden, jolla on täydellisyyden armo. Joukossa on sofistisia teeskentelijöitä, jotka tuomitsevat sanojensa tulvalla autaat ja vääristelevät heidän väitteitään.

Jotkut puhujat asettelevat sanansa soveliaasti suostutellakseen toisia retorisilla puheillaan kiirehtien palvelemaan neuvojen antamisen taitoa eivätkä he jätä kertomatta yhtään sattumusta.

Eri koulujen pojat kerääntyvät yhteen esittämään runosäkeitä mitellen keskenään joko kieliopin periaatteista, menneiden aikamuotojen tai supiinien säännöistä. On toisia, jotka käyttävät rytmisiä ja metrisiä epigrammeja triviaaleihin pisteliäisyyksiin solvaten juhlien suomalla vapaudella kavalilla nimillä kumppaneitaan. He viskelevät herjauksia ja piloja käsitellen uskaliaasti Sokrateen kumppanien ja maan mahtavien paheita. Tai he kalvavat terävin hampain Theoninusta röyhkeillä dityrambeilla. Heillä on runsain mitoin nauruun alttiita kuulijoita, joiden nenän tärinöitä he lisäävät aiheuttamallaan röhönaurulla."

Willelmus Filius Stephani (William Fitzstephen), Vita Sancti Thomae Cantuarensis archiepiscopi et martyris (prologi, s. 4-5.)

4 kommenttia:

Hyvärinen J. kirjoitti...

Quod fuit, ipsum est, quod futurum est. Quod factum est, ipsum est, quod faciendum est: nihil sub sole novum.

Jari Sedergren kirjoitti...

http://speedbible.com/vulgate/B21C001.htm: eka luku, 9 jae.

Jari Sedergren kirjoitti...

Et quod in multa sapientia multa sit indignatio; et qui addit scientiam, addit et labborem!

Hyvärinen J. kirjoitti...

Kun nyt olemme Pyhän sanan kautta vahvistaneet näkökantamme ja sieltä löytäneet niiden perusteet, voi väittely alkaa.

Tiettävästi jotkut ovat blogiteksteillään lisänneet toisten vaivaa, mutta silti allekirjoitan mieluummin oman Saarnaajani kuvaamaan varhaisten skolastikkojen ja nykyisten blogistikkojen välistä yhtäläisyyttä. Tosin koska en osaa kieliä ja Vanhan Testamentin eksegetiikan tuntemukseni on rippikoulupohjalta, en tiedä tarkkaan, minkä vekselin tulen allekirjoittaneeksi historiallisesta asiayhteydestään irrotetun lauseen muodossa.