Lapsen yskä on syvältä keuhkoista tulevaa, hieman khröhinäistä mutta kovaäänistä haukahtelua. Kuume on laskenut ja lienee normaalia, yskä vain ei lähde.
Minun vahtivuoroni, siis. Eilen kävin kuuntelemassa Emilie Simonin elektronipoppia Savoyssa noin viidensadan muun "francophonin" kanssa. Kaksi hyvää biisiä, mitä lujempi soundintäristys, sitä parempi, tyttö itse pikkunätti, mutta ei osaa pukeutua, ääni ihan kelpo, vaikka äänentoisto olisi voinut olla mielestäni paremmin hallussa. Hieman tasapainoton ja jälkivaikutelma oli, anteeksi vain, hieman amatöörimäinen. Bändi olisi ollut parempi, jos ei olisi tarvinnut istua. Istuaallaan kuuntelee niin paljon tarkemmin.
Se ei haitannut Gruppo Sportivoa, joka ryntäsi Sir Einoon yhdelle ja Belgeen sen jälkeen syömään ja kahdelle. Oikeastaan työporukan kanssa oli mukavaa, mikä on tietysti käsittellinen mahdottomuus, sillä työporukat puhuvat aina vain töistänsä. Pidetään se siis salaisuutena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti