American Pie – tarina laulun takana, osa V

Tapahtunut aiemmin:
American Pie – tarina laulun takana, osa IV
American Pie – tarina laulun takana, osa III
American Pie – tarina laulun takana, osa II
American Pie – tarina laulun takana, osa I

Kolmas säkeistö
Now for then years we’ve been on our own /
And moss grows fat on a rollin' stone /
But that's not how it used to be /
When the Jester sang for the King and Queen /
In a coat he borrowed from James Dean /
In a voice that came from you and me /

Oh, and while the King was looking down /
The Jester stole his thorny crown /
The courtroom was adjourned /
No verdict was returned /

And while Lenin read a book on Marx /
The quartet practiced in the park /
And we sang dirges in the dark /
The day the music died /
We were singin' /

(Kymmenen vuoden ajan olemme olleet omillani / Ja sammal kasvaa rehottaa vierivällä kivellä / Eikä asioilla ollut tapana olla niin/ Kun hovinarri lauloi Kuninkaalle ja Kuningattarelle / Siinä takissa jonka hän lainasi James Deaniltä / Äänellä joka tuli sinulta ja minulta
Ja kun Kuningas katsoi alaspäin / Hovinarri varasti hänen orjantappurakruununsa / Oikeus hajaantui / eikä tuomiota annettu
Ja kun Lennon luki Marxin kirjaa / kvartetti harjoitteli puistossa / Ja me lauloimme surulauluja pimeässä / päivänä jolloin musiikki kuoli)

Don McLean viittaa kolmannen säkeistön alussa aikasiirtymään vuodesta 1959 vuoteen 1969, laulun kirjoittamisen aikaan, ts. omaan aikaan. Tästä perspektiivistä hän tarkasteleekin viimeksi kuluneen kymmenen vuoden tapahtumia. Sen ajan hän on lähipiireineen ”ollut omillaan”.

Käyttäessään sananlaskua “sammal kasvaa rehottaen vierivällä kivellä”, MacLean viittaa itse asiassa ikivanhaan sananlaskuun joka korostaa toiminnan vireyttä lisäävään voimaan.

Se on onnistuttu jäljittämään ensimmäiseltä ajanlaskun jälkeiselle vuosisadalle latinankielisessä muodossaan. “Saxum volutum non obducitur musco”. Fraasi oli mukana 1500-luvun sananlaskukokoelmissa (esim. John Heywood); Yhdysvalloissa se on löydetty ensimmäisen kerran John Wisen (1652-1725) teoksesta “A Word of Comfort to a Melancholy Country”.

On olemassa erilaisia tulkintoja siitä, kuka “vierivä kivi” lopulta on. Useimmiten arvellaan termin viittaavan Bob Dylaniin. Hän oli levyttänyt kappaleensa “Like a Rolling Stone” vuonna 1965, mikä oli hänen ensimmäinen suuri “hittinsä”. Siitä lähtien hän keskittyi ylistämään yksinkertaisen rakkauden, perheen ja kotona pysyttelemisen hyveitä, mitä vain vahvisti se tosiasia, ettei hän tehnyt kiertueita vuosina 1966-1974. Räjähdyksenomaisesti kasvaneesta levymyynnistä saadut tekijänoikeuskorvaukset olivat riittävän hyviä elämiseen. Muutos aiempaan, yhteiskunnallisesti kantaaottavaan ja suorastaan vihaiseen nuoreen Dylaniin oli suuri.
Toinen tulkinta nostaa esiin Elvis Presleyn, mutta hänen fyysinen rehottamisensa alkoi kuitenkin vasta 1970-luvulla lihavina Las Vegas-vuosina.

Joskus fraasia on työstetty myös rocksosiologisista lähtökohdista. Niiden mukaan McLean viittaa pistollaan rokkareihin ja heidän taloussuhteensa luonteen muuttumiseen 1960-luvulla. Monet olivat rikastuneet samaan aikaan, kun rock-musiikin arveltiin olevan eräänlaisessa stagnaatiotilassa.

Huomiotta ei voi jättää sitäkään vaihtoehtoa, että tekstin “rolling stones” viittaisi itsereferentiaalisesti brittiläiseen laulu- ja soitinyhtye Rolling Stonesiin. Yhtyettä oli syytetty aatteensa ja maansa myymisestä talousasioiden vuoksi. Hehän suunnittelivat maastapakoa, siirtymistä veropakolaisiksi halvan veroasteen maihin. Tietysti myös Brian Jones, Rollig Stones yhtyeen kitaristi, kuoli huumeisiin heinäkuussa 1969, joten hänen hautansakin alkoi jo kasvaa sammalta, mutta tämä tulkinta ei ole uskottava.

Veropakolaistulkinta on kuitenkin parasta jättää huomattavasti myöhemmälle ajalle: John Foxx Ultravoxista sai naulan päähänsä kiinnittääkseen tähän erityistä huomiota kappaleellaan Life At Rainbow’s End (For All The Tax Exiles On Main Street).

Fraasi vierivän kiven sammaloitumattomuudesta on tietysti ollut laajassa käytössä rock’n roll –skenessä. Selvin alluusio voidaan tehdä Buddy Hollyn kappaleeseen Early in the Morning, jossa riimitellään: “Well you know, a rolling stone, don’t gather moss” (No sä tiedät, ettei vierivä kivi kerää sammalta) tai Jimi Hendrixin kappaleeseen Highway Chile, jossa lauletaan: “Everybody knows the Boss, the rolling stone does not gather moss.” [Jokainen tuntee pomon, vierivä kivi ei kerää sammalta]. Blueskonkari Muddy Waters esitti usein kappalettaan Rolling Stone Blues. Sen esittäminen Britanniassa kiertueella antoi sysäyksen perustaa sittemmin tunnetuksi tulleen yhtyeen nimeltä Rolling Stones.

Laulun hovinarri on mitä todennäköisimmin Bob Dylan. Rock and roll –kontekstissä on helppo patella, että Kuningas olisi tietysti Elvis Presley, Kuningatar joko Connie Francis tai Little Richard, mistä enemmän tuonnempana.

Poliittisempi ja yhteiskunnallisempi tulkinta lähtee siitä, että puhe Kuninkaasta ja kuningattaresta viittaa Yhdysvaltain presidenttiin ja Valkoisen talon hallintoon, ts. Kennedyihin – presidenttiä oli usein verrattu lempinimellä “Camelot” sen vuoksi, että hänen pyöreän pöydän hallintomallinsa muistutti Kuningas Arthurin tarinoiden hyvyyden, kauneuden ja onnellisuuden pääkaupunkia “Camelotia” ja sen hallintomallia.

Kennedyt eivät kuitenkaan olleet läsnä Washington DC:ssä kansalaisoikeuskampanjassa Martin Luther Kingin kanssa 28.8. 1962, jossa saarnaaja piti kuuluisan “I have a Dream” -puheensa. Kennedyjen tiedetään seuranneen tapahtumia televisiosta. Tilaisuudesta esiintyi myös Bob Dylan yhdessä Joan Baezin kanssa, mikä on ikuistettu myös vinyylilevylle.

James Dean on pukeutunut elokuvassa Nuori kapinallinen punaiseen takkiin, joka kantaa mukanaan koko elokuvan ajan myös symbolista merkitystä. Eräässä intensiivisessä kohtauksessa James lainaa takkiaa kaverilleen, jota ammutaan ja joka kuolee. Jamesin isä saapuu paikalle, näkee kuolleen miehen ja luulee sitä pojakseen. Bob Dylanilla on samanlainen takki LP:nsä The Freewheelin’ kannessa ja valokuvan tilanne kadulla on muutenkin lavastettu elokuvan kaltaiseksi.

Bob Dylanin juuret ovat amerikkalaisessa folk-musiikissa, tunnetuimpina Pete Seeger ja Woody Guthrie. Kansanmusiikki on jo nimeltään (“folk music”) musiikkia joukoille, koko kansalle: siitä ilmaisu And a voice that came from you and me”.

Laulun sanonta siitä, että Kuningas katsoo alas ja ilveilijä varastaa orjantappurakruunun voi hyvinkin viitata Elviksen alamäkeen ja Dylanin nousuun hänen tilalleen. Kristuksen orjantappurakruunuun viittaminen merkitsisi tämän tulkinnan mukaisesti kuuluisuuden “hintaan”.

Dylan tunnusti itse, että hän halusi olla yhtä kuuluisa kuin Elvis, joka oli yksi hänen varhaisista idoleistaan. Joskus on ajateltu, että tämä viittaisi John Lennoniin, kun tämä totesi yhteensä The Beatlesin olleen suositumpi kuin Jeeses. Näin John tekisi itsestään narrin ja ottaisi piikkipannan pois itseltään Jeesukselta.

Laulu viittaa sen jälkeen tuomioon, jota ei annettu. Tälläkin ilmaisulla näyttää olevan suora yhteys J. F. Kennedyn murhaan: oikeus hajaantui koska salamurhaaja murhattiin.

Siirtymä John Lennonin poliittisiin ajatuksiin on hieman hämärä: puhe Lennonista lukemassa Karl Marxin teoksia on tulkittava runolliseksi ilmaukseksi siitä, että radikaali politiikka oli tullut osaksi The Beatlesin musiikkia. Tietysti aikalaiset havaitsivat että Marx–Lenin yhdistelmä on helposti korvattavissa Marx-Lennon –ilmaisulla ja Firesign Theatre laittoi sen jopa albuminsa How Can You Be In Two Places At Once When You’re Not Anywhere At All? Ja löytyy se piilotettuna myös The Beatlesin kappaleesta Here, There and Everywhere.

Siitä mistä kvartetista loppujen lopuksi on kysymys, on jakaantunut kahteen koulukuntaan. Ottaen huomioon edellisen säkeen, ajatus siitä, että kyseessä olisi The Beatles soittamassa Shean stadionilla, ei liene oikea. Säkeessähän nimenomaan todetaan, että Lennon on tekemässä jotain muuta samaan aikaan, lukemassa Marxia! Todennäköisemmin kyse on poliittisesta referentistä Weavers-yhteen joutumiseen McCarthy-ajan mustille ja harmaille listoille.

McLean oli ystävystynyt Weavers-yhteen Lee Haysin kanssa 1960-luvun alkupuolella keikkaillessaan New Yorkin ja New York Cityn kahviloissa. Hän tunsi hyvin myös Weaverseissä mukana olleen Pete Seegerin, joka yhdessä muutaman muun kanssa osallistui Hudson-joelle tehtyyn matkaan, jossa laulettiin protestilauluja veden saastumista vastaan. Pete Seegerin albumi God Bless the Grass sisältää monia näistä lauluista.

Hautajais- tai surulauluihin viittaaminen on yleisimmin tulkittu referentiksi rock & rollin kuolemaan, erityisesti Buddy Hollyn ja muiden 1950-luvun rockin edustajien unohtumiseen, mutta samalla myös noiden aikojen suhteellisen viattomuuteen.