Helmikuun manifesti
Ulkopoliittisen elokuvasensuurin "hankaliin tapauksiin" kuului Jääkärin morsiamen ja Aktivistit-elokuvan lisäksi Helmikuun manifesti (1938). Sotasensuuri oli kieltänyt sen heti sodan jälkeen, vaikka vuonna 1958 arkistoista ei Arvo Paasivuoren mukaan käynyt ilmi olivatko sotasensuurin kieltomääräykset olleet kirjallisia vai eivät.
Perimätietoon perustuvan viisitoistavuotisen pannan jälkeen elokuva saatiin esittää kerran ulkoministeriön luvalla Suomen Elokuva-arkiston Särkkä-viikolla vuonna 1960. Suomen Filmiteollisuuden johtaja T. J. Särkkä yritti taivutella elokuvatarkastamoa hyväksymään elokuvansa vuonna 1963 kertomalla leikanneensa siitä "ehkä ... ristiriitaisia tunteita" herättävät kuvat upseerinmurhista Helsingin kaduilla vuonna 1917. Särkkä kertoi jopa hävittäneensä niiden kopiot negatiivinauhasta ja esityskopioista. Pohjanmaalta hupikäytössä ollut kopio saatiin elokuva-arkistoon vuosituhannen vaihteessa ja vasta se antoi näkymiä sensuurikiellon todellisiin taustoihin. Venäläisvastaista poistettavaa elokuvassa riitti kyllä monessa muussakin kohdassa.
Vaikka ulkoministeriön edustaja katsoi Särkän venäläisvastaisuuksista puhdistaman elokuvan, vedottiin myöhemmin elokuvaa puhelimitse kiellettäessä siihen, ettei sotasensuurin kieltämiä elokuvia voinut edes ottaa katseltavaksi uusintatarkastukseen.
Hankala päätös yritettiin laistaa kokonaan vetoamalla juridisiin muotoseikkoihin. Se oli ulkoministeriölle tyypillinen tapa elokuva-asioissa myös ulkomaalaisten kanssa neuvoteltaessa.
Särkän uusista kirjelmistä ja lukuisista suullisista yrityksistä huolimatta elokuvatarkastamo ei suostunut katsomaan Helmikuun manifestia, eikä siksi myöskään elokuvalautakunta ottanut sitä tarkastettavaksi. Viranomaisten keskinäisestä kirjeenvaihdosta käy ilmi, että Valtion elokuvatarkastamo näyttäisi olleen valmis vapauttamaan elokuvan, mutta noottikriisistä vasta toipuva ulkoministeriö esti elokuvan uuden sensuurikäsittelyn.
Tilanne näytti lohdullisemmalta vuonna 1968. "Ajan mittaan olisi kuitenkin syytä tarkastella ulkopoliittisesti arkaluontoisten filmien esityskieltoa kokonaisuudessaan ja tehdä hallituksen ulkoasianvaliokunnalle esitys kysymyksen kokonaisratkaisuksi", huomautettiin ulkoministeriön sisäisessä muistiossa. Sopiva tapa siihen olisi ollut virkamiestason työryhmä tai komitea, joka esittäisi suosituksen ulkopoliittisen kieltoperusteen käytöstä elokuvasensuurissa.
Ehdotus ei ottanut tulta ja sotasensuurin nimissä kielletyt, nyttemmin klassikkoina pidettävät historialliset elokuvat, saatiin elokuvateattereihin ja televisioon vasta 1980-luvun puolivälin jälkeen.
Kieltoperusteeksi esitetty arvio vapauttamisen seuraamuksista oli siinä mielessä oikea, että elokuvatarkastamon sallittua Jääkärin morsiamen sitä seurasi nopeasti Helmikuun manifestin, Aktivistien, Yli rajan ja muutaman muunkin vuodesta 1944 lähtien ulkopoliittisista syistä kiellettyinä olleiden suomalaisten elokuvien esittäminen.
Suuren suurta kohua ei sittenkään syntynyt: lehdistöarvioissa elokuvien propagandistinen sisältö tuotiin kriittisesti esiin ja ihmetystä herätti lopulta eniten niiden pitkäaikainen sensuuri.
[Jatkuu]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti