Suuri seikkailu alkaa

Minullako matkakuumetta? Ehei. Ihan muuten vain heräsin kello 5.59 katsastelemaan käen kukuntaa helsinkiläiselle parvekkeelle. Täytyy imaista vielä kerran tätä lämmintä kesäsäätä, ennen kuin suuntaan Sodankylään.

Tutkittuani vakoilusatelliittien kuvia tältä aamulta, ne kertoivat omaa suorasukaista tarinaansa siitä, että tuolla kohden Lappia on neljä astetta lämmintä ja vetistä.

Kuvista näkyi hyvin kuinka esitystelttaa hulataan pystyyn ja leirintäalueella festivaalityöntekijä sovitti mökkinsä edessä uusia rintaliivejään, jotka täytettiin heinillä. Maassa maan tavalla. Huomenna voi olla lämpöä asteen enemmän havaitsin satelliittikuvasta, josta erottui Lapin Kansan säätiedotussivu. Paikkakuntalainen mies luki sitä Seita-baarin terassin valkoisilla muovituoleilla. Maksimilämpötila yhdeksän astetta, eikä otsikko tuon suurempi.

Tervetuloa elokuvafestareille. Festarisäät ovat käsite Sodankylässä, kertoi minulle taksimies viime vuonna.

Kaiken pitäisi olla kunnossa. Työnantaja näyttää maksaneen tilille töistäpoissaolokorvauksen, joka on ihan kohtuullinen summa, kun ottaa huomioon että lentoliput ja majoitus on maksettu jo edellisellä Visa-kaudella. Rahahuolet ovat olleet ohi sen jälkeen kun kaikki vaikeat asiat voi maksaa luottokortilla ja opin repimään rahaa seinästä vuonna 1982. Ainoa mitä kaipaan on pankkisalien hienot maalaukset. Niitä voisi kesän varvassandaaleissa mennä katsomaan.

Harjoittelin eilen festarikäyttäytymistä. Unohdin kotiin rahat, kellokortin ja luottokortin. Olin muutenkin ajatuksissani vähän hukassa ja minulla oli käsittämättömiä aikataulutusongelmia. Olo oli kuin bodarilla, jolla aamu- ja iltapillerit olivat livahtaneet väärin päin, eikä tyttöystävää siinä kunnossa enää voinut hakea mantereelta saarelle juhannusta juhlimaan, eikä sinne saarelle muuten juhannuksena päässyt, joten ollaan me täällä poikaporukassa vaan ja kerrotaan tämä kaikki kännykällä matkalaukkunsa jo pakanneelle ja reissua odottavalle tyttöystävälle. [Mistä nämä vertaukset kumpuavat? Toim. huom.]

Sen mukainen oli eilinen työmatkakin. Saarnasin hymyhuulessa onntettomuuttani ja kerroin satunnaiselle kanssamatkustajalle kuinka nyt voisi testata sitä, minkä kaikki ovat aina halunneet pakonomaisesti tietää: luotetaanko minuun? Jo peruskoulussa ensimmäisen rakkauden äärellä tyttöystävän tehtäväksi jää ruksia vaihtoehto hänelle lähetetystä paperista. Rakstatko minua? Vedä rasti ruutuun: Kyllä 0 tai Ei 0. Tämä on siis lähes synnynnäistä.

Niinpä juuri eilen oli mainio tilaisuus testata ympäristö. Siis rahattomana ja onnettomana ystävien ja "ystävien" luokse lainaamaan rahaa ja koska matka edessä, maksu luvataan vasta viikon päästä.

Sitten kantabaariin, jossa juodaan velaksi baarimikon tai baarin laskuun tavallista kalliimpia drinksuja ja vipataan samalla reilusti rahaa muilta kantiksilta em. luottonäkökohtiin vedoten.

Kaupungilla voisi vihdoinkin toteuttaa ajatuksen siitä, voiko pummaamalla elää ja saada vastaus minua askarruttaneeseen kysymykseen: Vaikuttaako pukeutuminen pummaamisen onnistumiseen?

Vaikka en enää polta, kävin tupakkahuoneessa selostamassa tätä ideaa. Puettaisiin kesälomalaisia testiksi pummaamaan rahaa erilaisissa vaateparsissa polvihousuista pukuun. Mitä paremmin pukeutunut, sitä enemmän pyytää. Yksi voi ryhtyä katusoittajaksi, jotta saadaan vertailuaineistoa. Yksi vetää räkäpummina viinaa pussista ja kerjää istuallaan seinää vastaan perinteisellä tyylillä(pussiin ehkä jotain hyvää Tokaijia). Ehkä myös perinteinen festarityyli saisi kannatusta urbaanissa keskiluokassa. Tukkapanta, elämäntapaintiaaniviheriävä vaatetus ylle ja lainatuilla saksilla poikki leikattu oluttölkki rahankeruuastiana. Tölkkiin teksti: Rokin hyväksi. Hei man, gimme five. Saisikohan tälle empiiriselle testille sponssin Dressmanista, Alkosta ja ÄKT:sta?

Joka tapauksessa, kuten jutusta huomannette, olo oli eilen levoton. Metrossa innostuin sitten haalimaan itselleni lukijankin ylistämällä Blogistania sujuvahkolla esitykselläni bloggauksen historiasta. Näin sain yhden satunnaisen lukijan lisää (Nyt on aika heittää ylistystä kehiin Blogistanin aamuhartaustilaisuudessa) vastaapäätä istuneesta ladysta, jota näin kunnioittavasti tervehdän. Me olemme kahden, vain me kaksi, sillä en usko että meidän lisäksemme kukaan on valveilla näin varhain. Paitsi ehkä se kiinnostumattomuutta surkeasti näytellyt teini siinä vieressä.

Mikään ei ole hauskempi näky kuin teini, joka yrittää olla cool vaikka näkyy kilometrin päähän ettei ole.

Keski-ikäisyys rules. Jos ei muuta, se rules out!

Pitää alkaa pakkaamaan. Sudenpentujen käsikirja eteen. Muisteloita. Valokuvista treenataan nimet. Vaimolle kerrotaan kuinka tylsää työmatkoilla aina on ja kuinka hirrrrmu huono sää siellä on, ja kuinka ei ole rahaa edes olutlasiin. Voiskohan hän vipata. Ai paljonko? Pari sataa voisi auttaa. Mut mä en tiedä milloin mä voin maksaa takaisin...