maanantaina, toukokuuta 30, 2005

Blogitestin kokemuksia

Suuri bloggaritesti on ollut hauska kokeilu. Kiitän osallistujia ja kommentoijia. Vaikka kävijäennätys ei mennyt rikki, kommenttiennätys on nyt tunnetun haamurajan sadan yli reilusti. Erityisen arvokkaaksi koen sen, että siellä kävi lähes 80 kirjoittajaa, mikä lienee Blogistanian ennätys Suomessa, tai ainakin se on poikkeuksellisen korkea määrä. Lisään mieluusti uudet kävijät viestiin, joten ei se aivan kuollut ole, vaikka prosentteja tuli laskettua jo nyt. Uudet prosentit voi laskea, jos vastauksia kertyy yli 20 lisää eli pääsisimme sadan yli.

Oman blogin näkökulmasta kävijöitä riitti yhden postauksen kokeilun ajan oikein hyvin, mikä ei osallistujamäärän huomioon ottaen ollut mikään ihme. Keskiviikkona pysyttiin vielä aika tavallisissa luvuissa, mutta torstaina ja koko viikonlopun aikana varsin moni kävi katsomassa tilannetta. Nyt vastanneita on 80, mikä on noin 1200-1300 aktiivisen bloggarin joukossa todella paljon. Vastanneet olivat selvästi aktiivisimmasta päästä bloggariporukkaa, melko kokenutta väkeä arvioisin näin mutu-linjalla.

Vielä tänäänkin meno blogissani on ollut kohtuullisen reipasta yhdellä poikkeuksella: uusia testituloksia ei ole juuri tullut, eikä kommentointia varsinaisista tuloksista näytä tulevan.

Ehkä se johtuu siitä, että en oikein osaa aineistoa tulkita, raaka-ainetta siellä tilastollisesti koulutetulle yhteiskuntatieteilijälle, esim. sosiologeille, viestinnän opiskelijalle ja sosiaalipsykologeille kyllä mielestäni on pilvin pimein.

Edes kritiikkiä tai pelkoa siitä, mitä tämmöisistä aineistosta tieteellistä työtä tehden voi saada selville, ei ole tullut. Arvelisin sen johtuvan siitä, että postaus kasvoi niin monimutkaiseksi, että pelkästään sen sisällön selville ottaminen vaatii jo vähän ponnisteluja: ulos meneviä viitteitä (linkkejä) postauksessa on reilut toista sataa. Olisi mukavaa, jos joku ottaisi aineiston ja työstäisi sen tuommoisen proseminaaritasoisen mankelin läpi. Hupia siitä ainakin olisi; muutama blogistanin kokoonpanosta tehdyistä pinttyneimmistä väitteistä voitaisiin sillä kumotakin.

Tässä kävijätilastojani ajalta, jolloin esillä oli yksi ja sama blogitestipostaus:

25 May 2005 419 - blogitesti esille
26 May 2005 716
27 May 2005 626
28 May 2005 633
29 May 2005 623 - blogitestin tulokset esille

Edessä arjen työt: artikkeli filmografiaan, kaksi filmografia-elokuvaa (sisältö ja lehdistökatsaus), esitelmä ensi viikolle Ljubljanaan ja sinne tehtävä näytekasetin valmistus pitävät kiireisenä tämänkin viikon. Omaa kirjaa ei ehdi tässä paljon kirjoitella, blogia yritän täydennellä silloin tällöin.

Meneeköhän tänään jo 100 000 käyntiä blogini laskumittarissa rikki. Seuraava tavoite on sitten se miljoona.

Lisään tässä vielä käyttäjäkommenttini ja maailman tiivistyksen, joka löytyy Kuuluttajan blogin kommenteista.

2 kommenttia:

Eufemia kirjoitti...

Sinua tässä tulee kiittää. Ältsin päheetä, kiitos.

Tris kirjoitti...

Ilmeisin kritiikinaihe on tietenkin se, ettei noita eri tyyppien prosenttiosuuksia keskivertoväestössä ole mitenkään missään validoitu uskottavasti - ne on kai aikalailla hatustavedettyjä.

Toinen on tietenkin siinä että MBTI:stä on eri testejä eikä tuo tässä käytetty ole parhaimmastapäästä. Se on jotenkin periaatteellisesti esim. N-painotteinen.

Kolmanneksi voisi olettaa että vastaajat eivät ole bloggareidenkaan joukosta valikoituneet satunnaisesti. Väitetään että SJ-tyypit ovat vähemmän kiinnostuneita erilaisista persoonallisuustesteistä kuin muut tyypit eivätkä siksi ole taipuvaisia niitä tekemään tai tuloksiaan ilmoittamaan.

Olkoon tuossa.

Tris/INTP ;)