tiistaina, toukokuuta 10, 2005

He ohjuksin ja keihäin taistelee

Palkkasoturi oli Hectorin tunnetuksi tehnyt folk-biisi vuodelta 1965. Sen sanoissa rinnastettiin jopa Buffy Saint-Marien The Universal Soldieria paremmin sotimisen ikiaikaisuus mainiolla rinnastuksella: he ohjuksin ja keihäin taistelee. Punaisella torilla eilen marssineilla 7500 sotilaalla olivat mukana vain keihäät, ohjuksia ja ydinaseita ei nähty.

Ainoastaan Jukka Kajava (HS) osaa aamun lehdessä pelätä hymyileviä sotilaita. Hän nimittäin miettii mille ne nauravat?

Perusvaikutelma on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin hymyilevä. Vaikka suureellisin paraati oli varmaankin Pariisissa, Moskova sai historiallista painottavalla näytöksellään kaiken (negatiivisen) huomion.

Yleisradion pääuutiset ryhdistäytyi eilen. Professorien Ohto Mannisen (Maanpuolustuskorkeakoulu) ja Pauli Kettusen (Helsingin yliopiston yhteiskuntahistoria) lausunnot olivat tasapuolisia ja oivaltavia, mikä sopii julkisen tiedonvälityksen profiiliin kuin nenä päähän. Se mikä minua on mietityttänyt, on tämän muun tiedonvälityksen profiili. Siinä on sahalaitaa kuin migreenissä ikään. Miksi media luopuu niin helposti vapaudestaan ja rehellisyydestään ja ryhtyy propagandistiksi? Miksi vain yhtä ja ainoaa tarkoitusta varten kirjoitettuja juttuja on niin paljon? Mikä intellektuaalinen unohdus kohtaa ne kirjoittajat, jotka tietävät tekevänsä propagandaa? Yksinkertaisia ja vähälahjaisia on totuttu kyllä näissäkin asioissa sietämään: itsekin yritän sitä ainakin kommenttipalstoilla.

Media on kuitenkin aktivoitunut. Deutsche Welle kyselee ja antaa mahdollisuuden äänestää: "Do you think Moscow should officially acknowledge its former illegal occupation of the present day Baltic States? Please include your name and country in your reply." Kysymys sisälsi tietenkin vastauksenkin, niin kuin taitavissa gallupeissa osataan tehdä. Kukapa nyt kannattaisi mitään, mikä on "aiempi laiton miehitys". Ongelmahan on siinä, että se toinen osapuoli, Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjä, kiistää nimenomaan miehittäneensä Baltian maat, koska ne taistelematta ja ainakin muodollisin liittosopimuksin liittyivät Neuvostoliittoon.

Suomi taisteli eikä liittynyt Neuvostoliittoon: talvisota oli rohkea ratkaisu, enkä ihmettele lainkaan, että esimerkiksi kriisin pahetessa rauhankyyhkynä toiminut C. G. E. Mannerheim oli pakannut talonsa tavarat ulkomaille lähtöä varten ennen talvisotaa. Venäläisethän laskivat sen varaan, että Suomi luovuttaisi alueitaan, koska Mannerheim oli tätä Englannissa ennakoinut ja vakoilijat veivät tiedon Moskovaan. Rintamakarkuriksi - termi on Rytiä pääministeriksi taivutelleen presidentti Kyösti Kallion - hän ei kuitenkaan ryhtynyt, kuten ei Rytikään, joka ei ollut innostunut roolistaan sotivan maan johtajana: sen aika tuli vasta myöhemmin. Vastentahtoisia johtajia tällä maalla riitti jo silloin.

Ainoa rehellinen vastentahtoisuudessaan on ollut kuitenkin J. K. Paasikivi, joka muisti mainita kuinka tolloa kansaa suomalaiset ovat ja erityisesti ulkopolitiikassa. Kuitenkin hän lainasi usein operetin sanoja ja kertoi kuinka nopsaan nämä luupäät oppivat ulkopolitiikan - jälkeen päin.

Paasikivi lainasi talvisodan ja Moskovan rauhan ajan muistelmissaan saksalaista, ei enää niin suosittua Friedrich Meineckea: "Valtapolitiikan peruslaki on, että jokainen heikko, omin voimin puolustautumaan kykenemätön, valtio --- on vaarassa joutua suuren politiikan matalapaineen alueeksi, johon voiman tuulet saattavat naapurialueilta suuntautua ja nostaa myrskyn" (Die Idee der Staatsräson, s. 525) Paasikivi vertasi Neuvostoliiton käytöstä talvisodan tullen Englantiin ja buurisotaan: "Loppujen lopuksi ei suurvaltojen menettelyssä pieniä kohtaan ole sanottavaa eroa. Tasavertaistensa kanssa ne arvatenkin käyttävät toisenlaista kieltä."

Talvisodasta hän sanoi: "Talvisotamme tuotti kyllä meille kunniaa ja mainetta sekä maailman myötätuntoa, mutta se ei estänyt eikä korvannut Moskovan onnetonta rauhaa." Ei hän sentään sitä "välirauhaksi" nimittänyt. Eikä ollut valmis luopumaan puolueettomuudesta, joka oli Suomen linja:

"Mitä vaikeuksia puolueettomuutemme ylläpitämisessä, Saksan miehitettyä Suomenlahden eteläpuolella olevat maat, mahdollisesti olisi saattanut esiintyä, sitä ei tietenkään voi sanoa. Mutta pyrkimys pysyä sodan ulkopuolella olisi parhaiten vastannut varovaista politiikkaa, jota pienen valtion on noudatettava". [Teoksesta toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939-1941, s. 95]

Lainaus osoittanee, että Kalevassa kirjoittaneen professori Markku Kuisman olisi syytä tarkentaa näkemystään Paasikiven ajattelusta, jonka hän nyt rakentaa kysymyslauseen varaan.

"Nykyään puhutaan paljon 'kohtalosta' ja 'sattumasta' tapausten kulun määrääjänä historiassa. Tosin syvimmät ja suurimmat elämän ja kuoleman peruskysymykset ovat ihmisen tiedon ja johdon ulkopuolella, mystiikan hämärässä valtakunnassa. Mutta eikö ihmisten yhdyselämä sekä yksityisessä valtiossa että toistensa rinnalla olevissa valtioissa, minkä kaiken tarkoituksena on ihmisten palveleminen -- mikä muu tarkoitus sillä voisi olla? -- ole harkinnan ja johdon varassa silloinkin, kun on kysymys maailmantapauksiin vaikuttavista suurvalloista?"

Tämän Paasikivi-lainauksen ydin on siinä, että se tulee kertoneeksi, miten ne nykyiset historioitsijat, jotka operoivat "suurimmilla elämän ja kuoleman peruskysymyksillä" käsitellessään Suomen sodan aikaisia valintoja, hämärtävät tahallaan rationaalista kuvaa valtionjohdosta ja alistuvat ilmeisen propagandistisessa tarkoituksessa "kohtalon" ja "sattuman" mystiikalla koristeltuun maailmaan.

Vai mistä muusta voi olla kysymys, kun katselee aiemin linkattua prof. Markku Kuisman loppukaneettia Kalevassa. "Suomen oli pakko valita lähellä olevan pirun ja kaukaisemman belsebubin väliltä ja toivottava, että pahan voimat lopulta tuhoavat toisensa."

4 kommenttia:

Mocartes kirjoitti...

Hurraa! Suuri Tieteilijä melkein pysyy väärässä asiassaan eikä lipsu henkilökohtaisiin solvauksiin ja argumentoimattomiin metaheittoihin paljoakaan.

Sedis kirjoitti...

Vastaan kommentteihisi, jos aihetta ilmaantuu. Muut ovat tervetulleita kommentoimaan.

Luentojasi ikuisesti odottaen kirjoitti...

Mun on vaikea ymmärtää kiihtymistäsi. Ajatteletko toisaan niin, ettei historiassa ole sattumia. Että siis kaikki on etukäteen tarkasti suunniteltu. Että mikään ei tule yllätyksenä, kun ainakin viisas valtiojohto on asiasta tietoinen ja on sopinutkin jo kaiken annalta.
Että ei synny tilanteita, joihin täytyy reagoida.

Sedis kirjoitti...

Intohimoista suhtautumista historiaan kyllä, mutta ei kiihkeää.

Joskus on suunniteltu ja joskus ei. Nyt suunniteltiin paljonkin, kuten varmasti tiedän. Eri asia, ettei siitä jälkikäteen haluttu puhua.

Kuten Rellu Metro-pakinassaan tänään sanoi tai ainakin tähän suuntaan jatkososdasta: kaikki olivat kumartuneet kovasti paljon Itä-Karjalan kartan yläpuolelle.