Luku-urakka jatkuu. Tässä herkkupaloja Elokuva-Teatteri - Suomen Kinolehdestä, aluksi vuodelta 1948:"Kun yleisö tai osa siitä nauraa n.s. väärässä kohdassa, lienee tämä huomio esim. elokuvaohjaajalle tai -tuottajalle järkyttävämpää kuin mikään muu havainto.
Tapahtuuhan tällaista aina silloin tällöin, mutta nyt tuli asia mieleemme sen vuoksi, että eräässä tukholmalaisessa elokuvalehdessä on kajottu tähän asiaan ja tuorein omakohtainen kokemuksemme on parin viikon takainen teatterielämys Tampereen Työväenteatterin Sartrén Kunniallisen porton esityksestä, jossa huomattava osa yleisöä karkeasti nauroi kahdessa järkyttävän dramaattisessa kohtauksessa. Tässä ei suinkaan ollut kysymys avuttomasta esityksessä, jollaiselle yleisöllä olkoonkin oikeus joko nauraa tai osoittaa muuten mieltään - vaan yleisö ei kertakaikkiaan ollut sen ikäistä eikä sillä intelligenssillää varustettu, että sen yleensä olisi pitänyt mennä mainittua näytelmää katsomaan. Tuo tirskuva tai hohottava osa yleisöä oli tullut vedetyksi vain mukaan sensaationnälkäänsä tyydyttämään - ja ehkäpä se saikin sen tyydytetyksi, sillä olihan sillä tilaisuus nauraa riipaisevan vakavalle näytelmälle ja sen ansiokkaille esittäjille.
Tukholmalainen vastaava tapaus koskee erään uusimman italialaisen elokuvan esitystä, jonka syvintä tarkoitusta jotkut kirjoittajan läheisyydessä istuneet nuoret hekilöt eivät olleet lainkaan käsittäneet. Hiukan vanhempi samanlainen tapaus oli erään ruotsalaisen kotimaisen elokuvan ensi-illassa sattuneet naurunpyrskäykset, joiden johdosta muutamat arvostelijatkin olivat antaneet yleisölle ojennusta.
Täytyypä vain toivoa, että yleisö osaisi valita katsottavansa oman käsityskykynsä tasolta.
(Nimim. Linssi)
***
"Maamme elokuvatoiminnan historiikki olisi saatava edes pääkohtaisin muistiin merkityksi ja sitä koskeva arkistoaineisto kootuksi ja järjestetyksi, mutta tähän tarvittaisiin mesenaattia ja tuskinpa kukaan yksityinen henkilö ryhtyy sellaiseksi.
Ellei mesenaattia mistään ilmaannu - eikä varmasti ilmaanukaan, koska ei ole tähän mennessä vielä löytynyt - niin näistä tehtävistä olisi yhteisvoimin huolehdittava ja näinollen olisi kai paras ratkaisu se, että alamme yhdistykset yhteisesti maksaisivat tällaisen historiikin kustantamisen.
Tästä kysymyksestä on nyt jo varmasti kylliksi kirjoitettu - nyt on vain siirryttävä sanoista tekoihin!
(Nimim. Linssi)
***
"Mutta elokuva on toisaalta myös terävä ase pahankin palveluksessa. Nuorisorikollisuuden syitä selvitellessään on prof. B. Honkasalo lausunut mm., että roskakirjallisuuden jälkeen lienee turmiollisin vaikutus huonoilla rikoshistorioita ja sukupuolisuhteita käsittelevillä filmeillä. Ei ole harvinaista, että aikaisin rikosten teille joutuneet nuoret ovat kertoneet saaneensa aikeen rikoksen tekemiseen elokuvaista."
(Elokuvalehti lainaa Helsingin Sanomia kommentoidessaan kansanedustaja Margit Borg-Sundmanin ym. ehdotusta antaa Sivistysjärjestöjen Filmitoimikunnalle lähes puoli miljoonaa markkaa "elokuvan moraalisen ja kasvatuksellisen vaikutuksen tukemiseksi" tehtävään "psykoloogiseen" tutkimukseen. "Tältä tieteellisen pätevältä todellisuuspohjalta on sitten tarkoitus ryhtyä toimenpiteisiin esitettävien filmien saamiseksi vastaamaan niitä moraalisia ja pedagoogisia vaatimuksia, joita elokuville nimenomaan valtavien nuorisojoukkojen jatkuvana kasvattajana on asetettava.")
Topo Leistelä ei kannattanut rahan antamista tälle toimikunnalle vaan "tieteellisesti koulituille sosioloogeille ja pedagoogeille sekä muille todellisille asiantuntjoille, jotka osaavat suorittaa tämän vaativan tehtävän täysin ennakkoluulottomasti." Hän totesi "olevan välttämätöntä, että tutkimuksen suorittavat Suomessa todella pätevät tiedemiehet eikä mikään ennakkokäsityksien vallassa oleva tanttikokoelma, jolloin tutkimuksen tulos on selvä ilman mitään määrärahoja."
***
Nimim. Silmäpari kirjoittaa loppuvuonna 1948: "Yhdysvalloissa on 400 erityisesti neekereille varattua elokuvateatteria. Siellähän on tunnetusti monia seutuja, joissa neekereitä ei pidetä yhdenvertaisina muiden kansalaisten kanssa ja jossa tämä väärämielinen syrjiminen on mennyt niin pitkälle, eetteivät valkoihoiset edes suostu istumaan neekerien kanssa samassa elokuvateatterissa. Jokaisella maalla näyttää olevan omat epäkohtansa ja omituisuutensa."
****
Harry Lewing huomautti, kuinka on "unohdettu, että epäkansallinen mestyselokuva on joko voimakkaasti persoonallinen tai vaihtoehtoisesti teknillisesti sellainen huipputuote, jota vastaavaan ei yhdelläkään skandinavisella maalla ole edellytyksiä. Tästä huolimatta suomalaisella elokuvalla on suuretkin mahdollisuudet päästä kansainvälisille markkinoille, mutta tämän tulee tapahtua nimenomaan kansallisella linjalla, eikä suinkaan epäkansallisella suunnalla."
***
Topo Leistelän mielestä on "todellakin paljon perää siinä ajatuksessa, jota nyt Ruotsissa on ryhdytty toteuttamaan, että yleisöä on kasvatettava. Heille on tehtävä selväksi, mikä on hyvä elokuva, mitä siltä voidaan kohtuudella vaatia, yleisö on siis kädestä pitäen vietävä hyvän ja taiteellisesti moitteettoman elokuvan virvoittaville lähteille ja kun se on päässyt hyvän elokuvan makuun, se ei enää kehnoa tai alamittaista hyväksy. Samanlaista yleisön kasvatusta on harjoitettu maalaustaiteen ja musiikin, teatterin ja kirjallisuuden suhteen eikä siis ole mitään ihmeellistä siinä, että sitä ryhdyttäisiin harjoittamaan myöskin elokuvan, tuon kaikkein suurimmille yleisömassoille puhuvan ja vaikutustaan kylvävän taiteen suhteen. Tuntuu tällä hetkellä siltä, että tämä tie on suorin ja suurimmalla varmuudella johtaa toivottuun tulokseen. Ja sille tielle kehottavat mm. varsin huomattavat tuottajatkin lähtemään."
***
Rapisevat karamellipaperit ovat olleet elokuvanäytäntöjen "yleisvaiva" jo vuosikymmenet - eivät tietenkään omat vaan naapurin, kuten "Linssi" muistuttaa: "Näistä 'vaivoistahan' kirjoitettiin jo ennen sotia aina silloin tällöin ja luulemmekin muistavamme, että makeistehtaat pyrkivät rapisemattomien karamellipussien ja -paperien aikaansaamiseen. Uskomme, että näitä jälkiä aiotaan astua taas heti, kun papreitilanne sallii hankittavan useammanlaisia papereita, jotta valittajien toiveet täytetään. Osittain luulemme myöskin totuttavan karamellipaperien rapinaan, sillä olemmehan olleet niin monta vuotta tuota rapinaa paitsi - ja kaikkeen uuteen on aluksi vaikea tottua."
***
Nimim. Silmäpari keskusteli elokuva-arvostelijoiden ammattitaidosta: "Paat kielet kertoilivat ennen sotia, että eräissä helsinkiläisissä päivälehdissä käytettiin elokuva-arvostelijoina ketä kulloinkin, paremman puutteessa vaikkapa toimituksen juoksupoikia, joille oli annettu silloin teatterinomistajilta saatuja vapaalippuja. Nyt näyttää kehitys jälleen olevan menossa samaan suuntaan. Eräissä, nimenomaan ruotsalaisissa lehdissä näkyy yhä useammin uusia ja täysin tuntemattomia nimimerkkejä filmiarvostelujen alla. Muutamissa lehdissä tunnutaan tosiaan otaksuttavan, että kuka tahansa pystyy arvostelemaan elokuvaa. Tietysti jokaisella on jokin käsitys näkemästään elokuvasta. Mutta onko tämä käsitys sopiva julkaistavaksi arvostaan kiinni pitävän lehden palstoilla, on asia erikseen. Samat lehdet eivät suinkaan päästä yhtä helposti ketä tahansa esiintymässään palstoillaan puhenäyttämöiden tai kirjallisuuden arvostelijoina."
[Otokset siis vuodelta 1948, lähde Elokuva-Teatteri - Suomen Kinolehti.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti