Lapsettomuusideologiaa VIII

Jatkoa osille 3,4,5,6 ja 7: linkit blogin oikeassa sivustassa.

Moraalista käydään kiistoja silloin, kun vähintään kaksi yksilöä tai kaksi ryhmää ovat eri mieltä siitä mikä on toivottavaa. Onko keinoja ratkaista tämä tilanne?

Poliittissa (ja siis myös ideologisissa) kiistoissa saattaa esiintyä kolmelaisia kiistoja. Ensinnä voi olla kyse pelkästään välineistä, vaikka päämäärästä oltaisiin yhtä mieltä. Toiseksi voidaan väittää, että tietynlaiset teot ovat luonnostaan pahoja, kokonaan riippumatta niiden seurauksista, minkä toinen osapuoli tietysti kiistää. Kolmanneksi erimielisyys voi koskea tavoitteita, joihin ihmistekojen tulisi tähdätä. On yleistä, että nämä kaikki tekijät ovat mukana erilaisissa moraalisissa (ja poliittisissa) kiistoissa.

Välinekiistat ovat usein näennäisiä: niitä sanelevat etunäkökohdat; ongelmana on silloin se, että yleisö käsittää kiistan kokonaan keinoja, ei päämääriä koskevaksi. [Nykyajan esimerkki: työttömyyden poistaminen]. Välineistä käydyt kiistat eivät aiheuta mitään eettisiä pulmia, mutta käytännössä, tieteellisillä perusteilla, tietysti se pitäisi pystyä ratkaisemaan.

Russellin mielestä "toteamus, että välineitä koskevat kiistat eivät lainkaan ole luonteeltaan eettisiä, poistaa etiikan piiristä sangen suuren osan niistä käytännön kysymyksistä, joista ihmiset ovat eri mieltä.

Luonnostaan pahat teot ja niiden kiistäminen olivat toinen mahdollisuus. Erinäisten esimerkkien (orjuuden kannattajat ja vastustajat, amishien siveellinen kauhistus nappeja kohtaan) jälkeen Russell on valmis tunnustamaan, että näihin asioihin ei suoraan pysty vaikuttamaan. Kukaan ei pysty todistamaan, että esimerkiksi napit eivät ole epämoraalisia. Taivuttelua toki pystyy harjoittamaan puolin ja toisin, niinpä esimerkiksi amishi voi saada meidät vakuuttuneeksi perusteluillaan nappien epämoraalisuudesta, ja silloin meidän on syytä hyväksyä tämä kanta.

Russell kuitenkin tekee varauksen välittömien oikean ja väärän arvostelmien kohdalla. "Jos tietty sinänsä vaikka täysin viatonkin teko herättää jossain ihmisessä aitoja kauhistuksen tunteita, ei hän voi olla onnellinen nähdessään sitä suoritettavan." Mikäli kotonamme on esimerkiksi kortinpeluuta sunnuntaina vastustava henkilö, syyllistymme "epähienouteen, jos jätämme tuon vieraan tunteet huomiotta. Tällä tavoin siitä, mikä ajatellaan oikeaksi tai vääräksi saattaa todella tulla oikeaa tai väärää, niin kauan kuin usko asiaan säilyy voimakkaana."

Näin ei tietenkään todisteta, että usko on oikea, vaan ainoastaan, että se aiheuttaa toiveita ja vieroksuntaa, joiden nojalla voidaan päätellä, onko jokin teko hyvä halujen tyydytystä mittapuuna käyttäen. "Ihailu tai kauhistus, jolla ihmiset suhtautuvat tietynlaisiin tekoihin, ovat jatkuvasti esiintyessään usein todella tärkeimpiin kuuluvia tekijöitä, joiden perusteella ratkaistaan ovatko kyseisenlaatuiset teot oikeita tai vääriä."

Vaikeata moraalikiistojen ratkaisu on silloin, kun vallitsee todellinen erimielisyys päämääristä. Nämä tapaukset eivät kuitenkaan ole niin yleisiä kuin ensi silmäyksellä saattaisi ajatella. Yksi niistä oli kysymys orjuudesta. Siinäkään orjuuden vastustajien ja puolustajien välinen taistelu ei tosiasiallisesti merkinnyt kiistaa päämääristä vaan ihmisolentojen tuntemiskyvystä. Kun voitiin osoittaa sorrettujen tuntemaan iloa ja surua samassa määrin kuin sortajat, sortojärjestelmä kumottiin (esim. Turgenjevin Metsästäjän muistelmia, ja Harriet Beecher Stowen Setä Tuomon Tupa suurina vaikuttajina).

Orjuuden hyödyttävyyden (taloudellisesti, kehityksen airueena - esim. lapsityövoima hiilikaivoksissa) Russell jättää sivuun, ja keskittyy toiseen ajatukseen orjuudesta, siihen, että orjat ovat pelkkiä välineitä. Mitä huomautuksia voidaan esittää ihmiselle, joka ilmoittaa piittaavansa yksinomaan jonkin ryhmän eduista tai kenties pelkästään omasta parhaastaan? Itsekäs ihminen, esim. kansallisuusaatteen kannattaja, heinkilö, jota kiinnostaa ainoastaan oman yhteiskuntaluokkansa tai uskontokuntansa etu, ovat myötätuntoisia vain rajoitetulle ihmisryhmälle. Voiko heidät saada luopumaan kannastaan?

Jo luvussa 5 käsiteltiin yksilön ja yhteisön etujen saattamista sopusointuun keskenään. "Olemme jo asettuneet sille kannalle, että jokainen ihminen väistämättömästi tavoittelee omien toiveidensa täyttymistä. Sen vuoksi hän toimii yleistä hyvää edistävällä tavalla ainoastaan siinä tapauksensa, että hänen halunsa johtavat tekoihin, joilla on tällainen vaikutus. Tulos voidaan saavuttaa joko siksi, että kyseinen yksilö tahtoo edistää yleistä hyvää, tai sen johdosta, että yhteisön rakenteen vuoksi hän parhaiten palvelee omia etujaan toimimalla koko yhteisölle edullisella tavalla. En usko, että yksityisiä ja yleisiä etuja on mahdollista saattaa täydelliseen sopusointuun toistensa kanssa, ja missä tätä päämäärää ei saavuteta, sillä pelkään eettisten näkökohtien jäävän tehottomiksi." Onneksi näitä ristiriitoja ei ole niin paljon; orjuuskysymys ja nationalismin ongelmatkin ovat ratkaistavassa. Valistunut oman edun tavoittelu on tavallisesti riittävänä kannustimena pyrkimykseen, joka tähtää yleiseen hyvään. Mutta vaikka vetoaminen omaan etuun yleensä (nykyään yhä harvemmin!) on tehokas keino, se on usein paljon vähemmän vaikuttava kuin vetoaminen epäitsekkyyteen.

"Viha, kateus ja halveksunta sokaisevat ihmiset näkemästä omaa etuaan, kun taas toisaalta myötätunto ja sääli ovat omiaan synnyttämään tekoja, jotka ovat hyödyllisiä muille, vaikka teon suorittaja ei itse niistä odota hyötyvänsä. On todennäköisempää, että jalomielisyys paremmin kuin laskelmallinen itsekkyys johtaa tekoihin, joita juuri laskemallinen itsekkyys suosittelisi, jos laskelmat olisivat oikeita. Mutta niin kauan kuin ihmisten sydämet ovat kylmiä, he eivät helposti kykene näkemään tosiasiaa, että yhteistoiminta yleensä on edullisempaa molemmille osapuolille kuin kilpailu."

Kahden yksilön toiveiden aiheuttamassa ristiriidassa ei sopua ole saatavissa. Tämä ei ole kuitenkaan ratkaisematon ongelma, sillä sekä A:n että B:n täytyy ottaa huomioon myös muiden ihmisten halut. Jokainen yksilö voisi hyötyä varastamisesta, jos hän olisi ainoa varas. Tällaisissa tapauksissa yleinen hyvä on vastakkainen sille, mikä olisi edullinen yksilölle, ellei yleisen hyvän vaikutuksia tunnettaisi. Laki ja hallitusvalta sekä yleinen mielipide - kiitokset tai moitteet - ovat tällaisia yksilöön vaikuttavia tekijöitä.

"Ihmisten käsitys onnesta riippuu hänen intohimoistaan ja näitä puolestaan muovaavat hänen saamansa kasvatus ja sosiaalinen ympäristö sekä synnynnäiset taipumukset ja lahjat", Russell toteaa. Nuoria voidaan ohjata sekä yhteisen hyvän asioihin, että toisiin, joissa vallitsee ristiriitoja. Koulutkin opettavat yhteistoimintaa toisaalla (Russellilla kansakunnan sisäisissä asioissa), kilpailua toisissa asioissa (oman kansakunnan ulkopuolelle suuntautuessaan). Tätä kehitystä Russell piti tuhoisana (jopa liioitteluun sortuen).

Luvun lopuksi Russell käy nietsscheläisyydeksi kutsumaansa rasismia vastaan kovin sanoin. "Nietzschen teoria on unelma, mutta sen mukainen todellisuus on painajaisnäky."

Kirjoitussarja alkaa vähitellen päästä asiaan: "Onko olemassa eettistä tietoa?", kysytään seuraavaksi.