maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Muistikuume: vuoden 2007 trendit

Kukapa ei nykyään aloittaisi vaatemuodista. Se ei ole vierasta tässäkään blogissa, sillä vuoden 2007 inspiraation kohde on historia.

"Historia on uusin leikkikalumme inspiraatiota etsittäessä", kirjoittaa eräskin alan keskeisistä sivustoista. Muoti ei siis "mene eteenpäin" vaan enemmänkin pitää hengähdystauon. Muodilla on muistikuume. Nostalgian ylikorostusta - melkein kuin sairautta - siinä on enemmän kuin ripaus.

Hurjimmat muodin seuraajat ryhtyvät katselemaan mallia Napoleonin ja Josefinen ajan keksinnöistä, la Belle Époquesta ja Marie Antoinetten ajan kaltaisesta romantiikasta; ja ne joiden tyyli ei röyhelöä siedä, etsiytyvät uniformutyyliin jota koristellaan isoäitien pitseillä ja erilaisilla kirjailuilla. Silhuetit, ts. linjat ja näkyvyys ovat tärkeitä. Tietysti lähiretroilu jatkuu: 1980-luku ja 1990-luku ovat nyt taas tulossa, vaikka ihmetellä täytyy, mitä 80-luvulta voi muka löytää...

Klassikkopukeutujat vaihtavat tänä vuonna sukupuolta, ainakin melkein. Miehet naisellistuvat ja naiset miehistyvät. Jos nimittäin jälkimmäinen on edes mahdollista enää. Nehän itkevätkin kuin miehet jo nykyisin. Blogeista päätellen.

Historiatyyli ulottuu eri puolille Eurooppaa, ei kuitenkaan uusiin EU-maihin Romaniaan ja Bulgariaan - meitä on nyt siis jo 27 maata imperiumissamme.

Sen sijaan muoti katselee brittien, ranskalaisten, venäläisten, Balkanin ja böömiläisen aristokraattisen yläluokan maaseutuelämän tyyliä yhdistettynä hieman köyhemmän kansan (folk style) ja mustalaisten tyyliin.

Inspiraatiota muodin luojat ovat hakeneet myös niistä eurooppalaisista pioneereista, jotka matkasivat Amerikkaan, amisheista, kveekareista ja muista uskontokunnista.

Rajakoristelut (materiaalin tai leikkauksen saumat) ovat keskeisiä kaikissa näissä "kulttuurissa" muodin ilmentymissä.

Eurooppa yhtenee, uusia valtioita ei silti noteerata, mutta muodin luojat haluavat rajat takaisin, he haluavat palauttaa menetetyt kulttuurit jokaiselle Euroopassa.

Muoti ei siis ennakoi hyvää Euroopan Unionille, mutta tukee sen laajentumista. Turkkilaiset voivat olla tästä avaramielisyydestä tyytyväisiä, vaikka turkkilaisuutta ei muodin ennusteissa tänäkään vuonna mainita. Osmannit odottavat vuoroaan.

Aasialaisvaikutteet tulevat vähenemään. Kauko-idän alue nähdään entistä enemmän taloudellisena kilpailijana, ei niinkään kulttuurisena vaikutealueena.

Sen sijaan afrikkalaisten muslimimaiden kulttuuriset ilmaukset saavat sijaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa, osin poliittisista, osin esteettisistä syistä. Jalokivet, kirjailut ja niiden värikkäät, etniset ja graafiset koristelut tulevat olemaan paljon käytössä. Niissä on raakaa "luonnollista" näköä ja voimaa.

Hullujen repäisytrendien aika on ohi. Maan "aarteet", niiden tarjoamat luontevat ilmaisukeinot materiaaleissa, kipinättömyys, "raaka" kuivuus, jäätyneet tai nestemäiset sekä "märät" materiaalit ovat nyt ohi muiden.

Ainekset kootaan harmonisiksi, yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi. Sekoitustyyli on sitten ohi.

Taidanpa laittaa levyltä soimaan vanhan kunnon kantribiisin: Country Life. Maalaisaristokratia rules, joten maalaisserkkumme esim. Tampereella ja Turussa voivat huokaista helpotuksesta.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Wau, kyllä Petja nyt tulee kateelliseksi, kun vaatteiden maailmaan on tunkeutunut toinenkin blogaava mies!

Hyvää uuttavuotta!

Jari Sedergren kirjoitti...

Petja on noudattanut kuluvan vuoden trendejä jo monta ajastaikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Itse asiassa minä ennustin että näin tässä käy näitten trendien kanssa jo vuoden 1999 joulukuussa.

Muuttuva maailma saa aikaan alteraatiostressin, jolloin turvallisuutta haetaan univormuista ja historismista.

Sanoin mm. liivin ja solmukkeen palaavaan ja eräs mainosmies naureskeli silloin ettei ikinä, vaan ihmiset pukeutuvat yksinkertaisemmin ja tarkoituksenmukaisemmin.

No se on entinen mainosmies, sillä hän ei ymmärtänyt että pukeutumisen tarkoituksesta 80% on viestintää.