Helle saapuu hiljalleen. Mutta minä lähden käymään muualla, sillä kesäleskeys uhkaa päättyä.
Vaihdamme vaimon kanssa paikkaa yhtä aikaa, mutta eri suuntiin. Hän palaa työmatkalta Tukholmasta kotosalle, minä matkaan täsmälleen samaan aikaan Savon sydämeen.
Kymmeniä vuosia olen käyttänyt joukkoliikennettä. Nyt vuokrasin auton. Tarkemmin sanottuna länsimaisen pikku-auton. Semmoisen jossa ei ole liikaa tehosteita.
Kun on tottunut nuorena vääntämään itätuulella ilmaiseksi kulkevan automobiilin bodausohjausta kaksin käsin, voisi nykyinen tehostemaailma olla vähän liian hienosäädetty.
Entäs jarrut? Nuorna miesnä paras jarrutus oli ronski puristus, mieluummin lattiaruosteiden läpi asfaltille tehon maksimoimiseksi. Puukengät ovat siinä hommassa parhaita.
Nykyään saa kuulemma vain varpaankynnellä koskettaa jarrupoljinta. Tuskin ne edes vinkuvat tai kirskuvat. Enkä varmaan uskaltaisi ajaa edes kilpaa. [Tähän sopivat uskonnolliset kommentaarit ja siunaukset...]
Astiat on pesty, uuni putsattu päältä päin hohtavaksi, roskat on viety, pyykit on pyykätty, jääkaappi ja varustekaapit täytetty - kelpaa hoveissa kulkeneen tänne tulla omaa lomaansa aloittamaan. Minähän olen lomani jo melkein tärvännyt.
Lähden noutamaan Lapissa lomaillutta tytärtä, jos tuo nyt edes suostuu palaamaan etelän huveihin. Siinä sivussa tapaamme suvun suuret sukujuhlissa.
3 kommenttia:
Mikä oli aikanaan tuo itätuulen ihme: Mosse vai Dada? Ensimmäinen autoni oli Moskvitsh Elite, jota syvästi rakastin. Seuraavan tulokkaan, Dadan kanssa, olikin sitten lähes 12 vuotta kestänyt, enemmän vihaan kun lempeen suuntautunut suhde.
Sitten otin lusikan kauniiseen käteen ja siirryin länsiautoihin: ensin Opeliin, jonka jälkeen sairastuin saabismiin.
Sauli
Mää luulen, ett me ollaa sammaa sukuaki, Rahkoloita vaikka?:(
Ladahan se. 1600-1700 -lukujen Rahkoloita Kalajoelta on suvussa.
Lähetä kommentti