tiistaina, heinäkuuta 24, 2007

Mustaa ja valkeata

Mustasta, valkeasta ja muista väreistä on keskusteltu viime päivinä Kemppisellä. Ja tänään on aivan mustavalkoinen päivä. Sataa ropisee korvin kuultavasti, harmaan eri sävyt ovat läsnä kuin parhaimmassakin mustavalkoisessa elokuvassa.

Toisen maailmansodan jälkeisistä elokuvista löytyy todella paljon mustavalkoista katsottavaa: Orson Wellesin Kolmas mies, Akira Kurosawan Kulkukoira, Taivas ja helvetti ja Seitsemän samuraita, Stanley Kubrickin Tohtori Outolempi, Alfred Hitchcockin Psyko, Frank Capran Ihmeellinen elämä, Jean-Luc Godardin Viimeiseen hengenvetoon, François Truffautin Jules ja Jim, Andrzej Wajdan Tuhkaa ja timanttia, William Wylerin Parhaat vuodet, Otto Premingerin Laura (on kyllä 1944), Ingmar Bergmanin Seitsemän sinettiä, Neidonlähde, Charles Vidorin Gilda ja Douglas Sirkin Tuuleen kirjoitettu vievät oikeille jäljille sadepäivänäkin. Ja tästä puuttuvat kaikki venäläiset, joita on vaikea saada DVD:llä.

10 kommenttia:

Timo kirjoitti...

Vastikäänhän Tuuleen kirjoitettu oli arkistossa; oma vaikutelmani oli selvä Technicolor.

Jari Sedergren kirjoitti...

Aina pitää olla yksi trikki mukana...

Jari Sedergren kirjoitti...

Tunnettu feministielokuvakirjoittaja Laura Mulvey sanoo: "The film responds to these failures and frustrations by crowding the screen with answering images from the overtly Freudian to flamboyantly cinematic lighting, color and decor."

Jari Sedergren kirjoitti...

"His use of artificial and contrived effects, colors and plot devices is ``a screaming Brechtian essay on the shared impotence of American family and business life,'' says film critic Dave Kehr, and encompasses deliberate distancing ``that draws attention to the artificiality of the film medium, in turn commenting on the hollowness of middle-class American life'' (Cinebooks).

Robert Ebert kuitenkin epäilee, että se voi yhtä hyvin olla "yksinkertaista viihdettä".

"Films that exaggerate our fantasies help us to see them--to be amused by them, and by ourselves. They clear the air", Ebert päättelee.

Kirkkaan värikyllästetty Sirk oli suuri vaikuttaja Fassbinderille, joka osaa tehdä mustavalkoisia elokuvia väreissä. Aki Kaurismäki on suuri Sirk-fani.

Varapygmi kirjoitti...

Perkules, kyllä mv-kuvissa on voimaa. Hienosti on valittu myös listasi, kuten odottaa sopi. Niistä jäi jyllittämään päässä Parhaat vuodet, joka on puhtaan kuvallisesti hienoimpia näkemiäni. Muistan siitä useista kohtauksista, miltä ne näyttävät, mutta juoni on paljon kauempana takaraivossa.

Oma taikavoimansa on epäilemättä siinä vieraannuttavassa tehossa, että mv-elokuva irrottaa kauemmas, voimakkaammin ja syvemmin omaan piiriinsä, jos vain ottaa ensinkään mukaans.

Voiko olla kyse niin yksinkertaisesta asiasta, että päässä väylät eivät mene tukkoon käsiteltävän tiedon (värit) vähentyessä, jolloin läpi menevä iskee tehokkaammin? Mietin aiemmin samaa kuunnelma/elokuva tai käsikirjoitus/tv-filmi (Dennis Potter) -akseleilla.

Myös ainakin Kolmas mies sekä Jules ja Jim kuuluvat minulla voimallisiin kokemuksiin. Samoin Tati loi mv-tunnelmaa, jota olisi vaikeaa kai tavoittaa väreissä, vaikka myöhemmissä töissäänkin on puolensa.

Mistä onkin hyvä siirtyä häpeälliseen erheeseen. Vilkaisin viikon sisään (oliko su?) mitä telkku näyttää ja hätkähdin Bogart/Hepburn-vuoropuhelua. Värit karmivat silmää, luulin jo sen olevan Afrikan kuningattaren väritetty laitos. Näin Kemppisen blogissa elokuvasta puhutun ja jouduin tarkistamaan, että olihan se Technicolor alun perin, päässäni vain oli kai mustavalkoistunut.

Varapygmi kirjoitti...

Ai niin, itse lisäisin sarjaan Billy Wilderia, vaikkapa Auringonlaskun kadun. Tai Vankileiri 17 tuskin iskisi lujemmin väreissä. Tai Yks Kaks Kolme… ym.

Jaana kirjoitti...

Ovatko sulle tuttuja leffojen 30 sekunnin pupuversiot?

It's a Wonderful Life on meikäläisen ykkössuosikki :-)

Jari Sedergren kirjoitti...

Mustavalkoisia sotaleffoja löytyy pilvin pimein. Niistä varmaankin pitäisi tehdä oma listansa.

Wilderin Yks' kaks' kolme on tietysti yksi maailman hauskimmista elokuvista, joten tähän listaan olisi lisättävä Hollywood-analyysi Auringonlaskun katu.

Puput olivat huimia. En ollut nähnyt aiemmin.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Eiks Wellesin 'Pahan kosketus' ollut myös mustavalkoinen, jos nyt 'isoista leffoista' puhutaan?

Jari Sedergren kirjoitti...

Jeps. Hankin Pahan kosketuksen DVD:llä pari päivää sitten Citymarketista Itäkeskuksessa. 1,95 euroa. Taisi olla lootassa viimeinen kappale, vai jäikö vielä yksi.

Siitähän tuli uusi versio, jossa alun loistavan kamera-ajon alta oli otettu (tuottajan siihen länttäämät) alkutekstit pois. Muuten uusi versio taisi olla samanlainen kuin entinen.