Jouluaamun riisipuuro oli erinomaista. Kävimme kiivasta kulttuurista keskustelua kuten eilenkin. Eilen keskustelimme afrikkalaisen valtion ongelmista, mutta tänään aiheena oli - sattumoisin - shampanja, jota myös varovaisesti nautiskelimme.
Kiivaus oli luonnollista. Ystäväni vakuutti James Bondin juovan aina Bollingeria, minä olin varma, että alkuperäinen shampanjamerkki Bond-elokuvissa on Dom Perignon, tarkemmin sanottuna vuosikerta 1953. Tohtori Ei on sen verran hyvin luettu ja katsottu. Siinähän 007 saa tarjouksen vuosikerrasta 1955, mutta sanoo vuoden 1953 vuosikerran oleva hänelle maistuvampaa.
Molemmat ovat oikeassa. Aiemmissa elokuvissa siemaillaan Dom Perignonia, eri vuosikertoja, myöhemmissä sitten Bollingeria. Itse olen sitä mieltä, että jälkimmäinen menee vähän enemmän product placementin piikkiin.
Sen sijaan olimme yhtä mieltä siitä, että Winston Churchillin mielishampanja oli Pol Roger. Vuodesta 1908 lähtien, kävi sittemmin ilmi.
Miksi shampanja on tärkeätä? Colleen M. Guy on osoittanut teoksessaan When Champagne Became French. Wine and the Making of a National Identity, että se oli tärkeätä ensin paikallisesti ja sitten jo kansallisesti. Shampanja on ranskalaisen identiteetin perustekijöitä, osa nykyistä kansallista kulttuuria ja kansankunnan rakentamista.
Shampanaja oli tärkeää jo vallankumoukselle, jonka jälkeen eri sosiaaliryhmien oli löydettävä omat tapansa luoda keskinäistä koheesiota ja osoittaa statusasemaansa yhteiskunnassa. 1800-luvun lopulle tultaessa shampanjaa tuottavat provinssit Marnen maakunnassa olivat kehittäneet retoriikan, jossa Ranskan identiteettiä korostava retoriikka oli otettu osaksi kaupallista menestystä nimenomaan kansallisena tapahtumana. Paikallisten intressien maskeeraaminen osaksi kansallisia huolenaiheita onnistu iniin hyvin, että Ranskan hallituksen viranomaiset katsoivat tärkeäksi sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla suojella shampanjaa osana kansallista perintöä.
Kilaus ja hyvää Joulupäivää kaikille lukijoille, vakituisille ja satunnaisille kävijöille.
3 kommenttia:
Joulua teitille! Bond-elokuvissa ovat vähän banalisoineet Ian Flemingin keikarointia, kaivoin pari esimerkkiä:
Casino Royalessa (1953) Bond tilaa Taittingeria '45, mutta viinuri suosittaa, että "samaa merkkiä oleva Blanc de Blanc Brut 1943 on suorastaan ainutlaatuista." Bond selittää Vesper Lyndille: "Tuo ei ole kovin yleisesti tunnettu merkki, mutta se on hyvin todennäköisesti maailman parasta samppanjaa".
Kuuraketissa (1955) M muistelee Blades-kerholla Taittingeria, mutta valinnan saa tehdä viinuri Grimley: "Jos saan ehdottaa: Dom Perignon 1946 on oikein hyvää."
En tiedä sitten, onko Bollingeria konsaan nautittu Bond-kirjoissa.
Aah, nyt ollaan taas lempiaiheitteni äärellä. Joulupöytään kun vaan yksinkertaisesti kuuluu alkuruokien seuraksi samppanja.
Ja mitä laatuihin tulee, Bollingerin perus-cuvée on varsin maistuvaa, mutta ne vuosikerrat, joita olen Grand Année:ta päässyt maistamaan ovat tuottaneet lievän pettymyksen hinta-laatusuhteensa vuoksi. Domppaa taasen löytyy kellarilta useampiakin pulloja, joten aikaisempien Bondien makumieltymykset allekirjoitan mielummin.
Mutta kohta on jälkiruokapöytä katettuna ja lasien on aika siirtyä jalohomeisempaan suuntaan.
Kilaus myös sinne. :)
Appivainaalla oli vakaa mielipide kuohuviineihin yleensä: minä en hapant'vettä juo!
Lähetä kommentti