Stefanoksen tarina

Tapaninpäivä viittaa "ensimmäiseen marttyyriin", Stefanokseen. Se herättää toki sympatioita, sillä hänen myötään kyse on kaikkien marttyyrien muistopäivästä. Stefanos on saanut uudemmissa käännöksissä takaisin kreikankielisen kirjoitusasunsa. Latinankielisen Vulgatan mukaisesti se meille kansakoulun käyneille opetettiin muodossa Stefanus.

"Kallis on Herran silmissä hänen uskollistensa henki." Muiden ei. Kristillinen marttyyrioppi on valitettavan yksipuolista. Mutta olivatpa kristillisiä tai eivät, marttyyrit ovat yhä kunniassa myös poliittisessa retoriikassa.

Toinen joulupäivä on siis vastakkainasettelun päivä. Siinä mielessä se on ensimmäisen joulupäivän vastakohta. Kristinopin kannattajien mielestä Jumalan pelastussanoma jakaa ihmiset kahteen toisilleen vastakkaiseen ryhmään, sen vastaanottaviin ja sen hylkääviin. Se tarkoittaa Kristuksen seuraajia ja hänen vainoojiansa. Voittajia ovat tämän mukaan ne, joille Jumala antaa Pyhän Hengen voimaksi eli kaikki ne, jotka tunnustavat uskonsa Kristukseen.

Raamatun kirjailija Luukaksen mukaan Jerusalemin alkuseurakuntaan syntyi jo varhain kaksi ryhmää. Heprealaiset olivat juutalaisuudesta kristityiksi kääntyneitä. Heidän äidinkielensä oli Jeesuksen kotikieleksi sanottu aramea. Olen kerran tavannut arameankielisen nuoren miehen, joka oli sen verran heprealla jokapäiväisessä elämässään lyöty, ettei uskonnostaan huolimatta tätä sukulaisuutta tuntenut. Se ei siis ole yleisessä tiedossa.

Myös hellenistit olivat juutalaisuudesta kristityiksi kääntyneitä. Ero oli siinä, että heidän äidinkielenään oli kreikka.

Juutalaisia siirtokuntia oli erityisen monta Välimeren itäosissa. Niissä asuvat juutalaiset olivat käytännöllisistä syistä vaihtaneet kielensä Rooman valtakunnan toiseksi yleiskieleksi, kreikaksi. Tiedetään, että monet paluumuuttajat puhuivat Jerusalemissakin kreikkaa, sillä siellä oli jopa synagogia, joiden liturgiakielenä oli kreikka. On selvää, että kielikiistat jakoivat uskovia.

Luukas kertoo jonkin verran myös varsinaisten apostolien työtä hellenistien parissa jatkaneista diakoneista. Heitä oli seitsemän, kaikki nimensä perusteella kreikankielisiä. Myöhemmin oli myös diakonissoja, kuten Paavalin kirjeistä roomalaisille ja 1. Timoteuksen kirjeestä käy ilmi. Diakonit eivät ole piispan (kaitsijat, episkopos) vihkimiä pappeja, vaan avustajia.

Apostolien teot kertovat enemmän vain kahdesta diakonista; Filippoksesta, joka ei ole se apostoli, ja Stefanoksesta, joka on siis Tapaninpäivän ydinkertomus.

Stefanos joutuu pidätetyksi esiintymisensä vuoksi. Hänen vastustajansa, kaikki hellenistijuutalaisia joille hellenistikritistyt tietysti sanomaansa esittivät, syyttivät Stefanosta kahden juutalaisen uskon peruspilarin loukkaamisesta.

Ensimmäinen syytös kohdistui rikkomuksiin, joita Stefanos suuntasi temppeliin ja siellä käytäviä palvelusmenoja kohtaan. Toinen syytös oli vielä rankempi: Stefanos saarnasi Mooseksen lakia vastaan.

Kyse oli osin henkien taistelusta, osin vakavammasta. Käy ilmi, että sekä asiasta informoitu "kansa" että Suuren neuvoston fariseusten ryhmä asettui Stefosta vastaan esitettyjen syytösten taakse.

Osaksi kyse oli juridispoliittisesta mielipiteenvaihdosta, sillä on päätelty, että hellenistikristityt suhtautuivat temppeliin ja Mooseksen lakiin "vapaamielisemmin" kuin heprealaiskristityt.

Pidätetty Stefanos tuli tunnetuksi siitä, että hän sai pitää puolustuspuheen. Apostolien teoissa toistettu puolustus on pisin yksittäinen puhe Uudessa testamentissa.

Marttyyriksi Stefanos joutui osaksi puheensa vuoksi. Hän nimittäin unohti puolustautua. Sen sijaan hän hyökkäsi pidättäjiään vastaan.

Käytyään läpi Israelin kansan historian Stefanos totesi ykskantaan, että häntä kuulustelleet olivat vääriä jumalanpalvelijoita ja lain rikkojia. Tämä siis tilanteessa, jossa vangitsijoilla oli periaatteessa kielletty heidän perinteinen oikeutensa antaa kuolemantuomio. Silti Stefanos tavoitteli ilmeisesti itselleen Jeesuksen kohtaloa, kuolemaa.

Molemmat vangitsijoiden esittämät eksplisiittiset syytökset Stefanos käänsi syyttäjiään vastaan. Hänen mukaansa israelilaiset kyllä palvelivat ulkoisesti Jumalaa, mutta sisäisesti vain itsevalittuja jumalia, eivätkä he olleet pitäneet kiinni laistakaan. Tulevan veritodistajan äänellä hän esitti, että juutalaisten Jumalan vastustaminen oli saavuttanut huippunsa, kun he surmasivat Jeesuksen. Veritodistajuus tarkoitti itse asiassa myös veren kaivamista omasta nenästään, mutta toisaalta roomalaiset olivat kieltäneet kuolemantuomion muilta Jerusalemin hallinnoijilta kuin itseltään.

Stefanos selitti istunnossa näystään, jossa Jeesus oli Ihmisen Poika ja seisoo Messiaana Jumalan oikealla puolella. Tämä oli jumalanpilkkaa, josta annettiin aina perinteen suoman oikeuden mukaisesti kuolemantuomio. Puhe Ihmisen Pojasta oli sallittu vain kun siteerattiin Jeesusta itseään. Stefanos on toinen. Ehkä se käänsi ratasta kireämmälle. Kuolemantuomiota käytettiin, vaikka roomalaiset olivat sen kieltäneet.

Oliko Jeesus Stefanokselle fiksaatio? Ainakin sekä puheesta että muusta käyttäytymisestä näinkin voisi päätellä.

Huutoäänestyksen luonteisessa tapahtumassa Stefanoksen kuulustelijat kieltäytyivät kuuntelemasta enempää, kovettivat korvansa kuten hienosti sanotaan, raahasivat hänet kaupungin ulkopuolelle, jossa hänet perinteiseen tapaan kivitettiin. Mooseksen kirjoista tiedämme, että toisen todistajan tehtävä oli heittää ensimmäinen kivi. Ensimmäisen piti syöstä tuomittu jyrkänteeltä. Molempia todistajia tarvittiin, kun asiat olivat päässeet näin pitkälle.

Stefanoksen Jeesus-imitaatio korostui, kun hän toisti kuolemansa hetkellä rukouksia, jotka olivat samoja kuin mitä Jeesus oli käyttänyt ristiriipunnassa. Nykypäivään tämä liittyy siten, että kyse oli ensimmäisestä ylösnousseelle osoitetusta rukouksesta. Nykyisin varsinkin nuorisolähetyksessä harrastettu Jeesus-palvonta ja rukousten vuolas virta juuri hänelle - Jumalan sijaan - perustuu siis Stefanoksen verbaaliseen käyttäytymiseen kuolemansa hetkellä.

Tunnetuimmat Stefanokseen maalaustaiteessa liittyvät symbolit ovat palmunlehvät ja käsissä olevat kivet. Vastaavia periaatteen marttyyreita, joille tämä päivä on myös omistettu, oli myös Pyhä Laurentius, kuvissa kirjan ja halstarin mies, joka sanoi kiduttajilleen: "Olen jo tarpeeksi käristetty tältä puolelta, kääntäkää minut jo ympäri ja syökää."