torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Buddhalainen valaistuminen

Sadan mapin urakan läpikäynti lähti liikkeelle mainiosti. Sadalla mapilla kirjoittaa väitöskirjan, mutta onneksi sitä ei toiste tarvitse tehdä.

Veikkaan että käy näin.

Kirjoitan lopulta tuhat tai viisisataa sivua tekstiä, siis kerron kaiken, yritän (turhaan) kutistaa sitä kolmeensataan, josta saisi kirjan, sitten tiivistän sen kolmeksikymmeneksi sivuksi, joka on artikkelin ja toisen kirjan luvun mitta, valmistaudun puhumaan aiheesta viidentoista liuskan verran esitelmöidessäni koti- ja ulkomailla ja päädyn populaarikeikoilla esitellessä puhumaan niitä näitä pari liuskaa samalla, kun kuvat virtaavat takavasemmalla. Tämän kokemuksen perusteella kirjoitan sitten 12 riviä dvd-vihkoseen. Toimittaja muokkaa sen kahdeksaan riviin. Kotona kuvaan kokemusta sanattomasti huokaisemalla.

Tässä on jotain buddhalaista.

Olen käynyt pari kertaa sota-arkistossa. Tosin sekään ei ole sota-arkisto enää, vaan Kansallisarkiston Sörnaisten toimipiste.

Anna mun kaikki kestää. Mistä yöstä nämä virkamiesten nimiehdotukset - ei vaan nimitoteutukset - oikein kumpuavat?

Tänään käyn tsekkaamassa yliopisto-opiskelijoiden kestävyyttä neljän tunnin verran.

2 kommenttia:

Henry kirjoitti...

oletko koskaan harkinnut, että teettäisit kirjoitustyösi alihankintana jossakin, vaikkapa Seppo Rädyllä; suoria, pakahduttavia päälauseita, joissa asia ammuttaisiin ilmoille kuin tykin suusta.

Ripsa kirjoitti...

Tai kirjoittavat ihmiset palkkaisivat propellipäitä keksimään kirjoittavia robotteja, jotka osaavat pää- ja sivulauseet.

Sedis, minusta tuo uuskieli, kapulakieleksi kutsuttu, on tarkoitettu yksinkertaisesti vedättämään tavallista tyhmää kansaa.

Olihan lehdessä uutinen jostakin poliisista joka esitti poliisiuutisia kansan kielellä ja kuulemma hauskasti. Sille poliisisedälle annettiin nuhteet.

Tai: ovatko uuden sukupolven kondarit enää edes huumorintajuisia? Tuskin niiltä vitsejä enää irtoaa saati sellaista säteilyä että matkustus tuntuu kivalta.