Jengi pois Afganistanista

Rauhanturvaoperaationa ja jälleenrakennusmissiona alkanut Afganistanin operaatio muutti jo aikaa sitten luonnettaan.

Se on sotaa, kuten kenraali Gustav Hägglund tänä aamuna Jälkiviisaissa (YLE TV1) totesi. Hän sanoi suoraan, että itse asiassa Suomi käy sotaa talebaneja vastaan. [Ehkä tämä on syynä siihen, että tiedotusvälineet välittävät armeijalähteiden epäuskottavaa selitystä siitä, että tappava "pommi" oli "sotalordien" tai "rikollisten" asettama.]

Kenraali ihmetteli samalla, miksi poliitikot eivät pohdi siellä oloa uudelleen. Samaa voimme ihmetellä mekin.

Hägglund totesi vain Vasemmistoliiton ehdottaneen taannoin mission uudelleenarviota ja joukkojen mahdollista poisvetämistä Afganistanista. Minusta vaikutti, että hän oli välittömän pois lähtemisen kannalla. Niin olen minäkin, jos siitä olette kiinnostuneita.

Hägglundin meriitit näissä asioissa kannattaa kyllä kirjata ylös siltä varalta, että aiotte epäillä hänen arvostelukykyään:
- EU:n sotilaskomitean puheenjohtaja 2001-2004
- Libanon UNIFIL-operaation komentaja 1986-88
- Golanin UNDOF-operaation komentaja 1985-86 Siinailla
- Suomen pataljoonan komentajana UNEF II-operaatiossa 1978-79
- Lisäksi Hägglund nimettiin syksyllä 1993 ghanalaisen kenraali Emmanuel Erskinen ja sambialaisen oikeuskansleri Matthew Nguluben kanssa selvittämään Somalian rauhaanpakottamisoperaation epäonnistumista.

On muuten kiintoisaa huomata, että tämä EI ole uutinen tiedotusvälineissä! Ei edes YLE:n uutistoimitukselle. Militaarikorruptoitunutta sakkia.

Päivähoidon hinta

Hallituksen todellinen karva alkaa paljastua niillekin, jotka eivät sitä entuudestaan tienneet. Terveydenhuollon palkkalupaukset jäivät lunastamatta. Nyt uudistuksia rahoitetaan käymällä köyhimpien kukkarolla. Se on tunnetusti muutenkin aika tarpeeton esine.

Hallitus päätti poistaa pienituloisille annetun vapautuksen kokopäiväisistä päivähoitomaksuista. [Kersa.net kertoo tiiviisti päivähoitomaksujen nykytilanteen niitä tuntemattomille.]

Käytännössä etuisuuksien heikennys tarkoittaa yksinhuoltajien ja opiskelijoiden kukkarolla käyntiä. Joissakin tapauksissa maksajiksi joutunee kunnan sosiaalitoimi, jollei lapsia haluta ihan heitteille jättää.

Nykyisen käytännön mukaan laskentakaavojen mukaisia alle 18 euron maksuja ei peritä. Hallitus näyttää haluavan nostaa tämän rajan 30 euroon.

Se tarkoittaa siis 330 euron kulua vuodessa. Maksujahan peritään 11 kuukaudelta vuodessa. Esimerkiksi luvattu tyypillinen opintorahan korotus kuluu tähän kokonaan. Työttömille kyse on vain kulunlisästä. Nollasummapeli - se tarkoittaa vain poliittista retoriikkaa ja mielialanhoitoa - vaihtuu miinusmerkkiseksi politiikaksi.

Miksi nämä kepinlyönnit? Tavoitteena on vähentää kokopäivähoitoa ja raharaipoin "kannustaa" puolipäiväiseen hoitoon.

Työtömien, yksinhuoltajien ja opiskelijoiden lapset jäävät tämän tavoitteen myötä paitsi päivähoidon ruokailuista, yhteisistä leikeistä ja kasvatuksesta, sosiaalisista suhteista ja kestävistä ystävyyssuhteista. Päiväkodit ovat tärkeitä paikkoja lapsille.

Näin köyhimpien lapset - monien vaikka ei tietysti kaikkien kotiolosuhteet ovat varsin ankeat - eristetään tällä politiikalla omaksi ryhmäkseen.

Sillä päivähoitopolitiikalla voi olla myöhemmin kallis hinta.

Kaupunkimaisissa olosuhteissa, varsinkin lähiöissä, nämä päiväkotisuhteet voivat olla elinikäisiä. Tiukoissa paikoissa niistä voi olla konkreettista hyötyä.

Lapsena lyödyt lyövät usein takaisin.

Nyt tarvitaan journalisteja, jotka kysyvät peruspalveluministeriltä, pitääkö hän tätä saavutuksena vai taka-askeleena.

Väärällä puolella

Jouduin jotakin muuta etsiessäni kasvokirurgeja käsitteleville sivuille ja sieltä poiskin. Selaimen muistiin jäi kuitenkin tämä hauska juttu tunnetusta alan ihmisestä, jolla oli huima ura - ja aina hävinneen puolella:

"Richard Faltin oli saksalais-suomalais-puolalais-skotlantilaista sukua, syntyi Viipurissa vuonna 1867, valmistui lääkäriksi 1894, väitteli tohtoriksi 1896 ja tuli kirurgian dosentiksi 1902. Hän oli viimeinen af Schulténin oppilas ja itse Helsingin Yliopiston ylimääräinen kirurgian professori vuodet 1917-35. Kansainvälisesti tunnetuksi hän tuli etupäässä sotakirurgina ja kasvotraumatologina, joka palveli kirurgina yhteensä seitsemässä eri sodassa, aina Kreikan - Turkin sodasta (1897), johon hän tosin ehti juuri varsinaisten sotatoimien loppuessa, Venäjän - Japanin sodasta (1904-05) ja ensimmäisestä maailmansodasta (1914-18) sekä vapaussodasta (1918) Italian - Abessinian sotaan (1936), talvisotaan (1939-40) ja jatkosotaan (1941-44) asti - aina häviävällä puolella. Tämä sai jotkut koiranleuat jatkosodan aikana ehdottamaan, että hänet olisi lähetettävä Neuvostoliiton puolelle."

Vain kaksi päivää

Vielä pari päivää.

Kesä lasin takana

Kesä näyttää tulevan tuolla ikkunalasin takana.

Itse sulkeudun iltapäivän kauneimpina hetkinä kolmeksi tunniksi pimeään huoneeseen
piraattipuuhiin.

Selvät sävelet

Hämmästyin suuresti, kun luin järjestön nettisivuilta, että Jussi Saramo on valittu uudelleen Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi "selvin" luvuin.

Kuitenkin jo seuraavana päivänä samaiset nuoret äänestyspäätöksellä päättivät ajaa lakiuuudistusta, joka sallii "kannabiksen käytön ja kotikasvatuksen omaan käyttöön". Selväpäisesti ajatteleva Saramo äänesti vastaan. Järjestön varapuheenjohtajaksi valittiin lääkäri.

Vasemmistonuoret ovat poliittisesti marginaalissa. Näillä päätöksillä he pysyvätkin siellä.

Hanke realisoitui reilut puoli vuotta sen jälkeen, kun Satakunnan vasemmistonuorten puheenjohtaja sai sakkoja huumausainerikoksesta (kannabiksen kasvattamisesta kotona) ja huumausaineen käyttörikoksesta(marihuanan polttamisesta).

Järjestön kulttuuriset käytännöt ansaitsevat kyllä huomiota. Veikkaanpa ettei sitä tule puuttumaan. Varmasti myös vasemmistolaisittain ajattelevissa lapsiperheissä asia on esillä. Tuskinpa tuonne kukaan lapsiaan haluaa.

Vasemmistosissit ovat eri puolilla maailmaa käyneet huumekauppaa paristakin syystä. Ensimmäinen perustelu on ideologinen: myynti on toivottavaa siksi, että kapitalistiset maat romahtavat ennen pitkää huumeiden käytön yleistyttyä. Varsinkin suurkaupungit tulevat mahdottomaksi elää. Toinen perustelu on se, että laittomalla huumekaupalla saa rahaa.

En tiedä, minkälaisia ideologisia ja taloudellisia perusteita Vasemmistonuorten enemmistö tälle hankkeelleen antoi, enkä sitäkään, missä kunnossa päätös on tehty. Huolestuttavaa kuitenkin on, ettei päätöstä perusteluineen ole laitettu kotisivuille. Selitystä nimittäin hakee näinä aikoina varsin moni.

EDIT: Puheenjohtaja Saramo on kommentoinut asiaa omassa blogissaan.

Taas mennään

Tätä voi sitten tiistaina tirkistellä. Ja näemmä keskiviikkonakin: K-rappu 22.5. TV1 klo 19.10 ja sen uusinta 23.5. klo 23.15.

Osasitaattina sivuilta:
"Kevään viimeinen K-rappu
Kevään viimeisessä K-rapussa puhutaan satavuotiaasta suomalaisesta elokuvasta ja, kesän kynnyksellä kun ollaan, lemmestä. Elokuvat ovat joutuneet meilläkin sensuurin kouriin. Entä millaisia mies- ja naiskuvia Suomi-leffassa on? Lisäksi Sakari Katajisto esittää kesän varalle hyviä iskutekniikoita livenä studiossa."

Ketä lie keksineet mukaan?

Blair Maailmanpankkiin

Erkki Tuomioja sijoittaa Tony Blairia Maailmanpankin johtoon korruptioskandaalin vuoksi sieltä poistettavan Paul Wolfowitzin sijaan.

Maailmalta sama uutinen pomppasi perjantaina ja lauantaina esiin joka puolella.

Daily Mail kirjoitti vuorokausi Tuomiojan jälkeen, että Nobel-palkinnon saaja Joe Stiglitz, pankin entinen varapresidentti, sanoi: 'Hän on selvästi yksi niistä joista keskustellaan tähän tehtävään.'"

Maailmanpankin on arvioitu tarvitsevan ennen muuta kehitysasioihin erikoistunutta ekonomistia, eivätkä Tony Blairin matemaatikon taidot liene merkittävät. Sitä suurempi este Blairille on se ikuiseksi tarkoitettu sopimus, jonka mukaan pääjohtajan paikka on amerikkalaisten.

Wolfowitz on lähdössä virastaan kesäkuun viimeisenä. Mukaan hän saa reilut neljännesmiljoona dollaria ja selityksen, jossa pankki ottaa osasyyn skandaaliin. Blair luopuu virastaan 27. kesäkuuta.

Eikä tässä kaikki. Mainittakoon, että Maailmanpankin Englannin "haarakonttorin" toimitusjohtaja Tom Scholarin on julkisesti vihjattu tehneen saman kuin pääjohtajakin. Tyttöystävä on ilmiannon mukaan saanut etuoikeutetun aseman pankissa.

Asia saatettiin tietoon Wall Street Journalissa, joka julkaisi asiasta saamansa e-mailin. Yskää on ymmärretty niin, että Wolfowitzin jengi sen on lähettänyt. Ilmiantopolitiikan myötä tunteet ovat kuumia.

Scholarin ennustetaan ryhtyvän Blairin seuraajan Gordon Brownin lähipiiriin korkeaksi virkameheksi.

Kyllähän tämä kaikki viittaa "kovaan peliin Bostonissa" - tai tässä tapauksessa globaalisti. Sanankäyttö varmasti kovenee lähiviikkoina. Suomen journalistit taitavat vaieta tavalliseen tapaansa taustakuvioista: blairilainen sosialistirintama vs. bushilainen uusliberalismi.

Pyhäpäivän päätteeksi syntitesti

Syntitesti.

Syntejä:

Vihamielisyys: 8
Ylpeys: 8
Hekumallisuus: 6
Kateus: 5
Tietämättömyys: 3
Huumorintajuttomuus: 2
Välinpitämättömyys: 2
Ahneus: 1
Hengen velttous: 1
Murehtiminen: 0
Vatsan palvonta: 0

36 syntipistettä

Hyveitä:

Oikeudenmukaisuus: 16
Urhoollisuus: 16
Rakkaus: 15
Lojaalisuus: 14
Pyhä huolettomuus: 13
Anteeksiantavaisuus: 11
Suhteellisuuden taju: 11
Jalo joutilaisuus: 10
Kohtuullisuus: 7
Viisaus: 7
Hiljainen tieto: 4

Hyvepisteet yhteensä: 124

***

Vatsan palvonta 0. Tämä testi ei ole uskottava. Ei siinä kyllä pizzaa missään kohdassa tarjoiltu.

Via Kriisipuuro, Sun äitis ja varmaan sata muuta.

Blogia Cannesista

En ole tainnut ennen sanoakaan, että Guardian bloggaa Cannesista. On ääntä ja kuvaa kanssa.

Nyt meininkinä on happeninki Cannesissa.

Ei älyllistä, kiitos

Miten sitä voi puhua tuntikausia sanomatta mitään älyllistä? Vaikka aihe olisi ihan otollinen.

Esimerkiksi tämmöisiä:

- Moskovan kaupungin Helsingille lahjoittaman rauhan
patsaan tervaaminen 1990-luvun alussa on harvinainen poikkeus, jolla
Itä-Euroopan patsaiden kaatamisen politiikka haluttiin tuoda Suomeen asti.
- Eliitti vakuutti edustavansa kansaa ja rakensi patsaiden politiikalla
myyttistä kansakäsitystä. Patsaiden sanottiin olevan lahjoja kansalta.
Suurmiehiä korostavan politiikan tulos oli nationalistinen miesten
historia.
- Naisille nimettyjä patsaita ei ollut, vaikka naishahmoja toki
patsaiden koristukseksi sallittiin antiikin perinteen mukaisesti.
Ensimmäinen naispatsas, Alpo Sailon kansanrunoilija Larin Paraskelle
omistettu, julkistettiin vasta vuonna 1949.
- Toisen maailmansodan jälkeen patsaiden politiikka irronnut
nationalistisesta kertomuksesta. Työläisnaiset, sisällissodan
hävinneet, ensimmäisen tasavallan syrjityt pakolaiset ja toisen
maailmansodan kurimuksessa kärsineet juutalaiset ovat saaneet
muistomerkkinsä.
- Patsaiden politiikka on demokratisoitunut ja kertoo
nykyään historiasta useammalle kuin ennen. Silti
lähes jokaisesta patsaasta käydään ajoin kiivastakin keskustelua. Se
on hyväksi taiteelle ja erityisesti historiakäsityksellemme.

Vai sanoinko minä sittenkin? Näemmä, tai ainakin sinne päin.

Lauluntapailija

Jokos olette kokeilleet lauluntapailijaa? Songtapper tunnistaa kappaleen rytmin perusteella. Rytmi syötetään koneeseen kolkuttamalla välilyöntitankoa.

Ja jos Guitar Hero ei ole tuttu, linkkiin kannattaa upota viideksi minuutiksi. Aikamoista menoa.

Top-sata, goodbye.

Jokin aika sitten oli monessakin blogissa tapana nostattaa tunteita sillä, että Blogilistan top-sataan demokraattisesti tilattuja hyljeksittiin.

No, antaas tulla henkistä tukea.

Mä olin juuri äsken listalla sijalla 101.

Goodbye, top-sata.

Lehtiä paholaisen kirjoista

Carl Theodor Dreyerin elokuva Blade af Satans Bok on Bibin videoiden joukossa englanninkielisenä versiona Leaves Out of the Book of Satan.

Suomeksi elokuva on nimeltään Lehtiä paholaisen kirjoista. Suomen sensuurin on vuonna 1966 antanut sille ikärajaksi 12-vuotta, joten nykyisen lakiuudistuksen jälkeen se on K11. Kestoa elokuvalla on reilu pari tuntia.

Vuonna 1920 valmistuneessa elokuvassa paholainen laittaa sormensa peliin, millä on seurauksensa niin Kristuksen kärsimysnäytelmään, Espanjan inkvisitioon, Ranskan vallankumoukseen kuin myös Suomen sisällissotaan 1918.

Dreyerin käsittely sai aikaan polemiikkia ja vastasipa ohjaaja itsekin kirjeitse erääseen elokuvalehteen syytteisiin, jonka mukaan hän ei kuvannut "vapaussotureita" ja "vapaussotaa" oikeassa valkoisessa hengessä.

Juuri tänään. Nyt!

Helsingin journalistit saivat eilen tuutillisen patsaspolitiikkaa. Minulle uusia kasvoja oli esimerkiksi ystävällinen Kätsy. Oli paikalla pari tuttuakin.

Kovin moni ei illanviettoon tullut, reilut kymmenkunta kuitenkin.

"Tiedotusongelmia", sanoivat. "Sitä se on", sanoin itse, "nykyaikaa".

***

Kansleri Kari Raivio ehdotti lukukausimaksuja yliopistoon. Niitä on nyt ehdotettu vuosikymmenet. Muistan itsekin olleeni niitä torppaamassa sekä totisena että humoristina.

Humoristi vaikutti enemmän. Kirjoitin nimittäin yhden varteenotettavan opintoseteliehdotuksen uusiksi, vain hieman muunnellen. Ei tullut opintoseteleitä.

Nythän ajatus on vuosikymmenten jälkeen millilleen sama. Ei mitään uutta! Ja juuri siksi tekee mieli kysyä:

Voisiko joku selvittää, miksi Helsingin yliopiston kansleri keikkuu televisiossa Elinkeinoelämän valtuuskunnan mannekiinina?

****

Helsingin Sanomat (16.5.07 A4) otsikoi, että puolet suomalaisista hyväksyisi erisuuruiset palkankorotukset. Tämähän ei ole yllätys, jos olettaa, että noin puolet saisi isompia korotuksia kuin toiset.

***

Eiköhän tässä ole jo aamiaisen verran.

***

Paitsi että huomasin olleeni jo viikon moittimatta uutta hallitusta. Mistähän se voi johtua? Tietysti siitä, että hallitus on niin saamaton.

Muistamisen ja unohduksen politiikkaa

EDIT: klo 11.30 laitettu esille uusi, huomattavasti aamuista laajempi versio. Teksti on edelleen kehiteltävänä.

Tänään klo 18 pitäisi käydä puhumassa journalistien Pressiklubilla patsaista ja niiden politiikasta. Mukana tietysti elokuvanäytteitä.

Mitä sitä puhuisi? Vähän patsaiden, muistomerkkien ja monumenttien teoriaa ja sitäkin enemmän näytteitä erilaisista ratkaisuista.

Patsaissa kohtaavat kolmenlaiset symbolit: ne tuovat esille varsin usein erilaisia embleemeja, ne ovat joko itse tai ainakin osa keskeisiä historiallisia paikkoja (tai tiloja) ja varsin usein ne myös esittävät tunnettuja historiallisia henkilöitä.

Pierre Nora on kehitellyt historiantutkijan työtä varten näistä symboleista, muistomerkeistä ja monumenteista kahtiajaon.

Toiset symbolit ovat tarkoitettu, asetettu symboleiksi: tällaisia ovat erityisesti valtiolliset symbolit, mutta myös Pantheonin ja Eiffelin tornin tapaiset monumentit.

Englanniksi käännettynä hän käyttää näistä nimeä imposed symbols, jolla ei siis ole vakiintunutta suomennosta. Historioitsijan tehtävänä on tällöin löytää niiden eri muodot ja selvittää niiden ideoiden toteutumisen (suomeksi ehkä historian kehityskulun, ilmenemispolut)

Toiset symbolit ovat rakennettuja (constructed symbols).
Sellainen olisi esimerkiksi Suomi-neito (Ranskassa tietysti Gallian kukko). Mainiossa teoksessaan tästä symbolista Aimo Reitala toteaa, että Suomi-neito ei ole saanut omaa hakusanaa tietoteoksiin, ja vaikka se on tuttu, se on "epävirallinen ja tuntematon". Sen tutkiminen merkitsi hänelle "löytöretkeä pääosaltaan ennen tutkimattomaan tai puutteellisesti tutkittuun kansalliseen kuvamaailmaan".

Kuten Kerstin Smeds on osoittanut sekä kansallisrunoilijaksi kohotetun J. L. Runeberginja Aleksanteri II:n patsaiden suunnittelua pidettiin keskeisenä ja valtiollisena asiana, jota puitiin toisin kuin muita muistomerkkejä perinpohjaisesti sekä säädyissä että maan sanomalehdistössä. Smeds sanoo: ”Molemmat muistomerkit pystytettiin pääkaupungin keskeisimmille ja näkyvimmille paikoille, jotta kansa tulevaisuudessa voisi kokoontua niiden ympärille kansakunnan yhteisten asioiden merkeissä.”

Aleksanterin patsaan kohdalla tämä valtiollinen luonne oli erityisen selvää: sen yksityiskohdista ei päättänyt taiteilija vaan säädyt. Alunperin tehtävään valitun Johannes Takasen valitsemista puolsi myös kielikysymys. Hänen aikaisen kuolemansa johdosta tehtävään valikoitui toinen patsastoimikuntaa miellyttänyt kuvanveistäjä Walter Runebergin, runoilijan poika. Molempien ehdotukset olivat saaneet kritiikkiä: Albert Edefelt sanoi, että Takasen ehdotuksesta puuttui kaikki keisarillisuus – keisari oli kuvattu ”porvarillisena perustuslaillisena monarkkina”. Runebergin ehdotuksessa näkyi tekijänsä keisarinvastaisuus: keisari oli siinä kuvattu despoottina, mikä ei säätyjen mielestä ollut hyväksyttävää.

Jo Walter Runebergin tekemä J. L. Runebergin patsaan poliittinen ja ideologinen symboliikka oli herättnyt kiistoja patsaan ulkomuodon ja kaiverrusten suhteen. Lopulta kaiverrukset päätettiin patsastoimikunnassa tehdä vain suomeksi: kuten tiedämme, siihen lisättiin laajan polemiikin jälkeen lyhyt teksti ruotsiksi. Se aiheutti sen, että patsaasta jätettiin pois Runebergin nimi, jonka mukana olemista oli aiemmin pidetty välttämättömänä.

Pierre Noran muiston merkitystä koskeva päätelmä oli raju, turhankin raju. Hän sanoi, ettei Ranskaa enää ole olemassa muuten kuin tärkeiden embleemien, symbolisten paikkojen ja historiallisten henkilöiden muistoina. Vain näiden kautta syntyvät muistot (ja "muisti") Ranskasta luo sen koheesion, yhtenäisyyden ja jatkuvuuden, joka säilyttää sen elävänä ja luo sille legitimiteettiä.

Tämä tietysti jättää huomioimatta sen, minkä kanadalainen myyttien ja symbolien tutkija James A. Leith on tuonut esille. Keskittyminen muistiin jättää syrjään yhteiskunnan väestön elämällä keskeiset piirteet - pitkäaikaisen hallinnan, verotuksen, valtiollisuuden muotojen ja rajojen merkitys sekä nykyisen valtiollisesti määräytyneen kansainvälisen integroitumisen jne. - mutta myös unohtamisen. Erityisen keskeinen piirre on eri kansanryhmien välisten väkivaltaisuuksien ja sorron unohtaminen.

"Aika parantaa haavat" on itse asiassa poliittinen ohjelma. Patsaiden, muistomerkkien ja muiden historiasta muistuttavien paikkojen ja tilojen muuntaminen on itse asiassa aktiivista unohtamisen politiikkaa. Päätöksiä tekevät poliitikot voivat olla pitkällä tähtäimellä oikeassa, mutta lyhyellä tähtäimellä he riistävät toisilta oikeuden muistaa ja muistella. He varaavat historiallisen muiston vain itselleen.

Erityisen tyypillinen unohtamisen politiikan muoto on ollut kielipolitiikka. Yhtenäistävällä, homogeenisyyteen tähtäävällä kielipolitiikalla on aktiivisesti hävitetty sekä kielivähemmistöjä että identiteetin rakennusaineena toimivia murre-eroja. Assimilaatio on aina unohduksen politiikkaa.

Historioitsijalle unohtaminen on aina keskeistä, sillä kuten Eric Hobsbawm sanoo, historioitsijan on muistettava se, minkä muut unohtavat.
Esimerkiksi Etelä-Afrikassa aiempien hallitusten muistomerkkipolitiikka on johtanut ajatuksiin väärin perustein luodusta ”muistojen maisemasta”. Nelson Mandelan tultua valtaan vuonna 1994 tämä haluttiin sysätä syrjään. Maassa eli rinnakkain monia erilaisia muistojen maisemia: kolonialismi, totalitarismi ja vastarintaliikkeet olivat luoneet kukin omansa – ja kaikilla niillä oli omat muistomerkkinsä, joihin niiden ideologiat olivat kiinnittyneitä.

Nykyisin tätä monimuotoisuutta hallitessa eri kansanryhmiin tasa-arvoisesti suhtautunutta mielikuvaa luotaessa käytetään siellä ilmaisua ”rainbow nation”, suomennettuna siis sateenkaarikansakunta.

Kulttuurisesta muistin politiikasta siis halutaan tehdä subjektiivista, luovaa ja rakennettua. Kulttuurinen perintö on asetettu avoimesti keskusteltavaksi: lyhyesti, se halutaan määritellä uudelleen. Tämä tarkoittaa juuri muistettavien ja unohdettavien asioiden valikointia. Näin muistin asema kansakunnan rakentamisessa saa korostetun sijan. Politiikan olennainen piirre Etelä-Afrikassa on se, että sen halutaan luovan monikansalliseen ympäristöön yhtenäisyyttä ja erityisesti se, että kulttuurisia konflikteja halutaan aktiivisesti välttää.

Tämä on tarkoittanut ylhäältä alas suuntautuvaa kulttuurista rakentamista: maahan on rakennettu valtaisat määrät uusia monumentteja ja muistomerkkejä, joiden pitäisi ajaa uusia kansallisia yhtenäisyyden ideaaleja periaatteena sovitus ja monimuotoisuus. Näin aiemman hallituksen hiljentävät, vaimentamat ja häivyttämät sekä marginaalisoimat maailmat pääsevät esille uusissa hankkeissa. Tavoitteena on tarjota tilaa parantumiselle yhteiskunnassa, joka on pahoin traumatisoitu ja syyllistetty. Tuoreet tutkimukset osoittavat, että käytännössä esimerkiksi monimuotoinen etnisyys ei kovin hyvin rakennetuista monumenteista aina välity.

Paul Connerton on tutkinut uusien aloitusten keinovalikoimaa. Hän toteaa, että uudessa tilanteessa tapana on valita satunnaisesti osa aiemmin käytetyistä symboleista. Nämä otetaan elävään käyttöön rituaaleissa, jotka vahvistavat eroa entiseen. Vanhat symbolit otetaan uudelleen käyttöön samalla kun ne kiistetään: ”Uuden alun ja vanhan tyrannian välinen muuri rakennetaan palauttamalla mieliin vanha tyrannia.” Näiden mieliinpalautusten tavoitteena on tuoda esiin parantamisen mahdollisuus: aiempien riitojen tilalle sovitus, diversifikaation tilalle yhtenäisyys. Vapaus, yhtenäisyys etnisessä monimuotoisuudessa ja sovitus olivat Nelson Mandelan virkaanastujaispuheen oleellisia piirteitä.

Uudet kansalliset festivaalit, uusi itsenäisyyspäivä ja Vapauden puiston tapaiset tilat ovat Etelä-Afrikassa käytetyt keinot. Suomessa käytössä oli samanlaisia keinoja jo 1800-luvulla. Jo vuonna 1839 ylioppilaiden viettämä Porthan-juhlaoli mielletty kansanjuhlaksi ja kun Porthanille haluttiin oma patsas, ylioppilaat vetosivat ”kaikki Suomen kuntiin”. Porthanin päivän, 9.11. takana oli J. V. Snellmann aloite. Turussa 1888 paljastetun Pietari Brahen patsaan rahoitusta oli kerätty myös kansanjulilla ja iltahuveilla kuten myös Brahen kuoleman 200-vuotisjuhlia jo vuonna 1880.

Rituaalinomaiset kansanjuhlat olivat Smedsin mukaan suuria kansallisia julkisia näytelmiä. Ne ”toteutettiin mahdollisimman yksinkertaisin ja iskevin keinoin. Ne olivat osa laajempaa poliittista ja kansallista ohjelmaa, osa kansallista sosialisaatiota. Patsashankkeet legitimoitiin koko Suomen kansan asiana vetämällä kymmenet tuhannet ihmiset vihkiäisseremonioihin”. Porthanin patsaan vihkiäisissä 9.8.1864 kaupungilla velloi tuhansia ihmisiä, Runebergin patsaan vihkiäisissä 6.5.1885 oli paikalla yli 20 000 henkeä, ”isänmaallisuuden yhteen kokoama Suomen kansa”, kuten asiasta tiedotettiin.

Kun Aleksanteri II:n patsas vihittiin 29.4. 1894, paikalla oli niin suuri ihmisjoukko, että Uuden Suometaren mukaan sitä ei voinut enää laskea. Yli 300 kuntaa oli lähettänyt edustajansa paikalle. Yhtäaikaisia juhlia pidettiin Maarianhaminassa, Vaasassa, Turussa, Porissa ja Kajaanissa. Helsingin Kaisaniemessä oli erillinen kansanjuhla. Ohjelmassa oli terveydyskäyntejä patsaalle ja juhlapäivällinen. Tämä kaikki säätyjen läsnäollessa, kutsuttuina mukana olivat senaatin jäsenet, yliopiston ja virkakunnan edustajat sekä kunnalliset virkamiehet. Samoin oli menetelty Runebergin ja Brahen patsasjuhlissa.

Kyse oli siis poliittisesta manifestista, mutta sellaisesta, jossa venäjänkielen käyttämistä varottiin viimeiseen asti.

Pierre Nora on kutsunut aikakauttamme mielessään sekä Itä-Euroopan kommunistiaikojen jälkeiset valtiot että uusi Etelä-Afrikka ”muistiinpalauttamisen ajaksi”. Termi "varastoitu muisti" - ­Noran käyttämä säilytystä tarkoittava termi on yleisessä käytössä kemiallisten aseiden varastointia tarkoittavassa mielessä ­- on olemassa reaktiona kasvavaan epävarmuuteemme ennustamattomasta tulevaisuudesta.

Jay Winter on sanonut, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen ihmiset ovat alkaneet etsiä merkityksiä historiasta ja erityisesti sen tragedioista. Hän haluaa selvitettäväksi Europaan disintegraation verisen historian. Ensimmäinen maailmansota muistomerkkeineen on keino, jolla tuon sodan aiheuttamat traumat ja tuska saavat tulla julki. Ensimmäinen maailmansota on hänelle yhtäaikaa sekä Euroopan yhtenäisyyden että disintegraation keskeinen jakaja.

Ensimmäisen maailmansodan muistomerkit ovat kollektiivisisesti toteutuvien rituaalien, retoriikan ja murehtimisien seremonioiden paikka. On yleistä, että ne vetoavat universaalilla tavalla menetykseen, yleisenä sanomanaan ”ei koskaan enää”. Kaikista nationalismin hengen läpitunkemistä myöhempien konfliktien sotamuistomerkeistä tätä tuskin voi sanoa, vaikka sotilaan nöyrät maahan painetut kasvot ja koetut kärsimykset - joskus jopa sodan uhrien tuska - niistäkin usein tulevat esille.

Vastaavalla tavalla Etelä-Afrikan uudet muistomerkit korostavat traumaa, menetystä ja murehtemista. Mutta niitä tutkinut Michelle Burns huomauttaa, että päinvastoin kuin Itä-Euroopassa, jossa patsaat kaadettiin, Etelä-Afrikassa entiset patsaat saivat jäädä pystyyn afrikaanereiden muistoksi. Asia ei ollut itsestään selvä, se vaati laajan ja perusteellisen julkisen keskustelun. Poikkeuksena olivat Hendrick Verwoerdin patsaat. Häntä pidettiin apartheidin pääarkkitehtina – muiden patsaat ovat saaneet jäädä pystyyn.

Kroppa varoittaa

Pitkästä aikaa niitä päiviä, jolloin kroppa sanoo vakavalla äänenpainolla, että on otettava iisisti.

Tämä vaikka eilinen puolentoistatunnin kävelylenkki oli tuulisesta säästä huolimatta ihan mukava retki aamuauringon paisteessa. Ja silti hartiat, niska ja olkapäät ratisevat ja rutisevat nyt kuin luunpalat tynnyrissä. Kireää meininkiä.

Epäilemättä myös allergioita on pelissä, vaikka koivulle en koskaan ole ollut pienehköjä silmäoireita lukuunottamatta kovin herkkä. Lepästä en tiedä mitään.

Minun allergiani ovat kesän heiniä. Kesällä olen allerginen - luonnolle. Just name a one.

Mutta olisikohan nyt jokunen kevyt kenttätulehduskin käynnissä.

Kyllä semmoiselle kotiscifisairausskannerille olisi käyttöä. Ei tarvitsisi arvailla.

Euroviisuja

Tärkein ensin. Hyvää äitienpäivää! Omalle, lapsen, lähipiirin ja kaikkien äideille tasapuolisesti.

Euroviisut on koettu. Perunalastuja ja cocacolaa kului, sillä tungokseen Senaatintorille emme lähteneet, vaikka ensimmäinen kuvavälähdys täydeltä kentältä toi muistoja mieleen. Käytännössähän Senaatintorin ollessa täynnä kannattaa sijoittautua Tuomiokirkon portaiden juurelle. Torin matalammalla puolella voivat nilkat kastua.

Kisa meni hyvin. Hanna Pakarinen oli juuri niin hyvä kuin hän ja kappale antoivat myöten. Pisteitäkin tuli ja kaksi ensisijaa antavat mahdollisuuden jos ei muuhun niin kuumiin lähteisiin.

Muutamia huomioita. Eri yleisradioyhtiöiden vakavuus tuli hienosti ilmi pisteiden ilmoittamisessa. Ei vitsin vitsiä on vakavien yleisradioyhtiöiden linjana. Hauskaa oli se, että niin monet olivat nähneet vaivaa suomenkielisten tervehdysten opettelemisessa. Sykähdyttää syrämestä ku suomenkiältä viännetään niin mageesti.

Ainoat havaitsemani mogat olivat lopussa. Kun Serbia oli tehnyt (ansaitusti) paluun kansainväliseen yhteisöön - voitto on heille poliittisesti kuin olympialaisten järjestäminen, suomalainen viihdetaiteilija pomppi häiritsevästi kuvassa etualalla.

Kun vitsi ei loppunut ajoissa, kyllästynyt serbitaiteilija kaksin käsin väänsi pikkuprinsessan takariviin. Ja joulupukin kanssa sama ajoitusvirhe. Liian paljon, liian pitkään.

Voittajan pitää saada juhlia - fokus on siinä eikä missään muualla. Isännyyden ja emännyyden on syytä häipyä voiton hetkellä taka-alalle.

Nyt voittoa kuristettiin myös sillä, että lopputekstit ajettiin rumasti voittolaulun uusinnan päälle. Miksi ihmeessä? Ei aikataulutus voi olla semmoiseen pätevä syy.

Illalla katsellaan lätkää. Josko tulisi maailmanmestaruus tällekin vuosituhannelle. Kanada on lyötävissä.

Päivän blogi peruutettu

Sedis Zedis Inc antaa tulosvaroituksen. Päivän blogi peruutettu jääkiekon ja Euroviisujen vuoksi.

Amerikkalaiset imperialistit lyöty

Suomen jääkiekkomaajoukkue löi eilen Moskovassa amerikkalaiset imperialistit juuri niin kuin pitikin.

Ylivoimaiset kansallispelurimme leikittelivät suurvallan tunteilla tekemällä vain maalin kerrallaan. Hienointa tämä kissa-hiiri -leikki oli sen myötä, että amerikkalaiset saivat luvan tasoittaa ottelun kerta toisensa jälkeen, vaikka suomalaiset neljä kertaa olivat näyttäneet ylivoimansa koko maailmalle. Suomen joukkueen johdolta mainiota psykologista taktiikkaa antaa suuren veden takaisille college-pojille mahdollisuus.

Rinnalle, vaan ei tuumaakaan yli pääseminen intoutti amerikkalaisia maailmanvalloittajia entistä suurempaan hien vuodatukseen. Mutta Suomi-poika ei vavissut tälläkään kertaa.

Joukkueen johdon ja pettämättämän kuulin joukkueen yhteinen tahto oli sitä luokkaa, että amerikkalaisille annettiin narua rangaistuslaukauskisoihin saakka.

Eikä siinä kaikki. Neljä ensimmäistä kutia lauottiin aivan minne sattuu, ohi tai maalivahdin syliin. Suomen maalivahti torjui nerokkaasti jenkkinuorukaisten raivoisat hyökkäykset.

Lopulta amerikkalaiset oli lyöty kuin Vietnamissa ikään. He olivat käyttäneet kaikki laukauksensa ja odottivat katseet alaspäin kypäröitään väännellen Suomen Urhon Viimeistä Laukausta.

Se meni Pesään.

Suomen Sankarit ottivat voiton rauhallisesti. Parit kättelyt. Tämä oli vasta osavuosikatsaus.

Seuraavaksi vastaan tulevat venäläiset Pronssisoturit. Nimi on enne.