Tärkein ensin. Hyvää äitienpäivää! Omalle, lapsen, lähipiirin ja kaikkien äideille tasapuolisesti.
Euroviisut on koettu. Perunalastuja ja cocacolaa kului, sillä tungokseen Senaatintorille emme lähteneet, vaikka ensimmäinen kuvavälähdys täydeltä kentältä toi muistoja mieleen. Käytännössähän Senaatintorin ollessa täynnä kannattaa sijoittautua Tuomiokirkon portaiden juurelle. Torin matalammalla puolella voivat nilkat kastua.
Kisa meni hyvin. Hanna Pakarinen oli juuri niin hyvä kuin hän ja kappale antoivat myöten. Pisteitäkin tuli ja kaksi ensisijaa antavat mahdollisuuden jos ei muuhun niin kuumiin lähteisiin.
Muutamia huomioita. Eri yleisradioyhtiöiden vakavuus tuli hienosti ilmi pisteiden ilmoittamisessa. Ei vitsin vitsiä on vakavien yleisradioyhtiöiden linjana. Hauskaa oli se, että niin monet olivat nähneet vaivaa suomenkielisten tervehdysten opettelemisessa. Sykähdyttää syrämestä ku suomenkiältä viännetään niin mageesti.
Ainoat havaitsemani mogat olivat lopussa. Kun Serbia oli tehnyt (ansaitusti) paluun kansainväliseen yhteisöön - voitto on heille poliittisesti kuin olympialaisten järjestäminen, suomalainen viihdetaiteilija pomppi häiritsevästi kuvassa etualalla.
Kun vitsi ei loppunut ajoissa, kyllästynyt serbitaiteilija kaksin käsin väänsi pikkuprinsessan takariviin. Ja joulupukin kanssa sama ajoitusvirhe. Liian paljon, liian pitkään.
Voittajan pitää saada juhlia - fokus on siinä eikä missään muualla. Isännyyden ja emännyyden on syytä häipyä voiton hetkellä taka-alalle.
Nyt voittoa kuristettiin myös sillä, että lopputekstit ajettiin rumasti voittolaulun uusinnan päälle. Miksi ihmeessä? Ei aikataulutus voi olla semmoiseen pätevä syy.
Illalla katsellaan lätkää. Josko tulisi maailmanmestaruus tällekin vuosituhannelle. Kanada on lyötävissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti