Nämä on nyt sitten huolellisesti katseltu.
Käykää tekin tsiigaamassa ne Kettupäivillä, jossa on dokumenttielokuvien lisäksi paljon muutakin tarjolla.
KETTUPÄIVILLE VALITUT DOKUMENTTIELOKUVAT
Aina kunnollinen / Katja Pällijeff
TaiK / ELO, D, Digibeta, 20’
70-luku. Pohjanmaa. Elvis kuolee ja vanhemmat eroavat. Peruskoulun matematiikan opetuksessa otetaan käyttöön uusi käsite: joukko-oppi. Aina kunnollinen on kokonaan arkistomateriaaliin perustuva omaelämäkerrallinen dokumenttielokuva lapsen hämmennyksestä.
DMZ / Jouni Hokkanen, Simojukka Ruippo
Soma Projects / Simojukka Ruippo, D, Beta SP, 4’
Korean niemimaata jakaa 38. leveyspiiri. Sen alapuolella sijaitsee yltiökapitalistinen ja Aasian menestyviin taloustiikereihin kuuluva Etelä-Korea. Pohjoisessa sinnittelee maailman ainoan kommunistidynastian hallitsema äärinationalistinen valtio. DMZ eli Demilitarized Zone (demilitarisoitu vyöhyke) on Korean niemimaan halkaiseva, raskaasti vartioitu maakaistale.
Ikiomaksi / Saara Cantell
Periferia Productions Oy, D, Digibeta, 28’
Dokumentti adoptiosta lapsen silmin. Yksitoista 3-8-vuotiasta, eri puolilta maailmaa Suomeen adoptoitua lasta kertoo omin sanoin kokemuksistaan adoptiosta, ja elämästä yleensä.
Iso poika / Mia Halme
Avanton Production Oy, D, Digibeta, 51’
Voiko ekaluokkalainen tulla vielä syliin? Iso poika kertoo lapsuuden ruuhkavuodesta. On oltava kädet taskussa vahvin ja nopein, mutta kiroiltava muualla kuin kotona. On opittava kaiken mailman säännöt. Millaista on olla tosi iso ja niin pieni?
Jätkät / Selma Vilhunen
Making Movies Oy, D, Digibeta, 18’
Asko ja hänen hevosensa Myrsky tekevät töitä pääkaupunkiseudun lähiömetsissä.
Keidas / PV Lehtinen
Cineparadiso, D, 35 mm, 20’
Meditatiivinen matka keitaalle, josta on muodostunut joukolle ihmisiä kuin toinen koti, jonne he palaavat joka kesä. Heitä yhdistää yhteinen vahva kokemus uimastadionista elämänvoiman lähteenä. Monet ovat käyneet siellä pikkulapsesta asti.
Kesän lapsi / Iris Olsson
TaiK/ELO, D, Digibeta, 59’
Svetlana, 11-vuotias Venäjän Karjalan lastenkodissa asuva tyttö, on saanut uudet kummivanhemmat Vaasasta. Dokumenttielokuva kertoo Svetlanan unelmasta - lomasta rajan toisella puolella, hetken verran perheen jäsenenä.
Kiinnipitäminen – ikämieskiekkoilijat puhuvat rakkaudesta / Arthur Franck
4KRS Tuotannot, D, Digibeta, 9’
Jäähykoppi muuttuu rippituoliksi kun elämää nähneet jääkiekkopelaajat kertovat naisista ja rakkaudesta. Kovia taklauksia ja rajuja vetoja, ensirakkauksia ja epäonnistuneita avioliittoja. Ottelun temmellyksessä miehet avautuvat meille.
Kohtaamisia Kuubassa / Arto Halonen
Art Films Production Oy, D, Digibeta, 18’
Hurrikaani Wilma lähestyy ja baseball-kauden huipennus on ovella. Jännittyneistä tunnelmista huolimatta kuubalaiset elävät oman rytminsä mukaan: dominoa pelataan ja orkesteri hakee harjoituksissa yhteistä säveltä. Elokuva koostuu erillisistä kohtauksista, joista muodostuu pieni läpileikkaus kuubalaiseen elämänmenoon. Kaikki kohtaukset on kuvattu yhdellä otolla, ilman leikkausta.
Liikkeen mieli / Seppo Rustanius
Illume Oy, D, Digibeta, 8’
Elokuva tarkastelee kehon kieltä naisvoimistelun, modernin tanssin historian sekä ihmisen arkisen liikkeen kautta, arkistomateriaalin ja tanssijan avulla.
Lilli / Oliwia Tonteri
TaiK/ELO, D, 26’
Nuoren, opiaattiriippuvaisen Lillin mielenmaisemaa hänen päiväkirjojensa kautta kerrottuna. Päiväkirjoihin Lilli välitti tunteensa, havaintonsa ja mielikuvituksensa rikkaasti 20-vuotiaaksi asti.
Lounastauko / Rostislav Aalto
Zen Media Oy, D, MiniDV, 3’
Lounais-Kiinassa, Kunmingissa katusoittaja pitää hyvin ansaitun taukonsa.
Maistuiko? / Rostislav Aalto
Zen Media Oy, D, MiniDV, 3’
On Naadam-festivaalit. Olemme ratsastuskilpailualueella. Slovenialainen kuvausryhmä tekee olutmainosta paikallisten asukkaitten avustuksella. Mutta millä hinnalla?
Make / Maria Ahola
Tampereen AMK/Taide ja viestintä, D, Digibeta, 5’
Tamperelainen Make kasvoi lapsuutensa juoppotalossa, kunnes hänet huostaanotettiin. Nuorena hän taisteli heikompien puolesta, kostamalla seksuaalirikollisille. Nyt Make työskentelee auttaakseen tämän päivän nuoria.
Maratoonari / Timo Aartomaa
Heltech / Illume Oy, D, Digibeta, 28’
Dokumentin sanoma katsojille on positiivisen uskon, toivon ja liikunnan vaikutus fyysiseen ja psyykkiseen parantumiseen. Seuraamme Minnan valmistautumista seuraavaan maratooniin.
Meidän Molli / Sakari Suuronen
Tampereen AMK / Taide ja viestintä, D, Digibeta, 3’
Tarina Suurosen perheen Molli-koirasta.
Minä ja Mäet / Pekka Ruuska
Tampereen AMK, D, 6’
Tyhmä mies kertoo suhteestaan naapurissa asuneen Mäen perheen naisiin. Toteutustapa on ruma. Välillä tuntuu siltä, että pääpaino on vain siinä miltä asiat näyttävät.
Mongolialainen iltapäivä / Rostislav Aalto
Zen Media Oy, D, MiniDV, 24’
Elokuvassa seurataan isän ja tyttären matkaa siskonsa luo maalle. Heidän tarkoituksenaan on teurastaa lammas ennen pimeän tuloa. Elokuva on kuvattu yhden illan aikana.
Neljännen tien lapset / Aino Halonen
National-Filmi Oy, D, dvd, 16’
Elokuva kertoo azerbaidzanilaisen pakolaisleirin lapsista, jotka käyvät läheisellä vuorella muistelemassa kotiaan miehitetyssä Vuoristo-Karabahissa.
Niityn ötökät, osa 2: Aamukasteesta iltaruskoon / Miikka Friman
Miikka Friman, D, dvd, 7’
Niityn ötökät on luontoelokuvatrilogia, joka kertoo länsivantaalaisen niityn hyönteislajistosta. Niitty on ekosysteeminä ainutlaatuinen ja eri vuodenaikojen vaihtelu värittää tätä luontoelokuvaa, jonka kuvaaminen vei enemmän kuin kaksi kesää.
Omenatarha / Salla Sorri
TaiK/ELO, D, 19’
Aleksei haluaa ammattinyrkkeilijäksi. Filosofinen valmentaja ja baletinopettaja-äiti seuraavat hänen kasvuaan kohti itsenäistä aikuisuutta. Elokuva rakkaudesta, liikkeestä ja unelmista.
Pape-rip / Juho Malanin
Kemi-Tornion AMK, D, dvd, 6’
Lehtidokumentti kuvaa yhden vuorokauden tapahtumia satunnaisten uutis- ja aikakauslehtien lyhyen elämän näkökulmasta. Lehden matka aamutuntien painotalosta myyntipisteiden kautta kuluttajien erilaisiin käyttötarkoituksiin kuvataan ihmiskertojen sijasta äänimaailman ja kuvien keskinäisella rytmillä. Elokuva pyrkii kuvaamaan lehden taukoamatonta tuottamista suhteessa huutomerkein varusteltuihin otsikoihin ja uutisjuttuihin, jotka pitävät lehteä päivittäin elossa.
Pidä kiinni / Sanna Liinamaa,
Cedars Production, D, dvd, 37’
Annu ja Mickan ovat rekisteröineet parisuhteensa ja haluavat perheeseen lapsen. Intian matka antaa mahdollisuuden unelman toteutumiselle.
Puhdistus / Erkko Lyytinen
Kinotar Oy, D, Beta Sp, 57’
Fanny Bollström ryhtyi selvittämään Pankakoskelta vuonna 1956 karkotetun romaniväestön omaisuuden kohtaloa. Erkko Lyytisen lämminhenkisessä elokuvassa tarkastellaan romaniperheen elämää nykypäivän Suomessa. Elokuva kertoo värikkään ja iloisen arjen kautta niin arvomaailman ja kulttuurin kuin ulkopuolisuuden tunteenkin siirtymisestä sukupolvelta toiselle.
Sydämeen kätketty / Marjut Rimminen, Päivi Takala
Soundsgood Productions Oy, D, Digibeta, 29’
Sodan kuluessa syntyi paljon lapsia. Isät palasivat rintamalta ristiriitaisin tuntein. Tarina nuoren tytön muistikuvista lapsuudesta sodan jälkeisessä Suomessa. Lapsen maailmassa vanhemmat ovat autoritäärisiä, pelottavia ja etäisiä. Vasta kuusikymmenluku toi vapautuksen kaikista auktoriteeteista.
Taikayö / Jouni Hiltunen
Katharsis Films Oy, D, Digibeta, 15’
Hannes Tiira on sokea. Hän tekee joka yö toukokuun alusta heinäkuun toiselle viikolle yksinäisen kävelyretken lintulehtoon jota halkoo kilometrin pituinen metsätie. Hän laskee ja lajittelee lehdon yölaulajat, kevään ensimmäisestä livertäjästä alkaen. Elokuvassa kuullaan Tiiran ajatuksia ja lintujen laulua kesäöisessä metsämaisemassa.
Traces / Mauri Pasanen
Mauri Pasanen, D, dvd, 32’
Nuori nainen etsii sukulaisia, joihin Holokausti ja rautaesirippu katkaisivat yhteydet.
Tupakkahuone / Jukka Kärkkäinen
October Oy, D, Digibeta, 58’
Työpaikan tupakkahuoneessa vedetään hermosauhuja ja pohditaan asioita. Siellä mietitään ihmisten elämäntilanteita ja kerrotaan tarinoita, istutaan yksin tai yhdessä. Tupakkahuone on yhteinen tila, johon saatetaan mennä, vaikka tupakanpoltto olisi lopetettukin. Elokuvassa kuvataan junan, tehtaan, joukkoliikenneyrityksen ja kahden sairaalan tupakkahuoneita.
Unelmana Karjala / K.J. Koski
Illume Oy, D, Digibeta, 48’
Jatkosodan jälkeen Karjala tyhjennettin suomalaisista ja asutettiin venäläisillä. Miltä näistä venäläisistä tuntui muuttaa suomalaisiin pirtteihin ja pelätä öisin heidän kostoaan? Tarina Karjalan jälleenrakentamisesta venäläisen evakon silmin.
Viimeinen joiku Saamenmaan metsissä / Hannu Hyvönen
Osuuskunta Marjarinteen Metsäpuutarha, D, MiniDV, 58’
Dokumenttielokuva seuraa metsäkonfliktia Inarissa. Metsähallituksen, saamelaisten poronhoitajien ja ympäristöaktivistien kiistassa etsitään sekä syitä että ratkaisuvaihtoehtoja.
Äiti pelastaa maailman ja tulee sitten kotiin / Aino Halonen
National-Filmi Oy, D, dvd, 27’
Onko pelastaja aina oikeassa? Elokuva nuoresta pariskunnasta, joka elää pienellä pakolaisleirillä Kaukasuksen kupeessa, ja suomalaisesta naisesta, jonka vankkumaton usko länsimaiseen demokratiaan alkaa horjua.
tiistaina, marraskuuta 06, 2007
Tonttunomit hyppii
Hula, hula!
Lapin ammattiopisto on sitten löytänyt kultasuonen. Se aloittaa
tonttuakatemian, jossa siis koulutetaan ammattimaisia tonttuja matkailun tarpeisiin.
Olisivatko he sitten tonttunomeja?
Lapin radio on tehnyt asiasta jutunkin.
Itse ei ehdi tonttuilemaan. Tänään on katseltava toistakymmentä tuntia kotimaisia dokumentteja. Sain katsottavaksi uuden satsin Kettupäivien elokuvia vasta eilen illalla, joten kiirettä pitää.
Onneksi näin aamukahdeksalta on tästäkin jo kolme katsottu. Olo on kuin varhaisella linnulla.
Lapin ammattiopisto on sitten löytänyt kultasuonen. Se aloittaa
tonttuakatemian, jossa siis koulutetaan ammattimaisia tonttuja matkailun tarpeisiin.
Olisivatko he sitten tonttunomeja?
Lapin radio on tehnyt asiasta jutunkin.
Itse ei ehdi tonttuilemaan. Tänään on katseltava toistakymmentä tuntia kotimaisia dokumentteja. Sain katsottavaksi uuden satsin Kettupäivien elokuvia vasta eilen illalla, joten kiirettä pitää.
Onneksi näin aamukahdeksalta on tästäkin jo kolme katsottu. Olo on kuin varhaisella linnulla.
sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007
Beatnikit, Hipit, Yippiet ja Zippiet
En tiedä miten jouduin Roz Paynen arkiston sivuille. Payne on saanut kerätyksi News Reel -yhtiön uutiskatsaukset 1960-luvulta seuraavan vuosikymmenen alkuun.
Kyse on siis ajan joukkoilmiöitä tallentavasta dokumentielokuvaliikkeestä. Näiden yhtiöiden suoranaisia seuraamuksia näyttää olevan yhä olemassa.
Camera News Inc. on yksi niistä. Sen yhteydessä yleensä mainitaan aktiivisesti yhä toimiva, vuonna 1967 perustettu Third World Newsreel, yli 400 dokkarin firma. New Yorkissa toimiva yhtiö on hieman kirjannut ylös historiaansakin, joka on siis radikaalien elokuvatyöntekijöiden aktivistikollektiivien historiaa. Vaikka te ette sitä tiedä, vastaavia oli Suomessakin.
Aktivisteista löytyy teemaamme liittyvin kuvin ja filmipätkin tuore dokkari: Yippie v.2.0. Alkuperäinen Yippie, josta tuossakin on otteita, on Bill Jerseyn ohjaama 15-minuuttin farssi vuodelta 1968. Siinä rinnastetaan kuvin Demokraattien puoluekokouksen yhteydessä 1968 olleet mellakat ja D. W: Griffithin orgiakohtaukset elokuvasta Suvaitsemattomuus (1916). Näitä rinnastuksia tässä kymmenminuuttisesta ei löydy.
You Tubessa näyttää olevan kaikenlaista aiheeseen liittyvää. Aluksi pari minuuttia mustien folk-bluesia.
Ajan joukkoliikkeitä nähdään myös monissa koosteissa. Tässäpä yksi valokuvasarja, jota säestää tunnettu hippilaulu San Franciscosta (2'17'').
Jos haluatte tietää, mitä se hippimeininki oli, niin katsokaapas Something's Happening. Se kertoo valistuksellisesti, mitä The Hippie Revolt (1967) tarkoittaa. Reilun parin minuutin traileri väreissä:
Ja hieman muunnelmia populaarikulttuurista. Hallucination Generation (1966) kertoo pop-kulttuurin muuttumisesta huumekulttuuriksi. Kyse on pariminuuttisesta trailerista. Kukaan ei ollut niin hullu, että olisi tällaista tuonut Suomeen sensuroitavaksi:
Mikään ei tullut tyhjästä kuten Something Weirdin reilun kahden minuutin kooste The Beatniks osoittaa.
Valtavirrasta poikkesi myös Sam Fullerin Shock Corridor, jossa myös nymfot saattoivat olla ongelma, kuten tästä parin minuutin pätkästä näkyy:
Nykyäänkin kantaa ottavia dokumentteja tehdään. Tässä setsemän minuutin otos elokuvasta 26 Square, jonka saa netistä ladatuksi kokonaankin DivX-muodossa. Toimii kahdella kielellä, englanniksi ja ranskaksi:
Nykyään tätä maailmaa näkee myös musiikkivideoissa. Yhteiskuntakritiikkiä räppäilee AKIR & Immortal Technique. Biisi on Treason:
Onkos kukaan kiinnostunut tällaisista jutuista? Laittakaa kommenttia...
Kyse on siis ajan joukkoilmiöitä tallentavasta dokumentielokuvaliikkeestä. Näiden yhtiöiden suoranaisia seuraamuksia näyttää olevan yhä olemassa.
Camera News Inc. on yksi niistä. Sen yhteydessä yleensä mainitaan aktiivisesti yhä toimiva, vuonna 1967 perustettu Third World Newsreel, yli 400 dokkarin firma. New Yorkissa toimiva yhtiö on hieman kirjannut ylös historiaansakin, joka on siis radikaalien elokuvatyöntekijöiden aktivistikollektiivien historiaa. Vaikka te ette sitä tiedä, vastaavia oli Suomessakin.
Aktivisteista löytyy teemaamme liittyvin kuvin ja filmipätkin tuore dokkari: Yippie v.2.0. Alkuperäinen Yippie, josta tuossakin on otteita, on Bill Jerseyn ohjaama 15-minuuttin farssi vuodelta 1968. Siinä rinnastetaan kuvin Demokraattien puoluekokouksen yhteydessä 1968 olleet mellakat ja D. W: Griffithin orgiakohtaukset elokuvasta Suvaitsemattomuus (1916). Näitä rinnastuksia tässä kymmenminuuttisesta ei löydy.
You Tubessa näyttää olevan kaikenlaista aiheeseen liittyvää. Aluksi pari minuuttia mustien folk-bluesia.
Ajan joukkoliikkeitä nähdään myös monissa koosteissa. Tässäpä yksi valokuvasarja, jota säestää tunnettu hippilaulu San Franciscosta (2'17'').
Jos haluatte tietää, mitä se hippimeininki oli, niin katsokaapas Something's Happening. Se kertoo valistuksellisesti, mitä The Hippie Revolt (1967) tarkoittaa. Reilun parin minuutin traileri väreissä:
Ja hieman muunnelmia populaarikulttuurista. Hallucination Generation (1966) kertoo pop-kulttuurin muuttumisesta huumekulttuuriksi. Kyse on pariminuuttisesta trailerista. Kukaan ei ollut niin hullu, että olisi tällaista tuonut Suomeen sensuroitavaksi:
Mikään ei tullut tyhjästä kuten Something Weirdin reilun kahden minuutin kooste The Beatniks osoittaa.
Valtavirrasta poikkesi myös Sam Fullerin Shock Corridor, jossa myös nymfot saattoivat olla ongelma, kuten tästä parin minuutin pätkästä näkyy:
Nykyäänkin kantaa ottavia dokumentteja tehdään. Tässä setsemän minuutin otos elokuvasta 26 Square, jonka saa netistä ladatuksi kokonaankin DivX-muodossa. Toimii kahdella kielellä, englanniksi ja ranskaksi:
Nykyään tätä maailmaa näkee myös musiikkivideoissa. Yhteiskuntakritiikkiä räppäilee AKIR & Immortal Technique. Biisi on Treason:
Onkos kukaan kiinnostunut tällaisista jutuista? Laittakaa kommenttia...
lauantaina, marraskuuta 03, 2007
Ensimmäiset elokuvat vuodelta 1895
Lumièren veljesten ensimmäinen maksullinen elokuvaesitys pidettiin 28. päivänä joulukuuta Intialaisessa salissa Parisiin Grand Caféssa.
Siellä esitettiin kymmenen filmiä, jotka ovat katsottavissa
Lumière-instituutin sivuilla. Olkaapa hyvä!
Siellä esitettiin kymmenen filmiä, jotka ovat katsottavissa
Lumière-instituutin sivuilla. Olkaapa hyvä!
Kuin tuhka tuuleen
Kirjahyllyt on siistitty ja siivottu, pölyt pyyhitty ja rivit oiottu. Aloite tuli lapselta, jota hävityksen kauhistus alkoi arveluttaa. Siivousta riitti yömyöhään viime viikolla. Nyt on nukuttanut. Vaikka kirjahyllyt saavat mielestäni olla käytetyn näköisiä, kyllä tämä järjestys vähän silmiä hivelee. Ja tietäähän sen, että paluu entiseen on kuitenkin vain ajan kysymys.
Sitäkin selvempää on, että raja on tullut vastaan. Enää ei mahdu vaikka kuinka järjestäisi. Mutta hyllyissä ei ole kuitenkaan juuri mitään poikittain, eikä kirjojen päälle ole työnnetty paksuja paperipinoja. Muutama yläkaappi on vielä varalla: sinne "arkistoitu" kama on ollut siellä jo kahdeksan vuotta, muutosta lähtien. Pikainen silmäys tavaraan, jota ei ole tarvinnut ja ei siten tule tarvitsemaankaan. Muistot menevät kuin tuhka tuuleen.
Tiukalla arkistointiperiaatteella ja pinot läpikäymällä paperisaasteen määrä puolittui. Minä en ole mapitusihmisiä, mutta käyn pinoja aika ajoin läpi - kun voi heittää pois, ei tarvitse mapittaakaan. Myönnän, että joissakin asioissa mapit olisivat käteviä. Vaikka kyllä minä voin sormella osoittaa mitä missäkin pinossa on. Ja vuosilustotkin ovat hallussa. Paitsi silloin, kun jotain puuttuu eli on hukassa.
Millä välillä minä olen ostanut neljä metriä dvd-levyjä? Lasten videoita voisi luovuttaa pois lähiympäristöön muutaman metrin. Videokasetteja voisi raijata työhön parikymmentä metriä.
Vaikka sitten se, mitä tarvitsee täällä olisi kuitenkin siellä.
Sitäkin selvempää on, että raja on tullut vastaan. Enää ei mahdu vaikka kuinka järjestäisi. Mutta hyllyissä ei ole kuitenkaan juuri mitään poikittain, eikä kirjojen päälle ole työnnetty paksuja paperipinoja. Muutama yläkaappi on vielä varalla: sinne "arkistoitu" kama on ollut siellä jo kahdeksan vuotta, muutosta lähtien. Pikainen silmäys tavaraan, jota ei ole tarvinnut ja ei siten tule tarvitsemaankaan. Muistot menevät kuin tuhka tuuleen.
Tiukalla arkistointiperiaatteella ja pinot läpikäymällä paperisaasteen määrä puolittui. Minä en ole mapitusihmisiä, mutta käyn pinoja aika ajoin läpi - kun voi heittää pois, ei tarvitse mapittaakaan. Myönnän, että joissakin asioissa mapit olisivat käteviä. Vaikka kyllä minä voin sormella osoittaa mitä missäkin pinossa on. Ja vuosilustotkin ovat hallussa. Paitsi silloin, kun jotain puuttuu eli on hukassa.
Millä välillä minä olen ostanut neljä metriä dvd-levyjä? Lasten videoita voisi luovuttaa pois lähiympäristöön muutaman metrin. Videokasetteja voisi raijata työhön parikymmentä metriä.
Vaikka sitten se, mitä tarvitsee täällä olisi kuitenkin siellä.
perjantaina, marraskuuta 02, 2007
Mahdollisuus
"Tokion yliopiston tutkijat ovat kehittäneet tekniikan, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden hyödyntää hyönteisten tuntosarvia tai kissan viiksiä muistuttavaa aistia." (Mikrobitti 11/2007, s. 9)
Tämä pistää jo mietteliääksi.
Tämä pistää jo mietteliääksi.
keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007
Päiväkirjailua
Tilastoista huomaan, että tämä blogi tavoitetaan yhä useammin myös Agricolan arvovaltaisesta rss-hakemistosta. Tervetuloa sieltäkin tasapuolisesti.
Viime aikoina jumitelleen Blogilistan kautta tänne tulee noin 10-15 prosenttia kävijöistä, useimpina päivinä ei sitäkään. Se väylä on selvästi hiljentynyt. Syitä siihen keksin pari: tuoreita-listan nopea kierto jonotilanteissa ja etusivun nyt luetaan -listaukseen liittyvä väistämätön yksipuolisuus, joka heijastuu sekä sinänsä demokraattiselle top-listalle että luetuimpien listalle.
Vähintään viikottain blogissa käyviä Blogilista-tilaajia näyttää olevan tänä aamuna 227. Määrä on noussut tänä vuonna kymmeneksellä, mikä on positiivista, sillä luettavaksihan tämä on tarkoitettu, mutta aika vähän, kun ottaa huomioon listalle rekisteröityneiden määrän kasvun.
Tuolta blogin otsikon alta Blogilistalle rekisteröityneet eli tunnuksen omaavat ja sisään kirjautuneet voivat sen kätevästi lisätä omalle suosikkilistalleen.
Tavoite on entinen, 100000 lukijaa päivässä. Siihen asti on syytä petrata. (Tavoite voisi olla huomattavasti korkeampikin. En tiedä yhtään syytä, miksi tätä ja blogitovereitteni blogeja lukisi harvempi kuin esimerkiksi Helsingin Sanomia. Tänään minä en lue edes HS:ää, sillä lehteä ei ole tänä aamuna tullut. Maksettu se kyllä on. Vai onko?)
Viimeisistä kahdeksasta tuhannesta rekisteröityneestä Blogilistalla vain muutama näyttää tarttuneen tilaajaksi. Tai mistä minä tiedän. Voihan olla, että kaikki lukijat vaihtuvat aina muutaman viikon välein. Kommenttien kirjo ei hirvittävän montaa lukijaa ole tehnyt tutuksi, mutta onpahan joitakin - hei vaan! - ja samalla minusta on tullut usein kommentoijien blogin lukijoita.
Facebookin välityksellä tuli ihan aluksi enemmänkin väkeä, mutta ei enää parina viime viikkona. En tiedä kuinka hyväksi jakelukanavaksi sen voi kehittää.
Muitakin ulos meneviä syötevirtoja olen silloin tällöin pystynyt bongaamaan, hämmentävää kyllä myös maan rajojen ulkopuolella. Kerran olin jollakin Ruotsin toplistalla nro 35. En tiedä miten se oli mahdollista. Jaiku-jälkiä ei paljon näe, Technoratia samoin varsin harvoin ja FeedBurner sekä vastaavat syöteautomaatit eivät jätä käsittääkseni jälkiä tilastoihin, jotka ovat muutenkin varsin epäluotettavia.
Tällaiselle monisanaiselle googlettaminen tuo valtaisan määrän kävijöitä - iso osa käy varmaankin kääntämässä kantapäänsä porstuassa, varsinkin jos hakukone tuo blogin kuukausihakemistoon eikä suoran päivittäisen litanian ääreen.
Alussa mainitussa historiablogien rss-syötehakemistossa on mukana myös Kemppinen, joka taannoin tuota umpeen avautuvaa solmua mainostaessaan kirjaili: "Harmi että osa jengistä kirjoittaa päiväkirjaa. Blogina julkaistu päiväkirja ei kuitenkaan ole rehellinen eikä kattava. Tai ainakaan minun silmääni ei ole sattunut sellaista."
Tämä sai minut tietysti heti päiväkirjailemaan, sillä mikäs sen parempi dokumentti, kuin kirjaimiksi muunnettu palanen elävästä elämästä. Tuhat ja yksi sanaa kertoo enemmän kuin syntymäpäivävalokuva.
Eikä Vantaanjoki ehtinyt virrata hiljaksijaan pitkääkään, kun tänään Don Kemppinen itse loihe turinoimaan uudesta tyylikkyytensä lähteestä, kadonneesta kaulahuivista, kertoo lukevansa satuja ja tunnustaa harkinneensa pitsinnypläystä ja ostaneensa kudontapuikkoja Los Angelesista. Dekkareita, satuja ja nypläystä. Populismin vaara, populismin vaara!
Erityisen tärkeää päiväkirjaileminen on historian emeritusprofessori Matti Klingelle, joka on niitä yhteenkerättynä julkaissut kohta hyllymetrin.
Jossakin viimeisimmän julkaisun arvostelussa viitattiin jo edesmenneeseen valtakunnan päiväkirjailija Matti Kurjensaareen. En tiedä sykähdyttikö vertailu emerituksemme sydäntä.
Kurjensaarea ei tunneta siitä, että hän keksi ilmaisut "ensimmäinen tasavalta" ja "toinen tasavalta". Niistä on siitä huolimatta ollut paljon harmia historianymmärrykselle tässä maassa.
Muta se on selvää, että päiväkirja on ihan cool eli ihqu. Ajattelin suuntautua samoin sen jälkeen, kun parin vuoden päästä täytän 50 vuotta.
Klinge odotti eläkkeelle asti, enkä tiedä olisiko se minun kohdallani hyväksi. Minulle tosin tapahtuu paljon vähemmän kuin menevälle emeritukselle.
Klingen yhdessä yhtiössä julkaistujen päiväkirjojen lista on vakuuttava ja osoittaa, että hän kuuluu niiin, joille koko ajan tapahtuu jotakin. [Merkkaan ne tähän kannustaakseni itseäni lukemaan niitä. Vai joko kannustaminen on politisoitunut niin, että se tarkoittaa yksinomaan jotakin negatiivista. Se on vähän kuin tarkistus. Viimeksi tarkistivat vuokraa, perskutarallaa. Kiroileminenkin on pop. Johtajien aateli käyttää sitä, kertoo alan viimeisin tutkimus.]
Päiväkirjastani (Otava 1999)
Eurooppaa (Otava 2000)
Luen ja matkustan (Otava 2001)
Humanistin iltapäivä (Otava 2002)
Kirjoitan muistiin (Otava 2003)
Teetä ja suurmiehiä (Otava 2004)
Rooma, Moskova, Sesenheim (Otava 2005)
Miksi? (Otava 2006)
Savo, rajat, papukaija (Otava 2007)
Miksi kirjoitin tällaisia päiväkirjajuttuja tänään?
Jotta panisin paremmaksi. Tässä tallentamisen arvoinen ruokaohje:
Mtabbal (munakoisotahna)
1 kg munakoisoa
2 dl bulgarianjogurttia
1/2 tl suolaa
1 1/2 sitruunan mehu
1/2 lasillista tahinaa
3 valkosipulinkynttä
3-4 rkl oliiviöljyä
persiljaa
1. Laita munakoisot sellaisinaan uuniin 250 asteeseen noin tunniksi.
2. Jäähdytä munakoisot ja kuori sekä hienonna.
3. Valuta liika neste jogurtista (laita siivilään talouspaperia ja jogurtti sen päälle valumaan).
4. Lisää jogurtti munakoisohakkelukseen.
5. Lisää seokseen puristettu valkosipuli, suola ja sitruunan mehu.
6. Laita joukkoon tahina ja sekoita.
Levitä seos lautaselle ja koristele hienonnetulla persiljalla. Lorauta päälle myös vähän oliiviöljyä.
Viime aikoina jumitelleen Blogilistan kautta tänne tulee noin 10-15 prosenttia kävijöistä, useimpina päivinä ei sitäkään. Se väylä on selvästi hiljentynyt. Syitä siihen keksin pari: tuoreita-listan nopea kierto jonotilanteissa ja etusivun nyt luetaan -listaukseen liittyvä väistämätön yksipuolisuus, joka heijastuu sekä sinänsä demokraattiselle top-listalle että luetuimpien listalle.
Vähintään viikottain blogissa käyviä Blogilista-tilaajia näyttää olevan tänä aamuna 227. Määrä on noussut tänä vuonna kymmeneksellä, mikä on positiivista, sillä luettavaksihan tämä on tarkoitettu, mutta aika vähän, kun ottaa huomioon listalle rekisteröityneiden määrän kasvun.
Tuolta blogin otsikon alta Blogilistalle rekisteröityneet eli tunnuksen omaavat ja sisään kirjautuneet voivat sen kätevästi lisätä omalle suosikkilistalleen.
Tavoite on entinen, 100000 lukijaa päivässä. Siihen asti on syytä petrata. (Tavoite voisi olla huomattavasti korkeampikin. En tiedä yhtään syytä, miksi tätä ja blogitovereitteni blogeja lukisi harvempi kuin esimerkiksi Helsingin Sanomia. Tänään minä en lue edes HS:ää, sillä lehteä ei ole tänä aamuna tullut. Maksettu se kyllä on. Vai onko?)
Viimeisistä kahdeksasta tuhannesta rekisteröityneestä Blogilistalla vain muutama näyttää tarttuneen tilaajaksi. Tai mistä minä tiedän. Voihan olla, että kaikki lukijat vaihtuvat aina muutaman viikon välein. Kommenttien kirjo ei hirvittävän montaa lukijaa ole tehnyt tutuksi, mutta onpahan joitakin - hei vaan! - ja samalla minusta on tullut usein kommentoijien blogin lukijoita.
Facebookin välityksellä tuli ihan aluksi enemmänkin väkeä, mutta ei enää parina viime viikkona. En tiedä kuinka hyväksi jakelukanavaksi sen voi kehittää.
Muitakin ulos meneviä syötevirtoja olen silloin tällöin pystynyt bongaamaan, hämmentävää kyllä myös maan rajojen ulkopuolella. Kerran olin jollakin Ruotsin toplistalla nro 35. En tiedä miten se oli mahdollista. Jaiku-jälkiä ei paljon näe, Technoratia samoin varsin harvoin ja FeedBurner sekä vastaavat syöteautomaatit eivät jätä käsittääkseni jälkiä tilastoihin, jotka ovat muutenkin varsin epäluotettavia.
Tällaiselle monisanaiselle googlettaminen tuo valtaisan määrän kävijöitä - iso osa käy varmaankin kääntämässä kantapäänsä porstuassa, varsinkin jos hakukone tuo blogin kuukausihakemistoon eikä suoran päivittäisen litanian ääreen.
Alussa mainitussa historiablogien rss-syötehakemistossa on mukana myös Kemppinen, joka taannoin tuota umpeen avautuvaa solmua mainostaessaan kirjaili: "Harmi että osa jengistä kirjoittaa päiväkirjaa. Blogina julkaistu päiväkirja ei kuitenkaan ole rehellinen eikä kattava. Tai ainakaan minun silmääni ei ole sattunut sellaista."
Tämä sai minut tietysti heti päiväkirjailemaan, sillä mikäs sen parempi dokumentti, kuin kirjaimiksi muunnettu palanen elävästä elämästä. Tuhat ja yksi sanaa kertoo enemmän kuin syntymäpäivävalokuva.
Eikä Vantaanjoki ehtinyt virrata hiljaksijaan pitkääkään, kun tänään Don Kemppinen itse loihe turinoimaan uudesta tyylikkyytensä lähteestä, kadonneesta kaulahuivista, kertoo lukevansa satuja ja tunnustaa harkinneensa pitsinnypläystä ja ostaneensa kudontapuikkoja Los Angelesista. Dekkareita, satuja ja nypläystä. Populismin vaara, populismin vaara!
Erityisen tärkeää päiväkirjaileminen on historian emeritusprofessori Matti Klingelle, joka on niitä yhteenkerättynä julkaissut kohta hyllymetrin.
Jossakin viimeisimmän julkaisun arvostelussa viitattiin jo edesmenneeseen valtakunnan päiväkirjailija Matti Kurjensaareen. En tiedä sykähdyttikö vertailu emerituksemme sydäntä.
Kurjensaarea ei tunneta siitä, että hän keksi ilmaisut "ensimmäinen tasavalta" ja "toinen tasavalta". Niistä on siitä huolimatta ollut paljon harmia historianymmärrykselle tässä maassa.
Muta se on selvää, että päiväkirja on ihan cool eli ihqu. Ajattelin suuntautua samoin sen jälkeen, kun parin vuoden päästä täytän 50 vuotta.
Klinge odotti eläkkeelle asti, enkä tiedä olisiko se minun kohdallani hyväksi. Minulle tosin tapahtuu paljon vähemmän kuin menevälle emeritukselle.
Klingen yhdessä yhtiössä julkaistujen päiväkirjojen lista on vakuuttava ja osoittaa, että hän kuuluu niiin, joille koko ajan tapahtuu jotakin. [Merkkaan ne tähän kannustaakseni itseäni lukemaan niitä. Vai joko kannustaminen on politisoitunut niin, että se tarkoittaa yksinomaan jotakin negatiivista. Se on vähän kuin tarkistus. Viimeksi tarkistivat vuokraa, perskutarallaa. Kiroileminenkin on pop. Johtajien aateli käyttää sitä, kertoo alan viimeisin tutkimus.]
Päiväkirjastani (Otava 1999)
Eurooppaa (Otava 2000)
Luen ja matkustan (Otava 2001)
Humanistin iltapäivä (Otava 2002)
Kirjoitan muistiin (Otava 2003)
Teetä ja suurmiehiä (Otava 2004)
Rooma, Moskova, Sesenheim (Otava 2005)
Miksi? (Otava 2006)
Savo, rajat, papukaija (Otava 2007)
Miksi kirjoitin tällaisia päiväkirjajuttuja tänään?
Jotta panisin paremmaksi. Tässä tallentamisen arvoinen ruokaohje:
Mtabbal (munakoisotahna)
1 kg munakoisoa
2 dl bulgarianjogurttia
1/2 tl suolaa
1 1/2 sitruunan mehu
1/2 lasillista tahinaa
3 valkosipulinkynttä
3-4 rkl oliiviöljyä
persiljaa
1. Laita munakoisot sellaisinaan uuniin 250 asteeseen noin tunniksi.
2. Jäähdytä munakoisot ja kuori sekä hienonna.
3. Valuta liika neste jogurtista (laita siivilään talouspaperia ja jogurtti sen päälle valumaan).
4. Lisää jogurtti munakoisohakkelukseen.
5. Lisää seokseen puristettu valkosipuli, suola ja sitruunan mehu.
6. Laita joukkoon tahina ja sekoita.
Levitä seos lautaselle ja koristele hienonnetulla persiljalla. Lorauta päälle myös vähän oliiviöljyä.
tiistaina, lokakuuta 30, 2007
Turvallisuuspolitiikka
Ylen uutisen otsikon mukaan "Häkämies haluaa turvallisuuspoliittisen keskustelun pois eliitiltä", joka ei sentään voi pitää paikkansa, sillä kuten uutinen itse sanoo, jo "aiemmin Häkämies on puolustanut puolustusministerin oikeutta osallistua ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun".
Sama uutinen antaa kolmannenkin näkökulman asiaan, joka lienee lähinnä oikeaa: Häkämies nimittäin "korostaa, että turvallisuuspolitiikasta keskusteleminen ei saisi olla pelkästään eliitin oikeus".
Eipä niin. Mutta mille keskustelupalstalle tämä turvallisuuspolittinen keskustelu nyt sitten siirretään? Suomi24? Mtv3? Ja kukaa kerää siitä kommunikean julkistettavaksi seuraavan Häkämiehen ulkomaanmatkan päätteeksi.
Sama uutinen antaa kolmannenkin näkökulman asiaan, joka lienee lähinnä oikeaa: Häkämies nimittäin "korostaa, että turvallisuuspolitiikasta keskusteleminen ei saisi olla pelkästään eliitin oikeus".
Eipä niin. Mutta mille keskustelupalstalle tämä turvallisuuspolittinen keskustelu nyt sitten siirretään? Suomi24? Mtv3? Ja kukaa kerää siitä kommunikean julkistettavaksi seuraavan Häkämiehen ulkomaanmatkan päätteeksi.
maanantaina, lokakuuta 29, 2007
Pelastakaa Jugendsali!
Agitaatiota, ystävät! Adressin voi allekirjoittaa osoitteessa Adressi
"Jugendsali, ainutlaatuinen helmi Helsingin sydämessä, on vaarassa.
Julkisuuteen on tihkunut tietoja aikeista siirtää Jugendsalin toiminnot kaupungintalon ala-aulaan ja muuttaa Lars Sonckin ja Walter Jungin suunnittelema, vajaa kymmenen vuotta sitten pieteetillä entisöity ja suojeltu Jugendsali ravintolaksi.
Empire-keskustan elävöittäminen avaamalla virastokäytössä olleet kiinteistöt yleisölle ravintoloina, kauppoina ja gallerioina, on tärkeä ja kannatettava hanke. Elävöittämisen tarve koskee erityisesti Unionikadun itäpuolisia kortteleita, myös kaupungintalon ala-aulaa.
Nyt kuitenkin elävöittämisen nimissä ollaan uhraamassa yksi alueen elävimmistä paikoista. Jugendsalin näyttelyt, jotka käsittelevät kaupunkilaisia lähellä olevia aiheita, ovat saaneet osakseen niin suuren yleisön kuin kriitikoidenkin kiitokset. Intiimi ja akustisesti miellyttävä tila on myös suosittu konserttien pitopaikka. Jugendsalissa vierailee vuosittain noin 100 000 kävijää, mikä tarkoittaa 350 kävijää päivässä.
Ajatus Jugendsalin toimintojen siirtämisestä sellaisinaan kaupungintalon valtavaan ja aivan erihenkiseen ala-aulaan on absurdi. Paikan henki ei siirry siirtämällä.
Suojellun jugendhelmen muuttaminen nykyajan vaatimuksia vastaavaksi ravintolaksi ilmastointeineen, keittiöineen, saostus- ja rasvakaivoineen kuulostaa yhtä absurdilta. Lisäksi ympäristö on jo täynnä ravintoloita. Parinsadan metrin säteellä Jugendsalista niitä löytyy vähintään kahden käden sormilla lueteltava määrä.
Voidaanko puhua kaupungin elävöittämisestä, jos kaupunkilaisia avoimin ovin palveleva yhteinen tila luovutetaan yksityisen liiketoiminnan käyttöön, vain maksaville asiakkaille?
Me allekirjoittaneet vetoamme Helsingin kaupungin päättäjiin, että Jugendsali säilytetään ”kaupunkilaisten olohuoneena” nykyisiä toimintoja kehittäen.
Berndt Arell
Museonjohtaja, Nykyaiteen museo Kiasma
Severi Blomstedt
Museonjohtaja, Rakennustaiteen museo
Kati Bergman
Muusikko
Wenzel Hagelstam
Antiikkikauppias
Marjatta Hanhijoki
Kuvataiteilija
Pertti Jenytin
Valokuvaaja
Matti Kassila
Elokuvaohjaaja
Jukka Karjalainen
Muusikko
Kari-Paavo Kokki
Museonjohtaja, Heinolan museo
Pekka Korvenmaa
Professori, Taideteollinen korkeakoulu
Pasi Mäenpää
Kaupunkisosiologi, Helsingin yliopisto
Vuokko Nurmesniemi
Akateemikko
Tapani Ruokanen
Päätoimittaja, Suomen Kuvalehti
Raili Tang
Kuvataiteilija
Jussi Tiainen
Valokuvaaja, kustantaja, Parvs Publishing
Jukka Yli-Lassila
Kulttuuritoimittaja, kuvataidekriitikko
SEKÄ
Jugendsalin ystävät pirkko.vekkeli[@]hotmail.com)"
"Jugendsali, ainutlaatuinen helmi Helsingin sydämessä, on vaarassa.
Julkisuuteen on tihkunut tietoja aikeista siirtää Jugendsalin toiminnot kaupungintalon ala-aulaan ja muuttaa Lars Sonckin ja Walter Jungin suunnittelema, vajaa kymmenen vuotta sitten pieteetillä entisöity ja suojeltu Jugendsali ravintolaksi.
Empire-keskustan elävöittäminen avaamalla virastokäytössä olleet kiinteistöt yleisölle ravintoloina, kauppoina ja gallerioina, on tärkeä ja kannatettava hanke. Elävöittämisen tarve koskee erityisesti Unionikadun itäpuolisia kortteleita, myös kaupungintalon ala-aulaa.
Nyt kuitenkin elävöittämisen nimissä ollaan uhraamassa yksi alueen elävimmistä paikoista. Jugendsalin näyttelyt, jotka käsittelevät kaupunkilaisia lähellä olevia aiheita, ovat saaneet osakseen niin suuren yleisön kuin kriitikoidenkin kiitokset. Intiimi ja akustisesti miellyttävä tila on myös suosittu konserttien pitopaikka. Jugendsalissa vierailee vuosittain noin 100 000 kävijää, mikä tarkoittaa 350 kävijää päivässä.
Ajatus Jugendsalin toimintojen siirtämisestä sellaisinaan kaupungintalon valtavaan ja aivan erihenkiseen ala-aulaan on absurdi. Paikan henki ei siirry siirtämällä.
Suojellun jugendhelmen muuttaminen nykyajan vaatimuksia vastaavaksi ravintolaksi ilmastointeineen, keittiöineen, saostus- ja rasvakaivoineen kuulostaa yhtä absurdilta. Lisäksi ympäristö on jo täynnä ravintoloita. Parinsadan metrin säteellä Jugendsalista niitä löytyy vähintään kahden käden sormilla lueteltava määrä.
Voidaanko puhua kaupungin elävöittämisestä, jos kaupunkilaisia avoimin ovin palveleva yhteinen tila luovutetaan yksityisen liiketoiminnan käyttöön, vain maksaville asiakkaille?
Me allekirjoittaneet vetoamme Helsingin kaupungin päättäjiin, että Jugendsali säilytetään ”kaupunkilaisten olohuoneena” nykyisiä toimintoja kehittäen.
Berndt Arell
Museonjohtaja, Nykyaiteen museo Kiasma
Severi Blomstedt
Museonjohtaja, Rakennustaiteen museo
Kati Bergman
Muusikko
Wenzel Hagelstam
Antiikkikauppias
Marjatta Hanhijoki
Kuvataiteilija
Pertti Jenytin
Valokuvaaja
Matti Kassila
Elokuvaohjaaja
Jukka Karjalainen
Muusikko
Kari-Paavo Kokki
Museonjohtaja, Heinolan museo
Pekka Korvenmaa
Professori, Taideteollinen korkeakoulu
Pasi Mäenpää
Kaupunkisosiologi, Helsingin yliopisto
Vuokko Nurmesniemi
Akateemikko
Tapani Ruokanen
Päätoimittaja, Suomen Kuvalehti
Raili Tang
Kuvataiteilija
Jussi Tiainen
Valokuvaaja, kustantaja, Parvs Publishing
Jukka Yli-Lassila
Kulttuuritoimittaja, kuvataidekriitikko
SEKÄ
Jugendsalin ystävät pirkko.vekkeli[@]hotmail.com)"
sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007
Työjärjestysasioita
Lievästi levoton olo. Johtuu varmaankin työjärjestysasioista.
Olen viime aikoina katsellut dokkareita aikamoisen nivaskan. Syy: Järjestyksessä 24. Kettupäivät pidetään Helsingissä Kulttuurikompleksi Andorrassa (Eerikinkatu 11, Helsinki) 7.-10.11.2007. Tulin valituksi dokumenttituomaristoon, kun tarpeeksi moni kieltäytyi, eikä aikaa ole paljon. Katseltavaa on yhdeksän festarinäytöksen verran. Bloginpitäminen ei suju, kun niitä ei voi juuri nyt kommentoida. Ensin tuomaroidaan.
Samaan aikaan, mutta eri kanavalla tekisi meli lukea enemmän kuin ehtii. Käsillä on useita teoksia, sillä yhteen ei nyt mieli jähmety. Muutaman sivun jälkeen kuitenkin tekee mieli vaihtaa. [Yliväkeväksi yltynyt thai-curry on selvästi ollut liian vahvaa.]
Linda Colleyn Britons, Forging the Nation 1707-1837 on ollut jo vuosia kesken (ks. siitä perusteellinen Jameel Hamptonin arvostelu). Colleyn rinnalla toinen silmä lukee Patrick J. Gearyn teosta The Myth of Nations. The Medieval Origins of Europe. Nämä varmaankin ovat pelissä siksi, että Kemppisen kehotuksesta kävin hakemassa lainaksi C. A. Baylyn hienon teoksen The Birth of the Modern World 1780-1914. [Bayly globaalihistoriasta]
Eikä tässä kaikki. John Halen massiivinen The Civilization of Europe in the Renaissance on myös selailtavana. Se on niin painava, että vaatii erityisen lukuasennon.
Ja tietysti Vergiliuksen Aeneis (Aeneaan taru) on saatava luetuksi, kun kerran olen aloittanut.
Olen viime aikoina katsellut dokkareita aikamoisen nivaskan. Syy: Järjestyksessä 24. Kettupäivät pidetään Helsingissä Kulttuurikompleksi Andorrassa (Eerikinkatu 11, Helsinki) 7.-10.11.2007. Tulin valituksi dokumenttituomaristoon, kun tarpeeksi moni kieltäytyi, eikä aikaa ole paljon. Katseltavaa on yhdeksän festarinäytöksen verran. Bloginpitäminen ei suju, kun niitä ei voi juuri nyt kommentoida. Ensin tuomaroidaan.
Samaan aikaan, mutta eri kanavalla tekisi meli lukea enemmän kuin ehtii. Käsillä on useita teoksia, sillä yhteen ei nyt mieli jähmety. Muutaman sivun jälkeen kuitenkin tekee mieli vaihtaa. [Yliväkeväksi yltynyt thai-curry on selvästi ollut liian vahvaa.]
Linda Colleyn Britons, Forging the Nation 1707-1837 on ollut jo vuosia kesken (ks. siitä perusteellinen Jameel Hamptonin arvostelu). Colleyn rinnalla toinen silmä lukee Patrick J. Gearyn teosta The Myth of Nations. The Medieval Origins of Europe. Nämä varmaankin ovat pelissä siksi, että Kemppisen kehotuksesta kävin hakemassa lainaksi C. A. Baylyn hienon teoksen The Birth of the Modern World 1780-1914. [Bayly globaalihistoriasta]
Eikä tässä kaikki. John Halen massiivinen The Civilization of Europe in the Renaissance on myös selailtavana. Se on niin painava, että vaatii erityisen lukuasennon.
Ja tietysti Vergiliuksen Aeneis (Aeneaan taru) on saatava luetuksi, kun kerran olen aloittanut.
lauantaina, lokakuuta 27, 2007
Maatalous, viini ja kansanedustajat
Maalaisliiton eli Keskustan aikoinaan kunnianhimossaan hylännyt Veikko Vennamo syytti radikaalin 1960-luvun epäradikaaleja hallituksia "talonpojan tappolinjasta" ja oli ennen pitkää oikeassa. Vihjeitä tähän suuntaan antoi samalla vuosikymmenellä myös sosialidemokraattien johtaja Rafael Paasio: "Tulkaa Pohjois-Suomen asukkaat tänne Etelään, täällä teidät on helpompi elättää."
Ihmiset Suomen suuresta Pohjoisesta ja mahtavasta Idästä menivät mieluummin Ruotsiin, missä heidät oli vielä helpompi elättää. Monet jäivät sinne lapsineen, ja nyt meillä on työvoimapula.
Isien pahat teot kostautuvat, varsinkin kun ilmastonmuutos on tekemässä maastamme kaikille pelto-aatameille ja -eevoille Paratiisin, jota johtaa Suomen Keskusta.
Paasion wannseetyyppistä lausumaa voidaan pitää sosialidemokraattisena ehdotuksena lopulliseksi ratkaisuksi. Opiskeluajoilta muistan edistyneemmän toverin, joka oli työssä Suomen Pankissa. Hän oli saanut tehtäväkseen laskea, montako maanviljelijää jätetään jäljelle. Hän sanoi, että kyllä määrä olisi kutistettava kymmenesosaan.
Aika pitkälle siihen suuntaan on mentykin. Kun sadan tuhannen elossa olevan maanviljelijän haamuraja saatiin rikki, lukumäärästä ei tarvitse enää puhua, sen verran alas on jo menty, vaikka opiskelutoverin ilmoittamaan peruslukua ei ole vielä saavutettukaan. Sanomattakin on selvää, että luku on salainen, eikä sitä voi julkistaa.
Maanviljelijöiden määrästä on vaikea löytää tilastoja. Vuoden 2004 tulotilastoon oli laskettu mukaan 55 597 maanviljelijää. Reilu prosentti väestöstä, jos oikein tulkitsen. Veikkaus on, että vielä se puolittuu. Sanottakoon, että opiskelijatoverini laskema luku ei sillä vielä toteudu. Keskimääräinen tilatulo oli vuonna 2004 reilut 15000 euroa vuodessa.
Sillä rahalla ei sokerijuurikasta paljon viljellä. Kansallista tukea myönnetään vuonna 2008 peräti 350 euroa hehtaarilta. Netistä on turha hakea sitä maa- ja metsätalousministeriön tiedotetta vuodelta 2006, jossa Valtion maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen neuvottelijat esittävät tueksi 60 euroa hehtaarilta, joka tuli olemaan myös vuoden 2006 tukimäärä. Tämän mukaisesti hammaslääkäreiden määränkin voisi kuusinkertaistaa. Helsinki tosin alkaa antaa omaa hammastukeaan hammaslääkäreille, sillä se lievittää jono- ja jomotustuskaa palveluseteleillä, jotka siis menevät yksityisten hammaslääkäreiden vielä yksityisempien purjeveneiden maksamiseen. Me voimme ylpeillä melkein ilmaisella hammashoidolla, paitsi että sitä ei ole.
Ehkä yllätytte, jos sanon, että tarkoitus ei ole luennoida historiasta. Syy kirjoitukseen on Helsingin Sanomien jutussa, jonka otsikko on Suomen viinimaahanke vastatuulessa eduskunnassa. Enkä edes aio harjoittaa mediakritiikkiä. Pekka Vuoriston juttu oli selkeä.
EU:n viinimaihin pyrkiminen ei ole ainoa ilmastonmuutoksesta todistava poliittinen aloite, sillä muitakin tähän suuntaan valtiolaivaa ohjaavia argumentteja on ollut ilmassa jo pitkään. Mitäs sanotte tästä jutusta: "YLE Radio 1 Aamun peili 8:00, 29.9.2005. Tryffelinviljely kiinnostaa Juvan maanviljelijöitä. Suomessa tutkitaan mahdollisuuksia tuottaa tryffeleitä kaupallisesti. ”Meillä ei ole perinteitä tryffelien käytöstä keittiössä”, sanoo tryffelien käyttöä tutkiva tekniikan tohtori Salem Shamekh Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta." Tämä oli koko uutinen.
En tiedä missä on vika, mutta jotenkin maatalousuutisoinnista saa kuvan, että kukaan ei oikeasti tiedä mistään mitään. Ei maanviljelijöiden parissa, ei Eduskunnassa ja varsinkaan sen maatalousvaliokunnassa, puhumattakaan nyt EU:sta, vaikka kaikki tunnustavat, että se on olemassa, ei suinkaan hiili- ja teräsyhteistyön vuoksi, vaan maataloustukien vuoksi. Maataloustuet yhdistävät meitä eurooppalaisia enemmän kuin mikään muu.
Suomi on tiedottanut EU:lle uusien tukineuvottelujen yhteydessä, että Suomessa vallitsevat epäedulliset ilmasto-olosuhteet muuhun Eurooppaan verrattuna. Tämä ei tule yllätyksenä kenellekään Suomessa käyneelle, paitsi ruotsalaisille, kuten hyvin tiedämme. Skånen näkökulmasta Suomessa vallitsee ikuinen kesä, eikä erityistä kansallista tukea kannata Suomen maanviljelijöille enää antaa. Tähän menettelyyn on saatava lupa EU:lta, ja Kepun kansalliset neuvottelijat ovat sen aina määräajaksi saaneet - tosin aina sujuvasti lupaillen, että se jatkuu valtakunnassa tuhat vuotta tai vielä useammin, että ikuisestihan se, maataloustuki.
Esi-isien virheeksi tänne Pohjolaan sitoutumista ei voi enää antaa, sillä suunnistusvirheet eli vaellusteoriat on hylätty ja olemme päätyneet olettamukseen, että suomalaiset ovat asuneet täällä ikuisesti, vaikka eivät olleetkaan silloin suomalaisia. DNA-tutkimukset ovat varmistaneet, että tässä suhteessa suomalaisilla on todellinen identiteettikriisi.
Meidän vähenevä maatalousväestömme on siis pidetty hengissä EU-tuilla, mikä ei ole ongelmatonta. Ymmärrän kyllä, että Esko Seppäsen kolme vuotta vanha selostus 141- ja 142 -tuista ei ole paras mahdollinen lähde, mutta kyllä sen silti voi täkypalana lukea: "Ongelma on, että Vanhasen hallitus on ulottanut etelän 141-tuen leikkaukset myös pysyväisluonteisen artiklan 142-mukaisiin pohjoisiin tukiin solidaarisuussyistä: jos etelän viljelijöiden tuki alenee, alennettakoon myös pohjoisen viljelijöiden tukea."
Tästä tukipolitikan erikoispiirteestä on lehdistä turha lukea, kun sitä ei ole, kuten ei vanhoja tiedotteita maatalous- ja metsäministeriöstäkään.
Hallitus siis todistelee, että maassamme vallitsevat epäedulliset ilmasto-olosuhteet maanviljelykselle. Silti sitä pitää harjoittaa kriisiaikojen varalta. Suomen ainoa sokeritehdas on säilytettävä hinnalla millä hyvänsä. Näin muistaakseni sanottiin aikoinaan telakoistakin, eikä rahan menolla ollut mitään rajaa.
Epäedullisen ilmasto-olosuhteiden maan hallitus on anonut samaan aikaan Suomen pääsyä EU:n virallisten viinintuottajamaiden joukkoon. Tämä siis samaan aikaan kun Euroopan parlamentin tavoitteena viininviljelyn rajoittamiseksi ovat vaiheittainen vähentäminen ja "maltillisuus ylituotantoviinin tislauksen lopettamiseksi ja istutusoikeuksien vapauttamiseksi".
Parlamentti vaati taannoin, että jäsenvaltioiden tulisi saada mahdollisuus rajoittaa viiniköynnösten juurimista, sillä pysyvä viininviljelystä luopuminen ei saa olla uudistuksen keskeinen osa. Samalla parlamentti puolsi viinin maantieteellisiä alkuperämerkintöjä ja nykyisten valmistustapojen säilyttämistä. EP korosti myös sitä, että viininvalmistusmenetelmät, joita ei sallita EU:ssa ja jotka viittaavat mielikuvaan viinistä, on merkittävä selkeästi tuontijuomiin. En tiedä moniko suomalainen alkoholipitoinen marjamehu tähän kategoriaan asettuisi.
Eikä EP:n tavoitteista tietenkään tullut mitään, sillä uutinen komission politikanteosta tältä vuodelta sen kertoi: "Euroopan komission kunnianhimoiset suunnitelmat saada eurooppalaisen viinin ylituotanto kuriin eivät näytä toteutuvan. " Vaikka 400 000 hehtaarin leikkaus ei olisi ollut suurta EU-maiden viininviljelyyn käyttämästä 3,6 miljoonasta hehtaarista, se sai Etelä-Euroopan maat vastarintaan. Ranskalaiset, espanjalaiset ja italialaiset viinitilat tuottavat suurimman osan EU:n halvasta pöytäviinistä, joka päätyy EU:n rahoittamilla hätätislauksilla teollisuusviiniksi ja jopa norjalaisten joukkoliikennevälineiden polttoaineeksi. [Taloussanomat viinireformista]
Viininviljelymaissa ei ole tapana, että niiden ilmasto-olosuhteita sanottaisiin epäedullisiksi. Tämä ristiriita epäedullisen maatalousmaan ja viinintuottajamaan statuksen välillä sai EU:n maatalouskomissaari Mariaan Fischer Boelin irvailemaan, että eivät asiat Suomessa voi olla kovin huonosti, kun Suomi pyrkii viinimaaksi.
Irvailut irvailuna, mutta Eduskunnan - kyllä, se on vielä olemassa - maatalousvaliokunnan valopäät ovat nyt keksineet "painaa hätäjarruja" tämän vuoksi.
Viinimaa-hakemus pitää kuulemma perua, koska se antaa väärän kuvan Suomen ilmasto-olosuhteista. Valiokunta aikoo jättää pulaan kaikki 20 Ahvenanmaan viininviljelijää. Tästä ei hyvä seuraa.
Eduskunnan maatalousvaliokunta ajattelee siis niin, että EU:n politiikka - Suomen EU-politiikasta puhumattakaan - perustuu vain ja ainoastaan mielikuviin. Toisin sanoen todelliset ilmasto-olosuhteet a) eivät ole EU:n tiedossa, b) eivät vaikuta, koska on olemassa mielikuva Viinimaan ilmasto-olosuhteista.
Eduskunnan maatalousvaliokunta on selvästikin niin propagandistinen instituutio, ettei se enää muuta ymmärräkään. Tosiasioilla ei niin väliä, kun propagandistinen mielikuvapolitiikka vain pysyy hallinnassa. Siksi Kimi Räikköstäkään ei kutsuta Viinimaan pojaksi vaan Jäämieheksi.
Maatalousvaliokunta on ottanut oppinsa selvästi nimeään muuttaneesta Grönlannista. Sehän oli aikaisemmin Viinimaa.
Liekö Tanskan kansallinen tukipolitiikka syynä siihen, että sen nimi on nykyään tuo Vihermaa? Kelpaisiko se viinintuottajamaaksi?
Päätän raporttini maatalousasiantuntijana tähän.
Ihmiset Suomen suuresta Pohjoisesta ja mahtavasta Idästä menivät mieluummin Ruotsiin, missä heidät oli vielä helpompi elättää. Monet jäivät sinne lapsineen, ja nyt meillä on työvoimapula.
Isien pahat teot kostautuvat, varsinkin kun ilmastonmuutos on tekemässä maastamme kaikille pelto-aatameille ja -eevoille Paratiisin, jota johtaa Suomen Keskusta.
Paasion wannseetyyppistä lausumaa voidaan pitää sosialidemokraattisena ehdotuksena lopulliseksi ratkaisuksi. Opiskeluajoilta muistan edistyneemmän toverin, joka oli työssä Suomen Pankissa. Hän oli saanut tehtäväkseen laskea, montako maanviljelijää jätetään jäljelle. Hän sanoi, että kyllä määrä olisi kutistettava kymmenesosaan.
Aika pitkälle siihen suuntaan on mentykin. Kun sadan tuhannen elossa olevan maanviljelijän haamuraja saatiin rikki, lukumäärästä ei tarvitse enää puhua, sen verran alas on jo menty, vaikka opiskelutoverin ilmoittamaan peruslukua ei ole vielä saavutettukaan. Sanomattakin on selvää, että luku on salainen, eikä sitä voi julkistaa.
Maanviljelijöiden määrästä on vaikea löytää tilastoja. Vuoden 2004 tulotilastoon oli laskettu mukaan 55 597 maanviljelijää. Reilu prosentti väestöstä, jos oikein tulkitsen. Veikkaus on, että vielä se puolittuu. Sanottakoon, että opiskelijatoverini laskema luku ei sillä vielä toteudu. Keskimääräinen tilatulo oli vuonna 2004 reilut 15000 euroa vuodessa.
Sillä rahalla ei sokerijuurikasta paljon viljellä. Kansallista tukea myönnetään vuonna 2008 peräti 350 euroa hehtaarilta. Netistä on turha hakea sitä maa- ja metsätalousministeriön tiedotetta vuodelta 2006, jossa Valtion maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen neuvottelijat esittävät tueksi 60 euroa hehtaarilta, joka tuli olemaan myös vuoden 2006 tukimäärä. Tämän mukaisesti hammaslääkäreiden määränkin voisi kuusinkertaistaa. Helsinki tosin alkaa antaa omaa hammastukeaan hammaslääkäreille, sillä se lievittää jono- ja jomotustuskaa palveluseteleillä, jotka siis menevät yksityisten hammaslääkäreiden vielä yksityisempien purjeveneiden maksamiseen. Me voimme ylpeillä melkein ilmaisella hammashoidolla, paitsi että sitä ei ole.
Ehkä yllätytte, jos sanon, että tarkoitus ei ole luennoida historiasta. Syy kirjoitukseen on Helsingin Sanomien jutussa, jonka otsikko on Suomen viinimaahanke vastatuulessa eduskunnassa. Enkä edes aio harjoittaa mediakritiikkiä. Pekka Vuoriston juttu oli selkeä.
EU:n viinimaihin pyrkiminen ei ole ainoa ilmastonmuutoksesta todistava poliittinen aloite, sillä muitakin tähän suuntaan valtiolaivaa ohjaavia argumentteja on ollut ilmassa jo pitkään. Mitäs sanotte tästä jutusta: "YLE Radio 1 Aamun peili 8:00, 29.9.2005. Tryffelinviljely kiinnostaa Juvan maanviljelijöitä. Suomessa tutkitaan mahdollisuuksia tuottaa tryffeleitä kaupallisesti. ”Meillä ei ole perinteitä tryffelien käytöstä keittiössä”, sanoo tryffelien käyttöä tutkiva tekniikan tohtori Salem Shamekh Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta." Tämä oli koko uutinen.
En tiedä missä on vika, mutta jotenkin maatalousuutisoinnista saa kuvan, että kukaan ei oikeasti tiedä mistään mitään. Ei maanviljelijöiden parissa, ei Eduskunnassa ja varsinkaan sen maatalousvaliokunnassa, puhumattakaan nyt EU:sta, vaikka kaikki tunnustavat, että se on olemassa, ei suinkaan hiili- ja teräsyhteistyön vuoksi, vaan maataloustukien vuoksi. Maataloustuet yhdistävät meitä eurooppalaisia enemmän kuin mikään muu.
Suomi on tiedottanut EU:lle uusien tukineuvottelujen yhteydessä, että Suomessa vallitsevat epäedulliset ilmasto-olosuhteet muuhun Eurooppaan verrattuna. Tämä ei tule yllätyksenä kenellekään Suomessa käyneelle, paitsi ruotsalaisille, kuten hyvin tiedämme. Skånen näkökulmasta Suomessa vallitsee ikuinen kesä, eikä erityistä kansallista tukea kannata Suomen maanviljelijöille enää antaa. Tähän menettelyyn on saatava lupa EU:lta, ja Kepun kansalliset neuvottelijat ovat sen aina määräajaksi saaneet - tosin aina sujuvasti lupaillen, että se jatkuu valtakunnassa tuhat vuotta tai vielä useammin, että ikuisestihan se, maataloustuki.
Esi-isien virheeksi tänne Pohjolaan sitoutumista ei voi enää antaa, sillä suunnistusvirheet eli vaellusteoriat on hylätty ja olemme päätyneet olettamukseen, että suomalaiset ovat asuneet täällä ikuisesti, vaikka eivät olleetkaan silloin suomalaisia. DNA-tutkimukset ovat varmistaneet, että tässä suhteessa suomalaisilla on todellinen identiteettikriisi.
Meidän vähenevä maatalousväestömme on siis pidetty hengissä EU-tuilla, mikä ei ole ongelmatonta. Ymmärrän kyllä, että Esko Seppäsen kolme vuotta vanha selostus 141- ja 142 -tuista ei ole paras mahdollinen lähde, mutta kyllä sen silti voi täkypalana lukea: "Ongelma on, että Vanhasen hallitus on ulottanut etelän 141-tuen leikkaukset myös pysyväisluonteisen artiklan 142-mukaisiin pohjoisiin tukiin solidaarisuussyistä: jos etelän viljelijöiden tuki alenee, alennettakoon myös pohjoisen viljelijöiden tukea."
Tästä tukipolitikan erikoispiirteestä on lehdistä turha lukea, kun sitä ei ole, kuten ei vanhoja tiedotteita maatalous- ja metsäministeriöstäkään.
Hallitus siis todistelee, että maassamme vallitsevat epäedulliset ilmasto-olosuhteet maanviljelykselle. Silti sitä pitää harjoittaa kriisiaikojen varalta. Suomen ainoa sokeritehdas on säilytettävä hinnalla millä hyvänsä. Näin muistaakseni sanottiin aikoinaan telakoistakin, eikä rahan menolla ollut mitään rajaa.
Epäedullisen ilmasto-olosuhteiden maan hallitus on anonut samaan aikaan Suomen pääsyä EU:n virallisten viinintuottajamaiden joukkoon. Tämä siis samaan aikaan kun Euroopan parlamentin tavoitteena viininviljelyn rajoittamiseksi ovat vaiheittainen vähentäminen ja "maltillisuus ylituotantoviinin tislauksen lopettamiseksi ja istutusoikeuksien vapauttamiseksi".
Parlamentti vaati taannoin, että jäsenvaltioiden tulisi saada mahdollisuus rajoittaa viiniköynnösten juurimista, sillä pysyvä viininviljelystä luopuminen ei saa olla uudistuksen keskeinen osa. Samalla parlamentti puolsi viinin maantieteellisiä alkuperämerkintöjä ja nykyisten valmistustapojen säilyttämistä. EP korosti myös sitä, että viininvalmistusmenetelmät, joita ei sallita EU:ssa ja jotka viittaavat mielikuvaan viinistä, on merkittävä selkeästi tuontijuomiin. En tiedä moniko suomalainen alkoholipitoinen marjamehu tähän kategoriaan asettuisi.
Eikä EP:n tavoitteista tietenkään tullut mitään, sillä uutinen komission politikanteosta tältä vuodelta sen kertoi: "Euroopan komission kunnianhimoiset suunnitelmat saada eurooppalaisen viinin ylituotanto kuriin eivät näytä toteutuvan. " Vaikka 400 000 hehtaarin leikkaus ei olisi ollut suurta EU-maiden viininviljelyyn käyttämästä 3,6 miljoonasta hehtaarista, se sai Etelä-Euroopan maat vastarintaan. Ranskalaiset, espanjalaiset ja italialaiset viinitilat tuottavat suurimman osan EU:n halvasta pöytäviinistä, joka päätyy EU:n rahoittamilla hätätislauksilla teollisuusviiniksi ja jopa norjalaisten joukkoliikennevälineiden polttoaineeksi. [Taloussanomat viinireformista]
Viininviljelymaissa ei ole tapana, että niiden ilmasto-olosuhteita sanottaisiin epäedullisiksi. Tämä ristiriita epäedullisen maatalousmaan ja viinintuottajamaan statuksen välillä sai EU:n maatalouskomissaari Mariaan Fischer Boelin irvailemaan, että eivät asiat Suomessa voi olla kovin huonosti, kun Suomi pyrkii viinimaaksi.
Irvailut irvailuna, mutta Eduskunnan - kyllä, se on vielä olemassa - maatalousvaliokunnan valopäät ovat nyt keksineet "painaa hätäjarruja" tämän vuoksi.
Viinimaa-hakemus pitää kuulemma perua, koska se antaa väärän kuvan Suomen ilmasto-olosuhteista. Valiokunta aikoo jättää pulaan kaikki 20 Ahvenanmaan viininviljelijää. Tästä ei hyvä seuraa.
Eduskunnan maatalousvaliokunta ajattelee siis niin, että EU:n politiikka - Suomen EU-politiikasta puhumattakaan - perustuu vain ja ainoastaan mielikuviin. Toisin sanoen todelliset ilmasto-olosuhteet a) eivät ole EU:n tiedossa, b) eivät vaikuta, koska on olemassa mielikuva Viinimaan ilmasto-olosuhteista.
Eduskunnan maatalousvaliokunta on selvästikin niin propagandistinen instituutio, ettei se enää muuta ymmärräkään. Tosiasioilla ei niin väliä, kun propagandistinen mielikuvapolitiikka vain pysyy hallinnassa. Siksi Kimi Räikköstäkään ei kutsuta Viinimaan pojaksi vaan Jäämieheksi.
Maatalousvaliokunta on ottanut oppinsa selvästi nimeään muuttaneesta Grönlannista. Sehän oli aikaisemmin Viinimaa.
Liekö Tanskan kansallinen tukipolitiikka syynä siihen, että sen nimi on nykyään tuo Vihermaa? Kelpaisiko se viinintuottajamaaksi?
Päätän raporttini maatalousasiantuntijana tähän.
perjantaina, lokakuuta 26, 2007
Alekirjailija
Kirjamessuilla pahin tungos oli lounasjonossa.
Kävin tsekkaamassa omat ja kaverien kirjat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran osastolla. Minusta oli tullut alekirjailija!
Käykää ihmeessä ostamassa Taistelu elokuvasensuurista (SKS 2006) pois, sillä hinta oli vain 5 euroa. Alle sentin sivu. Ovh oli 36 euroa.
Muitakin elokuvakirjoja oli tarjolla poisvientihintaan. Divareissa hinnat ovat vähintään kolminkertaiset, joten tässä on chäänssi kätevälle bisneshenkiselle toimijalle.
Ostin omaa kirjaani viisi kappaletta. Niitä voi vaihtaa toisiin kirjoihin ja/tai antaa lahjaksi.
Kun tapasin toisen tuoreen ja onnesta säihkyvän alekirjailijan - hänen teostaan myytiin kuulemma yhdellä eurolla - ehdotin Suomen Alekirjailijat ry:n perustamista.
Nykyisellä kirjan kierrolla siitä tulisi nopeasti kirjallisuusalan mahtavin järjestö. Semmoisia painosten sankareita olemme, että melkein kaikkien kirjoja myydään ale-hintaan jossakin vaiheessa kiertoa. Ja mitä isompi nimi, sitä varmemmin.
Tämän toisen SAK:n pitäisi tietysti jakaa vuosittainen Alekirjailija-palkinto. Ovh:n lasku antaisi pisteitä, ja tietysti julkisesti tunnustettu häpeä nostaisi pistekertoimia.
Bongattuja bloggareita oli monta Karri Kokosta juttuja metsästävään Kirsi Myllyniemeen ja sädehtivään Minyaan ja tietysti mukana menossa oli Istori. Tämän lisäksi vanhoja tuttuja eri vuosikymmeniltä vaelsi vastaan messualueen käytävillä. Jo senkin vuoksi messuilla on hieno pistäytyä.
Messut suljettiin jo kuudelta, joten iltaolunen oli paikallaan. Se tuotti sekä jälleennäkemisiä että uusia tuttavuuksia. Pöydässä istuivat eri aikoihin Tuomas Nevanlinna, Silja Hiidenheimo, Lauri Törhönen, Kaarina Hazard ja pistäytyjiä tietysti tämmöiseen seuraan riitti. Pidempään jutustelin vanhan opiskelukaverinini Ruben Stillerin kanssa ja Mia Paju Ylestä jäi myös toiselle oluelle. Pari sanaa vaihdoin ulkona tupakalla kirjailija Tuomas Kyrön kanssa, uusi tuttavuus hänkin minulle.
Tänään Radion sinfoniaorkesteri säestää Chaplinia Finlandia-talossa iltaseitsemältä. Ajattelin käydä siellä. Kirjamessubileitäkin olisi näemmä Facebook-ilmoitusten mukaan luvassa, mutta ehtiiköhän sinne asti...
Kävin tsekkaamassa omat ja kaverien kirjat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran osastolla. Minusta oli tullut alekirjailija!
Käykää ihmeessä ostamassa Taistelu elokuvasensuurista (SKS 2006) pois, sillä hinta oli vain 5 euroa. Alle sentin sivu. Ovh oli 36 euroa.
Muitakin elokuvakirjoja oli tarjolla poisvientihintaan. Divareissa hinnat ovat vähintään kolminkertaiset, joten tässä on chäänssi kätevälle bisneshenkiselle toimijalle.
Ostin omaa kirjaani viisi kappaletta. Niitä voi vaihtaa toisiin kirjoihin ja/tai antaa lahjaksi.
Kun tapasin toisen tuoreen ja onnesta säihkyvän alekirjailijan - hänen teostaan myytiin kuulemma yhdellä eurolla - ehdotin Suomen Alekirjailijat ry:n perustamista.
Nykyisellä kirjan kierrolla siitä tulisi nopeasti kirjallisuusalan mahtavin järjestö. Semmoisia painosten sankareita olemme, että melkein kaikkien kirjoja myydään ale-hintaan jossakin vaiheessa kiertoa. Ja mitä isompi nimi, sitä varmemmin.
Tämän toisen SAK:n pitäisi tietysti jakaa vuosittainen Alekirjailija-palkinto. Ovh:n lasku antaisi pisteitä, ja tietysti julkisesti tunnustettu häpeä nostaisi pistekertoimia.
Bongattuja bloggareita oli monta Karri Kokosta juttuja metsästävään Kirsi Myllyniemeen ja sädehtivään Minyaan ja tietysti mukana menossa oli Istori. Tämän lisäksi vanhoja tuttuja eri vuosikymmeniltä vaelsi vastaan messualueen käytävillä. Jo senkin vuoksi messuilla on hieno pistäytyä.
Messut suljettiin jo kuudelta, joten iltaolunen oli paikallaan. Se tuotti sekä jälleennäkemisiä että uusia tuttavuuksia. Pöydässä istuivat eri aikoihin Tuomas Nevanlinna, Silja Hiidenheimo, Lauri Törhönen, Kaarina Hazard ja pistäytyjiä tietysti tämmöiseen seuraan riitti. Pidempään jutustelin vanhan opiskelukaverinini Ruben Stillerin kanssa ja Mia Paju Ylestä jäi myös toiselle oluelle. Pari sanaa vaihdoin ulkona tupakalla kirjailija Tuomas Kyrön kanssa, uusi tuttavuus hänkin minulle.
Tänään Radion sinfoniaorkesteri säestää Chaplinia Finlandia-talossa iltaseitsemältä. Ajattelin käydä siellä. Kirjamessubileitäkin olisi näemmä Facebook-ilmoitusten mukaan luvassa, mutta ehtiiköhän sinne asti...
keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007
Varhaisimpia muistikuviani
Heikki-ukki kuoli, kun olin muutaman kuukauden alle kolmevuotias. Muistan kyllä elävänkin ukin istumassa Muonan portailla piippua polttelemassa edelliseltä kesältä, siis alle kaksivuotiaana. Jäin siihen katseleaan pitkäksi aikaa, ukki vain poltteli piippua. En muista, että tilanteessa olisi puhuttu.
Senkin muistan kun isän maalatessa ukin muotokuvaa tepastelin - uudet kengät jalassa - märän maalauksen päälle. En mennyt tahallani, vaan menin vain eteenpäin. Muistan kun isä kaappasi minut pois ja huudahti jotakin. Maalauksessa näkyy kengän jälki.
Ennen kolmatta ikävuotta muistikuvia on jo useampia. Eikä vain muistikuvia, vaan myös tunnemuistoja ja hajuja. Mutta tämän kuvan tilaisuuden muistan hyvin. En muista valokuvan tilannetta, enkä edes tiedä, olenko tuossa vasemmalla jonkun sylissä. Mutta sen kävelyn loputtoman pitkän ja pimeän "maanalaisen käytävän" kautta hämärään halliin, jossa arkku oli auki ja ukki siinä, muistan sekä kuvina että tunteina. Kävely sinne pelotti, koska oli pimeää. Muistan, että joku piti kävellessä kädestä kiinni. Muistan harmaan valon ja epävarman lähenemiseni arkun luokse. Pelko oli silloin jo mennyt ohi, se johtui vain käytävän pimeydestä.
Senkin muistan kun isän maalatessa ukin muotokuvaa tepastelin - uudet kengät jalassa - märän maalauksen päälle. En mennyt tahallani, vaan menin vain eteenpäin. Muistan kun isä kaappasi minut pois ja huudahti jotakin. Maalauksessa näkyy kengän jälki.
Ennen kolmatta ikävuotta muistikuvia on jo useampia. Eikä vain muistikuvia, vaan myös tunnemuistoja ja hajuja. Mutta tämän kuvan tilaisuuden muistan hyvin. En muista valokuvan tilannetta, enkä edes tiedä, olenko tuossa vasemmalla jonkun sylissä. Mutta sen kävelyn loputtoman pitkän ja pimeän "maanalaisen käytävän" kautta hämärään halliin, jossa arkku oli auki ja ukki siinä, muistan sekä kuvina että tunteina. Kävely sinne pelotti, koska oli pimeää. Muistan, että joku piti kävellessä kädestä kiinni. Muistan harmaan valon ja epävarman lähenemiseni arkun luokse. Pelko oli silloin jo mennyt ohi, se johtui vain käytävän pimeydestä.
Jo sitä aikaisemmin muistan, kuinka menin olohuoneen auki olevasta ovesta koulun puolelle. Isä oli siellä lyyhistyneenä harmonia vasten. Hän itki isänsä kuolinuutista, ymmärrän näin jälkeen päin.
Muistan olohuoneen tuolit, joita oli monessa rivissä. Siihen tuli kyläläisiä katsomaan televisiota. Niitä ei vielä monella ollut ja ohjelmat olivat tapahtumia kaikille. Muistan kuinka istuin yhdellä niistä ja kun näin kirahvin, opin uudelleen r-kirjaimen ääntämisen. Olin alkanut "sortaa" ärrää, koska olin rakastunut naapurin tyttöön, joka särki ärrää. Ärrän sortaminen on kyllä sukuvika ja varsinkin väsyneenä se särähtää melko helposti. Isä oli särkenyt omaa ärräänsä 16-vuotiaaksi ja setä taitaa sen vieläkin. Minäkin voin matkia sitä kovin helposti.
Muistan miltä tuntui kun yritin sytyttää nuotiota johdonpätkistä kirjastossa. Sitä että se todella syttyi, en muista. Muistan vain sen järjestämisen ilon.
Ja muistan kuinka kiipesin palotikkaita pitkin kaksikerroksisen koulun katon rajaan ja sen, kuinka minua kismitti kun tajusin, että käsi ei yltäisi palotikkaan kaareutuvan kaiteen päälle, enkä voisi mennä katolle asti. Palotikkaille olin mennyt parvekkeelta. Tipahduspelkoa ei ollut lainkaan, vain harmistusta, etten voinut jatkaa. Onneksi isä huomasi minut ja kävi hakemassa pois. Tipahtaminen olisi tiennyt alle kolmivuotiaalle kuolemaa tai pahaa vammautumista. Se oli korkea koulu.
Muistan kuinka kävin yläkerrassa laittamassa lieteen puita ja sytyttämässä tulen kahvia varten. Muistan kuinka laitoin huopatossut väärään jalkaan ja koulun tytöt nauroivat horjuvalle kululleni. Muistan kesäisen nurmikon ja piknikin. Muistan vieraat. Muistan olohuoneen ja tulisijan, mutta en voi piirtää pohjapiirustusta.
Aitan muistan. Kun opin lukemaan kunnolla nelivuotiaana, sulkeuduin sinne usein käymään läpi sanoma- ja aikakauslehtiä. Niitä oli siellä paljon. Se on kai yksi syy historioitsijan ammattiin. Oppi käymään materiaalia läpi. Aina välillä ihmettelen asioita, jotka ovat minulle tuttuja. Kai ne on silloin jo luettu. Tämä tapa penkoa vanhoja lehti- ja kirjakasoja on jatkunut nykypäiviin.
tiistaina, lokakuuta 23, 2007
Tytär täyttää vuosia
Riva del Garda, kevät 2007.
Kyllästyneen hetken kuva Garda-järven laivasta viime keväänä.
maanantaina, lokakuuta 22, 2007
Murhaavaa
Kas. City-lehti kirjoittaa elokuvasta.
Liisa on onnistunut tekemään hyvän dokkarilistan.
Mutta olettekos tätä tempausta nähneet. Burnt by the Sun 2, kuulemma.
Elokuva viittaa tietysti Nikita Mihalkovin elokuvaan Burned by the Sun (RU 1994), josta tarjoilenkin teille vaihteen vuoksi aidon maolaisen arvostelun.
Liisa on onnistunut tekemään hyvän dokkarilistan.
Mutta olettekos tätä tempausta nähneet. Burnt by the Sun 2, kuulemma.
Elokuva viittaa tietysti Nikita Mihalkovin elokuvaan Burned by the Sun (RU 1994), josta tarjoilenkin teille vaihteen vuoksi aidon maolaisen arvostelun.
Attac ja Räikkönen
Pistäydyin eilen Attacin koulutustilaisuudesta. Claes Anderson, Outi Alanko-Kahiluoto ja Eetu Viren keskustelivat paneelissa siitä, miten "uusliberalismia" vastaan voitaisiin parhaiten käydä. [Ks. Neoliberalism ja Social liberalism eli New liberalism ja Classical liberalism]
Keskustelu kävi moneen suuntaan. Claes Andersson pudotteli tavallisiaan ja radikaaleimmillaan päätyi vastustamaan Eetu Vireniä, joka oli valmis hylkäämään arvot ja moraalin kokonaan ja sanoi olevansa mieluummin "kyynikko". Psykiatrin kuullen sanottu tietysti rohkeata tunnustuksellista menoa.
Itsekin kuuntelin Virénin kirjallista litaniaa kiinnostuneena. Lukulista vaikutti tutulta: Marx, Engles, Lafargue, anarkistiklassikot - joista erityisesti painottui anarkokommunistien suosikki Bakunin, jonka työ-käsitteen kritiikki oli omaksuttu. Proudhon on varmaan jo listalla...
Itsekin käytin tämän aivojumppaluennon jälkeen pienen puheenvuoron, jossa muistelin saksalaisten vihreiden - nykyään sanoisimme anarkovihreiden - laajaa keskustelua "vihreistä saarekkeista". Siellä keskusteltiin utooppisessa hengessä tehdastyön / liukuhihnatyön ongelmallisuudesta ja poistamisesta tällaisten paratiisimaisten saarekkeiden luomiseksi. Keskustelu päättyi, kun ihmiset tajusivat, ettei sairaaloita ja ambulansseja voi oikein tuottaa tarpeeksi ilman liukuhihnoja. Viren totesi vain provosoineensa puhuessaan tehtaiden lopettamisen tarpeesta. Näitä provosointitunnustuksia tulikin sitten eri puheenvuoroissa useita.
Viren on nähdäkseni kouliintumassa lukuoperaationsa kautta melko perinteiseksi kollektivistiseksi anarkistiksi, jonka puheessa on näihin verrattuna uusi [feministeiltä opittu] sukupuolen painotus.
Outi Alanko-Kahiluoto vastusti jostakin tarkemmin määrittelemättömästä syystä useaan otteeseen "sosiaalidemokratiaa" ja varsinkin sitä edustavaa puoluetta, jota hän ei ole "pitänyt työväenpuolueena enää pitkään aikaan". Monien vihreiden (usein epärationaalista) antisosialidemokratiaa kuunnellessa tulee aina jotenkin omituinen olo.
Kritiikin säilä kävi myös ammattiyhdistysliikettä kohtaan, vaikka Alanko-Kahiluoto totesi itsekin tulleen politiikkaan ammattiyhdistysten kautta. Hän puhui myös vastakkainasetelun tarpeellisuudessa julkisessa keskustelussa, jotta tällä provosoitaisiin esiin aitoa poliittista keskustelua. Syitä keskustelemattomuuteen hän ei halunnut nähdä politiikasta vieraantuneissa ihmisissä vaan kansanedustajissa itsessään. Monet aiemmat aktivointihankkeet ovat kääntyneet ihmisten syyttelemiseksi.
Ehkä aktivoijilla on ollut mielessä John F. Kennedyn kuulut sanat: "Älkää ajatelko, mitä Isänmaa voi tehdä teidän hyväksenne, ajatelkaa mieluummin sitä, mitä te voitte tehdä Isänmaan hyväksi." Mutta nyt uhrautumisen aika on ohi.
Puheenjohtaja Sauli veti aivan oikein yhteen sen, mitä itse sanoin mainostoimistoista ja poliittisista kampanjoista. Media on aihe, josta tämmöisessä yhteydessä pitää keskustella. Media määrittelee poliittisen agendan puheenaiheita aika rankalla tavalla. Lähinnä keskittymällä epäolennaisiin asioihin.
Viime aikaisia mielettömyyksiä median kentiltä [laittakaa kommentteihin lisää, minulta loppuu kirjoitusaika juuri nyt]:
1) Väite, että pääministerin tyttöystävistä, suhteista ja yksityiselämästä puhuminen olisi [tässä erityisessä tapauksesssa] poliittisesti merkittävää. Se, että keksitään tapauksia, jossa se voisi olla poliittisesti merkittävää, ei oikeuta tähän päätelmään.
2) Se jatkuva vaatimus, että sosiaalidemokraateilla ei saisi olla mitään tekemistä ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Tai ay-liikkeellä sosiaalidemokraattien kanssa, joka taitaa olla se todellinen vaatimus.
3) Se, että lakolla uhkaaminen olisi jotenkin väärin. Lakon organisoinnin demonisointi - työpaikoilla on painostettu - kuuluu tähän.
4) Lehdistön jatkuva tapa kritikoida/sensationaalistaa ekstremistisesti sekä sitä että tätä niin, että mielekkäälle politiikalle ei jää enää mitään hyväksyttävää sijaa. Eli lunta tulee tupaan teetpä niin tai näin. [On vaikea kuvitella täysin kritiikittömästi hyväksyttävää poliittista aktiota, painotus onkin tässä sanalla ekstremistinen.] Tähän liittyy poliittisten mainoskampanjoiden hyödyntäminen sensationalistisesti: kun puhutaan kampanjoista, ei tarvitse puhua politiikasta (SAK:n vaalimainos, 500 euron lupaus esimerkiksi)
5) Lehdistön uskomaton tapa takertua omaan mustasukkaisuuteensa (toisten kirjoittamien blogien vastustaminen, julkisen sanan neuvoston asema, omaehtoisen mediakritiikin puute)
6)sananvapauden äärimmäinen korostaminen aika mitättömissä asioissa ja väärissä paikoissa (pilapiirroskeskustelu; sen unohtaminen että sananvapaus kuuluu yksilölle, ei lehdille tai korporaatioille). Todelliset sananvapauden sankariteot ovat jääneet lehdistöllä vähiin, vai muistatteko heti edes jotakin? (tutkivan journalismin asema)
Niin ja se Räikkönen. Helsingin Sanomien Juha Päätalo on ollut Brasiliassa, mutta ei selvästikään ole oppinut maan tavalle. Hän nimittäin raportoi Räikkösen voitonjuhlista: "Tukeva Ferrarin työntekijä vihelteli poliisin pilliä matkien ja teki tilaa. Hänen perässään marssi Räikkönen nauraen hulvattomasti tilanteelle."
Poliisin pilli? Brasiliassa? Ei taatusti. Sambapillihän se, ja Räikkönen sambaa mukana.
EDIT: Katsokaapas, mitä ruotsalainen Expressen kirjoittaa Suomesta.
"Eiköhän tässä ole jo aamiaisen verran." [Alexander Dumas jr. kirjoitettuaan lehteen rivipalkkiolla yksisanaisia keskustelupuheenvuoroja palstallisen]
Keskustelu kävi moneen suuntaan. Claes Andersson pudotteli tavallisiaan ja radikaaleimmillaan päätyi vastustamaan Eetu Vireniä, joka oli valmis hylkäämään arvot ja moraalin kokonaan ja sanoi olevansa mieluummin "kyynikko". Psykiatrin kuullen sanottu tietysti rohkeata tunnustuksellista menoa.
Itsekin kuuntelin Virénin kirjallista litaniaa kiinnostuneena. Lukulista vaikutti tutulta: Marx, Engles, Lafargue, anarkistiklassikot - joista erityisesti painottui anarkokommunistien suosikki Bakunin, jonka työ-käsitteen kritiikki oli omaksuttu. Proudhon on varmaan jo listalla...
Itsekin käytin tämän aivojumppaluennon jälkeen pienen puheenvuoron, jossa muistelin saksalaisten vihreiden - nykyään sanoisimme anarkovihreiden - laajaa keskustelua "vihreistä saarekkeista". Siellä keskusteltiin utooppisessa hengessä tehdastyön / liukuhihnatyön ongelmallisuudesta ja poistamisesta tällaisten paratiisimaisten saarekkeiden luomiseksi. Keskustelu päättyi, kun ihmiset tajusivat, ettei sairaaloita ja ambulansseja voi oikein tuottaa tarpeeksi ilman liukuhihnoja. Viren totesi vain provosoineensa puhuessaan tehtaiden lopettamisen tarpeesta. Näitä provosointitunnustuksia tulikin sitten eri puheenvuoroissa useita.
Viren on nähdäkseni kouliintumassa lukuoperaationsa kautta melko perinteiseksi kollektivistiseksi anarkistiksi, jonka puheessa on näihin verrattuna uusi [feministeiltä opittu] sukupuolen painotus.
Outi Alanko-Kahiluoto vastusti jostakin tarkemmin määrittelemättömästä syystä useaan otteeseen "sosiaalidemokratiaa" ja varsinkin sitä edustavaa puoluetta, jota hän ei ole "pitänyt työväenpuolueena enää pitkään aikaan". Monien vihreiden (usein epärationaalista) antisosialidemokratiaa kuunnellessa tulee aina jotenkin omituinen olo.
Kritiikin säilä kävi myös ammattiyhdistysliikettä kohtaan, vaikka Alanko-Kahiluoto totesi itsekin tulleen politiikkaan ammattiyhdistysten kautta. Hän puhui myös vastakkainasetelun tarpeellisuudessa julkisessa keskustelussa, jotta tällä provosoitaisiin esiin aitoa poliittista keskustelua. Syitä keskustelemattomuuteen hän ei halunnut nähdä politiikasta vieraantuneissa ihmisissä vaan kansanedustajissa itsessään. Monet aiemmat aktivointihankkeet ovat kääntyneet ihmisten syyttelemiseksi.
Ehkä aktivoijilla on ollut mielessä John F. Kennedyn kuulut sanat: "Älkää ajatelko, mitä Isänmaa voi tehdä teidän hyväksenne, ajatelkaa mieluummin sitä, mitä te voitte tehdä Isänmaan hyväksi." Mutta nyt uhrautumisen aika on ohi.
Puheenjohtaja Sauli veti aivan oikein yhteen sen, mitä itse sanoin mainostoimistoista ja poliittisista kampanjoista. Media on aihe, josta tämmöisessä yhteydessä pitää keskustella. Media määrittelee poliittisen agendan puheenaiheita aika rankalla tavalla. Lähinnä keskittymällä epäolennaisiin asioihin.
Viime aikaisia mielettömyyksiä median kentiltä [laittakaa kommentteihin lisää, minulta loppuu kirjoitusaika juuri nyt]:
1) Väite, että pääministerin tyttöystävistä, suhteista ja yksityiselämästä puhuminen olisi [tässä erityisessä tapauksesssa] poliittisesti merkittävää. Se, että keksitään tapauksia, jossa se voisi olla poliittisesti merkittävää, ei oikeuta tähän päätelmään.
2) Se jatkuva vaatimus, että sosiaalidemokraateilla ei saisi olla mitään tekemistä ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Tai ay-liikkeellä sosiaalidemokraattien kanssa, joka taitaa olla se todellinen vaatimus.
3) Se, että lakolla uhkaaminen olisi jotenkin väärin. Lakon organisoinnin demonisointi - työpaikoilla on painostettu - kuuluu tähän.
4) Lehdistön jatkuva tapa kritikoida/sensationaalistaa ekstremistisesti sekä sitä että tätä niin, että mielekkäälle politiikalle ei jää enää mitään hyväksyttävää sijaa. Eli lunta tulee tupaan teetpä niin tai näin. [On vaikea kuvitella täysin kritiikittömästi hyväksyttävää poliittista aktiota, painotus onkin tässä sanalla ekstremistinen.] Tähän liittyy poliittisten mainoskampanjoiden hyödyntäminen sensationalistisesti: kun puhutaan kampanjoista, ei tarvitse puhua politiikasta (SAK:n vaalimainos, 500 euron lupaus esimerkiksi)
5) Lehdistön uskomaton tapa takertua omaan mustasukkaisuuteensa (toisten kirjoittamien blogien vastustaminen, julkisen sanan neuvoston asema, omaehtoisen mediakritiikin puute)
6)sananvapauden äärimmäinen korostaminen aika mitättömissä asioissa ja väärissä paikoissa (pilapiirroskeskustelu; sen unohtaminen että sananvapaus kuuluu yksilölle, ei lehdille tai korporaatioille). Todelliset sananvapauden sankariteot ovat jääneet lehdistöllä vähiin, vai muistatteko heti edes jotakin? (tutkivan journalismin asema)
Niin ja se Räikkönen. Helsingin Sanomien Juha Päätalo on ollut Brasiliassa, mutta ei selvästikään ole oppinut maan tavalle. Hän nimittäin raportoi Räikkösen voitonjuhlista: "Tukeva Ferrarin työntekijä vihelteli poliisin pilliä matkien ja teki tilaa. Hänen perässään marssi Räikkönen nauraen hulvattomasti tilanteelle."
Poliisin pilli? Brasiliassa? Ei taatusti. Sambapillihän se, ja Räikkönen sambaa mukana.
EDIT: Katsokaapas, mitä ruotsalainen Expressen kirjoittaa Suomesta.
"Eiköhän tässä ole jo aamiaisen verran." [Alexander Dumas jr. kirjoitettuaan lehteen rivipalkkiolla yksisanaisia keskustelupuheenvuoroja palstallisen]
sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007
Kekkosta radiossa
Urho Kekkosen hahmon tunteminen kuuluu Suomessa historialliseen yleissivistykseen. Hän oli Suomen presidenttinä 1.3.1956 - 26.10.1981 [vaikka linkattu Wikipedia-artikkeli hänelle suo olemattoman ylimääräisen vuoden tässä tehtävässä], mutta luettiin poliittisesti merkittävien henkilöiden joukkoon jo parikymmentä vuotta ennen sitä.
Tänään Radio Suomessa on kuunneltavissa YLE:n teemailta, joka on otsikoitu Kysykää Urho Kekkosesta!
"Mitä olet aina halunnut tietää Urho Kekkosen poliittisesta elämästä? Sankari, konna, valtiomies, agentti, näkijä, takinkääntäjä...???", hehkuttaa mainos kysymysmerkeillä. Jukka Kuosmanen on tuonut studioon on kolme poliittisen historian miestohtoria Mikko Majander, Kimmo Rentola ja Timo Soikkanen, joiden repertuaari kyllä riittää vastaamaan katsojien kinkkisempiinkin kysymyksiin. Helsingin yliopiston poliittisessa historiassa pitkään aiemmin työskennellyt Mikko Majander kirjoittaa paraikaa SDP:n historiaa, Kimmo Rentola on Turun poliittisen historian professori ja kansainvälisesti tunnettu kylmän sodan tutkija. Timo Soikkanen tunnetaan parhaiten ehkä ulkoministeriön historiastaan ja hänkin on toiminut professorina Turun poliittisessa historiassa.
Kannattaa varmaankin avata radio illan alussa: Kysymyksiä, vastauksia ja keskustelua UKK:n politiikan kaikista puolista sunnuntaina 21.10. alkaen kello 18.06 tai 18.07 riippuen siitä, mitä mainospuffin riviä uskoo.
Tänään Radio Suomessa on kuunneltavissa YLE:n teemailta, joka on otsikoitu Kysykää Urho Kekkosesta!
"Mitä olet aina halunnut tietää Urho Kekkosen poliittisesta elämästä? Sankari, konna, valtiomies, agentti, näkijä, takinkääntäjä...???", hehkuttaa mainos kysymysmerkeillä. Jukka Kuosmanen on tuonut studioon on kolme poliittisen historian miestohtoria Mikko Majander, Kimmo Rentola ja Timo Soikkanen, joiden repertuaari kyllä riittää vastaamaan katsojien kinkkisempiinkin kysymyksiin. Helsingin yliopiston poliittisessa historiassa pitkään aiemmin työskennellyt Mikko Majander kirjoittaa paraikaa SDP:n historiaa, Kimmo Rentola on Turun poliittisen historian professori ja kansainvälisesti tunnettu kylmän sodan tutkija. Timo Soikkanen tunnetaan parhaiten ehkä ulkoministeriön historiastaan ja hänkin on toiminut professorina Turun poliittisessa historiassa.
Kannattaa varmaankin avata radio illan alussa: Kysymyksiä, vastauksia ja keskustelua UKK:n politiikan kaikista puolista sunnuntaina 21.10. alkaen kello 18.06 tai 18.07 riippuen siitä, mitä mainospuffin riviä uskoo.
lauantaina, lokakuuta 20, 2007
"Juomarajat tuulesta temmattuja"
Times Online kertoo tänään, että brittejä on höynäytetty. "Ihmisille vuodesta 1987 lähtien suositellut viikottaiset juomarajat, jotka ovat enintään 21 yksikköä alkoholia miehille ja 14 naisille, eivät perustu mihinkään tieteelliseen näyttöön."
Lehden mukaan uusimmat tutkimukset osoittavat, että rajoja pitäisi nostaa, mutta ministeriötason määräyksillä niin ei ole tehty. Suositukset annettiin aikoinaan, koska "tuntui siltä, että jotakin pitää tehdä". Nyt asianomaiset tunnustavat, että ne olivat "tuulesta tempaistuja".
Täydentävästä artikkelista saa tietoja eri tutkimuksista eri maissa.
Rankasti ryyppäämään ei kannata tämän perusteella ryhtyä. Newscastlen yliopiston maksaspesialisti Christopher Record sanoo, että näillä "rajoilla" ei ole merkitystä. "Tiedämme sen, että mitä enemmän juot, sitä suurempi riski. Ongelma on siinä, että meillä on erilaiset geenit. Jotkut ihmiset voivat juoda huomattavasti enemmän eivätkä he joudu minkäänlaisiin ongelmiin." Tämä on tuttua tekstiä Suomessakin silloin, kun argumentoidaan asiallisesti eikä vain valisteta.
Eri maiden suosituksissa käytettävä "alkoholiyksikkö" vaihtelee kooltaan. Kun suosituksia vertaillaan samankokoisilla annoksilla, on turvallisuusraja Puolassa 12.5, Britanniassa 21, Kanadassa 23.75, Yhdysvalloissa 24.5, Etelä-Afrikassa ja Tanskassa 31.5 ja Australiassa 35.
Kanada, Hollanti ja Espanja eivät tee eroa miesten ja naisten juomisen välillä. Muut maat tekevät. Ehkä olisi syytä tehdä lopuissakin.
Mailman Terveysjärjestö WHO jakaa alkoholia juovat kolmeen ryhmään: miehille alle 35 alkoholiyksikköä (8 g) merkitsee matala-riskisyyttä, 26-52.5 yksikköä ja yli 53 korkeaa riskiä. Naisilla vastaavat luvut ovat alle 17.5, 18-35, ja yli 36 yksikköä.
Suomessa ei suositella, vaan puhutaan, testataan ja varsinkin erilaisissa valistuskampanjoissa pelotellaan termillä suurkuluttaja. Suomessa alkoholin suurkulutus määritellään puhtaan alkoholin kulutuksena viikossa, jotka miehillä yli 280g/vko ja naisilla yli 140g/vko[ja viitteet alkoholiongelmasta CAGE-pistemäärän avulla (CAGE≥2)]. Rahat ovat siis täsmälleen samoja kuin WHO:n omaksumat matalan riskin rajat.
Asiaa sotkee kuluttajan näkökulmasta se, että Suomessa käytetään yleisesti termiä "ravintola-annos": Yksi ravintola-annos on pullo olutta, lasillinen (12 cl) viiniä tai 4 cl väkeviä alkoholijuomia. Ne sisältävät alkoholia 12–14 grammaa. Kuluttajan on siis oltava tarkkana ja pidettävä sopivaa laskulaitetta mukanaan viikkoannosta siemaillessaan.
Usein tähän "ravintola-annoksista" puhuvaan valistukselliseen linjaan - erotuksena lääketieteellisestä - liittyy suosituksen omainen maksimi: 2 ravintola-annosta päivässä tai 14 viikossa.
Kaksi ravintola-annosta päivässä tarkoittaa n. 180 g viikossa eli se on todella reilusti alle miesten matalariskisen juomisen alarajan ja kuitenkin yli naisten kansainvälisen suosituksen. Sitä voidaan siten pitää yhtenä suomalaisena "tuulesta temmattuna" suosituksena.
Kuitenkin on huomattava, että suuri osa juo tuon miehelle matalariskisen viikkoannoksensa kerralla. Se ei välttämättä ole riskitöntä, kun ottaa huomioon muutkin onnettomat tilanteet kuin pelkkä juomisen kautta terveydelle aiheutettu pitkäaikaisseuraamus. Tämäkin antaa aiheen olettaa, että kahden päiväannoksen ja 14 viikkoannoksen määrä "suosituksena" tai "suurkulutuksen rajana" on syytä korjata, sillä ne eivät oikein vertaudu toisiinsa.
Lehden mukaan uusimmat tutkimukset osoittavat, että rajoja pitäisi nostaa, mutta ministeriötason määräyksillä niin ei ole tehty. Suositukset annettiin aikoinaan, koska "tuntui siltä, että jotakin pitää tehdä". Nyt asianomaiset tunnustavat, että ne olivat "tuulesta tempaistuja".
Täydentävästä artikkelista saa tietoja eri tutkimuksista eri maissa.
Rankasti ryyppäämään ei kannata tämän perusteella ryhtyä. Newscastlen yliopiston maksaspesialisti Christopher Record sanoo, että näillä "rajoilla" ei ole merkitystä. "Tiedämme sen, että mitä enemmän juot, sitä suurempi riski. Ongelma on siinä, että meillä on erilaiset geenit. Jotkut ihmiset voivat juoda huomattavasti enemmän eivätkä he joudu minkäänlaisiin ongelmiin." Tämä on tuttua tekstiä Suomessakin silloin, kun argumentoidaan asiallisesti eikä vain valisteta.
Eri maiden suosituksissa käytettävä "alkoholiyksikkö" vaihtelee kooltaan. Kun suosituksia vertaillaan samankokoisilla annoksilla, on turvallisuusraja Puolassa 12.5, Britanniassa 21, Kanadassa 23.75, Yhdysvalloissa 24.5, Etelä-Afrikassa ja Tanskassa 31.5 ja Australiassa 35.
Kanada, Hollanti ja Espanja eivät tee eroa miesten ja naisten juomisen välillä. Muut maat tekevät. Ehkä olisi syytä tehdä lopuissakin.
Mailman Terveysjärjestö WHO jakaa alkoholia juovat kolmeen ryhmään: miehille alle 35 alkoholiyksikköä (8 g) merkitsee matala-riskisyyttä, 26-52.5 yksikköä ja yli 53 korkeaa riskiä. Naisilla vastaavat luvut ovat alle 17.5, 18-35, ja yli 36 yksikköä.
Suomessa ei suositella, vaan puhutaan, testataan ja varsinkin erilaisissa valistuskampanjoissa pelotellaan termillä suurkuluttaja. Suomessa alkoholin suurkulutus määritellään puhtaan alkoholin kulutuksena viikossa, jotka miehillä yli 280g/vko ja naisilla yli 140g/vko[ja viitteet alkoholiongelmasta CAGE-pistemäärän avulla (CAGE≥2)]. Rahat ovat siis täsmälleen samoja kuin WHO:n omaksumat matalan riskin rajat.
Asiaa sotkee kuluttajan näkökulmasta se, että Suomessa käytetään yleisesti termiä "ravintola-annos": Yksi ravintola-annos on pullo olutta, lasillinen (12 cl) viiniä tai 4 cl väkeviä alkoholijuomia. Ne sisältävät alkoholia 12–14 grammaa. Kuluttajan on siis oltava tarkkana ja pidettävä sopivaa laskulaitetta mukanaan viikkoannosta siemaillessaan.
Usein tähän "ravintola-annoksista" puhuvaan valistukselliseen linjaan - erotuksena lääketieteellisestä - liittyy suosituksen omainen maksimi: 2 ravintola-annosta päivässä tai 14 viikossa.
Kaksi ravintola-annosta päivässä tarkoittaa n. 180 g viikossa eli se on todella reilusti alle miesten matalariskisen juomisen alarajan ja kuitenkin yli naisten kansainvälisen suosituksen. Sitä voidaan siten pitää yhtenä suomalaisena "tuulesta temmattuna" suosituksena.
Kuitenkin on huomattava, että suuri osa juo tuon miehelle matalariskisen viikkoannoksensa kerralla. Se ei välttämättä ole riskitöntä, kun ottaa huomioon muutkin onnettomat tilanteet kuin pelkkä juomisen kautta terveydelle aiheutettu pitkäaikaisseuraamus. Tämäkin antaa aiheen olettaa, että kahden päiväannoksen ja 14 viikkoannoksen määrä "suosituksena" tai "suurkulutuksen rajana" on syytä korjata, sillä ne eivät oikein vertaudu toisiinsa.
perjantaina, lokakuuta 19, 2007
Mr 48
48 vuotta on 2 x 24. Siis aika paljon. Facebookissa kun vähän vihjaisi, tuli kymmenen ystävällistä onnittelua nopeasti.
Mutta alla olevasta kuuluu tämän päivän meininki lyhyesti ja ytimekkäästi (kiitos Mikko videovinkistä!)
Mutta alla olevasta kuuluu tämän päivän meininki lyhyesti ja ytimekkäästi (kiitos Mikko videovinkistä!)
torstaina, lokakuuta 18, 2007
Talvisodan katsaukset -dvd ilmestyy
Yhteistyötä tehneet Finnkino Oy julkaisee Suomen elokuva-arkiston kokoaman dvd:n Talvisodan katsaukset periaatteessa huomenna. Saimme eilen arkistoon pikalähetyksenä kyseistä dvd:tä peräti kaksi kappaletta, tosin ilman kansia, koskapa Saksassa lakkoillaan ja toimitukset ovat viivästyneet.
Tänään käyn levyn kanssa vierailulla Suomalaisen klubin klubi-illassa, jossa aiheesta puhuvat aineiston koonneen toimikunnan jäsenet sotahistorian professori Ohto Manninen Maanpuolustuskorkeakoulusta ja fil.maist. Kauko Rumpunen Kansallisarkistosta.
Toimikuntaan kuuluin minäkin, joten ehkä pari sanaa sanon itsekin. Nythän on niinkin, että jos dvd ilmestyy huomenna, sitä voidaan pitää myös syntymäpäivälahjanani, kun kerran samalle päivälle sattuu.
Isoimman työn aineiston parissa käytännössä tekivät arkistonhoitaja Tommi Partanen ja tutkija Ilkka Kippola SEA:sta.
Toimikunnan jäsenet osallistuivat dvd:n tekoon myös asiantuntijoina levyllä extrana julkaistavassa dokumenttihaastattelussa. Kyse on lähdejulkaisusta - elokuvat ovat mukana sekä kuvansa että äänensä perusteella niin alkuperäisinä kuin vain mahdollista. Vain ruotsin- ja osin suomenkielinen tekstitys on nykyaikaa.
Tutkimuksellista tekstiä katsauksista on odotettavissa ensi vuonna, kun Kippolan ja minun yhdessä kirjoittama teos lyhyt- ja dokumenttielokuvan historiasta Suomessa toivottavasti saadaan julki.
"Syksyllä 1939 Suomi valmistautui järjestämään vuoden 1940 olympialaisia. Mutta unelma urheilevan nuorison juhlasta särkyi suursodan uhkakuvien edessä. Kansallinen lehdistö keskitti voimansa henkiseen maanpuolustukseen, ja kamerat valjastettiin kuvaamaan urheilukenttien sijasta sotatantereita. Elokuvien alkukuvina esitetyt uutiskatsaukset muodostivat peilin, josta taisteleva kansakunta saattoi nähdä itsensä ja samastua talvisodan sankaritarinaan. Alkuperäiset talvisodan uutiskatsaukset nähdään nyt ensimmäistä kertaa sodan valkokangasesitysten jälkeen.
Mukana ovat kaikki kymmenen talvisodan aikaista Puolustusvoimien uutiskatsausta ja yhdeksän Suomi-Filmin uutiskuvaa vuodelta 1939. Oman lisänsä antavat 15 muuta teattereissa esitettyä alkukuvaa, mm. neljä hersyvää sotilaspilaa, kaksi ulkomaista uutisfilmiä sekä nostalginen Vanha Viipurimme kommenttiraidalla varustettuna. Talvisodan filmit ja faktat valottaa tapahtumien ja elokuvien taustoja asiantuntijoiden sanoin ja sodan autenttisin kuvin. Talvisodan ainutlaatuisiin filmeihin sisältyy yhteensä yli 5 1/2 tuntia kansakunnan kohtalon koskettavaa historiaa."
Tilaa:
Kommentit (Atom)