lauantaina, lokakuuta 27, 2007

Maatalous, viini ja kansanedustajat

Maalaisliiton eli Keskustan aikoinaan kunnianhimossaan hylännyt Veikko Vennamo syytti radikaalin 1960-luvun epäradikaaleja hallituksia "talonpojan tappolinjasta" ja oli ennen pitkää oikeassa. Vihjeitä tähän suuntaan antoi samalla vuosikymmenellä myös sosialidemokraattien johtaja Rafael Paasio: "Tulkaa Pohjois-Suomen asukkaat tänne Etelään, täällä teidät on helpompi elättää."

Ihmiset Suomen suuresta Pohjoisesta ja mahtavasta Idästä menivät mieluummin Ruotsiin, missä heidät oli vielä helpompi elättää. Monet jäivät sinne lapsineen, ja nyt meillä on työvoimapula.

Isien pahat teot kostautuvat, varsinkin kun ilmastonmuutos on tekemässä maastamme kaikille pelto-aatameille ja -eevoille Paratiisin, jota johtaa Suomen Keskusta.

Paasion wannseetyyppistä lausumaa voidaan pitää sosialidemokraattisena ehdotuksena lopulliseksi ratkaisuksi. Opiskeluajoilta muistan edistyneemmän toverin, joka oli työssä Suomen Pankissa. Hän oli saanut tehtäväkseen laskea, montako maanviljelijää jätetään jäljelle. Hän sanoi, että kyllä määrä olisi kutistettava kymmenesosaan.

Aika pitkälle siihen suuntaan on mentykin. Kun sadan tuhannen elossa olevan maanviljelijän haamuraja saatiin rikki, lukumäärästä ei tarvitse enää puhua, sen verran alas on jo menty, vaikka opiskelutoverin ilmoittamaan peruslukua ei ole vielä saavutettukaan. Sanomattakin on selvää, että luku on salainen, eikä sitä voi julkistaa.

Maanviljelijöiden määrästä on vaikea löytää tilastoja. Vuoden 2004 tulotilastoon oli laskettu mukaan 55 597 maanviljelijää. Reilu prosentti väestöstä, jos oikein tulkitsen. Veikkaus on, että vielä se puolittuu. Sanottakoon, että opiskelijatoverini laskema luku ei sillä vielä toteudu. Keskimääräinen tilatulo oli vuonna 2004 reilut 15000 euroa vuodessa.

Sillä rahalla ei sokerijuurikasta paljon viljellä. Kansallista tukea myönnetään vuonna 2008 peräti 350 euroa hehtaarilta. Netistä on turha hakea sitä maa- ja metsätalousministeriön tiedotetta vuodelta 2006, jossa Valtion maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen neuvottelijat esittävät tueksi 60 euroa hehtaarilta, joka tuli olemaan myös vuoden 2006 tukimäärä. Tämän mukaisesti hammaslääkäreiden määränkin voisi kuusinkertaistaa. Helsinki tosin alkaa antaa omaa hammastukeaan hammaslääkäreille, sillä se lievittää jono- ja jomotustuskaa palveluseteleillä, jotka siis menevät yksityisten hammaslääkäreiden vielä yksityisempien purjeveneiden maksamiseen. Me voimme ylpeillä melkein ilmaisella hammashoidolla, paitsi että sitä ei ole.

Ehkä yllätytte, jos sanon, että tarkoitus ei ole luennoida historiasta. Syy kirjoitukseen on Helsingin Sanomien jutussa, jonka otsikko on Suomen viinimaahanke vastatuulessa eduskunnassa. Enkä edes aio harjoittaa mediakritiikkiä. Pekka Vuoriston juttu oli selkeä.

EU:n viinimaihin pyrkiminen ei ole ainoa ilmastonmuutoksesta todistava poliittinen aloite, sillä muitakin tähän suuntaan valtiolaivaa ohjaavia argumentteja on ollut ilmassa jo pitkään. Mitäs sanotte tästä jutusta: "YLE Radio 1 Aamun peili 8:00, 29.9.2005. Tryffelinviljely kiinnostaa Juvan maanviljelijöitä. Suomessa tutkitaan mahdollisuuksia tuottaa tryffeleitä kaupallisesti. ”Meillä ei ole perinteitä tryffelien käytöstä keittiössä”, sanoo tryffelien käyttöä tutkiva tekniikan tohtori Salem Shamekh Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta." Tämä oli koko uutinen.

En tiedä missä on vika, mutta jotenkin maatalousuutisoinnista saa kuvan, että kukaan ei oikeasti tiedä mistään mitään. Ei maanviljelijöiden parissa, ei Eduskunnassa ja varsinkaan sen maatalousvaliokunnassa, puhumattakaan nyt EU:sta, vaikka kaikki tunnustavat, että se on olemassa, ei suinkaan hiili- ja teräsyhteistyön vuoksi, vaan maataloustukien vuoksi. Maataloustuet yhdistävät meitä eurooppalaisia enemmän kuin mikään muu.

Suomi on tiedottanut EU:lle uusien tukineuvottelujen yhteydessä, että Suomessa vallitsevat epäedulliset ilmasto-olosuhteet muuhun Eurooppaan verrattuna. Tämä ei tule yllätyksenä kenellekään Suomessa käyneelle, paitsi ruotsalaisille, kuten hyvin tiedämme. Skånen näkökulmasta Suomessa vallitsee ikuinen kesä, eikä erityistä kansallista tukea kannata Suomen maanviljelijöille enää antaa. Tähän menettelyyn on saatava lupa EU:lta, ja Kepun kansalliset neuvottelijat ovat sen aina määräajaksi saaneet - tosin aina sujuvasti lupaillen, että se jatkuu valtakunnassa tuhat vuotta tai vielä useammin, että ikuisestihan se, maataloustuki.

Esi-isien virheeksi tänne Pohjolaan sitoutumista ei voi enää antaa, sillä suunnistusvirheet eli vaellusteoriat on hylätty ja olemme päätyneet olettamukseen, että suomalaiset ovat asuneet täällä ikuisesti, vaikka eivät olleetkaan silloin suomalaisia. DNA-tutkimukset ovat varmistaneet, että tässä suhteessa suomalaisilla on todellinen identiteettikriisi.

Meidän vähenevä maatalousväestömme on siis pidetty hengissä EU-tuilla, mikä ei ole ongelmatonta. Ymmärrän kyllä, että Esko Seppäsen kolme vuotta vanha selostus 141- ja 142 -tuista ei ole paras mahdollinen lähde, mutta kyllä sen silti voi täkypalana lukea: "Ongelma on, että Vanhasen hallitus on ulottanut etelän 141-tuen leikkaukset myös pysyväisluonteisen artiklan 142-mukaisiin pohjoisiin tukiin solidaarisuussyistä: jos etelän viljelijöiden tuki alenee, alennettakoon myös pohjoisen viljelijöiden tukea."

Tästä tukipolitikan erikoispiirteestä on lehdistä turha lukea, kun sitä ei ole, kuten ei vanhoja tiedotteita maatalous- ja metsäministeriöstäkään.

Hallitus siis todistelee, että maassamme vallitsevat epäedulliset ilmasto-olosuhteet maanviljelykselle. Silti sitä pitää harjoittaa kriisiaikojen varalta. Suomen ainoa sokeritehdas on säilytettävä hinnalla millä hyvänsä. Näin muistaakseni sanottiin aikoinaan telakoistakin, eikä rahan menolla ollut mitään rajaa.

Epäedullisen ilmasto-olosuhteiden maan hallitus on anonut samaan aikaan Suomen pääsyä EU:n virallisten viinintuottajamaiden joukkoon. Tämä siis samaan aikaan kun Euroopan parlamentin tavoitteena viininviljelyn rajoittamiseksi ovat vaiheittainen vähentäminen ja "maltillisuus ylituotantoviinin tislauksen lopettamiseksi ja istutusoikeuksien vapauttamiseksi".

Parlamentti vaati taannoin, että jäsenvaltioiden tulisi saada mahdollisuus rajoittaa viiniköynnösten juurimista, sillä pysyvä viininviljelystä luopuminen ei saa olla uudistuksen keskeinen osa. Samalla parlamentti puolsi viinin maantieteellisiä alkuperämerkintöjä ja nykyisten valmistustapojen säilyttämistä. EP korosti myös sitä, että viininvalmistusmenetelmät, joita ei sallita EU:ssa ja jotka viittaavat mielikuvaan viinistä, on merkittävä selkeästi tuontijuomiin. En tiedä moniko suomalainen alkoholipitoinen marjamehu tähän kategoriaan asettuisi.

Eikä EP:n tavoitteista tietenkään tullut mitään, sillä uutinen komission politikanteosta tältä vuodelta sen kertoi: "Euroopan komission kunnianhimoiset suunnitelmat saada eurooppalaisen viinin ylituotanto kuriin eivät näytä toteutuvan. " Vaikka 400 000 hehtaarin leikkaus ei olisi ollut suurta EU-maiden viininviljelyyn käyttämästä 3,6 miljoonasta hehtaarista, se sai Etelä-Euroopan maat vastarintaan. Ranskalaiset, espanjalaiset ja italialaiset viinitilat tuottavat suurimman osan EU:n halvasta pöytäviinistä, joka päätyy EU:n rahoittamilla hätätislauksilla teollisuusviiniksi ja jopa norjalaisten joukkoliikennevälineiden polttoaineeksi. [Taloussanomat viinireformista]

Viininviljelymaissa ei ole tapana, että niiden ilmasto-olosuhteita sanottaisiin epäedullisiksi. Tämä ristiriita epäedullisen maatalousmaan ja viinintuottajamaan statuksen välillä sai EU:n maatalouskomissaari Mariaan Fischer Boelin irvailemaan, että eivät asiat Suomessa voi olla kovin huonosti, kun Suomi pyrkii viinimaaksi.

Irvailut irvailuna, mutta Eduskunnan - kyllä, se on vielä olemassa - maatalousvaliokunnan valopäät ovat nyt keksineet "painaa hätäjarruja" tämän vuoksi.

Viinimaa-hakemus pitää kuulemma perua, koska se antaa väärän kuvan Suomen ilmasto-olosuhteista. Valiokunta aikoo jättää pulaan kaikki 20 Ahvenanmaan viininviljelijää. Tästä ei hyvä seuraa.

Eduskunnan maatalousvaliokunta ajattelee siis niin, että EU:n politiikka - Suomen EU-politiikasta puhumattakaan - perustuu vain ja ainoastaan mielikuviin. Toisin sanoen todelliset ilmasto-olosuhteet a) eivät ole EU:n tiedossa, b) eivät vaikuta, koska on olemassa mielikuva Viinimaan ilmasto-olosuhteista.

Eduskunnan maatalousvaliokunta on selvästikin niin propagandistinen instituutio, ettei se enää muuta ymmärräkään. Tosiasioilla ei niin väliä, kun propagandistinen mielikuvapolitiikka vain pysyy hallinnassa. Siksi Kimi Räikköstäkään ei kutsuta Viinimaan pojaksi vaan Jäämieheksi.

Maatalousvaliokunta on ottanut oppinsa selvästi nimeään muuttaneesta Grönlannista. Sehän oli aikaisemmin Viinimaa.

Liekö Tanskan kansallinen tukipolitiikka syynä siihen, että sen nimi on nykyään tuo Vihermaa? Kelpaisiko se viinintuottajamaaksi?

Päätän raporttini maatalousasiantuntijana tähän.

2 kommenttia:

kervå kirjoitti...

Pahuksen kiva lukea tekstiä, jossa kirjoittajalla on selvästikin asiaa. Harmi, etten noista maatalousasioista ymmärrä yhtään mitään, Suomalainen perusmeininki tuli kyllä hyvin esillie silti.

Enkä muuten tiedä mitään noista Ahvenanmaan viineistäkään, mutta pohjoisemmilla viinitiloilla on hauska käydä. Se on jotenkin niin hellyyttävää puuhastelua - viinithän ovat poikkeuksetta aivan paskoja. Mutta tarkoitettiinko tekstissä näitä mehulitkujuttuja vai onko tuossa viinimaahommassa ollut kyse oikeasta viinistä?

Sedis kirjoitti...

Ongelma on nimenomaan Ahvenanmaa. Jos Suomi ei saa EU:n viinimaan statusta, ei 20 viljelijän valmistamia ahvenanmaalaisviinejä saa kaupata.

Suomea ja Latviaa lukuunottamatta kaikki EU-maat on listattu viinimaiksi. [Juuri tämän vuoksi luopuminen statuksen hakemisesta on pelleilyä.]

Ongelma on myös viinin määrittely. Suomalaiset marja- ja hedelmäviinit ovat vaarassa menettää oikeuden käyttää viini-nimikettä.

EU:n komission uudessa viinilakiehdotuksessa ei nimittäin ole kohtaa, joka sallisi viini-sanan käytön myös marja- ja hedelmäviinien kohdalla.

Viini-sanaa on saanut käyttää hövelisti jo 30 vuotta. Käytännön jatkamista hakee Suomen lisäksi Puola.