maanantaina, lokakuuta 22, 2007

Attac ja Räikkönen

Pistäydyin eilen Attacin koulutustilaisuudesta. Claes Anderson, Outi Alanko-Kahiluoto ja Eetu Viren keskustelivat paneelissa siitä, miten "uusliberalismia" vastaan voitaisiin parhaiten käydä. [Ks. Neoliberalism ja Social liberalism eli New liberalism ja Classical liberalism]

Keskustelu kävi moneen suuntaan. Claes Andersson pudotteli tavallisiaan ja radikaaleimmillaan päätyi vastustamaan Eetu Vireniä, joka oli valmis hylkäämään arvot ja moraalin kokonaan ja sanoi olevansa mieluummin "kyynikko". Psykiatrin kuullen sanottu tietysti rohkeata tunnustuksellista menoa.

Itsekin kuuntelin Virénin kirjallista litaniaa kiinnostuneena. Lukulista vaikutti tutulta: Marx, Engles, Lafargue, anarkistiklassikot - joista erityisesti painottui anarkokommunistien suosikki Bakunin, jonka työ-käsitteen kritiikki oli omaksuttu. Proudhon on varmaan jo listalla...

Itsekin käytin tämän aivojumppaluennon jälkeen pienen puheenvuoron, jossa muistelin saksalaisten vihreiden - nykyään sanoisimme anarkovihreiden - laajaa keskustelua "vihreistä saarekkeista". Siellä keskusteltiin utooppisessa hengessä tehdastyön / liukuhihnatyön ongelmallisuudesta ja poistamisesta tällaisten paratiisimaisten saarekkeiden luomiseksi. Keskustelu päättyi, kun ihmiset tajusivat, ettei sairaaloita ja ambulansseja voi oikein tuottaa tarpeeksi ilman liukuhihnoja. Viren totesi vain provosoineensa puhuessaan tehtaiden lopettamisen tarpeesta. Näitä provosointitunnustuksia tulikin sitten eri puheenvuoroissa useita.

Viren on nähdäkseni kouliintumassa lukuoperaationsa kautta melko perinteiseksi kollektivistiseksi anarkistiksi, jonka puheessa on näihin verrattuna uusi [feministeiltä opittu] sukupuolen painotus.

Outi Alanko-Kahiluoto vastusti jostakin tarkemmin määrittelemättömästä syystä useaan otteeseen "sosiaalidemokratiaa" ja varsinkin sitä edustavaa puoluetta, jota hän ei ole "pitänyt työväenpuolueena enää pitkään aikaan". Monien vihreiden (usein epärationaalista) antisosialidemokratiaa kuunnellessa tulee aina jotenkin omituinen olo.

Kritiikin säilä kävi myös ammattiyhdistysliikettä kohtaan, vaikka Alanko-Kahiluoto totesi itsekin tulleen politiikkaan ammattiyhdistysten kautta. Hän puhui myös vastakkainasetelun tarpeellisuudessa julkisessa keskustelussa, jotta tällä provosoitaisiin esiin aitoa poliittista keskustelua. Syitä keskustelemattomuuteen hän ei halunnut nähdä politiikasta vieraantuneissa ihmisissä vaan kansanedustajissa itsessään. Monet aiemmat aktivointihankkeet ovat kääntyneet ihmisten syyttelemiseksi.

Ehkä aktivoijilla on ollut mielessä John F. Kennedyn kuulut sanat: "Älkää ajatelko, mitä Isänmaa voi tehdä teidän hyväksenne, ajatelkaa mieluummin sitä, mitä te voitte tehdä Isänmaan hyväksi." Mutta nyt uhrautumisen aika on ohi.

Puheenjohtaja Sauli veti aivan oikein yhteen sen, mitä itse sanoin mainostoimistoista ja poliittisista kampanjoista. Media on aihe, josta tämmöisessä yhteydessä pitää keskustella. Media määrittelee poliittisen agendan puheenaiheita aika rankalla tavalla. Lähinnä keskittymällä epäolennaisiin asioihin.

Viime aikaisia mielettömyyksiä median kentiltä [laittakaa kommentteihin lisää, minulta loppuu kirjoitusaika juuri nyt]:
1) Väite, että pääministerin tyttöystävistä, suhteista ja yksityiselämästä puhuminen olisi [tässä erityisessä tapauksesssa] poliittisesti merkittävää. Se, että keksitään tapauksia, jossa se voisi olla poliittisesti merkittävää, ei oikeuta tähän päätelmään.
2) Se jatkuva vaatimus, että sosiaalidemokraateilla ei saisi olla mitään tekemistä ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Tai ay-liikkeellä sosiaalidemokraattien kanssa, joka taitaa olla se todellinen vaatimus.
3) Se, että lakolla uhkaaminen olisi jotenkin väärin. Lakon organisoinnin demonisointi - työpaikoilla on painostettu - kuuluu tähän.
4) Lehdistön jatkuva tapa kritikoida/sensationaalistaa ekstremistisesti sekä sitä että tätä niin, että mielekkäälle politiikalle ei jää enää mitään hyväksyttävää sijaa. Eli lunta tulee tupaan teetpä niin tai näin. [On vaikea kuvitella täysin kritiikittömästi hyväksyttävää poliittista aktiota, painotus onkin tässä sanalla ekstremistinen.] Tähän liittyy poliittisten mainoskampanjoiden hyödyntäminen sensationalistisesti: kun puhutaan kampanjoista, ei tarvitse puhua politiikasta (SAK:n vaalimainos, 500 euron lupaus esimerkiksi)
5) Lehdistön uskomaton tapa takertua omaan mustasukkaisuuteensa (toisten kirjoittamien blogien vastustaminen, julkisen sanan neuvoston asema, omaehtoisen mediakritiikin puute)
6)sananvapauden äärimmäinen korostaminen aika mitättömissä asioissa ja väärissä paikoissa (pilapiirroskeskustelu; sen unohtaminen että sananvapaus kuuluu yksilölle, ei lehdille tai korporaatioille). Todelliset sananvapauden sankariteot ovat jääneet lehdistöllä vähiin, vai muistatteko heti edes jotakin? (tutkivan journalismin asema)

Niin ja se Räikkönen. Helsingin Sanomien Juha Päätalo on ollut Brasiliassa, mutta ei selvästikään ole oppinut maan tavalle. Hän nimittäin raportoi Räikkösen voitonjuhlista: "Tukeva Ferrarin työntekijä vihelteli poliisin pilliä matkien ja teki tilaa. Hänen perässään marssi Räikkönen nauraen hulvattomasti tilanteelle."

Poliisin pilli? Brasiliassa? Ei taatusti. Sambapillihän se, ja Räikkönen sambaa mukana.

EDIT: Katsokaapas, mitä ruotsalainen Expressen kirjoittaa Suomesta.

"Eiköhän tässä ole jo aamiaisen verran." [Alexander Dumas jr. kirjoitettuaan lehteen rivipalkkiolla yksisanaisia keskustelupuheenvuoroja palstallisen]

6 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Niin, Dumas olikin niitä ensimmäisiä senttareita.

Paljolti blogistit kyllä muistuttavatkin senttareita. Siis ne teistä joilla ei ole varsinaista päiväkirjablogia.

Ette taida saada edes niitä vähäisiä pennosia mitä me OIKEAT senttarit saadaan?

Sedis kirjoitti...

Me saamme vaan väärän vitosen.

Matti kirjoitti...

Vihreiden antisosiaalidemokratiasta: olen käsittänyt, että sinä katsot asiaa laajassa historiallisessa kaaressa. Sosiaalidemokratia on ollut positiivinen ja rakentava tekijä, kun sen asettaa vastavoimaksi kommunismille, fasismille ja "uusliberalismille".

Vihreissä ja ympäristönsuojelupiireissä ei luultavasti lainkaan kielletä tätä, en ainakaan itse kiellä sitä.

Lyhyemmässä katsannossa sosiaalidemokratia ei kuitenkaan ole ollut mikään edistyksellinen aate ympäristönsuojelun alalla. Suomessa tämä luonnollisesti johtuu demarien, AY-liikkeen ja energiaintensiivisen suurteollisuuden yhteisistä eduista. Kun olen itse toiminut ympäristöliikkeessä, konservatiivisimmat ja luonnonsuojelun vastaisimmat asenteet ovat usein valitettavasti tulleet juuri tästä teollisuusdemarien blokista. He ovat myös olleet jatkuvasti väärässä: paperiteollisuuden päästöjen puhdistaminen ei vienyt alan kilpailukykyä jne. Demareissa on edistyksellisempää väkeä, mutta heidän johtonsa on jatkuvasti ollut hyvin anti-environmentalistinen. Siellä ei vaan ole välitetty.

Tämä näkyy suoraan heidän johtamien hallitustensa ympäristöpolitiikassa. Tosin myönnytyksenä, vihreät tulivat hyvin toimeen Lipposen I hallituksen kanssa, ja nykyisen hallituksen ilmastopolitiikka on vielähuonompaa kuin demarihallituksen.

Sedis kirjoitti...

Ympäristöministeriön perustamisen aikoihin demarit olivat vielä hyvin kärryillä, mutta jotenkin se aloite katosi.

Kiitos, Matti, konkretiasta.

Arhii kirjoitti...

Tuo sosiaalidemokraattista puoluetta kohtaan esitetty kritiikki meillä Suomessa on siis ennen kaikkea kovaa kritiikkiä sosiaalidemokraattien eliitin törkeää kaksinamaisuutta kohtaan.

Tämä kaksinaamaisuuden ja kahden ideologian täydellinen illuusio välineenä on opittu Itä-Saksasta ja Neuvostoliitosta.

Puolueen julkinen hybrisideologia on pidetty samana; aatteita ja ihmisarvoa julistetaan ja puunataan puoluekokouksissa ja ryhmissä. Kaikki on niiin inhimillistä ja emotionaalista puolueen julistuksissa. Hyvän mielen maltillinen puolue - siihen uskoville jäsenilleen.

Mutta käytäntö on totaalisen kaksinaismoralistista.

Eliitti sitten itse vallan kahvassa ja sisäpiireissä toimiessaan on puhdasverinen oikeistopuolue.

Aivan sama ilmiö kuin oli Neuvostoliitossa: hardcore-sisäpiirin jäsenkirjan omaavat lukivat ja toteuttivat vain Clausewitzia ja Sun Tzuta Stalinin jalostamilla valtanäkemyksillä. Eliitin ideologia on kyynisen pragmaattis-praktista ja massojen ideologia omalla tahollaan mahdollisimman epämääräisen ruusunpunaista (niin kauan kuin se sitten olikin mahdollista).

Sosdem Humanismista on siis tehty massojen kontrollointiväline Sosiaalidemokraattiemme puolueessa "kitkattoman" kilpailukapitalismin maksimoimiseksi.

Perusmekanismi on se, että luotetaan ihmisten haluun uskoa kaikki tsemppikiva todeksi - jäsenen kriittisyys leimataan negatiivisuudeksi. Epäsympaattiseksi ja epälojaaliksi toiminnaksi puolueen toimintaympyröissä.

Humanismi on ollut vain lavaste nyt 18 vuotta. Sosiaalidemokraattien vallan alla on alennettu pääomaverotus Saksaan verrattuna puoleen. Eli olemme paratiisisaari pääomalle verrattuna Saksan sosiaalidemokraattien käytännön maailmankuvaan.

Suomalaiset ovat siinä mielessä järkyttävän epärationaaleja laumaolentoja että haluavat uskoa johtajiensa haluun puhua totta. Että voi vain kuulua johonkin joukkoon ilman kritiikkiä ja kitkaa. Suomalaisella on kova halu olla aikuisenakin hyvä lojaali lapsi ja uskoa vanhemmistaan vain hyvää, vaikka tulis välillä nyrkistä.

Siten on mahdollista että Kokoomuksen punertava serkkupuolue on onnistunut myymään kovan luokan oikeistolaisen yhteiskunnan nyky-Suomelle.

Veroprogressiota on loivennettu hyvätuloisten hyväksi joka vuosi 18 vuoden ajan. Kulissien takana, "käytännön virkamiespolitiikalla". Ops.

Verot alas ja jatkuva säästö ja alasajo päälle, hyvinvointiyhteiskunnan purkamiseksi - jotta verot pidettäisiin alhaalla. Oikeistolaisempaa ideologiaa saa Länsi-Euroopasta etsiä.

joakim kirjoitti...

Valittelin joskus keväällä miten surkeassa tilanteessa suomalainen tutkiva journalismi on. Tokihan heti kesällä saimmekin Alma Median Helsingin toimituksen. Vähältä piti, etten alkanut itkeä.

Tästä lähtien en valita enää koskaan, koskaan journalismin tilasta...