Belphegor

Neljän päivän loma. Katselin aamupäivän ratoksi tyttären kanssa ranskalaisen Jean-Christophe Rogerin ohjaaman ja Jerome Tonnerren sekä Jean-Paul Salomen käsikirjoitttaman elokuvan Belphegor, le fantôme du Louvre, joka uusintaa usein filmattua muumion kirous -tarinaa.

Ensimmäinen muumio-elokuva oli ranskalainen La Mumie du Roi (1909), yksikelainen mykkäelokuva, jossa ohjaaja Gerard Bourgeois antaa professorin herättää Ramseksen eloon. Sitä seurasi romanttinen Muumion romanssi (Ranska 1910), jossa professori nukahtaa muinaisen kuningattaren hautakammioon, näkee unta rakkassuhteesta kuningattareen ja herätessään törmää tätä suuresti muistuttavaan tyttöön. Wanted - a Mummy (1910) oli brittiläinen elokuva miehestä, joka teeskentelee olevansa muumio. Amerikkalaisessa Muumio (The Mummy, 1911) sähkö saa nuoren tytön muumioitumaan. The Mummy and a Cowpuncher (USA 1911) on tuntematon, mutta 1912 tehdyssä The Mummy -elokuvassa mies laittautuu muumioksi huijatakseen ja pelotellakseen mielitiettynsä isää. Siitä syntyi monin tavoin muunneltu elokuva jo 1910-luvulla: huijauskohteina olivat isien lisäksi esimerkiksi tiedemiehet tai oikeastaan kuka tahansa.

Tulevaa edellisiä selvemmin ennakoiva "muumion kirous" esiintyy ensimmäisen kerran Muumion kosto -nimisessä ranskalaiselokuvassa vuonna 1912. Siinä Napoleon Bonaparte johtaa egyptiläisen haudan kaivauksia. Yksi hautaa vartioivista sotilaista varastaa muumiolta skarabeen - tiedättehän sen "pillerinpyörittäjän", koppakuoriaista kuvaavan arvokorun. Siitä aiheutuu kirous: kuka tahansa joka omistaa skarabeen tulee kuolemaan. Sotilaan morsiankin näkee muumion unissaan, murtovaras tappaa hänet, antiikkikauppias saa sormuksen ja kuolee läiskät käsivarressaan; korun ostanut mies ammutaan. Egyptologi vie sormuksen takaisin muumiolle, jolloin tämän silmät alkavat hehkua.

Museot tulevat keskeiseen asemaan vuonna 1915, kun George D. Baker ohjaa Alan Campbellin näytelmään perustuvan elokuvansa The Dust of Egypt. Siinä egyptiläinen prinsessamuumio tuodaan museoon New Yorkiin, eikä muumio malta olla järjestämättä omia museoretkiään.

Murhaava muumio löytyy sitten Charles Cailbertin elokuvasta The Wraith of the Tomb (1915). Siinä Egyptin prinsessan haamu etsii Lontoossa omaa murhaavaa, pahoin muumioitunutta kättään. Uusi muunnelmien lähde oli syntynyt. Kyse oli ensimmäisestä pitkästä kauhuelokuvasta Britanniassa.

Kuitenkin muumioelokuvien lähtökohtana on jo vuosia pidetty saksalaisen Karl Freundin Yhdysvalloissa ohjaamaa elokuvaa The Mummy (1932), jonka pääosassa esiintyy kuuluisaksi tullut Boris Karloff. Saksassa Ernst Lubitsch oli ohjannut jo 1918 elokuvansa Die Augen der Mumie Ma. Siinä paikallinen taideopiskelija menee egyptiläiseen hautaan löytääkseen Ma'an, joka osoittautuu egyptiläisten pitämäksi orjaksi. Opiskelija vapauttaa hänet ja vie hänet takaisin Saksaan. Opiskelija välttää hienokseltaan kuoleman, kun saksalainen prinssi pelastaa hänet, ja vastapalvelukseksi hän lupautuu palvelemaan tätä koko elämänsä ajaksi. Näin opiskelijakin tulee muuttaneeksi Saksaan. Ma'n aiempi herra seuraa perässä ja tappaa entisen orjansa. Murhaava egyptiläinen on siis tässäkin tärkeässä osassa.

Mutta klassinen The Mummy, tuo "muumioelokuvien äiti", on todellakin yksi perusmuunnelmien lähtökohta: British Museumin kenttäretkikunta löytää Egyptissä prinssi Imhotepin muumion. Prinssi oli aikanaan tuomittu ja poltettu elävältä pyhänhäpäisyn vuoksi. Haudasta löytyy Thothin käärö, joka voi palauttaa kuolleet eläviksi. Tietämättöminä mahdollisista seurauksista nuori retkikunnan jäsen lukee käärön ja tahtomattaan tuo Imhotepin takaisin elävien kirjoihin. Vuosia Imhotep etsii kääröä arkeologeilta herättääkseen myös rakastettunsa henkiin. Se onnistuu vain antamalla rakastetun sielun liittyä tai reinkarnoitua elävään nuoreen naiseen, tässä elokuvassa yhden arkeologin tyttäreen.

Nyt katsomani vuoden 2001 Belphegor on itse asiassa lähtökohdiltaan muunnelma The Mummyn (1932) perustarinasta, joka tosin kirjoissa oli kerrottu jo paljon aiemmin. Nyt pääosissa ovat mm. Michel Serrault, Sophie Marceau, Julie Christie, Frederic Diefenthal. Elokuva on jostain syystä kielletty alle viisitoistavuotiailta, joten ihan suosituksia ei noudatettu. Ikäraja on asetettu jostain syystä turhankin ylös, ehkä varsin realistinen haamu - hei, hieno oksymoroni - on saanut tarkastajien vuosilaskurin raksuttamaan. "Ei kovin paljon pelottava", sanoin tyttö kysyessä. Kysyin tietysti mitä se tarkoittaa, ja vastaus tuli heti: "Ei pelottava".

Tässä vuonna 2001 tehdyssä elokuvassa eletään vuotta 1935. Ranskalaiset arkeologit löytävät Egyptistä yli 3000 vuotta vanhan haudan muumioineen. Paluumatkalla Ranskaan kaikki retkeläiset kuolevat yhtä lukuunottamatta: heihin on iskenyt hulluus, joka johtaa tapaturmiin ja itsemurhiin.

65 vuotta myöhemmin Louvre on remontissa ja museon varastojen nurkkauksesta löytyy muumio, jonka henkilöllisyyttä ei tunneta. Tutkittaessa muumiosta irtaantuu aave, Belphegor, joka kummittelee, tekee tihutöitä ja jopa murhaa öisin Louvressa. Samaan aikaan museon lähellä asuva nainen vierailee luvatta öisessä Louvressa uuden poikaystävänsä kanssa. Tapahtumia tutkii vanha poliisi, joka välttelee modernistien suosimaa uutta tekniikkaa ja väkivaltametodeja. Aaveen, nuoren parin ja poliisin tarinat kietoutuvat vähitellen yhteen. Sivujuonet ovat surkeita, lähinnä vitsintynkiä.

Mutta itse Belphegor on kiinnostava populaarikulttuurinen ilmiö. Sen keksi ranskalainen näytelmäkirjailija, journalisti, käsikirjoittaja ja pulppiromaanien kirjoittaja Arthur Bernède (1871-1937).

Bernèden kuuluisin luomuksensa Louvressa kummittelevan Belphegorin ohella on kostaja nimeltään Judex (esittäjänä elokuvissa kivikasvoinen René Creste), jonka hän kehitteli yhdessä ranskalaisen elokuvaohjaajan, Fantômas-sarjastaan tunnetun Louis Feuilladen (1873-1925) kanssa. Feuillade oli ohjannut elokuvan La Momie (Muumio) vuonna 1913.

Vuonna 1919 Bernède yritti yhdessä Fantômasissa näytelleen René Navarren ja Rouletabillen ja Oopperan kummituksen (1910) kirjoittaja, journalistin ja kirjailijan Gaston Lerouxin (1868-1927) kanssa perustaa tuotantoyhtiön nimeltään Société des Cinéromans, jonka piti tuottaa elokuvia ja romaaneja yhtäaikaa. Belphegorista suunniteltiin kilpailijaa Fantômakselle, Judexille ja Oopperan kummitukselle.

Arthur Bernède kirjoitti lopulta neljä mysteeriromaania ("Les Romans Mystérieux"), jotka ilmestyivät Tallandier-kustantamolta vuonna 1927. Le Mystère du Louvre, De Mystère en Mystère, Le Fantôme Noir ja Les Deux Polices olivat elokuvan käsikirjoituksen perusteella tehtyjä romaaneja. Ensimmäisen teoksen ensimmäinen painos sisältää still-kuvia elokuvasta.

Vuoden 2001 versiossa yksi hauska sisäpiirin vitsi on se, että muumion löytää egyptologi, jonka nimi on Henri Desfontaines. Elokuvassa vieraillaan myös Pariisin Pére Lachaise -hautausmaalla Desfontainesin haudalla. [Juu, on se sama jossa Jim Morrison on].

Kuka sitten Henri Desfontaines oli? Tietenkin ensimmäisen Belphegor-elokuvasarjan (1927) ohjaaja. Bernède kirjoitti käsikirjoituksen kaikkiin neljään osaan, joiden pääosan esittäjätkin pysyivät samoina. René Navarre oli Chantecoq, Lucien Dalsace Jacques Bellegarde, Elmire Vautierin roolinimi oli Simone Desroches, Georges Paulais tarkastaja Ménardier, Jeanne Brindeau Elsa ja Genica Missirio Maurice de Thouars. Tarinassa Louvren kummitus etsii Ranskan kuninkaiden aarretta, joka on piilotettu museon alle. Rohkea lehtimies Jacques Bellegarde ja etsivä Chantecoq paljastavat rosvot: Belphegor on Bellegarden rakastajatar Simone Desroches. joka on saanut tietää aarteesta Catherine de Medicin astrologi Ruggierilta. Chantecoq oli jo perinteinen etsivähahmo, varsinainen "etsivien kuningas", joka löydettävissä Bernèden tuotannosta Ranskan salaisen palvelun agenttina jo vuonna 1912 ilmestyneestä teoksesta Coeur de Française, romaaneista L'Espionne de Guillaume (1915) ja Chantecoq (1916). Etsivä hänestä tuli romaaneissa ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Belphegor sai olla rauhassa Louvren kätköissä aina 1960-luvun puoliväliin, jolloin se kelpasi sarjakuvahahmoksi (24 osaa) France Soir -lehteen. Jacques Armand ja Claude Barma käsikirjoitus perustui Arthur Bernèden näytelmään, kuvituksen toteutti sarjakuvataiteilija Julio Ribera. Sarjakuva oli rinnakkainen alunperin 13 osaiselle (á 30 min), mutta uusinnassa (1965) neliosaiseksi (á 80 min) rakennetulle televisiosarjalle, nimeltään Belphegor, ou Le Fantôme du Louvre. Samat käsikirjoittajat olivat asialla tässäkin. Tarinaa oli hieman muunneltu: nyt tapahtumien takana oli salaseura, joka hamuaa Belphegorin patsaan sisälle piilotettua alkemistista aarretta ja pahan paljastajana opiskelijapoika, joka toimi yhdessä poliisikomisarion tyttären kanssa. Mukana oli mm. Juliette Greco.

<Georges Combretin elokuva La Malédiction de Belphegor (Belphegorin kirous) ilmestyi 98-minuutin mittaisena värielokuvana 1966. Combretin lisäksi käsikirjoittajana toimi Michel Dubox. Pääosissa ovat mm. Paul Guers, Dominique Boschero, Raymond Souplex, Raymond Bussières, Noelle Noblecourt, Maurice Chevit, Achille Zavatta, Marcel Charvey, Annette Poivre. Elokuvaa saa ainakin italiaksi ja ranskaksi videoformaatissa.

[Saatan täydennellä tätä, jos näistä kääriliinoista pääsee irtaantumaan...]