maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Horatius, Diderot, Godard, Kaurismäki

En ole koskaan saanut luetuksi Dennis Diderotin Rameaun veljenpoikaa. Kauko Kareen suomentamana ja esipuhettamana vuoden 1970 painos on liimasidokseltaan heikko. Se sivuttuu irti sivuja kääntäessä.

Pariisissa käydessäni pari vuotta sitten kävin katsomassa Godardin ensimmäisiin kuuluvan elokuvan, jossa hän mm. pelleillen "iskee" Luxembourgin puistossa penkillä istuvia naisia. Kotimaisista elokuvista se toi tietysti heti mieleen Mika Kaurismäen esikoisen Valehtelijan, jossa Aki-veli tekee pääroolin.

"Onko hän filosofi vai vitsiniekka, valikoiva aristokraatti vai leventelevä, ryyppyjä ja ateriaa norkoileva boheemi."

Diderot'n Veljenpojan repliikit tulevat päinvastoin kuin Kaurismäellä pitkinä ja maalailevana, mutta karkeanhupaisia, liiottelevia ja vähätteleviä ne kyllä ovat nolemmilla.

Diderot'n (satiirin) vaikutteet tulivat Horatiukselta, jolle vain viisas on vapaa, mutta ajattelematon hupakko aina orja, oman itsensä ja lähimmäisensä orja.

Kun kirja oli lukematta, en tajunnut aiemmin, että Godardin elokuvan asetelma on suoraan Rameaun veljenpojasta. Kauko Kare kuvailee erään teoksen kohtauksen esipuheessa: "Tämä Filosofi eli 'Minä'-Diderot on lähtenyt eräänä päivänä asunnostaan kävelylle Palais Royaliin päin ja istahtanut Argensinin puiston penkille. Hän keskustelee itsensä kanssa politiikasta, rakkaudesta, mausta, taiteesta ja filosofiasta. Hän antaa ajatuksilleen vapan vallan, hänen henkensä seuraa jokaista mielijohdetta ja päähänpälkähdystä 'yhtä joustavasti kuin Allée de Foyn nuoret elostelijat seuraavat kadulla maleksevia naikkosia'. Ja Filosofi päätyy kirpeään itsetoteamukseen: 'Ajatukset, kas ne ovat minun naikkosiani'. Filosofi ei voi tyylisyistä lähteä kehittelemään tätä toteamusta. Mutta sitä kursailettomammin tuon kehittelyn suorittaa 'Hän', Veljenpoika, jonk Filosofi kohtaa Régence-kahvilassa."

Mutta mikä on tuon Godard-elokuvan nimi. Hän oli itse siinä pääosassa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikö se ole "Charlotte et Veronique; ou Tous les garcons s'appellent Patrick"? Katsoin sen kesällä ja sehän on Jean-Claude Brialy, joka iskee pimuja. Lisäksi että Valehtelija on pätkän suom. versio, saattaa Calamari Unionikin vihjata kevyesti siihen ("kaikki kundit ovat nimeltään Frankeja").

Jari Sedergren kirjoitti...

Loogisesti aikani mietittyäni päädyin itsekin juuri tuohän Charlotte et Veronique; ou Tous les garcons s'appellent Patrick?:iin, mutta kun sen kuvauspaikaksi imdb:ssä sanottiin vain joku sisätila jäin epäröivään välitilaan.

Enhän minä tuota Brialya tunnistanut, kun kaikki nuoret miehet näyttävät samalta Frankilta.

Mutta nyt hän ratkaisi ongelmani!